"Helsingissä poistetaan perussuomalaisten vaalimainoksia, mitä tekee oikeusministeri?"
Näin peräänkuuluttaa Aleksi Niskanen, PS-kansanedustaja Jukka Mäkysen eduskunta-avustaja ja perussuomalaisten kuntavaaliehdokas 2021 Helsingin vaalipiirissä.
"Hänen on viipymättä tehtävä valinta sen välillä, puolustaako hän demokraattisia ja vapaita vaaleja, vai hyväksyykö hän sen, että puolueiden vaalimainosten sensuurista tulee uusi normaali?" Niskanen kirjoittaa aivan oikein 7.6.2021 Uuden Suomen Puheenvuorossaan viitaten Suomen ylimpään tahoon vaaleihin liittyvissä asioissa, jossa vastuuministerinä toimii oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r).
Perussuomalaisille ennakoitu 10 prosenttiyksikön kannatuksen nousu kuntavaaleissa totisesti pelottaa poliittisia vastustajia ja he käyvät todella kuumana, sillä perussuomalaisten ulkomainoksiin ja banderolleihin on kohdistettu viime päivinä tuhotöitä yhä enenevässä määrin kuntavaalipäivän lähestyessä.
Perussuomalaisten vaalimainoksien töhriminen, repiminen ja jopa niiden polttaminen paljastaa yksinkertaisuudessaan poliittisten kilpailijoiden epätoivoisen tilanteen kuntavaalien edellä.
Tällaista törkeää vaalirauhan rikkomista ja häirintää - vandalismia, suoranaista terroria - on sosiaalisessa mediassa julkaistujen videoiden perusteella nähty harjoittamassa niin ulkomaalaistaustaiset nuoret kuin myös äärivasemmistoaktivistit.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho fiksuun ja sovittelevaan tapaansa kysyykin
Twitterissä: "Sotketko sinä niiden puolueiden mainokset, joista et pidä?"
"Itse en toimi niin", Halla-aho huomauttaa.
Dosentti Mikko Paunio katsoo, että mallia tällaiseen vaalirauhan rikkomiseen on otettu USA:sta ja se kertoo hänen mukaansa "äärivasemmiston henkisestä tilasta, josta muistuu 70-luvulta stalinistien motto":
”Kun loppuu argumentit, otetaan käyttöön instrumentit.”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen korostaa Twitterissä, että
"vaaleissa pitää olla kyse siitä, kenen vaihtoehtoa halutaan eniten":
"Ei siitä, kenen vaihtoehdon esittämistä onnistutaan sabotoimaan eniten."
Sebastian Tynkkynen ja Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom kommentoivat rohkeasti tuoreella videollaan "Nyt PS-mainoksia alettiin poistamaan jo bussipysäkeiltä - cancel-kulttuuri uhkaa vaaleja!", että "kyse on paljon laajemmasta
ilmiöstä".
He tuovat esiin, millaisiin keinoihin vaalipaniikissa olevat "mielensä pahoittaneet" poliittiset vastustajat ovat viime päivinä alentuneet ja miten hurjaa vauhtia cancel- eli vaientamiskulttuuri - jossa "väärät" mielipiteet, jopa "vääränlainen" historia yritetään eliminoida ja kieltää sen olemassaolo - on tehnyt tuloaan Suomeen.
Suurin kohu, johon PS:n Aleksi Niskanenkin ottaa kantaa Uuden Suomen Puheenvuorossa, synnytettiin äskettäin sosiaalisessa mediassa, jossa perussuomalaisten vaalimainoksesta saatiin aikaan hurja äläkkä, kun moni nosti raivokkaan metelin ja kimpaantui syyttäen mainoksen olevan muun muassa rasistinen.
Perussuomalaisiin kohdistuvan mustamaalaamisen tukena, valtakunnan laajuista mainoskohua järjestämässä ja mukana liikkeelle polkaisemassa olivat
ärhäkkäästi luonnollisesti Yle, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat ja MTV Uutiset.
Mekkalan nostattaneessa Perussuomalaisen Helsingin mainoksessa on kuva kerrostalon rappukäytävän asukastaulusta, jossa lukee useimpien nimien tilalla "tuli jonon ohi".
