Iranissa ja Israelissa kansa juhlii ja kiittää Trumpia ja IDF:ää kun vapautus viimein on alkanut. Mikäli operaatio Shield of Judah onnistuu suunnitelmien mukaan, luvassa on kaikkien aikojen Purim juhla maanantaina Israelissa.
Purmia juhlitaan juuri samanlaisen vapautuksen muistoksi 2500 vuotta sitten. Juutalaisia vainonnut Persian kuninkaan valtaa käyttänyt Haaman hirtettiin ja juutalaiset saivat luvan taistella vainoajiaan vastaan ja voittivat heidät.
Irania (Persiaa) kuristusotteessa pitänyt islamilainen hirmuhallinto on nykypäivän Haaman. Näyttää siltä, että heidät eliminoidaan maanantaihin mennessä. Suuri juhlapäivä Iranin kansalle, Israelille ja koko lännelle jos operaatio onnistuu tällä kertaa täysin.
Voi olla että lisää moskeijoita, koraaneja ja huiveja on liekeissä ensi viikolla kun Iranin kansa viimein vapautuu islamin kirouksesta.
"Tämän aamun hyökkäys toteutettiin samanaikaisesti useissa kohteissa Teheranissa, mihin Iranin ylin poliittinen ja sotilaallinen johto ja viranomaiset olivat kokoontuneina.
Päätös iskeä aamulla eikä yöllä onnistui tuottamaan taktisen yllätyksen toistamiseen Iranin mittavista valmisteluista huolimatta.
Tuhannet tunnit intensiivistä tiedustelutyötä Israelin tiedustelun kohdeyksikössä johtivat siihen, että kohteiden määrää kasvatettiin useilla sadoilla prosenteilla ja luotiin IDF:lle valmius iskeä Iraniin. Samalla paikannettiin tarkasti komentajat ja Iranin korkein johto."
Näin raportoi Almog Boker Israelista.
Valtamedia piilottaa Epstein tiedostojen paljastamat karmeudet Suomessa ja leimaa ne salaliittoteorioiksi - Maailman ylin luokka vailla mitään vastuuta moraalittomuudestaan
su 22.02. 12:38
Ihmisen tulee ajatella
ti 20.01. 11:14
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09. 10:28
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09. 18:20
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23