Blogi: Laura Huhtasaari, la 25.07.2020 10:57

Suomesta on tulossa renki

Pääministeri Sanna Marin esiintyi EU:n elvytyspakettia koskevassa tiedotustilaisuudessa voittajan elkein kehumalla neuvottelutaitojaan muun muassa nostamalla esiin sen, että hän yhden illan aikana nosti Suomen maataloustukia 250 miljoonalla eurolla. Tosiasiassa Suomen maataloustukien taso pysyyrahoituskaudella  2021-2027 lähes nykyisellään, mutta EU-nettojäsenmaksu nousee 100 miljoonalla eurolla vuosittain. Tämän päälle EU haluaa vielä oman verotusoikeuden, jolloin Suomessa alettaisiin kerätä erillisiä EU-veroja, joiden tuotto menisi suoraan Brysseliin. EU:n elvytyspaketista Suomi jää miinukselle 3,4 miljardia euroa, joka tulee sen 20 miljardin velkavuoren päälle, jonka Suomi ottaa tänä vuonna koronaviruksen aiheuttaman talousshokin vaimentamiseksi. 

Etelä-Euroopan päättäjät erityisesti Ranskassa ja Italiassa ovat juhlineet EU-elvytyspakettia päänavauksena Euroopan yhteiselle velanotolle. Ranska ja Italia ovat maita, jotka ovat täysin kykenemättömiä reformeihin ja mieluummin vaativat muita maita kustantamaan kansalaistensa mukavan elämän toteutumisen. Suomeen verrattuna Italiassa ja Ranskassa eläköidytään aiemmin työmarkkinoilta. Italiassa lisäksi verotus on huomattavasti Suomea alhaisempaa, ja veronkierto on maan tapa. Tämän kaiken päälle vielä kummassakin maassa kotitalouksien varallisuus on aivan toista luokkaa kuin Suomessa, mutta silti suomalaisilta edellytetään tukea. Eurooppa-oikeuden professori Päivi Leino-Sandberg pitää uskomattomana EU:n tapaa kiertää elvytyspaketissa perussopimusten kieltoa EU:n yhteiselle velanotolle ja velkavastuulle. Leino-Sandberg kritisoi lisäksi voimakkaasti sitä, että Suomen hallitus käveli perustuslakivaliokunnan lausuman yli. 

On äärimmäistä naiiviutta uskoa EU:n yhteisen velanoton auttavan Suomen vientiä. EU:ssa ei pitäisi olla ollenkaan nettosaajia tai nettomaksajia. Kauppaliitossakin voi tehdä kauppaa ilman valtavia tulonsiirtoja muihin valtioihin. Helsingin yliopiston dosentin Tuomas Malisen mukaan kyseessä ei ole mikään väliaikainen väline, vaan käytännössä pysyvä mekanismi. Ensimmäisen kerran EU:n perussopimuksia rikottiin 2011 Kreikan tukipaketissa. Koronapaketilla on tarkoitus kiihdyttää liittovaltiokehitystä. EU on suurvaltaprojekti, joka vie Suomen kohti liittovaltiota ilman kansan lupaa ja vielä viheliäisin keinoin, pikkuhiljaa hivuttaen. Malinen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan: ”Rahasto onkin siirtyminen tulonsiirtounioniin ja edelleen liittovaltioon. Se on EU:n perussopimuksen, SEUT:n, artiklan 125 selkeä rikkomus. Samalla EU:n lainanotto ja tulonsiirtojen jakaminen budjetin kautta rikkoo SEUT:n artiklaa 310.” EU on oppinut, että kansalta ei pidäkään kysyä. EU inhoaa kansanäänestyksiä, koska kansa voi äänestää väärin. Malisen mielestä Suomen kansan tulisi äänestää elvytyspaketista, koska on ilmiselvää, että tämä ei ole se Euroopan unioni, johon liityimme, eikä eduskuntavaaleissa äänestetty tällaisen politiikan puolesta. 

Laura Huhtasaari la 25.07. 10:57

Laura Huhtasaari

Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."

tuoreimmat

Eurooppa tarvitsee kaasua!

la 04.06. 16:50

Riittävän ajoissa pois EU:sta

pe 13.05. 12:27

Ristiinnaulitse!

pe 22.04. 08:52

Maailma pelastuu rauhasta käsin

to 10.02. 13:57

Mooses on Mooses, mutta bisnes on bisnestä

ti 08.02. 09:09

Puolalla ja Saksalla on eri suunta

ke 22.12. 18:09

AUKUS yllätti EU:n

ti 21.09. 14:41

Jonkinlainen huimaus meitä vaivaa, kun emme itsenäisyyttä puolusta

ke 16.06. 18:19

Mielisairas ilmapiiri 2020

to 31.12. 18:54

Suomesta ei pidä tehdä ulkoilmamuseota

ke 30.12. 13:28

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Voiko liberaali demokratia johtaa totalitarismiin?

pe 17.06.2022 14:45

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Miksi Yhdysvallat haluaa Suomen ja Ruotsin Natoon?

pe 20.05.2022 17:31

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Eurooppa tarvitsee kaasua!

la 04.06.2022 16:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06.2022 20:37

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Tuppurainen haluaa kivihiililauhdevoimaa ja WOKE Helsinki haluaa pistää kiinni tehokasta kivihiilellä tuotettua sähkön ja lämmön yhteistuotantoa

ti 16.08.2022 07:48

Heikki Porkka

Pahimmat ministerit palkitaan - mistä löydämme tulevaisuudessa Marinin ja Tuppuraisen?

to 21.07.2022 12:58

Tapio Puolimatka

Douglas Farrow: Kehittyvä Nowa Huta - globaali yhteiskunta, jossa kansalaiset ovat vain biometrisiä datapisteitä

to 07.07.2022 09:23

Olli Pusa

Venäjän toiminta

ti 09.08.2022 08:48

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01.2022 23:48

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44