Mainoksessa asunnon rapussa on vain kaksi suomenkielisen asujan sukunimeä ja kaikki muut asukkaat ovat tulleet "ohi jonon".
Alla kerrotaan huonon maahanmuuttopolitiikan vaikuttavan tavallisen työssäkäyvän kaupunkilaisen asunnon saantiin. Kerrostalon osoitteeksi on merkitty Hekatalontie.
Mainokset ehtivät olla katukuvassa viikon ajan ainakin Helsingin julkisen liikenteen pysäkeillä.
Ulkomainosyhtiö JCDecaux ja Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) päättivät lähteä omine lupineen poistamaan perussuomalaisten "rasistisiksi tulkitut" ja "paheksuntaa herättäneet" kuntavaalimainokset, joiden katsottiin vihjaavan, että Helsingin vuokra-asuntojen myöntämisessä suosittaisiin maahanmuuttajia.
Mainoksen väitettiin esittävän virheellistä ja harhaanjohtavaa tietoa vuokra-asuntojen myöntämisestä.
JCDecauxin toimitusjohtaja Klaus Kuhasen mukaan perussuomalaisten mainoksia koskevassa sensurointipäätöksessä konsultoitiin Mainonnan eettistä neuvostoa.
"Mainonta ei saa olla harhaanjohtavaa tai eettisesti kyseenalaistettua. Tämän pohjalta päätös on se, että julisteet poistetaan", Kuhanen selitti MTV Uutisten mukaan.
Neuvosto ei oman ilmoituksensa mukaan kuitenkaan puutu poliittisiin tai uskonnollisiin mainoksiin. Neuvoston verkkosivuilla kerrotaan:
”Neuvoston tehtävänä ei ole lausua siitä, onko markkinointi lainvastaista. Tästä syystä neuvosto ei anna lausuntoa esimerkiksi markkinoinnissa esitettyjen väitteiden totuudenmukaisuudesta eikä harhaanjohtavuudesta. Neuvosto ei myöskään ota kantaa poliittisen tai uskonnollisen mainonnan sisältöön taikka markkinoinnin hyvän maun mukaisuuteen.”
Kansainvälisen Kauppakamarin ICC:n markkinointisäännöt edellyttävät poliittisen sananvapauden turvaamista.
Perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Johannes Nieminen muistuttaa, ettei Mainonnan eettinen neuvosto voi ottaa kantaa poliittiseen mainontaan. Toiseksi, mainoksessa ei hänen mukaansa ole virhettä.
Nieminen kommentoi vaalimainoksen sensurointia tiedotteessa perusteellisesti ja kirjoittaa :
”Poliittinen sananvapaus on sananvapauden keskeisintä ydinaluetta ja poliittisen mainonnan rajoittaminen on perusoikeusloukkaus. JCDecaux päätti poistaa vaalimainoksemme keskusteltuaan HKL:n toimitusjohtajan Ville Lehmuskosken kanssa mainoksen herätettyä paheksuntaa sosiaalisessa mediassa varsinkin vasemman laidan toimijoiden keskuudessa. HKL kuitenkaan ei omaa valtuuksia puuttua demokraattiseen vaalikamppailuun sananvapautta rajoittamalla.
Perussuomalaiseen Helsinkiin ei oltu yhteydessä, eikä meille annettu mahdollisuutta puolustaa itseämme niitä väitteitä vastaan, että mainos sisältäisi virheellistä tietoa. JCDecaux on jo aiemmin hyväksynyt mainoksen ja laittanut sen paikoilleen, eikä mikään ole viitannut siihen, että mainoksessa olisi ollut jotain vikaa.
Mainonnan eettisen neuvoston kanta on tässä merkityksetön, sillä omien sääntöjensä mukaan neuvosto ei ota kantaa poliittisen tai uskonnollisen mainonnan sisältöön tai markkinoinnin hyvän maun mukaisuuteen. Pohjimmiltaan tässä on kyse siitä, että poliittisen kilpailijamme eivät siedä erimielisyyttä, eivätkä hyväksy sitä, että julkisilla paikoilla mainostetaan heidän aatemaailmastaan jyrkästi eroavia asioita. Sananvapauden nimenomainen tarkoitus on kuitenkin voida sanoa ääneen asioita, jotka eivät ole kaikkien mieleen.
