Euroopan globalistijohtajat suunnittelevat Ukrainassa Venäjää vastaan käytävän proxy-sodan laajentamista. He näyttävät olevan paniikissa sen takia, että he käsittävät olevansa häviämässä sodan. He pelkäävät, että tappio vaarantaa paitsi heidän agendansa, myös heidän valta-asemansa länsimaissa.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on vaatinut NATO-maiden taistelujoukkojen lähettämistä Ukrainaan. Hän ei ole sulkenut pois muitakaan sotatoimia Venäjää vastaan – ei edes ydinaseiden käyttöä.
Saksan liittokansleri Olaf Scholz on julkisuudessa torjunut vaatimuksen joukkojen lähettämisestä. Venäjä on kuitenkin vuotanut julkisuuteen äänitteen saksalaiskenraalien keskustelusta, jossa nämä avoimesti suunnittelevat Ukrainan kautta Venäjälle tehtäviä ohjusiskuja.
Presidentti Vladimir Putin on puolestaan todennut, että Venäjä puolustautuu NATO-maiden sotatoimia vastaan vastaiskuilla sekä muistuttanut siitä, että Venäjälläkin on ydinaseita. Hän on myös varoittanut siitä, että sodan laajentaminen voi johtaa ydintuhoon.
Joko Euroopan globalistijohtajat sotaa laajentaessaan ottavat sen riskin, ettei Venäjä puolustaudu vastaiskuilla tai ei käytä ydinaseita, tai he eivät välitä, vaikka niin tapahtuisi.
Pelko Yhdysvaltain suunnanmuutoksesta
Globalistijohtajat pelkäävät, että Donald Trump voittaa presidentinvaalit marraskuussa. Sen seurauksena Yhdysvallat saattaa vetäytyä sotilaallisesti Euroopasta – millä asialla Euroopan globalisteja ainakin on peloteltu – sekä keskittää voimansa Tyynen meren alueelle. Näin saattaa tapahtua siinäkin tapauksessa, että Joe Biden valitaan toiselle kaudelle.
Euroopan globalistijohtajat yrittävät kuitenkin ennen vaaleja saada mahdollisimman paljon veronmaksajien varoja Venäjän vastaiseen sotaan sekä sidottua Yhdysvallat sotilaallisesti siihen. Euroopan Unioni päätti runsas kuukausi sitten 50 miljardin euron tukipaketista sotaa varten.
Jos he toteuttavat suunnitelmansa sodan laajentamisesta ja Venäjä puolustautuu vastaiskuilla, he joko olettavat, että Yhdysvallat auttaa heitä sotilaallisesti tai ottavat ainakin sen riskin, ettei Yhdysvallat jätä heitä yksin.
Venäjää ei voi voittaa sotilaallisesti
Riippumattomat sotilasasiantuntijat ovat jo ennen Venäjän aloittamaa sotilaallista erikoisoperaatiota muistuttaneet siitä ilmeisestä tosiasiasta, ettei sitä ole mahdollista voittaa sotilaallisesti.
Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että Venäjä on paitsi maailman suurin ydinasemahti, myös sotilaallisilta resursseiltaan muutenkin Ukrainaa vahvempi. Sen ymmärtämiseksi ei tarvitse kuin vilkaista karttaan sekä perustietoihin Venäjästä, sen väestömäärästä, taloudesta ja asevoimista.
NATO oli vuosien ajan kouluttanut ja varustanut Kiovan hallituksen joukkoja Venäjän vastaiseen sotaan. Lisäksi Yhdysvallat on yhdessä EU- ja NATO-maiden kanssa tukenut sitä valtavissa mittasuhteissa paitsi sotilaallisesti, myös taloudellisesti Venäjän sotilaallisen erikoisoperaation aikana.
Pentagonin salaisten tiedustelutietojen vuotaminen julkisuuteen yli vuosi sitten, vahvisti kuitenkin sen, että Kiovan hallitus tulee häviämään Venäjää vastaan käytävän sodan. Sen perusteella tiedettiin, etteivät siltä lopu ainoastaan tykistöammukset ja muut sotavarusteet, vaan myös sotilaat.
Yhdysvallat ei edes Euroopan ulkopuolisten liittolaistensa tuella kykene tuottamaan eikä toimittamaan Kiovan hallitukselle riittävästi ammuksia ja sotavarusteita: resurssit eivät yksinkertaisesti riitä. Pentagonin tiedustelutiedot osoittivat senkin, että Kiovan joukkojen kaatuneiden määrät olivat moninkertaiset Venäjän tappioihin verrattuna.
Lännen globalistieliitti pakotti Venäjän varustautumaan
Kun Yhdysvallat keväällä 2022 kielsi Kiovan hallitusta solmimasta Venäjän kanssa neuvoteltua rauhansopimusta – mikä olisi ollut Kiovan hallituksen kannalta erittäin edullinen – Venäjä käynnisti loppukesästä osittaisen liikekannallepanon ja alisti osan teollisuudesta sotatalouden palvelukseen.
Riippumattomien sotilasasiantuntijoiden mukaan Venäjällä on sen seurauksena tällä hetkellä hyvin koulutetut ja varustetut vahvat asevoimat. Yhdysvaltain ja sen NATO-liittolaisten sotilaallisen kyvyn käydä maasotaa suurvaltaa vastaan he puolestaan arvioivat heikoksi. Sotilaallinen kyky perustuu lähinnä ilma- ja merivoimiin ja on mitoitettu sotatoimiin selvästi heikompia valtioita vastaan.
Sikäli kuin arvioit pitävät paikkansa – mitä ei tosiasioiden valossa ole syytä epäillä – globalistijohtajien suunnitelmat sodan laajentamisesta eivät toteutuessaan muuta Ukrainassa käytävän sodan lopputulosta.
Sotaa voidaan Yhdysvaltain ja EU-maiden lisärahoituksella ja taistelujoukkojen lähettämisellä Ukrainaan pitkittää ja sodan tuhoja kasvattaa, mutta Venäjää ei siinäkään tapauksessa ole mahdollista voittaa sotilaallisesti.
Ydintuhoon johtavien ohjusiskujen mahdollisuus
Jos Euroopan globalistijohtajat laajentavat Ukrainassa käytävää sotaa Venäjää vastaan suunnitelmiensa mukaisesti, on todennäköistä, että sota muuttuu jossain vaiheessa Euroopan maiden ja Venäjän väliseksi suursodaksi.
Elleivät osapuolet suostu sopimaan rauhanehdoista, jolla tällainen sota saadaan loppumaan, siitä tulee niiden olemassaolon taistelu: se johtaa väistämättä molemminpuolisiin ydiniskuihin riippumatta siitä, miten mahdolliset maasotataistelut Euroopassa etenevät.
Yhdysvallat tuskin vaarantaa omaa olemassaoloaan osallistumalla sotaan Venäjää vastaan Euroopan maiden puolesta – riippumatta siitä, kuka maata johtaa. Tällaisessa tilanteessa ei valtiollisilla sopimuksillakaan ole merkitystä.
Petteri Hiienkoski
Samasta aihepiiristä:
Länsimaiden harhautumisen logiikka. OM Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 26.05.2023 14:00
Pelinappulana Bidenin ulkopolitiikassa. OM Blogi: Petteri Hiienkoski, ma 01.05.2023
Biden häviämässä sodan Venäjää vastaan Ukrainassa. OM Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 28.04.2023
Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa
la 30.11.2024 04:21Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"
su 01.12.2024 15:43Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44