Hyökkäys on paras puolustus, sanotaan. 

Konservatiivinen käsitys seksuaalietiikasta, avioliitosta ja raamatuntulkinnasta on nyky-yhteiskunnassa ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena paitsi kulttuurisesti, myös juridisesti. Tästä kirkkain esimerkki on kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsäsen saama syyte Raamatun hyväksyvästä siteeraamisesta.

Syyskuussa espoolainen lakimies Esko Nurminen antoi liberaalien maistaa omaa lääkettään. Hän teki harhaoppisuuskantelun itse arkkipiispa Tapio Luomasta tuomiokapitulille.

Arkkipiispa Luoma totesi Kalevan haastattelussa 6. syyskuuta, että "avioliittolaki saisi toteutua myös alttarilla." Kalevan mukaan arkkipiispa Tapio Luoma toivoo, että samaa sukupuolta olevien vihkiminen olisi evankelis-luterilaisessa kirkossa mahdollista. 

Luoman mukaan “kyse on yhdenvertaisuudesta."

- Homoseksuaalisuutta ei ole kirkon virallisissa kannanotoissa enää aikoihin pidetty syntinä, Luoma sanoi Kalevan haastattelussa.

 

Kantelu käsitellään vuodenvaihteessa

 Lakimiesasessori Matti Mäkinen Turun arkkihiippakunnasta vahvistaa, että tuomiokapituli on vastaanottanut arkkipiispaa koskevan kantelun.

- Asia on valmistelussa. Päätöspäivää ei pysty tässä vaiheessa tarkkaan sanomaan, mutta arvio on, että päätös tehdään joulu-tammikuussa viimeistään, Mäkinen kertoo. 

Normaalisti arkkipiispa on mukana tuomiokapitulin päätöksenteossa, mutta nyt hän on asianosainen.

- Päätöksen tekee tuomiokapituli istunnossaan varapuheenjohtajan (tuomiorovasti) johdolla. Arkkipiispa ei osallistu päätöksentekoon vaan antaa häneltä pyydetyn selityksen kantelun johdosta, Mäkinen täsmentää. 

 

Arkkipiispan harhaoppisuudesta on kanneltu ennenkin

Arkkipiispa Luomasta on Mäkisen mukaan aiemmin tehty yksi kantelu eri henkilön toimesta ja edellisestä arkkipiispasta Kari Mäkisestä kolme kantelua. 

- Kaikki liittyivät samaan aihepiiriin kuin tämä uusinkin kantelu. 

Nurminen teki heti perään vielä toisenkin kantelun, nimittäin piispa Mari Leppäsestä, joka on arkkihiippakunnan piispa. Syy oli sama: myös Leppänen kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja.

Toisessa kantelussa on kysymys myös juridiikan hienouksista. Piispa Mari Leppänen olisi nimittäin normitilanteessa johtanut puhetta Tuomiokapitulin käsitellessä kantelua Tapio Luomasta.

- Se herätti minut tekemään tämän kantelun Mari Leppäsestä, jonka pitäisi nyt ymmärtää pitää itseään jäävinä käsittelemään kantelua Tapio Luomasta, koska Mari Leppänen on nyt itsekin vastaavan kantelun kohteena.

Nurmisen mukaan vähintäänkin Tuomiokapitulin lakimiesasessorin tulee valvoa käsittelyn lainmukaisuutta.

 

Yksikin eriävä mielipide olisi hyvä asia

Mutta onko kanteluilla mitään mahdollisuuksia mennä läpi ja palauttaa harhautuneet piispat Raamatun oppiin? Vai haetko vain julkisuutta asialle?

- Kun olisi edes yksi tuomiokapitulussa, joka olisi raamatullinen, hän voi kirjoituttaa eriävän mielipiteen päätökseen, Nurminen toteaa.

Teologian tohtori ja dogmatiikan dosentti Juha Ahvio toimii Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtajana. Ahvion mukaan Raamattu ei ole avioliiton suhteen lainkaan epäselvä.

- Vaikka yksittäisillä eksegetiikan tutkijoilla ja teologeilla olisikin joitakin omintakeisia henkilökohtaisia uusia tulkintoja - ja näitähän toki on olemassa - avioliittoinstituutiosta ja relevanteista raamatunkohdista, ne tulkinnat eivät ole sitovia eivätkä velvoittavia, Ahvio selittää.

 

Tunnustuspykälä sitoo kirkon Raamattuun

Maallisesti ajatteleva ihminen voisi puolustaa arkkipiispaa sillä, että ainahan sitä saa kannattaa muutosta sääntöihin, jos noudattaa vanhoja sääntöjä siihen asti, kunnes säännöt on muutettu. Eihän kansanedustajiakaan syytetä siitä, jos he haluavat laillistaa jonkin nyt rikoslaissa kielletyn teon, kunhan eivät syyllisty kyseiseen tekoon ennen uuden lain voimaantuloa. 

