Eurooppa-neuvosto päätti EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä heinäkuussa. Suomea edusti pääministeri Sanna Marin (sdp). Suomen tavoite oli monien muiden maiden tavoin jäsenmaksualennuksien lakkauttaminen. Tavoite ei onnistunut, koska nuuka nelikko osoitti jälleen kykynsä neuvotella. Nelikon jäsenmaksualennukset nousivat entisestään. Nuukan nelikon neuvottelemat alennukset ovat suuria: Itävalta 565 miljoona euroa per vuosi, Hollanti 1,921 miljoonaa euroa per vuosi, Ruotsi 1,069 miljoonaa euroa per vuosi ja Tanska 377 miljoonaa euroa per vuosi sekä Saksa 3,671 miljoonaa euroa per vuosi. Nuuka nelikko onnistui neuvottelemaan huomattavasti korkeammat jäsenmaksualennukset verrattuna komission pohjaesitykseen. Lisäksi nuukan nelikon tiukka neuvottelutaktiikka johti siihen, että jäsenmaksualennukset eivät lopukaan vuonna 2025, vaan ne jatkuvat vuoteen 2027.
Monet EU-maat saavat myös muoviverosta alennusta. Suomi ei saa. Eurooppa-neuvosto sopi myös uudesta verosta, eli yhdenmukaisen verokannan soveltamisen kunkin jäsenvaltion tuottaman kierrättämättömän muovipakkausjätteen painoon. Verokanta on 0,80 euroa kilogrammaa kohti. EU kahmii itselleen verotusoikeutta ja kehittyy kohti velka- ja tulonsiirtounionia. Kesän neuvottelut osoittavat, että Suomen päättävä eliitti haluaa EU-liittovaltiota. Miten on mahdollista, että Suomessa on vain yksi puolue, perussuomalaiset, joka ainoana vastustaa vallan siirtoa Brysseliin ja EU:n liittovaltioprojektia?
Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."
Avoin kirje Suomen medialle
su 26.11.2023 21:40Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä
to 30.11.2023 14:08Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan
ke 22.11.2023 17:48Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Totuus murtautuu esiin
la 25.11.2023 20:22Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44