Perussuomalaisten 14.-15.8.2021 Seinäjoella pidettävä puoluekokous lähestyy ja valtamediat ovat vaienneet kuoliaaksi lohjalaisen kaupunginvaltuutetun, yrittäjä ja kansalaisaktivisti Ossi Tiihosen osallistumisen perussuomalaisten puheenjohtajakisaan.
Yllättävää hänestä vaikeneminen ei ole, sillä Tiihonen puhuu koronasta kriittisesti, hän on Covid 19-asiantuntija ja on arvostellut kiitettävästi eduskunnan hyväksymiä koronarajoituksia.
Merkille pantavan järjestelmällistä ja hämmästyttävää valtamedioiden salailu on sikäli, että Tiihonen ilmoittautui kuitenkin jo 28.2.2021, siis ensimmäisenä, PS:n puheenjohtajakisaan eikä hänestä ole kuultu tai luettu valtamedioissa yhtikäs mitään.
Haastatteluja tai mitään muitakaan esittelyjä - ei positiivisia eikä negatiivisia -kansallismielisestä, selväsanaisesta, kriittistä ajattelua ja faktoja esille tuovasta Ossi Tiihosesta valtamedia ei halua tehdä.
Ossi Tiihosen linja on "paluu todellisuuteen".
Tiihonen avaa linjaansa You Tube -kanavallaan tähän mennessä julkaistuilla kolmella videollaan.
Akuuteimpana tällä hetkellä käsillä olevana asiana Ossi Tiihonen pitää niin sanottua rokotepassia tai rokotetodistusta, jonka avulla ihmiset pyritään saamaan ottamaan kokeellinen rokote.
Tiihonen huomauttaa, että kyseessä ei ole mikään perinteinen rokote, jossa on heikennettyjä tai tapettuja viruksia, vaan geeniteknologinen tuote, jonka pitkäaikaisvaikutuksista ihmisillä ei tiedetä mitään.
"Eläinkokeissa koronavirusten mRNA-rokotteet ovat johtaneet aiemmin kuolemanvaarallisiin muutoksiin eläinten kohdatessa villejä viruksia ja siksi rokotteiden jatkokehittely onkin pysähtynyt.
Tällä kertaa näin ei ole, vaan menossa on maailmanlaajuinen ihmiskoe, jonka tulokset voivat olla katastrofaalisia", Tiihonen alleviivaa.
Hän myös muistuttaa, että rokotepassi itsessään on jo Suomen lakien, Suomen solmimien kansainvälisten sopimusten, lääkärien Nürnbergin säännöstön ja Euroopan neuvoston tammikuussa tekemän päätöksen vastainen.
"Kyseessä on globalistisen hallinnan ja sorron väline.
Miksi tällainen laiton ja epäeettinen väline on käytössä?" perussuomalaisten puheenjohtaja-ehdokas Ossi Tiihonen peräänkuuluttaa.
Hän katsoo, että perussuomalaisten on otettava selkeä kanta tällaisia sortotoimia vastaan eikä myötäiltävä globalistien juoksupoikia ja -tyttöjä.
Israelissa rokotepasseista on jo luovuttu.
Tähän luopumispäätökseen Ossi Tiihonen uskoo vaikuttaneen sekin, että Israelin hallituksesta ja päätöksentekijöistä on tehty Kansainväliseen rikostuomioistuimeen tutkintapyyntö perusteena rikokset ihmisyyttä vastaan.
Samanlainen tutkintapyyntö on lähetetty myös Norjasta ja Suomesta. Ossi Tiihonen on ollut kirjoittamassa tutkintapyyntöä Suomen osalta.
Yksikään valtamedia ei ole julkaissut asiasta sanaakaan, joka Tiihosen mielestä kuvaa hyvin Suomen tilannetta.
"Valtamedia onkin nykyisin vain propagandakone, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Kaikki Suomen isot mediat kuuluvat valtion varmuusorganisaatio Mediapooliin", Tiihonen toteaa.
PS:n uudeksi puheenjohtajaksi pyrkivä Tiihonen on tehnyt selkoa tästä "hallitsevien medioiden yhteenliittymästä, jossa sovitaan sisällöistä ja virallisesta totuudesta" muun muassa blogeissaan "Mediapooli – Orwellilaista sananvapautta puolustamassa?" 7.5.2020 ja "Mediapooli uhkailee ja ohjailee somevaikuttajia" 14.5.2020.
