Näin opitaan ja ennustetaan

Uudenvuodenpäivänä YLE kertoi Sitran uudesta tulevaisuuden Megetrendit -kirjasta (Megatrendit 2020). YLE:n nettisivujen mukaan tällaisia trendejä ovat: (1) Ekologisella jälleenrakennuksella on kiire! (2) Väestö ikääntyy ja monimuotoistuu (3) Verkostomainen valta voimistuu (4) Teknologia sulautuu kaikkeen (5) Talousjärjestelmä etsii suuntaansa. Kaikki varmaan huomaavat, että teemat ovat kovin tuttuja; niinpä kirjasen tekstin useimmat lauseet tuntuvat kovin läpikalutuilta. Vaikea sanoa, miten tämän todentaisi, mutta ehkä yksi sitaatti YLE:n uutisesta kertoo jotain asiasta. Sitra nimittäin esittää, ”että postnormaalissa ajassa syntyy keskeinen jännite yksinkertaisuuden kaipuun ja monimutkaisuuden hyväksymisen välille. Samalla kasvaa halu löytää yksinkertaisia selityksiä monimutkaisiin asioihin. Uuden vuosikymmenen tärkeitä taitoja ovat muun muassa kyky nähdä asioiden välisiä yhteyksiä, halu taustoittaa asioita sekä taito tarinallistaa asiat kiinnostavasti. Asioilla on mittasuhteet. Parhaiten pärjäävät ne, jotka ymmärtävät muutosten suuruuden ja ymmärtävät muutosten keskinäisiä suhteita. Kirjan kirjoittajalla Sitran Mikko Dufvalla on tarjota myös keino postnormaalin ajan vastakkainasettelun ja hämmennyksen lievittämiseen. Erityisen tärkeää olisi Dufvan mukaan kokonaiskuvan ymmärtäminen. Laajempien kokonaisuuksien hahmottamisesta tulee postnormaalin ajan selviämistaito”. Näin varmaan on, mutta entä sitten?

Ennen kuin puhumme teemoista sen enempää, on pakko kysyä, mihin ammatilliseen taustaan megatrendiarviot oikean perustuvat. Kysymykseen on vähän vaikea vastata, koska SITRA:n kotisivuilta ei löydy kenenkään CV:tä. Mutta selviää, että Sitrassa ennakointi- ja strategiatoiminnoista vastaava johtaja Katri Vataja on taustaltaan hallintotieteilijä. Väitöskirjansa hän on (2012) tehnyt Vaasan yliopistossa sosiaalitoimen hallinnon kehittämisestä. Kirjan nimi on ”Kehittyvä työyhteisö: Itsearvioinnin hyödyntäminen työyhteisön kehittämisessä kunnallisessa sosiaalitoimessa”. Jos on aikaa, kannattaa lukea, mutten etenkin silloin, kun on kiinnostunut, miten väitöskirjoja nykyään tehdään. Omaan silmääni pisti se, että kirjassa ei ole lainkaan numeroita (poislukien lähdeviitteiden vuosiluvut). Joitain kuviota on sentään mieltä piristämässä (kuvio 1). Mikko Dufva on väitellyt 2015 Aallon matematiikan ja systeemianalyysin laitoksella aiheesta ”Knowledge creation in foresight”. Matematiikkaa väitöskirjasta ei kyllä löydy, eikä juuri numeroitakaan (toki yksi taulukko/kuva eri sanojen frekvensseistä). Hienoja kuvia on sitäkin enemmän (kuvat 2 & 3 ). Ylen uutisissa toiseksi yhdyshenkilöksi mainittu Anna Solovjew-Wartiovaara on valtiotieteiden maisteri pääaineenaan viestintä. Lisäksi hän on opiskellut tulevaisuustutkimuksen perusopinnot Turun yliopiston avoimessa yliopistossa. Sitraan hän tullut YLE:n ja Ellun kanojen kautta.

Minun on pikkusen vaikea mieltää, että tällä taustalla voi sanoa jotain kovin painavaa Suomen tulevaisuudesta, ainakaan ohi sen, mitä normaali poliitikkofraseologia pitää sisällään: ”ilmastonmuutoksen haasteita eivät kaikki ymmärrä, kansainvälinen vuorovaikutus on kasvussa, populismi nostaa päätään, varallisuuserot ovat kasvussa” jne. Ylipäätään tällaisia kirjasia ei kannattaisi tehdä; niistä tulee helposti Pekka Himasen tulevaisuusraportin kaltaisia irvistelyn kohteita.  Jos niitä aikoo tehdä, luulisi, että lähtökohta olisi historiaa luotaava kehityskertomus Suomesta ja sen taloudesta. Nyt lähdetään liikkeelle vähän niin kuin tyhjältä pöydältä. Jos tulevaisuuden kehityskuluista haluaa keskustella, luulisi, että siihen tarvittaisiin ainakin yhteiskuntatieteellistä ekspertiisiä. Miten voi esimerkiksi kansainvälisen talouden vaikutuksista puhua, jos ei ole lainkaan perehtynyt taloustieteeseen?

