Takana on politiikan hurja vuosi: Kaksi hallituksen eroa ja kriisiä kriisin perään, uutisoi MTV Uutiset.

"Jos yksittäisen poliitikon nostaa onnistujaksi, niin se on Jussi Halla-aho. Halla-aho on nostanut hajonneen puolueen suurimmaksi. Hän on kehittynyt hyväksi esiintyjäksi. Hän vastaa toimittajien kysymyksiin ja argumentoi selvästi. Muutkin puolueet voisivat ottaa oppia tällaisesta populismista.”

Näin kuvailee yhteiskuntatieteiden tohtori ja valtio-opin dosentti Pertti Timonen onnistujaa ylitse muiden politiikkavuodelta 2019.

Hän myös toistaa sen, minkä me kaikki toki tiedämmekin: "jos eduskuntavaalit olisivat olleet vähän myöhemmin, perussuomalaiset olisi noussut suurimmaksi puolueeksi".

Timonen listaa puolestaan Sdp:n Antti Rinteen sekä vuoden onnistujaksi että epäonnistujaksi johdettuaan puolueensa ensin niukkaan vaalivoittoon kevään eduskuntavaaleissa "rimaa hipoen", mutta sittemmin epäonnistuttuaan "lopulta totaalisesti nimenomaan kriisiviestinnässään":

"Rinne ei sisäistänyt pääministerin rooliaan. Unto Hämäläinen on summannut asian fiksusti: pääministerin sana on teko”, Timonen painottaa.

Niinpä Timosen mukaan "oikea henkilö oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa" nosti Sanna Marinin "pikatahtia pääministeriksi":

"Poliitikon nousussa sattumalla on tietysti iso merkitys. Pitää olla nostetta ja pyrkyä...", politiikan asiantuntija lisää.

Vallassa keskustan tuella poukkoilevalla Sanna Marinin vihervasemmistohallituksella ei kuitenkaan ole Suomen kansan tukea.

Kansa ei äänestänyt tämän hallituskokoonpanon puolesta ja tilanne on entistä pahempi, sillä kansa ei myöskään valinnut Marinia pääministeriksi.

Marin ei käynyt eduskuntavaaleihin pääministeriehdokkaana ja jos olisikin käynyt, ei Sdp todennäköisesti olisi pääministeripuolue.

Kaiken lisäksi: kun kaikki vielä tietävät senkin, että Sdp ei eduskuntavaalien jälkeen neuvotellut tulevan hallituksen kokoonpanosta tosissaan, vaan "ennemmin vallastaan kiinni pitävä kuin kansan ääntä kuunteleva" vihervasemmisto oli sulkenut vaalien toiseksi suurimman puolueen, perussuomalaiset, ulos heti kättelyssä, ei voida osoittaa, että tämä hallitus tai Marinin pääministeriys ovat ansainneet Suomen kansan luottamuksen.

Joulukuussa nähtiin vanhan hallituksen kaaduttua "toiset tuollaiset teatterimaiset hallitusneuvottelut, joissa kaikki tiesivät, että niitä ei käydä tosissaan, vaan ne olivat läpihuutojuttu", sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.

Tavio huomauttaa olevan demokratian kannalta surkeaa, että sekä toiseksi suurin perussuomalaiset että kolmanneksi suurin puolue kokoomus jätettiin pois.

Täyttä kansan aliarviointia on sekin, että juuri eronnut ministeri Sirpa Paatero nimitettiin heti takaisin ministeriksi, ennen kuin presidentti oli edes ehtinyt myöntää eroa! Antti Rinne taas hyppäsi suoraan varapuhemieheksi sen jälkeen, kun oli menettänyt luottamuksen.

Perussuomalainen -lehden päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa osuvasti joulukuun 12/2019 pääkirjoituksessaan, että "käytännössä ainoa, mistä hallitus voi ylpeillä, on puoluejohtajien nuori ikä ja tietenkin sukupuoli".

"Onhan moinen poikkeuksellista, mutta ovatko sukupuoli ja nuoruus asioita, joista on aidosti hyötyä politiikassa", Turkkila peräänkuuluttaa.

