Viimeiset 30 vuotta olemme eläneet Suomessakin globalismin kulta-aikaa. Globalismi voidaan ymmärtää aktiivisena globalisaation edistämisenä esimerkiksi avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikalla ja kansallisen toimeenpanovallan siirtämisellä ylikansalliselle tasolle, kuten EU:lle tai YK:lle. Yritysmaailmassa globalismi on näkynyt etenkin aggressiivisena arvoketjujen hajauttamisena halpatyövoimamaihin kustannussäästöjen saavuttamiseksi. On selvää, että maamme käy jatkossakin ulkomaankauppaa, eikä kaikkea ole viisasta tuottaa Suomessa. Tämä ei ole kuitenkaan sama asia kuin tietoisesti edistää Suomen altistamista globalismin riskeille. Koronavirus on osoittanut, että kaukomaihin hajautetut alihankintaketjut altistavat suomalaiset yritykset vakaville ulkoisille häiriöille.

Aalto-yliopiston Vesa Puttonenkin on esittänyt näkemyksenään, että suomalaisyritysten tulisi harkita yhteistyökumppanien hankkimista lähempää. Suomen kansantalouden vakauden kannalta olisi parempi, että suomalaisyritysten arvoketjut pystyttäisiin pitämään mahdollisimman paljon Suomessa. On maailman ilmastollekin haitallista, että yksittäisiä komponentteja tai osia suomalaisiin tuotteisiin valmistetaan Kiinassa, jonka jälkeen ne tuodaan lento- tai laivarahtina Suomeen. Tuotannon pitäminen kotimaassa lisäisi työpaikkoja ja verotuloja Suomessa sekä lisäisi suomalaisyritysten arvoketjujen turvallisuutta.

Useat EU-maat ovat jo asettaneet tiukkoja maahantulorajoituksia koronaviruksen etenemisen hidastamiseksi. Suomi kuuluu niiden harvojen EU-maiden joukkoon, jotka pitävät yhä rajansa sepposen selällään pandemiavaarasta huolimatta. EU:n kyvyttömyys koordinoida koronaviruksen vastaisia toimenpiteitä osoittaa jälleen kerran, miten utopistinen globalistinen idea kansallisen päätäntävallan luovuttamisesta ylikansallisille byrokraateille on. Historian tunkiolle kuuluu myös avoimien rajojen ideologia.

Valitettavasti järkevää keskustelua ei asiasta ole voitu käydä, koska keskustelua on ohjannut poliittinen korrektius, johon kuuluu kansallismielisten karanteeniajattelu. Keskustelua ei ohjaa sananvapaus, vaan valtaapitävät pyrkivät saamaan ihmiset hiljaisiksi yhä kiristyvällä vihapuhelainsäädännöllä. Pelkokortti ohjaa julkista keskustelua, mutta vaaliuurnilla se on tarkoittanut kansallismielisten puolueiden suosion kasvua, niin Suomessa, Ruotsissa, Belgiassa, Saksassa kuin monissa muissakin maissa. Kansallisvaltion uusi tuleminen tulee olemaan tämän vuosikymmenen yksi suurimmista megatrendeistä maailmanlaajuisesti.