Blogi: Laura Huhtasaari, ti 18.12.2018 15:38

Toisinnäkijät

Ei minulla ole mielipiteitä, sanoi vanha ystäväni. Oikeus ilmaista mielipide kuuluu perusoikeuksiin, ja mielipide on aina jonkun subjektiivinen näkemys . En uskonut ystävääni, tietysti hänellä on mielipiteitä, vaikka ilmapiirimme ei salli niiden esiintuomista. Ihmistä ei ole luotu ahtaaseen tilaan, jossa mielipiteet sanellaan. Jokainen haluaa elää sensuroimattomana. Ihminen on kuitenkin sopeutuvainen ja aloittaa itsesensuurin välittömästi, jos hintana on työpaikan menettäminen tai muutoin yhteiskunnasta syrjäyttäminen. 

Maailmaa muutetaan puheella. Minut bannattiin Uuden Suomen blogista, koska mielipiteeni eivät miellyttäneet. Se on oikea syy, päätös oli tehty etukäteen, piti vain keksiä "rikos". Minun perusoikeuksiini puututtiin, vaikka minulla on kansalta mandaatti puhua kansanedustajana. Kyse ei ole minusta henkilönä, vaikkakin se henkilöityy. Kyse on vallasta. Kyse on islamista, joka on erityissuojeluksessa. Euroopan kristillinen perintö pyritään islamisoimaan, mutta sitä ei saa sanoa ääneen, koska eihän se silloin onnistuisi. Älä tuo esiin epäkohtia, koska silloin niihin pitää puuttua. Älä herätä omaatuntoa, koska silloin poliitikot joutuvat vastuuseen. 

Yhdysvalloissa on kaksi poliittista mediaa, Suomessa on yksi. Poliittinen media tekee kaikkensa estääkseen vallan vaihtumisen. Se naamioidaan demokratian itsepuolustukseksi, miten muuten voitaisiin perustella kansallismielisten poliitikkojen hiljentäminen tai demonisoiminen. Toimittajien poliittinen aktivismi on läpinäkyvää:" Ah Macron, Yök Trump." Vastuullisen median tehtävä on saada monikulttuurinen yhteiskunta näyttämään ihanalta ja harmoniselta. Siinä ei paljoa merkitse se, että suomalaisia lapsia raiskataan. Poliitikot pahoittelevat, ja sitten yhdessä median kanssa alkaa pelottelu äärioikeistolla, perussuomalaiset haukutaan ja vihapuhemaija ajaa ympäriinsä, kenet saisi kiinni. Et tule koskaan kuulemaan nykyisen pääministerin tai presidentin suusta seuraavaa:"Suomalaisten turvallisuus ensin."  Poliitikot eivät ota vastuuta. Media ei myöskään vastuuta vallassa olevia poliitikkoja, koska he käyvät "valheiden sotaa". Tarkoitan tällä sitä, että media tekee kaikkensa, jotta kansan usko monikulttuuriseen onnelaan ei horjuisi. Media pyrkii kaunistelemaan monikulttuurisen yhteiskuntakokeilun todellisuutta. Brutaali totuus ei näyttäydy kansalle sellaisenaan, jos media osaa sen kääriä "oikeaan" muotoon. 

Suomen politiikan ytimessä ei ole kansalaistemme tai edes lastemme turvallisuus. Politiikan ytimen on vallannut elämän naiivius, ainakin joidenkin osalta. Ohjaako politiikkaa kansainvälinen rahaeliitti vai poliitikot? Nathan Rothschild jo 1800-luvulla sanoi:"Anna minulle kansakunnan rahat, enkä välitä, kuka tekee sen lait."Ainoastaan tahot, jotka haluavat vallan ja omaisuuden keskittämistä ylikansallisille tahoille pois suomalaisilta, sanovat, että Suomi ei kuulu suomalaisille. Suomi ei ole meille itsestäänselvyys vaan etuoikeutettu ympäristö, jonka olemme isiemme perintönä saaneet. Poliittiset päätökset, jotka aiheuttavat kaaosta, rikollisuuden lisääntymistä ja kansan kahtiajakoa eivät palvele suomalaisia. Merkel on sanonut, että kansallisvaltioiden pitää luopua suvereniteetistään. Se onnistuu paremmin silloin, kun kansallinen koheesio on rikki. Kansaa on vaihdettu riittävävästi ja ihmiset peloteltu hiljaisiksi. 

Maahanmuuttajien rikollisuuten ja kustannuksiin vaikutetaan maahanmuuttopolitiikalla. . Emme koskaan tule pääsemään sellaiseen yhteiskuntaan, jossa yksikään suomalainen ei raiskaisi, joten tämän argumentin taakse menevät poliitikot tulee vaihtaa. Vaihdetaan ne! Monessa Euroopan maassa valta on jo vaihtunut. Ei anneta periksi, ei jätetä puheoikeutta yksinomaan valtamedialle. Suomi tarvitsee vastamedian nykyiselle hapatukselle. 

Herääkö kansakuntamme ennen kuin olemme tuhonneet jotain, jota ei voi enää korjata, vaikka haluaisimme? Ystäväni sanoi minulle, että ne jolla on mielipiteitä, joutuvat taistelemaan, joten taistele! 

 

Laura Huhtasaari ti 18.12. 15:38

Laura Huhtasaari

Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."

tuoreimmat

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08. 20:50

Hanki koira tai robottikoira

ma 19.06. 20:59

Rakas kielemme

ke 31.05. 22:23

Kokoomus ei ole talouspuolue sen enempää kuin muutkaan

ti 14.02. 12:04

Ruotsin puheenjohtajuuskausi

ti 14.02. 12:00

Globalismi oli kaunis ajatus

ti 15.11. 19:33

Suomi on päässyt puulla pitkälle

la 10.09. 16:19

Euroopasta tulee köyhä?

pe 02.09. 15:44

Eurooppa tarvitsee kaasua!

la 04.06. 16:50

Riittävän ajoissa pois EU:sta

pe 13.05. 12:27

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44