Blogi: Laura Huhtasaari, la 14.03.2020 16:11

Kansallisvaltioiden paluu

Viimeiset 30 vuotta olemme eläneet Suomessakin globalismin kulta-aikaa. Globalismi voidaan ymmärtää aktiivisena globalisaation edistämisenä esimerkiksi avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikalla ja kansallisen toimeenpanovallan siirtämisellä ylikansalliselle tasolle, kuten EU:lle tai YK:lle. Yritysmaailmassa globalismi on näkynyt etenkin aggressiivisena arvoketjujen hajauttamisena halpatyövoimamaihin kustannussäästöjen saavuttamiseksi. On selvää, että maamme käy jatkossakin ulkomaankauppaa, eikä kaikkea ole viisasta tuottaa Suomessa. Tämä ei ole kuitenkaan sama asia kuin tietoisesti edistää Suomen altistamista globalismin riskeille. Koronavirus on osoittanut, että kaukomaihin hajautetut alihankintaketjut altistavat suomalaiset yritykset vakaville ulkoisille häiriöille.

Aalto-yliopiston Vesa Puttonenkin on esittänyt näkemyksenään, että suomalaisyritysten tulisi harkita yhteistyökumppanien hankkimista lähempää. Suomen kansantalouden vakauden kannalta olisi parempi, että suomalaisyritysten arvoketjut pystyttäisiin pitämään mahdollisimman paljon Suomessa. On maailman ilmastollekin haitallista, että yksittäisiä komponentteja tai osia suomalaisiin tuotteisiin valmistetaan Kiinassa, jonka jälkeen ne tuodaan lento- tai laivarahtina Suomeen. Tuotannon pitäminen kotimaassa lisäisi työpaikkoja ja verotuloja Suomessa sekä lisäisi suomalaisyritysten arvoketjujen turvallisuutta.

Useat EU-maat ovat jo asettaneet tiukkoja maahantulorajoituksia koronaviruksen etenemisen hidastamiseksi. Suomi kuuluu niiden harvojen EU-maiden joukkoon, jotka pitävät yhä rajansa sepposen selällään pandemiavaarasta huolimatta. EU:n kyvyttömyys koordinoida koronaviruksen vastaisia toimenpiteitä osoittaa jälleen kerran, miten utopistinen globalistinen idea kansallisen päätäntävallan luovuttamisesta ylikansallisille byrokraateille on. Historian tunkiolle kuuluu myös avoimien rajojen ideologia.

Valitettavasti järkevää keskustelua ei asiasta ole voitu käydä, koska keskustelua on ohjannut poliittinen korrektius, johon kuuluu kansallismielisten karanteeniajattelu. Keskustelua ei ohjaa sananvapaus, vaan valtaapitävät pyrkivät saamaan ihmiset hiljaisiksi yhä kiristyvällä vihapuhelainsäädännöllä. Pelkokortti ohjaa julkista keskustelua, mutta vaaliuurnilla se on tarkoittanut kansallismielisten puolueiden suosion kasvua, niin Suomessa, Ruotsissa, Belgiassa, Saksassa kuin monissa muissakin maissa. Kansallisvaltion uusi tuleminen tulee olemaan tämän vuosikymmenen yksi suurimmista megatrendeistä maailmanlaajuisesti.

Laura Huhtasaari la 14.03. 16:11

Laura Huhtasaari

Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."

tuoreimmat

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08. 20:50

Hanki koira tai robottikoira

ma 19.06. 20:59

Rakas kielemme

ke 31.05. 22:23

Kokoomus ei ole talouspuolue sen enempää kuin muutkaan

ti 14.02. 12:04

Ruotsin puheenjohtajuuskausi

ti 14.02. 12:00

Globalismi oli kaunis ajatus

ti 15.11. 19:33

Suomi on päässyt puulla pitkälle

la 10.09. 16:19

Euroopasta tulee köyhä?

pe 02.09. 15:44

Eurooppa tarvitsee kaasua!

la 04.06. 16:50

Riittävän ajoissa pois EU:sta

pe 13.05. 12:27

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa

la 30.11.2024 04:21

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"

su 01.12.2024 15:43

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44