Toisin kuin poliittiset vastustajamme väittävät, mainoksen sisältö ei ollut virheellinen.
Korkeimmassa kiireisyysluokassa on niin paljon hakijoita, että valinta heidän välillään tehdään välttämättä jollain kriteerillä. Perussuomalainen Helsinki ei myöskään mainoksessa väittänyt, että asuntojen jaon ongelmat koskisivat pelkästään maahanmuuttajien ja kantaväestön suhdetta asukkaita valittaessa.
Pienipalkkaisen väestön asuntokurjuus on kaupungissamme laajasti tunnustettu ongelma. Siitä ei voi saada kokonaiskuvaa huomioimatta sosiaaliturvaperäisen maahanmuuton vaikutusta asuntojen kysyntään sekä myös muun vuokraansa itse maksamattoman väestön vaikutusta tilanteeseen.
Perussuomalainen Helsinki tuomitsee itseensä kohdistuneen perusoikeusloukkauksen ja kutsuu muita demokratian tilasta huolestuneita yhtymään tähän tuomioon.”
Perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Johannes Nieminen edelleen huomauttaa, että mainoksilla haluttiin herättää keskustelua siitä, kuinka oikeudenmukaisesti asuntoja Helsingissä jaetaan.
"Kaikkein kiireellisimmässä luokassa on ihmisiä iso määrä, ja jollain perusteella heidät valitaan kiireellisimmän luokan sisältä. Se puoli ei ole mitenkään avointa. Silloin se tarkoittaa sitä, että siinä luokassa saattaa olla ihmisiä pitkään saamatta asuntoa."
Niemisen mukaan on selvää, että maahanmuutto vaikuttaa asiaan.
"Väestönkasvu perustuu aika vahvasti maahanmuttoon. Sen myötä he ja kantaväestö kilpailevat käytännössä samoista asunnoista. Tästä asiasta pitää meidän mielestämme voida keskustella."
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti kantaa asiaan 7.6.2021 Twitterissä:
"Vielä 2015 a) Helsingissä oli asuntojono ja b) tp-hakijat menivät jonon kärkeen.
Ps:n mainoksessa näin ei kuitenkaan saa vihjata", Halla-aho huomauttaa.
Halla-aho oli jakanut Twitter-julkaisunsa liitteeksi Ylen artikkelin surullisenkuuluisalta syksyltä 2015, joka muistetaan Euroopan siirtolaiskriisistä, jolloin suuri määrä Lähi-idästä, Afrikasta ja Etelä-Aasiasta lähtöisin olevia pakolaisia ja siirtolaisia pyrki Eurooppaan tarkoituksenaan hakea "turvapaikkaa".
Suomesta tuli yksi suosikkikohteista. Vuoden 2015 loppuun mennessä "turvapaikkaa" oli hakenut lähes 32 500 ihmistä.
Halla-ahon jakama vuoden 2015 Ylen artikkeli on otsikoitu: "Oleskeluluvan saaneista heti asunnottomia – Helsingin vuokrajonoon tulossa suuri piikki"
Ylen 12.10.2015 julkaisemassa artikkelissa myönnetään suoraan:
"Helsinkiin saapuneiden turvapaikanhakijoiden odotetaan lähitulevaisuudessa ruuhkauttavan pahasti kaupungin jo ennestään pullistelevan vuokra-asuntojonon.
Asunnottomina oleskeluluvan saaneet menevät asuntojonossa suoraan kärkeen."
Halla-aho siis täysin perustellusti kummastelee, miksi perussuomalaisten nyt kiistaa aiheuttaneessa vaalimainoksessa "näin ei kuitenkaan saa vihjata".
Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroosin mielestä on "aika laittaa valtaapitävät
vaihtoon".