Ossi Tiihonen on sitä mieltä, että Mediapooli on ylittänyt törkeästi toimivaltansa ja siellä päätetään nykyisin mistä asioista keskustellaan ja mikä niihin on mielipide.
"Tietyt aiheet, kuten Suomen hallituksesta tehty tutkintapyyntö, vaietaan kokonaan. Tällainen kehitys on johtanut siihen, että valtamedian uskottavuus ja levikki putoaa kuin kivi", Tiihonen kuvailee.
Hän vakuuttaa perussuomalaisten tietävän muita paremmin, että valtamedian valehtelijat ovat heitä vastaan. Valtamedian voima on hänen mukaansa "vielä vahva, mutta siihenkin on tulossa muutos".
"Valheet eivät mene enää läpi. Myös median on alettava puhumaan totta", Tiihonen ajattelee.
Mikäli pahimmat ennusteet koronarokotteista toteutuvat, olemme ensi talvena Tiihosen mukaan "ennennäkemättömän katastrofin partaalla" ja media on tähän osasyyllinen.
Tiihonen pitää itsestäänselvyytenä, että tässä asiassa myös perussuomalaisten mediatoimijoiden on lavennettava keskustelua.
"Aihe on aivan liian vaarallinen puoluepoliittiseen taktikointiin", Ossi Tiihonen linjaa.
Hän painottaa toivovansa, etteivät pahimmat ennusteet toteudu. Hän toivoo myös, että ihmiset ottaisivat paremmin selvää, mitä mRNA-rokotteet ovat.
"Pelkään, ettei näin tapahdu, vaan on jo liian myöhäistä ja todellisuuus havaitaan vasta kasvavien ruumispinojen vierellä", perussuomalaisten puheenjohtajakisaan lähtevä Ossi Tiihonen arvelee.
Suomen EU-eroa voimakkaasti ajava Ossi Tiihonen sanoo Juha Korhosen haastateltavana 18.7.2021 yks'kantaan, ettei Suomen pidä olla EU:ssa jäsenenä.
Viimeaikaista kehitystä katsoneena Tiihonen näkee, että rokotepassit ja sen myötä tuleva uusi lainsäädäntö, joka haluaa entisestään rajoittaa sananvapautta, riittää jo syyksi jättää EU:
"Pelkästään nämä kaksi syytä ovat jo sellaisia, minkä takia EU:sta pitää lähteä pois."
Jos ja kun Ossi Tiihonen valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi, niin hän lupaa lähteä EU-eroa eli niin sanottua FIXITiä edistämään heti seuraavien vaalien yhteydessä - olivatpa ne sitten puolen vuoden päästä olevat aluevaalit tai seuraavat eduskuntavaalit.
"Siinä järjestetään kansanäänestys ja kysytään kansan mielipidettä asiasta ja sitä ennen tietysti täytyy järjestää jonkinlainen kampanja, että kansa saisi edes jotakin tietoa missä mennään, koska suurin osa kuvittelee, että EU on jotenkin välttämätön.
Ei se ole!"
Hän nostaa esille omalla linjavideollaan, miten EU-asioissa meille suomalaisille valehdellaan jatkuvasti sekä EU-eliitin että Suomen hallituksen toimesta.
Ossi Tiihonen palauttaa mieleen, kuinka tänä keväänä kaikille varmaankin tuli selväksi, että EU ei noudata edes omia sääntöjään, kun alettiin takaamaan toisten valtioiden velkoja.
"Rahojen kippaamista etelään perusteltiin täysin valheellisilla syillä. Samalla rikottin törkeäati Suomen perustuslakia, joka ainakin vielä on voimassa", Ossi huomauttaa.
Merkittävä päätäntävallan siirto EU-tasolle olisi hänen mukaansa vaatinut kaksien perättäisten valtiopäivien tekemän päätöksen 2/3 enemmistöllä ja samalla perustuslain muutoksen.
Vastaavia perustuslain rikkomuksia Ossi Tiihonen kertoo olevan tehty vuoden aikana ainakin kolme.
Vuosi sitten keväällä hallitus ilmoitti poliisille, rajavartiolaitoksellle ja tullille, että maasta poistuminen ja maahantulo on kiellettyä.
Suomen kansalaisten osalta kyse oli "törkeästä perustuslain rikkomisesta".