Tässä tapauksessa se tarkoittaisi, että papit ja piispat voisivat kannattaa ajatusta samaa sukupuolta olevien vihkimisestä kirkossa, kunhan he eivät nykyisen kirkkolain ja kirkkojärjestyksen ollessa voimassa ryhdy ketään homoparia vihkimään.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Eduskunnalla on kompetenssi-kompetenssi, eli se voi vaikka muuttaa perustuslailla omaa asemaansakin. Kirkko taas ei voi luopua Raamatusta ilman, että se samalla lakkaa olemasta kirkko.

Ahvion mukaan oleellista on, että Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustus, johon kaikki piispat ja papit ovat henkilökohtaisessa valassa sitoutuneet ja joka määritellään kirkkolain tunnustuspykälässä kuten kirkkojärjestyksessäkin sitovaksi normiksi yhä edelleen, määrittelee avioliittoinstituution yksiselitteisen luonnonoikeudellisesti täysin heteronormatiiviseksi.

Kirkkoa sääntelevät kirkkolaki ja kirkkojärjestys. Molempien muuttamiseen tarvitaan kirkolliskokouksessa kolmen neljänosan määräenemmistö. Kirkkojärjestyksestä päättää kirkolliskokous yksin, mutta kirkkolaki menee tämän jälkeen eduskunnan hyväksyttäväksi. Se ei voi muuttaa lakiesitystä, ainoastaan hyväksyä tai hylätä sen.

Jotta arkkipiispa Tapio Luoman ja arkkihiippakunnan piispa Mari Leppäsen liberaalit haaveet kirkon avioliittovihkimisen käytäntöjen muuttamisesta mahdollistuisivat, tarvittaisiin siis hyvin suuri enemmistö kirkolliskokouksessa ja sitten vielä enemmistö eduskunnassa. Mutta ei siinä kaikki.

Kirkkolain ensimmäisen pykälän mukaan “Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä”.

Tunnustuspykälä on ankkuri, joka pitää Suomen evankelisluterilaisen kirkon kiinni Raamatussa, vaikka yhteiskunta ja sen arvot kirkon ympärillä muuttuisivat millaisiksi tahansa.

 

Liberaalit elävät kuin tunnustuspykälää ei olisi

- Jos kirkon avioliittovihkimiskäytäntöä halutaan muuttaa, täytyy tosiaankin tehdä muutoksia kirkkolakiin ja kirkko pitäisi oikeastaan tehdä tunnustuksettomaksi eli siis lopettaa luterilaisena kirkkona, Ahvio kiteyttää. 

Ahvion mukaan tätä ei muodollisesti haluta tehdä, joten epälooginen ja absurdi tilanne jatkuu.

- Liberaalit käyttäytyvät niinkuin kirkkolain tunnustuspykälää ei olisi ja konservatiivit pitävät siitä kiinni.

Ahvion mukaan muodollisesti ja kirkkolaillisesti voidaan selkeästi osoittaa, että Raamattuun nojaavan tunnustuksen mukaisen heteronormatiivisen avioliittokäsityksen hylkääjät ovat kirkkolaittomia hereetikkoja, harhaoppisia, jotka tieten tahtoen rikkovat pappislupauksensa.

Kysymys ei siis ole vain siitä, mitä mieltä kirkon jäsenet, papit tai piispat ja arkkipiispat ovat, vaan evankelisluterilaisen kirkon ja muuttumattoman Raamatun kohtalonyhteydestä, joka on laissa tunnustuspykälällä vahvistettu.

 

Konservatiivit jääneet vähemmistöön piispojen joukossa

Jos kirkon avioliittokanta päätettäisiin ainoastaan piispojen huutoäänestyksellä, konservatiivit olisivatkin yhä enemmän ahtaalla.

Kotimaa-lehden syyskuussa 2020 tekemän kyselyn mukaan perinteisimmällä kannalla ovat Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen, Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura ja Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo. He puoltavat mallia, jossa kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti. Samaa sukupuolta oleville pareille on tarjolla rukoushetki, josta piispat antoivat ohjeen vuonna 2011.

Arkkipiispa Tapio Luoma ja Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo kannattavat kompromissia, jossa kirkolla on teoriassa Raamattuun perustuva kanta, jota pappien ei kuitenkaan tarvitse käytännössä noudattaa.

– Siinä kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti. Samalla annetaan mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen myös samaa sukupuolta oleville pareille, kun sallitaan papeille näiden parien vihkiminen avioliittoon, Tapio Luoma sanoo Kotimaa-lehden mukaan.

Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo ja Turun arkkihiippakunnan silloinen piispa Kaarlo Kalliala kannattivat mallia, jossa kirkolla olisi kaksi virallista ja rinnakkaista avioliittokäsitystä, perinteinen (Raamatun mukainen) ja sukupuolineutraali.

Liberaalein malli luopuu kokonaan Raamatun avioliittokäsityksestä. Sitä pitivät kyselyssä parhaana Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka ja Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand. Siinä kirkko on muuttanut avioliittokäsityksensä sukupuolineutraaliksi. Papeille, jotka eivät katso voivansa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, sallitaan omantunnonvapaus poiketa kirkon (Raamatun vastaisesta) avioliittokäsityksestä.

 

Arkkipiispa käänsi takkia

Arkkipiispa Tapio Luoma ei siis vielä vuosi sitten ollut kaikkein liberaaleimmalla kannalla.

Kirkko ja kaupunki -lehden arkkipiispavaalikoneessa vuonna 2018 Tapio Luoma totesi, etteivät  “tähän mennessä esitetyt teologiset perustelut [samaa sukupuolta olevien vihkimiseksi] vielä ole vakuuttaneet” häntä. Hän ei vaalikonevastauksessaan asettunut varauksetta samaa sukupuolta olevien vihkimisen kannalle.

Luoman silloisen kannan mukaan kirkolliskokouksen päätös edellyttää riittäviä teologisia, kirkon omasta uskosta nousevia perusteluja. Lisäksi hänen mukaansa pitäisi selkeästi kirjata, että toimitus ei ole papille pakollinen, Kirkko ja kaupunki kirjoitti 3. tammikuuta 2018.

 

Kun kirkon avioliittokanta muuttuu, mullistuu lasten ja nuorten kasvatus

Mitä tapahtuu, jos kirkon virallinen kanta avioliittoon muuttuu?

Todennäköistä on, että lasten ja nuorten kasvatus muuttuu kautta linjan, ei vain rippikouluissa vaan myös peruskouluissa. 

Aito Avioliitto ry:n puheenjohtaja Arto Jääskeläinen kirjoitti yhdistyksen sivulla

https://aitoavioliitto.fi/artikkelit/kirjoja-aidinkielen-opetukseen/

Kulttuurirahaston syksyllä 2017 käynnistämästä Lukuklaani-hankkeesta, jonka  taustalla oli huoli suomalaislasten lukutaidosta ja sen kautta lasten syrjäytymisestä.

Hankkeen alkuperäinen tarkoitus oli Jääskeläisen mukaan hyvä, mutta toteutusvaihe antoi sille pahan vääristymän. 

- Yläkoulut saivat kyllä valita tietyn osan näistä äidinkielen opiskelun edistämiseen tarkoitetuista kirjoista, mutta sen lisäksi kaikille kouluille toimitettiin ennalta valittu paketti kirjoja, jotka tulivat koulun valitsematta ja pyytämättä. Paketissa tuli mukana muun muassa ”RESPEKTIÄ – Seksikirja pojille”. 

- Hankimme yhden kappaleen tuota kirjaa lähempää tarkastelua varten. Jo ensisivuilta tuli selväksi, että kirjan kielellinen ilmaisu sopii pikemminkin johonkin pornokaupan teokseen, kuin koulun kirjaksi. Alatyylisen rivo kieliasu ja tekstin faktalliset puutteet eivät ole suinkaan ainut huono asia, vaan se, että kirja on ideoiltaan haitallinen tarjoten vääriä toimintamalleja ja syöttäen lisäksi sukupuoli-ideologiaan liittyviä vääristyneitä käsityksiä. Useille lukijoille vastenmielinen homoseksin harjoittaminen kuvaillaan lapsille yksityiskohtaisesti, Jääskeläinen kirjoittaa. 

Arkkipiispa puhuu tasa-arvosta, mutta entäpä kaikkein heikoimpien eli lasten tasa-arvo? Kuten Aito Avioliitto ry on kannanotoissaan usein todennut, homo- tai lesboparien lapsilla ei ole oikeutta isään tai äitiin koskaan.

 

Laadukkaat tutkimukset osoittavat: perinteinen perherakenne on lapselle paras

Ja toisin kuin pienillä ja valikoiduilla aineistoilla tehdyt tutkimukset esittävät, laajaan aineistoon perustuva väestötutkimus osoitti, että samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset eivät menesty elämässään yhtä hyvin kuin perinteisessä perherakenteessa varttuneet lapset. Esimerkiksi homo- ja lesbopariskuntien lapset valmistuvat lukiosta vain 65 prosentin todennäköisyydellä verrattuna vastakkaista sukupuolta olevien ja  avioliitossa elävien parien  parien lapsiin.

Sosiologian professori Mark Regnerus Teksasin yliopistosta kirjoitti aiheesta suomennetun artikkelin, joka on julkaistu Aito Avioliitto ry:n sivustolla.