34-vuotias Sanna Marin (sd.) nousi Suomen johtoon ja pääministeriksi 10. joulukuuta 2019 liikenne- ja viestintäministerin tehtävistä. Marin on Sdp:n ensimmäinen varapuheenjohtaja, joka sijaisti vuoden 2019 alussa Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinnettä tämän sairausloman ajan.

Marinista tuli maailman nuorin istuva pääministeri. Hän ja Suomen hallituksen naisviisikko saivat runsaasti huomiota kansainvälisessä mediassa. Yle ylisti, kuinka koko hallituksen johtoviisikko saatiin vihdoin ikuistettua samaan kuvaan aiemmasta kuvasta puuttuneen Anna-Maja Henrikssonin ollessa aikaisemmin työmatkalla Yhdysvalloissa: "tätä kuvaa on odoteltu".

Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola hekumoi Helsingin Sanomissa Suomen hallituksen naiskokoonpanon herättämää laajaa kansainvälistä huomiota. Hän kertoo, kuinka Washingtonissa hotellin aamiaisella "silmille odottamatta hypähtää" New York Timesin artikkeli Suomen tuoreesta pääministeristä ja seuraavana aamuna uusi uutinen:

"Kylkeä varmistaa Li Anders­son (vas). Uutisten kärki: nämä naiset ovat vallan päällä ja toimijoita. Liekö Suomi siinä lehdessä noin isolla ollut sitten talvisodan?" Rentola ihastelee.

31.12.2019 päivätyssä Hesarin kolumnissaan "Naisviisikon hallitus – ja miesten oppositio?" Kimmo Rentola pitää Suomen naisviisikon johtaman hallituksen synnyttämää suurta huomiota maailmalla myönteisenä.

"Oli säröjäkin: se Viron moukka", Kimmo Rentola kumminkin paheksuu.

"Viron moukalla" hän tarkoittanee tietysti Viron sisäministeri Mart Helmeä, joka joutui heti kohun ja erovaatimusten keskelle arvostellessaan julkisesti Sdp:n johdolla koottua Suomen hallitusta ja sen tuoretta pääministeriä, Sanna Marinia "kassatytöksi".

"Se mitä Suomessa on nyt tapahtunut, nostattaa hiukset pystyyn. Yhdestä myyjätytöstä on tullut pääministeri ja jostain toisesta katuaktivistista ja kouluttamattomasta ihmisestä hallituksen jäsen", Helme kommentoi.

Oikeistolaisen Ekre-puolueen puheenjohtaja Mart Helme epäilee aivan oikein, voiko Suomen hallitus puolustaa maansa etuja ja uskoo, että Suomen johtoon nousee seuraavaksi Ekren sisarpuolueen, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, "koska näin järjetöntä kuin nyt Suomessa tapahtuu, ei ole varmaankaan tapahtunut vuosisatoihin".

Sinänsä kummallista ja epäjohdonmukaista on, ettei näin kauheaa porua kehkeydy eikä tölväykset johda kohun keskelle, kun esimerkiksi ex-pääministeri Antti Rinne haluaa arkistoida oikein kansiin ja kirjoihin omat järjen päätelmänsä. Kukaan ei älähdä tai ole moksiskaan, kun Rinne nimittää Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen kirjoittamassa uutuuskirjassa "Antti Rinne – Koko tarina" perussuomalaisten puheenjohtajaa, Jussi Halla-ahoa "mielipiteiltään sairaaksi".

Voikin perustellusti kysyä, onko suurimman puolueen asema saavutettu sairailla mielipiteillä?

Vihapuhesyytösmankelin läpikäyneestä Jussi Halla-ahosta on tehty ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” -lakipykälän avulla yksi varoittava esimerkki siitä, mihin epämiellyttävä faktojen tai "väärien" mielipiteiden julkilausuminen "pahimmillaan" voi johtaa.

Melkein kymmenen vuotta Halla-ahoa on ryöpytetty leimaamalla häntä alinomaa rasistiksi. Valtamedia on häpeilemättömästi tähdännyt järjestelmällistä, lähes demonista hyökkäys-, mustamaalaus- ja solvauskampanjaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahoon kenenkään siihen puuttumatta.

