Islanti nosti EU:lle keskisormen

Videot ma 31.08.2026 22:21

Kansanäänestys Islannissa siitä, aloitetaanko uudelleen keskustelut EU- jäsenyydestä päätyi selkeään vastaukseen: Ei aloiteta. 

83% kansasta kävi äänestämässä ja 53% oli ehdottomasti kaikkea EU-jäsenyyden lämmittelyjä vastaan - itsenäisyyden puolesta ja erityisesti heille tärkeän elinkeinon eli kalastuksen itsemääräämisoikeuden puolesta.

Islanti on jo NATO:n jäsen ja heillä on myös oma puolustusopimus USA:n kanssa. EU:lla ei ollut puheista ja pelotteluista huolimatta tarjota yhtään mitään turvallisuuteen liittyvää vaikka siitä yritettiin tehdä tärkein vaaliteema EU-jäsenyyden puolesta.

Aivan loistava esimerkki kansasta, joka pystyy ja haluaa päättää omista asioistaan - ja tehdä silti toimivaa yhteistyötä sekä EU jäsenvaltioiden kanssa että USA:n kanssa.

Jukka Rahkonen Klo 22:21.

blogit

Juha Ahvio

Onko Homeroksen Odysseialla merkitystä meille?

Klo 21:45.

Mikko Paunio

Mel K: "Nyt paljastumassa oleva salainen globaalihallitus otti huomaamattomasti hivuttamalla vallan lännen valtapiiriin kuuluneilta kansallisvaltioilta verkostoituneiden instituutioiden prosesseilla"

la 29.08. 16:06

Henna Kajava

Korkeintaan 20% Euroopan muslimeista jättää islamin

pe 28.08. 16:44

Heikki Porkka

Suomalainen media on järkyttävän huono

la 27.09. 10:28

Petteri Hiienkoski

Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?

su 07.09. 18:20