Blogi: Laura Huhtasaari, ti 21.09.2021 14:41

AUKUS yllätti EU:n

Yhdysvallat, Britannia ja Australia solmivat 16. syyskuuta uuden turvallisuussopimuksen, joka lisää maiden yhteistyötä Intian valtameren ja Etelä-Kiinan meren alueilla. Australia päätti sopimuksen solmimisen vuoksi perua Ranskan kanssa neuvottelemansa kaupan sukellusveneistä. Ei ole sattumaa, että AUKUS:in alkumetreillä kovimmin näpeilleen sai Ranska. Ranska nimittäin on ollut hartain EU:n itsenäisen puolustusulottuvuuden puolestapuhuja. Yhdysvallat on pitkään vastustanut Euroopan unionin muodostumista NATO:n kilpailijaksi. AUKUS on englanninkielisten valtioiden uusin vastaveto Euroopan unionin pyrkimykselle muodostua itsenäiseksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi toimijaksi. Suomessa on pitkään kuviteltu, että Euroopan unioni ja NATO ovat harmonisessa suhteessa. Viimeistään AUKUS osoitti tämän harhaluuloksi.

Joe Biden tekee sen, minkä Trumpin pelättiin tekevän. Yhdysvaltojen ja Euroopan eriytyminen on käynnissä. Myös EU:n sisällä maat ovat ulkopoliittisesti jakautuneita. EU:n johtomaat ovat selvästi ilmaisseet halunsa lähteä eri teille Yhdysvaltojen kanssa. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on jo vuosia puhunut EU:n ja Venäjän läheisempien suhteiden puolesta. Saksa puolestaan on pitänyt tärkeämpänä vaalia kauppasuhteitaan Kiinaan. Viro ja Puola ovat erittäin sitoutuneita Natoon, kun taas Ranska jälleen kerran harkitsee Nato-jäsenyyden mielekkyyttä ylipäätään. Ranskan ulkoministeri Jean-Yves Le Drian kutsui tapahtunutta entisten liittolaisten väliseksi vakavaksi kriisiksi, jossa on esiintynyt valehtelua ja luottamuksen puutetta.

Ranskan eurooppaministeri Clément Beaune ilmoitti, että EU:n ja Australian välisten kauppaneuvotteluiden jatkaminen on mahdotonta. Ranskan kolauksesta kärsii nyt koko EU. Ranska on ilmoittanut kutsuvansa kotiin suurlähettiläänsä Australiasta ja Yhdysvalloista. Tämä on sinänsä ymmärrettävää. Jos tosiaan diplomaateilla ei ole mitään käsitystä siitä missä mennään, on ehkä syytäkin pysyä kotona.  

EU-maiden osuus maailmantaloudesta oli vuonna 1960 noin 33 prosenttia, kun taas vuonna 2050 sen ennustetaan olevan enää 9 prosenttia. Suomen tulee muistaa, että paras turvatakuu on hyvässä kunnossa oleva talous ja vahva oma armeija. Suomen ei tule uhrautua romuttamaan omaa talouttaan Etelä-Euroopan maiden velkojen vuoksi. Älä koskaan luota vieraan apuun. Italia ei aikoinaan edes tukenut Suomen itsenäistymistä.  

Laura Huhtasaari ti 21.09. 14:41

Laura Huhtasaari

Olen MEP, uskonnon aineenopettaja ja erityisopettaja Porista. Poliitikkona pyrin olemaan aikaansaava ja aktiivinen. Luonteeltani olen avoin ja helposti lähestyttävissä – uskallan ja haluan sanoa mielipiteeni suoraan. http://www.laurahuhtasaari.com Mottoja: "Arguing with a fool proves there are two." "Be yourself because everyone else is already taken."

tuoreimmat

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08. 20:50

Hanki koira tai robottikoira

ma 19.06. 20:59

Rakas kielemme

ke 31.05. 22:23

Kokoomus ei ole talouspuolue sen enempää kuin muutkaan

ti 14.02. 12:04

Ruotsin puheenjohtajuuskausi

ti 14.02. 12:00

Globalismi oli kaunis ajatus

ti 15.11. 19:33

Suomi on päässyt puulla pitkälle

la 10.09. 16:19

Euroopasta tulee köyhä?

pe 02.09. 15:44

Eurooppa tarvitsee kaasua!

la 04.06. 16:50

Riittävän ajoissa pois EU:sta

pe 13.05. 12:27

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa

la 30.11.2024 04:21

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"

su 01.12.2024 15:43

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44