Muutama päivä sitten siivosin kirjakaappiani, ja käsiini osui samankokoinen kirjanen ”Kehityskulkuja” (Postisäästöpankin sarja A: Talous ja yhteiskunta 3, vuodelta 1967). Kirjasen perusidea oli sama kuin Megatrendeillä: pohtia mihin yhteiskunta on menossa. Vaatimattomasta nimestää huolimatta kirjan anti on kuitenkin valovuosien päässä ”Megatrendit 2020 raportista”. Toki kirjasen kirjoittajakunta oli (näin jälkeenpäin ajatellen) kovin nimekästä: Teuvo Aura, Lauri Puntila, Jorma Aaltonen, Matti Korhonen, Esko Rekola, Jaakko Iloniemi ja Rauni Myllyniemi”. Se, että joku sanoo olevansa tulevaisuuden tutkija, ei valitettavasti tee hänestä eksperttiä tulevan kehityksen arviointiin.

Lienee paikallaan vielä muutama sana Megatrendien teeseistä. Kuten jo edellä mainittiin, yksi sellainen on väite ”populismi on nousussa” ja/tai ihmisten väliset ristiriidat ovat kasvussa. Minusta näitä fraaseja toistetaan kyllästymiseen asti: en minä ole ainakaan huomannut mitään silmiinpistävää riitasointujen kasvua ihmisten keskuudessa puhumattakaan siitä, että ihmiset olisivat tulleet jotenkin tyhmemmiksi poliittisissa kannanotoissaan. Pikemminkin päinvastoin. Kohta sata vuotta meillä on ollut vallassa puolueet, jotka ovat luvanneet ilmasta rahaa ja kaikkea muuta hyvää omille äänestäjilleen ilman huolta huomisesta (”äänestäkää meitä, saatte rahaa”). Se, että ihmiset tajuavat poliittisen retoriikan epärehellisyyden, ei ole populismia vaan järkevää käytöstä. Mistä tulee ristiriitoihin (vihapuheeseen ja kaikkiin muihin samanlaisiin kielikuviin), kyse on kuitenkin aika pienistä (jos kohta äänekkäistä) marginaaleista. Voi olla retoriikka tuntuu ”kovalta”, mutta osin tunne johtuu siitä, että takana on ollut pitkä seesteinen kausi. Kommunismin romahtamisen jälkeen äärivasemmisto pysytteli hiiren hiljaa, mutta nyt on taas palattu vanhaan regiimiin, samanlaiseen, kuin mikä meillä oli 1970 –luvun stalinismi -hurmosliikkeen aikana. Silloin tosin yhteiskunnan valtaapitävät suhtautuivat vaatimuksiin jyrkän torjuvasti, mutta nyt kaikenlaista hoipertelijaa löytyy valtiovallan ja poliittisten puolueiden piiristä. Yleisradio; no ehkä ei kannata sanoa mitään.

Läpi vuosisatojen (aina kommunismin syntyajoista 1700-luvun lopulta) yksi lähes puhki kuluneista mantroista on ollut lause tyyliin ”rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät”: eli hieman hienovaraisemmin: tulo. ja varallisuuserot ovat kasvussa. Mutta soisi edes joskus tuloeroista keskusteltavan analyyttisesti, ilman, että keskitytään erilaisten kielikuvien viljelyyn. Aniharva tajuaa, miten paljon tuloista kertovat uutiset jättävät kertomatta. Miten paljon luvut riippuvat mittaustavasta (tuijotetaan Gini –kertoimien desimaaleihin, eikä kiinnitetä mitään huomiota (rahatulojen lisäksi) julkisiin palveluihin, elinaikaisiin (pysyväis)tuloihin, koko kotitalouden tuloihin, jne.)? Se, että ”oikeita lukuja” on vaikea mitata, ei tarkoita sitä, että niitä ei olisi olemassa.

Toisen maailmansodan jälkeen on tapahtunut paljon sellaista, jota Megatrendit eivät noteeraa. Julkisen sektorin koko kehittyneissä talouksissa on kaksinkertaistunut, mikä historiallisesti ainutlaatuista. Aiheellinen kysymys on, jatkuuko sama kehitys? Onko se mahdollista, kun nytkin valtiot ovat ilmeisen ylivelkaantuneita ja velkakriisit ovat tulleet ainakin osalle maista jokapäiväisiksi. Samaan hengenvetoon voi kysyä. jatkuuko aiempien vuosien kehitys myös yhteiskunnan harjoittaman säätelyn ja kontrollin kasvattamisessa (kohti ”ison veljen” yhteiskuntaa). Sen sijaan, että kuvaillaan, miten ”verkostomainen valta kasvaa” (kohta 3), olisi varmaan paikallaan pohtia, mihin valta globalisoituva maailmassa oikein keskittyy (vai keskittyykö se). Siirtyykö se ”jättiläisille”, ja jääkö meille periferian asukkaille vain sivustakatsojan rooli?  Vaikeita kysymyksiä, mutta ehkä nämä ovat niitä ”oikeita” kysymyksiä.

https://yle.fi/uutiset/3-11137947

https://www.sitra.fi/julkaisut/megatrendit-2020/

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90859/URN_ISBN_978-952-245-699-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y

https://www.vtt.fi/inf/pdf/science/2015/S121.pdf