"Helsingin valtaapitävät kieltävät mieluummin mainokset kuin laittavat asuntoasiat kuntoon", Grönroos summaa.
Grönroos on huolissaan Helsingin kaupungin sekaantumisesta vaalimainontaan, jota hän pitää "puuttumisena demokratian perusasioihin ja mielipiteenvapauteen".
"Jos joku on näistä asioista eri mieltä, niin sitten voi aina esittää vastakkaisen näkemyksen.
Siinä tapauksessa, että jos katsoo Helsingin asuntopolitiikan olevan kunnossa, niin on mahdollista esittää sitä mielipidettä tukevia argumentteja", Grönroos ehdottaa.
Hän näkee, että perussuomalaisten toiminnan hankaloittamisen ja estämisen epädemokraattisin keinoin mainosten poistamisen "taustalla kytee pelko perussuomalaisten kannatuksen noususta".
"Pohjimmiltaan samasta on kyse, kun on nähty, miten useita perussuomalaisten vaalimainoksia on rikottu ympäri Suomea. Tiettyjä poliittisia kantoja kannattavat ihmiset ja ryhmät eivät näyttäisi hyväksyvän erilaista ajattelua", Grönroos tietää.
Julkisoikeuden emeritusprofessori Teuvo Pohjolainen tähdentää, että vaalien yhteydessä on aina laaja oikeus esittää näkemyksiä julkisuudessa.
Kommentoidessaan Suomen Uutisille yleisellä tasolla Helsingin kaupungin yllättävää päätöstä käskyttää poistamaan perussuomalaisten vaalimainoksia katukuvasta, Pohjolainen toteaa, että vaalimainontaan puuttumisen tulisi olla ylipäätään korkean kynnyksen takana.
"Kysymys on nyt kuitenkin vaaleista ja demokraattisten oikeuksien toteutumisesta. Tähän tilanteeseen liittyy aina oikeus esittää näkemyksiä, kenties jopa laajempi oikeus kuin muutoin", Pohjolainen alleviivaa.
Perussuomalaiset pitää HKL:n toimintaa vaalihäirintänä, ja puolue teki tiistaina 8.6.2021 asiasta poliisille tutkintapyynnön.
Suomen Uutiset julkaisi tutkintapyynnön kokonaisuudessaan asian yhteiskunnallisen merkittävyyden takia.
Perussuomalaiset pyysi poliisia tutkimaan, onko Helsingin kaupungin liikennelaitoksen toimitusjohtaja yksin tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa syyllistynyt virka-aseman väärinkäyttämiseen, syrjintään ja/tai johonkin muuhun rikokseen.
Iltalehti tavoitti perussuomalaisten puoluesihteerin Simo Grönroosin kommentoimaan asiaa keskiviikkoaamuna 9.6.2021.
"Kyllä vaalimainonta on tärkeä osa demokraattisia vaaleja. Olemme valmiita kaikkiin mahdollisiin keinoihin, jotta se saadaan turvattua Suomessa", Grönroos vakuutti Iltalehdelle.
Hän muistutti vielä kerran, että mainoksen myyjä on hyväksynyt mainoksen, tehnyt sopimuksen perussuomalaisten kanssa ja laittanut sen näytille. Grönroos toivoi kaupungin ymmärtävän, että tällainen toiminta ei demokraattisessa yhteiskunnassa sovi alkuunkaan:
"Se millaista vaalikampanjaa puolueet käyvät, on puolueiden asia. Jos tämä tapahtuisi jossain ulkomailla, voisi huomata helpommin, ettei tällainen käy laatuunsa, että oppositiopuolueen sananvapautta lähdetään rajoittamaan."
"Tässä on puututtu törkeällä tavalla vaaleihin ja sananvapauteen", perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos väänsi rautalangasta myös Ylelle ja sanoi olevan selvää, että esimerkiksi asunnottomat turvapaikanhakijat menevät monien suomalaisten edelle
asuntojen haussa.
Grönroos selvensi, että Helsingin kaupunki on painostanut mainospaikkoja myyvän yrityksen poistamaan perussuomalaisten mainoksen maksetulta mainospaikalta.
