Euroopatiedotus.fi kertoo, että ”jäsenmailta kerättävät jäsenmaksut ovat Euroopan unionin suurin tulonlähde. Jäsenmaksut määräytyvät jäsenmaiden bruttokansantulon, arvonlisäkertymien sekä unionin keräämien maataloustullien ja tuontimaksujen mukaan”. Tähänkin lauseeseen sisältyy monta virhettä. Arvolisäveropohjainen ”omien varojen erä” ei suinkaan perustu arvonlisäkertymiin, vaan harmonisoidun arvonlisäveropohjan perusteella laskettuun veroon (eli siis arvonlisäveroprosentilla ei voi suoranaisesti vaikuttaa jäsenmaksun määrään, epäsuorasti ehkä, koska tukeudutaan markkinahintaisiin suureisiin). Toinen virhe sisältyy sanontaan ”unionin keräämiin tullimaksuihin”. Unioni ei ainakaan toistaiseksi kerää mitään, vaan sen tekevät kansalliset tullilaitokset, jotka tilittävät pääosan (80 %) tuloista EU:lle.

Mikä sitten on Suomen jäsenmaksu? Eurooppatiedotus tarjoaa vastaukseksi vain ns. nettoerää, jonka suuruudeksi se kertoo vuoden 2018 osalta 580 miljoonaa euroa. Mutta onko nettojäsenmaksu se oikea suure? Rohkenen epäillä. Varsinainen jäsenmaksu on 2 miljardin luokkaa (2200 miljoonaa euroa kuluvana vuonna). Se, mitä saadaan takaisin, on jotain puolentoista miljardin kieppeillä. Mutta on pidettävä mielessä, että systeemin ei toimi niin, että VM lähettää EU:lle 2.2 miljardia ja saa paluupostissa 1.5 takasin. Suomi saa (joskus) jotain, josta se ei voi itse päättää. Se on vähän sama, jos velallisesi, jolle olet vipannut 1000 euroa, antaa sinulle takaisin 1000 euron arvosta (hänen oma arvionsa) suolakurkkuja ja sanoo, että nyt olemme sujut. Vai oletteko sujut? Muistan vaan aikanaan (taisi olla vuosi 1998), kun silloinen liikenneministeri Matti Aura valitteli minulle, että EU:sta oli tullut x miljoonaa euroa liikennehankkeisiin, mutta ne olivat tulleet kaikki hankkeille, jotka ministeriö oli aiemmin hylännyt täysin kannattamattomina. Suomi siis sai jotain, mutta ei sitä, mikä olisi ollut sille tähdellisintä. Suomen saama ”raha” ei suinkaan ole Suomen kannalta ekvivalenttia sen rahan kanssa, jota maksamme jäsenmaksuna. On sinänsä merkillistä, että koskaan ei ole selvitetty, mikä loppujen lopuksi on Suomen saamien ”rahojen” markkina-arvo. Yleensä keskustelu päättyy siihen, kun joku yksinkertainen sielu keksi, että EU:sta saa maataloustukea.

Asia tulee vastaan, kun tarkastelemme EU:n komission ehdottamaa elvytyspakettia, johon kuten tunnettua sisältyy 500 miljardin euron lahjapaketti lähinnä Etelä-Euroon maille. Tässä vaiheessa tiedämme oikeastaan vain sen, mitä Suomi ”tulee samaan”, eli noin 3.5 miljardia euroa. Maksusta emme tiedä oikeastaan mitään (koska & miten?). Mutta kuvitellaan, että maksuosuus olisi 1.7 % (joka lienee tämänhetkinen arvio). Tällöin päädyttäisiin 8.5 miljardin euron maksuihin. Eli netto olisi viisi miljardia. Mutta kun ajattelemme Suomen mahdollisesti saamien ”lahjojen” todellista markkina-arvoa, netto on varmasti suurempi kuin viisi miljardia. Paljon tietenkin riippuu siitä, mitä ehtoja, rajoituksia ja lisukkeita ”lahjoihin” sisältyy. Se taas on asia, johon me emme pysty vaikuttamaan.

250 miljardin euron velkasalkun hintaa on jo vaikeampi arvioida. Selvää kuitenkin on, että Suomen kontolle tulevien velkavastuiden markkina-arvo ei ole nolla. Jos se olisi, jäsenvaltiot ”ostaisivat” vakuudet markkinoilta. Vaikea on myös ennustaa, miten markkinat hinnoittelevat velkapaperit, kun kaikki tietävät, että rahat menevät Italialle ja muille kriisimaille. Poistuuko maariski aidosti tällaisista veloista? Toivottavasti joku tietää. Hallituksen puheenvuorojen perusteella tosin tuntuu, että kukaan ei tiedä, eikä ehkä haluakaan tietää.