Olemmeko nyt saavuttaneet riittävästi sitä monen suomalaisen valtapuolueen kaipaamaa syvää integraatiota? Emme, tilanne tulee vielä huomattavasti pahenemaan. Ruotsi on väläytellyt jopa EU-eroa, koska pillastui palkkakysymyksestä. Ruotsi vastustaa EU:n minimipalkkadirektiiviä. EU-erolla väläyttely on tietysti vain nevottelutaktiikkaa, mutta ei merkityksetöntä. Kun alamme normaalissa puheessamme käyttämään saa EU-ero, se tekee tilaa tälle ajatukselle. Brittien menestyminen antaa rohkeutta ja luo uskoa myös muissa. Uskon ääni voittaa joskus järjenkin puutteen.
Viimeisin hullutus, jota EU:ssa pohditaan on ylähuone, eli EU-neuvosto muutettaisin ylähuoneeksi. Valtioidenvälisestä valtioiden sisäiseksi järjestelmäksi. Neuvoston sektorikohtaiset kokoonpanot muuttuisivat kamareiksi. Määräenemmistöpäätöksiä halutaan lisätä, jotta pienet maat eivät häiritse isojen maiden tavoitteita. Järjestelmää halutaan muuttaa periaatteellisella tasolla. Kun nyt ministerit edustavat maataan EU:ssa, niin uudistuksen jälkeen he edustavat EU:ta kotimaissaan, kuten komissaarit. Tämä kaikki tietysti yhteisen hyvän nimissä, koska alistuminen kuvitellun yhteisen edun nimissä vaatii kansallisvaltion itsemääräämisoikeuden menettämistä. Edellinen yhteinen hyvä oli "koronapaketti".
Yhteinen kauppa ei vaadi yhteisiä velkoja, kaikkea ne kuitenkin kehtaavat väittää ja totuutena esittää. Se, että Puola ja Unkari kylpevät nyt meidän rahoillamme ei ole heille ilmaista. Osa sanoo sen ihan suoraan, että tiedämme EU:n ostavan meidän itsenäisyytemme. Tätä tietä on nyt kuljettu ja maali nähty. Seuraavaksi odottelemme komission ilmastopakettia, jolle Kiina ja Venäjä taputtavat jo etukäteen.
Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa
la 30.11.2024 04:21Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"
su 01.12.2024 15:43Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44