"Perussuomalaiset oli tehnyt mainosten myyjän kanssa sopimuksen, ja he olivat hyväksyneet mainoksen", Grönroos painotti ja toivoi kaupungin ymmärtävän tehneensä väärin.
Hän teki selväksi, että perussuomalaisten tavoitteena on mainosten palauttaminen paikalleen välittömästi.
"On mahdoton tilanne, että kaupunki tai yksittäinen virkamies päättää, millaisin teemoin puolueet kampanjoivat vaaleissa. Vaaleihin on vain muutama päivä, joten käytämme kaikki keinot vääryyden oikaisuun", Grönroos lupasi.
Helsingin poliisilaitos tiedotti perjantaina 11.6.2021, ettei se aloita esitutkintaa
perussuomalaisten vaalimainosten poistamista koskeneen puolueen tekemän tutkintapyynnön pohjalta.
Poliisin mukaan mainosten poistamisessa kyse oli sopimusehtojen tulkinnasta eikä virkarikoksesta.
"Viranhaltijaa ei epäillä virkarikoksesta. Meidän käsityksemme mukaan kysymys ei ole ollut sellaisesta hallintoasian käsittelystä, jossa päätöksen tekemättä jättäminen tulisi virkarikoksena rangaistavaksi.
Kysymys on ollut sopimusehdon tulkinnasta, eikä tällaiseen sovelleta hallintolain määräyksiä. Asiassa ei ole syytä epäillä myöskään syrjintää tai muutakaan rikosta", linjasi tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Teemu Jokinen.
Perussuomalaisten puoluetta on kuitenkin selvästi syrjitty, puolueen perusoikeuksia on rajoitettu ja sananvapauteen on puututtu.
Toiminnasta on aiheutunut perussuomalaisille sekä taloudellista vahinkoa että huomattavaa haittaa kuntavaalityössä. Niin ikään poliittiseen mielipiteenmuodostukseen on pyritty vaikuttamaan.
Joka tapauksessa perussuomalaiset ovat vähintäänkin tuplaamassa kannatuksensa edellisiin kuntavaaleihin verrattuna.
Ylen viimeisessä puoluekannatusmittauksessa ennen sunnuntain 13.6.2021 kuntavaaleja perussuomalaisten ero edellisten kuntavaalien voittajaan, kokoomukseen mahtuu mittauksen virhemarginaaliin.
Paalupaikalla olevan kokoomuksen kannatus on 19,6 prosenttia, toisella sijalla on perussuomalaiset 18,0 prosentin kannatuksella ja kolmantena pääministeripuolue sdp, jonka kannatus on laskenut 17,0 prosenttiin.
Ylen tuore torstaina 10.6.2021 julkaistu kuntavaalimittaus osoittaa sdp:n alamäen kiihtyvän kuntavaalipäivän lähestyessä.
"Perussuomalaisten haasteena eivät ole niinkään muut puolueet, vaan enemmänkin se, saavatko he omat kannattajansa vaaliuurnille", Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo viitaten perussuomalaisten ainoaan ongelmaan, joka on kannattajien äänestysvarmuus.
Helsingin Sanomien 9.6.2021 julkaistun kuntavaaligallupin mukaan perussuomalaiset ovat kohentamassa menestystään tuntuvasti vuoden 2017 kuntavaaleista.
"Sunnuntain vaalien jännitysnäytelmä käydään Sdp:n ja perussuomalaisten välillä", arvelee puolestaan Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala 9.6.2021 Kommentissaan "HS-gallup povaa vaaleista jännitysnäytelmää – jos Sdp tuolla pudotuksella selviää Marin-kohusta, niin vähällä selviää".
Haapala uskoo, että kaikkien hallituspuolueiden kannatus näyttää jäävän viime kuntavaaleja alhaisemmaksi.
"Vaalivoitto persuille on tulossa joka tapauksessa, sillä viimeksi puolue sai 8,8 prosentin kannatuksen. Eli jos perussuomalaiset kaksinkertaistaa kannatuksensa, se jää osaksi suomalaista vaalihistoriaa."
Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10. 13:57Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09. 20:07Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06. 10:23