Vastine Jouni Lehtimäelle
Arvoisa Jouni Lehtimäki, kiitos kirjeestäsi. Mielelläni vastaan avoimeen kirjeeseesi (SK 8.2.). Kokoomus ja sosialidemokraatit ovat olleet vuorotellen hallituksessa, joskus myös samassa hallituksessa, eikä silti Suomen talous ole päässyt kunnolla nousemaan vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Bruttokansantuotteemme saavutti vasta 2021 saman tason kuin vuonna 2008. On totta, että Marinin hallituksen aikana velan määrä räjähti nousuun, mutta on kokoomuskin velkaa ottanut ja rutkasti onkin. Velan määrä Suomessa suhteessa bruttokansantuotteeseen on tähtitieteellinen verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Kokoomus omalla vahtivuorollaan myi sähköverkot ja lannoitteet. Kokoomus mielellään esiintyy talouspuolueena, mutta toiminta hallituksessa osoittaa, että kokoomus ei ole sen kummempi talouspuolue kuin muutkaan. Kokoomus on mahtunut hyvin hallitukseen sekä vasemmiston että vihreiden kanssa, mikä jo yksistään kertoo sen, että erot eivät kovin isoja ole. Suomessa ei varsinaisesti ole oikeistopuoluetta, kaikki ovat enemmän ja vähemmän vasemmalle kallellaan. Kokoomus on lähes yhtä vihreä kuin vihreät, ja tämä näkyy myös heidän europarlamentaarikkojensa toiminnassa. Suureksi pettymyksekseni Petri Sarvamaa äänesti nollaa uusiutuvan energian direktiivissä. Uusiutuvan energian direktiivi määrittelee muun muassa sen, kasvavatko puut vuoden 2030 jälkeen. Kokoomus haluaa luopua ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta, mistä taas sosialidemokraatit haluavat pitää kiinni.
Kokoomus ei ole valitettavasti edes enää arvokonservatiivinen puolue. Kokoomus edustaa nykyään samoja punaviherliberaaleja arvoja kuin muutkin puolueet. Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit ovat ainoat arvokonservatiiviset puolueet Suomessa.
Julkaistu Satakunnan Kansassa 9.2.2023
Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44