Kesällä 2020 Sanna Marin palasi EU-tukipakettineuvotteluista ilmoittaen, että sopimus on syntynyt, vaikka perustuslakivaliokunta oli kirjallisesti kieltänyt sopimasta sopimusta tai edes edistämästä sen syntymistä.
Kolmas tapaus oili viime vuoden syksyllä, kun Sanna Marin tuli vauhdikkaasti pois EU-neuvotteluista "altistuneena" ja antoi samalla Suomen valtion edustusoikeuden Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenille.
"Tällainen on täysin perustuslain vastaista, sillä perustuslaissa on selkeät säännöt siitä, mitä silloin tehdään, kun pääministeri on estynyt.
Kas kun neuvottelumandaattia ei annettu Putinille!" Tiihonen päättelee ja lisää:
"Suomi on laittomassa tilassa, jossa edes perustuslailla ei ole merkitystä."
Hänen kysymyksensä perussuomalaisten johdolle kuuluukin:
"Miksi näistä ilmiselvistä perustuslain rikkomisista ei ole käynnistetty ministerivastuuprosessia?"
Tiihonen muistuttaa, että siihen riittää kymmenen kansanedustajan tekemä aloite. Heti perään hän tähdentää:
"On tietenkin mahdollista, ettei aloite johda mihinkään näissä laittomuuden oloissa, mutta silti täytyy yrittää.
Minä haluan tehdä niin ja siksi pyrin muuttamaan perussuomalaisen puolueen linjaa."
Ossi Tiihonen kertoo liittyneensä perussuomalaisen puolueen jäseneksi aikoinaan siksi, että puolueen linja perustui tosiasioihin.
"Vaikeita aiheita ei kierrelty, asiat sanottiin niin kuin ne ovat. Tämä koski niin maahanmuuttoa, ilmastonmuutosta, verotusta kuin talouttakin. Linja muodostui todellisuuden pohjalle", Tiihonen taustoittaa.
Niinpä hänelle olikin karmea yllätys, kun keväällä 2020 puolueen johto hyväksyi globalistien tarjoaman tarinan tappajaviruksesta.
Kevään 2020 ylireagoinnin voi hänen mukaansa "jopa ymmärtää", sillä silloin tietoa oli vähän ja terveydenhuollon mielipidejohtajamme antoivat väärää tietoa.
Viime keväänä 2020 tartuntamäärien hiipuessa olisi Ossi Tiihosen mielestä pitänyt kuitenkin ymmärtää, että kyse on influenssaan verrattavasta tavallisesta räkätaudista.
"Suomessa poikkeavaa kuolleisuutta ei ole ollut missään vaiheessa, eikä terveydenhuolto ole ollut poikkeuksellisen kuormittunut.
Monina aikaisempina vuosina, esimerkiksi keväällä 2018 oli voimakkaampi influenssaepidemia. Virustautien historia ja tutkimus osoittaa, ettei virusepidemioiden etenemistä pysty hillitsemään maskeilla tai rajoituksilla.
Tämä on tiedetty sata vuotta eikä tilanne ole viimeisten vuosien aikana tehdyillä tutkimuksilla muuttunut", Tiihonen summaa.
Hän korostaa esimerkiksi Yhdysvaltain tartuntatautien torjuntavirasto CDC:n todenneen tämän asian useita kertoja viimeisen vuoden aikana.
"Tarpeettomat rajoitukset sen sijaan aiheuttavat valtavaa vahinkoa ihmisten terveydelle ja yhteiskuntamme taloudelle.
Valtava määrä muita sairauksia on hoitamatta ja kehitysmaissa ihmiset kuolevat nälkään talouden sakatessa", hän luettelee.
Perussuomalainen someaktiivi Ossi Tiihonen tunnetaan myös "ilmastoskeptisyydestä".
Kuvaavampi sana olisi ehdottomasti ilmastorealisti.
Tiihonen on aktiivinen Ilmastofoorumi ry:ssä, joka luonnehtii itseään ilmastokriitikkojen järjestöksi.
"Koronaan verrattava punavihreä huijaus on syyttää ihmiskuntaa ilmastonmuutoksesta. Mitään voimakasta lämpenemistä ei tapahdu eikä punavihreiden väittämää ilmastokriisiä ole olemasssa.