Kuvaavaa on, että kun argumentteja ei suosituimmaksi puolueeksi perussuomalaiset luotsannutta Halla-ahoa vastaan ole, häntä on epätoivoisesti yritetty myös häiriköidä esimerkiksi perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa ohittamalla päivän teemaan liittyvät kysymykset nostamalla esiin Halla-ahon vanhoja blogitekstejä, käyttämällä niitä leimakirveenä syytettäessä jopa hallituskriisin aiheuttamisesta vuonna 2017 Jussi Halla-ahon tultua valituksi perussuomalaisten johtoon, sekä herjaamalla väärästä arvopohjasta ja "ihmiskäsityksestä", jotka luokiteltiin muun muassa olevan liian kaukana muista puolueista ja hidaste perussuomalaisten hallitustaipaleelle kevään eduskuntavaalien jälkeen.

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin terveydentila on sen sijaan nostettu otsikoihin useita kertoja hänen presidenttiydensä aikana.

Törkyä suoltava valtamedia ja ahdistuneet aktivistit Trump-vihassaan ovat muun muassa vaatineet, että Trumpin mielenterveys tai hänen mahdolliset muistisairaudet tutkittaisiin perinpohjaisesti.

Ja onhan Suomessakin arvosteltu ulkomaiden vallanpitäjiä ja johtajia - esimerkiksi juurikin Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia todella halveksivasti, ala-arvoisesti ja epäkunnioittavasti.

Sitä ei kuitenkaan ole pidetty sopimattomana, vaan jopa suotavana ja sen on katsottu olevan osa demokratiaa.

Parjaavien vastustajien mielestä heillä on jakamaton etuoikeus ja vapaus ilman seuraamuksia kutsua myös Unkarin pääministeri Viktor Orbánia keisariksi ja diktaattoriksi, Italian ex-sisäministeri Matteo Salvinia fasistiksi ja natsiksi, tai Brasilian presidentti Jair Bolsonaroa rasistiksi, naistenvihaajaksi ja homofoobikoksi.

Sateenkaariperheen lapsi ja eutanasiaa kannattava Sanna Marin valotti musiikkimakuaan Trendi-lehden verkkoyhteisö Lilyn haastattelussa maaliskuussa 2015.

Kysyttäessä voimabiisiä Marin vastasi kuunnelleensa teinistä asti poliittisesti latautunutta metalliyhtye Rage Against the Machinea ja totesi RATM:in musiikin "varmasti osaltaan vaikuttaneen" myös siihen, että hän lähti mukaan politiikkaan.

"Bändin kappaleista löytyy nimittäin kytkös poliittiseen ajatusmaailmaani: käsitys siitä, ettei maailma ole valmis ja että sen muuttaminen on meidän tehtävämme", Marin totesi tuolloin.

Vanha uutinen Rage Against the Machinen fanituksesta nousi uudelleen esiin ja alkoi kiertää ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Tieto siitä ja Sanna Marinin pääministeriydestä saavutti myös Rage Against the Machinen kitaristin Tom Morellon.

Se sai myös opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin innostumaan ja ottamaan osaa keskusteluun.

Tamperelainen -lehti niin ikään hehkutti 9. joulukuuta, että "nyt löytyy Suomestakin pääministeri, jonka lempibändi on Rage Against the Machine".

"Käsi ylös: monelleko tulee mieleen suomalainen pääministeri tai ylipäätään ministeri, joka mainitsee suosikkiyhtyeekseen Rage Against The Machinen?" Tamperelainen kirjoitti.

Olisiko osuvampaa kenties kuitenkin kehottaa nostamaan nyrkki ylös, jos mieleen tulee suomalainen pääministeri, joka tekee täysin avoimesti kommunistisia nyrkkitervehdyksiä?

Teologian tohtori ja dosentti Juha Ahvio on tehnyt kiitettävästi selkoa demarijohtajien - Sanna Marinin sekä puoluesihteeri Antton Rönnholmin - tyystin peittelemättömistä kommunistisista nyrkkitervehdyksistä.

Ne ilmaisevat avoimesti jumalattomuutta, vihaa, väkivaltaa ja varsinkin kaikkeen kristilliseen kohdistuvaa tuhoamishenkisyyttä, mutta joiden julkinen tekeminen on "ihan ok ja hyväksyttävää".