“Tasa-arvon” tai “yhdenvertaisuuden” käsitteisiin ihastuneet piispat toistavat retoriikkaa, jonka samaa sukupuolta olevien avioliittoa puolustavat huomasivat tehokkaaksi propagandakeinoksi jo ennen kuin asiaa käsiteltiin eduskunnassa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan käsitellyt yhdenvertaisuuskysymystä, kun uutta “tasa-arvoista” avioliittolakia säädettiin.

Sen sijaan kansalaisaloitetta “avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta” käsitellessään eduskunta pyysi perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Tässä aloitteessa 2017 pyrittiin palaamaan vanhaan avioliittolakiin vielä ennen kuin uusi sukupuolineutraali avioliittolaki oli edes astunut voimaan.

Perustuslakivaliokunta korosti, että eduskunta on hyväksyessään avioliittolain muutokset “tehnyt ratkaisun edistää yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa perustuslain 22 §:n mukaisesti.” Valiokunnan mukaan kansalaisaloite miehen ja naisen avioliiton palauttamiseksi ei näin ollen ole ongelmaton perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännöksen kannalta. 

Perustuslakivaliokunta kuitenkin päätyi lausunnossaan helmikuussa 2017 siihen, että “Perustuslain 6 §:n 2 momentista ei kuitenkaan edellä sanotusta johtuen aiheudu sellaisia ehdottomia vaatimuksia, jotka estäisivät kansalaisaloitteen mukaisen lain säätämisen tavallisen lain säätämisjärjestyksessä”.

Lausuntoa ei kovin laajalti uutisoitu, vaikka se tosiasiallisesti tunnusti, että ennen “tasa-arvoista avioliittolakia” vuosikymmeniä voimassa ollut avioliittolaki täytti sekin perustuslain vaatimat yhdenvertaisuuden vaatimukset.

 

Raamatun avioliittokäsitys on tasa-arvoinen

Kun evankelisluterilaisen kirkon yhä voimassa oleva, Raamattuun perustuva avioliittokäsitys ei siis edes virallisen maallisen perustuslakitulkinnan mukaan ole ristiriidassa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kanssa, on erikoista, että useat piispat, arkkipiispa mukaanlukien, esittävät muutoksia kirkon avioliittoon vihkimiskäytäntöihin nimenomaan tasa-arvoon vedoten.

Kiista avioliitosta ei ole yksi yhteen sama asia kuin kysymys homoseksuaalisuuden seksuaalieettisestä hyväksyttävyydestä. Kun nykykäytäntökin on, että samaa sukupuolta oleville pareille on tarjolla (vihkimisen asemesta) rukoushetki, tuskin voi väittää, että kirkko suhtautuisi homoseksuaalisuuteen vihamielisesti.

Lisäksi nekin, jotka tuomitsevat homoseksuaalisen käyttäytymisen syntisenä, esimerkiksi Päivi Räsänen, yleensä hyväksyvät homoseksuaaliset ihmiset Jumalan kuvana siinä missä muutkin syntiset.

 

Seksuaalinen suuntautuminen ei ole ihonväri

Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustava liike vaatii kuitenkin radikaalisti enemmän kuin sitä, että heillä on yksilöinä samat oikeudet kuin muillakin, ja että heihin ei suhtauduta vihamielisesti. Vaatimukset ovat ulottuneet siihen, ettei esimerkiksi homo- tai biseksuaalisena itseään pitäneen nuoren henkilön luonnollista kehitystä heteroseksuaalisuuteen ole sopinut julkisesti iloita, kannustaa tai rohkaista, kun taas päinvastaiseen suuntaan tapahtuvaa kehitystä juhlitaan kaduilla.

Ihmisoikeusretoriikka lähtee heidän kohdallaan ajatuksesta, että homoseksuaalista käyttäytymistä ja taipumusta ei voi erottaa moraalisessa mielessä toisistaan, vaan seksuaalisessa suuntautumisessa olisi kyse samanlaisesta pysyvästä ja synnynnäisestä ominaisuudesta kuin ihonväri.

Tämä näkemys alkaa kuitenkin olla vanhentunut. Psykologian professori Lisa Diamond, itsekin lesbo, esittää tällä luennollaan (englanniksi) yllättäviä tutkimustuloksia. 

Ne osoittavat, että ilman mitään paheksuttuja eheyttämishoitojakin on varsin tavallista, että sukupuolinen suuntautuminen voi elämän aikana muuttua myös homoseksuaalisesta biseksuaaliksi ja edelleen poissulkevasti heteroseksuaaliseksi - vaikka tätä ei yleensä ole poliittisesti korrektia tunniustaa.

 

Artikkeli on julkaistu Aito Avioliitto ry:n sivuilla 5.11.2021