Maapallo on sen sijaan jäähtynyt esimerkiksi puulustosarjojen mukaan jo 7 000 vuotta", Tiihonen selvittää poliittisesta linjastaan kertovalla videolla.
"Vaikka uskoisi hiilidioksidin pahuuteen", Ossi Tiihonen sanoo, "kannattaa miettiä vaikuttaako ilmassa oleva 0,04 prosentin määrä todella ilmastojen lämpötiloihin".
"Tuosta kasveille välttämättömästä, mutta todella pienestä määrästä 96 prosenttia on luonnon tuottamaa ja vain neljä prosenttia ihmiskunnan tuottamaa.
Tästä neljästä prosentista vain yksi tuhannesosa on suomalaisten osuus.
Miten siis ilmaston lämpötila voisi johtua hiilidioksidista tai ainakaan meistä suomalaisista?" hän kysyy.
Ossi Tiihonen vaatii, että perussuomalaisen puoleen päätöksenteon täytyy palautua tosiasioihin.
"Puolueen ei pidä uskoa punavihreitä globalistien satuja. Siksi olen mukana puheenjohtajavaalissa."
PS:n varapuheenjohtajaehdokkaat Teuvan perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja ja Teuvan kunnanvaltuutettu Eliisa Panttila sekä Lahden kaupunginvaltuutettu, kirurgi, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Ville-Veikko Elomaa ovat Tiihosen linjalla ja tiimissä.
Jussi Halla-ahon ilmoitettua luopuvansa perussuomalaisten puheenjohtajuudesta punavihreä valtamedia alkoi heti miten kaksin käsin leipoa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajasta Riikka Purrasta tulevaa puheenjohtajaa ja mutustella Purran olevan "vahva ennakkosuosikki".
Yle jopa toteutti "Kenet perussuomalaisten puoluekokouksen pitäisi valita puolueen puheenjohtajaksi" -kyselyn "perussuomalaisten vaikuttajille" ja sai kyselyyn vastanneista pelattua "selvän enemmistön" kannattamaan Riikka Purraa uudeksi puoluejohtajaksi.
Yle otsikoi isosti: "Riikka Purra ylivoimainen suosikki uudeksi puheenjohtajaksi"
Ylen kyselyn tuloksissa Ossi Tiihonen loisti poissaolollaan. Tai kyllä Tiihonen mainittiin, mutta täysin muista puheenjohtajaehdokkaista poiketen: ohimennen lyhyesti ja tylysti:
"Puheenjohtajakisassa on mukana myös valtakunnanpolitiikassa tuntemattomampi haastaja, Ossi Tiihonen.
Hän ei saa kyselyssä lainkaan kannatusta."
Lähes tulkoon häpeällistä on se, ettei Yle - eikä toki muukaan valtamedia - esittele missään muuallakaan tarkemmin Ossi Tiihosta eikä kerro, mitä asioita hän ajaa.
Syykin lienee selvä. Jo pelkkä Ossi Tiihosen nimen googlettaminen voisi viedä lukijan hänen erinomaisten ja asiantuntevien koronakriittisten blogiensa tietolähteille, kyseenalaistamaan koronarokotteiden turvallisuuden ja koko "pandemian" olemassaolon sekä paljastaisi valtamediankin olevan sekaantunut tähän koronakriisihuijauksen luomiseen.
Huomionarvoista on se, että huippusuosion saanut You Tube -kanava Leveli järjesti suorassa lähetyksessään sunnuntaina 18.7.2021 "vastaiskun" Ylen suorittamalle "kyselylle" ja kysyi kansalaisilta samaa asiaa eli sitä, kuka on seuraava perussuomalaisten puheenjohtaja.
Levelin toteuttamassa kyselyssä PS-kisan puheenjohtajavaihtoehdoiksi tarjottiin Riikka Purraa, Sakari Puistoa, Juho Eerolaa ja Ossi Tiihosta. Lähes tuhat ihmistä äänesti ja Ossi oli selkeän enemmistön suosikki Jussi Halla-ahon jatkajaksi.
Täysin noteeraamatta ei voine jättää sellaisiakaan kentältä kuuluneita hurjia arvioita, että mikäli Ossi Tiihosesta ei tule perussuomalaisten uutta puheenjohtajaa, perussuomalaisista saattaa alkaa loikkaamaan porukkaa Valta kuuluu kansalle -puolueen riveihin.
The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
Klo 10:35.Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12. 01:29Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11. 15:49Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12