Ahvio ihmettelee 2.2.2019 päivätyssä "Kommunistinen nyrkkitervehdys ilmaisee jumalattomuutta ja vihaa" -artikkelissaan myötämielistä suhtautumista tähän Jumalaa vastustavaan, kostonkaunaista kapinointia ilmaisevaan kommunistisen nyrkkitervehdyksen julkiseen tekemiseen verrattuna niin sanottuun roomalaiseen tervehdykseen tai sen niin kutsuttuun natsitervehdys -versioon, jonka osalta vallitsee käytännössä nollatoleranssi.

"Suuren suomalaisen puolueen johtoon lukeutuvat henkilöt voivat näköjään täysin julkisesti tehdä puoluekokouksessaan kommunistisen nyrkkitervehdyksen ilman minkäänlaisia seuraamuksia", Ahvio huomauttaa ja toteaa yks'kantaan tämän hyväksynnän tarkoittavan "sympatiaa kaikkea sitä tuhoa ja väkivaltaa kohtaan, johon kyseinen tervehdys historiallisesti liittyy":

"Kommunistinen nyrkkitervehdys on avoimen pelkistetysti vihaa, väkivaltaa, kostoa ja kristinuskonvastaista jumalattomuutta ilmaiseva ele ja liittyy historiallisesti asiayhteyksiin, jotka ovat ihmisuhrimäärissään ja väkivaltaisissa tuhoseurauksissaan moninkertaiset verrattuna kaikkeen siihen, mitä laajimmallakin mahdollisella laskutavalla voidaan liittää roomalaisen tervehdyksen versioiden historiallisiin asiayhteyksiin."

Oikeudet, jollaisia ei ole muilla tai kaikilla, ja joita ajetaan ”tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien” nimissä - ja jotka signaloivat selvästi poliittisia pyrkimyksiä - voidaan katsoa "kommunistisiksi etuoikeuksiksi".

Niitä nähtiin muun muassa marraskuussa, kun uutisoitiin vasemmistoprofessori Vesa Puurosen harjoittamasta painostuksesta hänen vaatiessa opiskelijoita ottamaan pois Suomen marsalkka Mannerheimin kuvan julkisesta tilasta.

24.11.2019 päivätyssä blogissaan "Suomessa näyttää vallitsevan kommunistinen etuoikeus" Juha Ahvio osoittaa vastaansanomattoman selvästi, mihin kulttuurimarxismia ihannoivat kommunistivaikuttajat yhdessä DEMLA-henkisen oikeuslaitoksen ja lainsäädännön avulla järjestelmällisesti tähtäävät ja millaisia "häpeämättömän irvokkaita sensuurivaateita" ne esittävät katsoessaan olevansa soveliaita esteettä ilmaisemaan häikäilemättömiä päämääriään ja poliittisia pyrkimyksiään ajaessaan aktiivisesti sananvapauskontrollia ja sensuurihankkeitaan.

Ahvio muistuttaa, miten merkillepantava ja selkeästi havaittava rooli uudella punavihreällä hallituksella on sananvapausrajoitushankkeiden ajamisessa sen ryhdyttyä toimiinsa.

"Nyt on syytä olla selkeästi selvillä siitä, että meneillään oleva ennakkotapauksia hakeva sensuurivyörytys ja juridinen aktivismi kumpuaa kulttuurimarxilaisen identiteettipolitiikan kehyksistä ja teoreettisista lähtökohdista ja näiden etuoikeutetuiksi ja ainoiksi sallituiksi olettamisesta", Ahvio alleviivaa.

Ahvio tähdentää vasemmiston niin USA:ssa kuin Suomessakin haluavan vaientaa kaiken poliittis-yhteiskunnallisen ja hengelliskulttuurillisen vastustuksen omaa kulttuurimarxilaista utopiatotalitarismiaan kohtaan ja ylipäätään sananvapauden ja uskonnonvapauden.

"Tällaiset hankkeet on pysäytettävä ja kaikenlaiset kommunistiset etuoikeusluulottelut on karistettava", Ahvio kiteyttää.