Blogi: Petteri Hiienkoski, su 01.05.2022 17:10

Suurvaltapoliittinen peilikuva Ukrainan kriisille

Toisen asemaan asettuminen auttaa joskus ymmärtämään asioita monipuolisemmin kuin bunkkeroituminen omiin juoksuhautoihin.

Ymmärryksen lisääntyminen puolestaan auttaa välttämään yhteentörmäyksiä ja seurauksia.

Toisen asemaan asettuminen vaatii kuitenkin henkistä rohkeutta ja älyllistä rehellisyyttä.

***

Millainen olisi peilikuva Ukrainan kriisille, jos se käännettäisiin Itä-Euroopasta Pohjois-Amerikkaan, Meksikoon? Sehän on rajanaapuri maailman toiselle ydinasemahdille, joista kummallakin on kyky tuhota toisensa käytännössä kokonaan.

Kuvassa voi olla kartta ja teksti

Lähtökohdaksi voitaisiin kuvitella tilanne, jossa Venäjä olisi lisäämässä vaikutusvaltaansa kaikkialla Amerikan mantereilla. Siellä kansalaiset puolestaan pyrkisivät eroon Yhdysvaltain vaikutuspiiristä, josta niillä olisi karuja muistoja etenkin kylmän sodan ajalta.

Valkoisen talon isännän ajama uusvasemmistolainen ideologia ei herättäisi luottamusta. Sen koettaisiin uhkaavan niitä arvoja, jotka ovat tärkeitä monille etenkin latinalaisen Amerikan maissa.

Sisäpoliittiset jännitteet Meksikossa lisääntyisivät, kun Yhdysvallat ja Venäjä taistelisivat siitä, kumman puoleen ne saisivat kansalaisten enemmistön kääntymään. Kun liian yhdysvaltalaismielinen hallitus voittaisi vaaleissa, Mexico Cityssä järjestettäisiin hallituksen vastaisia mielenosoituksia. Latinalaisen Amerikan maat, Brasilian ja Argentiinan johdolla, yrittäisivät välittää konfliktissa.

Näyttäisi hetken aikaa siltä, että uhkaava tilanne saataisiin ratkaistua rauhanomaisesti sopimalla väliaikaisen hallituksen muodostamisesta ja ennenaikaisten vaalien järjestämisestä.  Ääriryhmiä edustavat mielenosoittajat eivät kuitenkaan tyytyisi tähän neuvotteluratkaisuun.

Meksikossa tapahtuisi vallankumous. Mexico Cityssä valtaan nousisi hallitus, joka ei olisi Valkoisen talon isännälle mieluisa, vaan suorastaan vihamielinen. Uusvasemmistolaisen agendan mukaiset uudistukset kumottaisiin ja maassa asuvan laajan englanninkielisen väestön oikeuksia omaan kieleen rajoitettaisiin.

Voitaisiin myös kuvitella, että Yhdysvallat tapahtumien seurauksena miehittäisi itsehallinnollisen Jukatanin niemimaan tai osan siitä. Se olisi näet (kuvitteellisesti) aikanaan kuulunut Yhdysvalloille ja sen väestö olisi sen takia lähes kokonaan englanninkielistä. Siellä myös sijaitsisi Yhdysvaltain vuokraama Cancúnin sotilastukikohta, jonka tulevaisuus Mexico Cityssä tapahtuneen kumouksen seurauksena olisi uhattuna Venäjän vaikutusvallan lisääntymisen takia.

Niemimaalla järjestettäisiin kansanäänestys. Väestön ylivoimainen enemmistö ilmaisisi halunsa alueen liittämiseksi takaisin entiseen emämaahansa. Yhdysvallat kunnioittaisi äänestyksen tulosta ja päättäisi, että Jukatanista tulee sen 51. osavaltio.

Vallan Meksikossa kaapannutta hallitusta vastustavat amerikkalaismieliset separatistit aloittaisivat Yhdysvaltoihin rajoittuvilla alueilla sen tukemana sisällissodan puolustaakseen oikeuksiaan. Venäjän johto Kremlissä puolestaan tukisi avokätisesti Mexico Cityn korruptoitunutta hallintoa separatistien nujertamiseksi.

***

Tilanne kehittyisi Yhdysvaltain kannalta epämieluisaan suuntaan, kun Venäjä alkaisi yhä avoimemmin aseistaa ja rahoittaa tukemaansa Meksikon hallitusta. Kremlistä tarjottaisiin sille liittosopimusta, jolla Meksiko saisi muodollisesti sotilaalliset turvallisuustakeet ja "ydinsateenvarjon" Yhdysvaltain varalta. Meksikon hallitus tarrautuisi hanakasti Kremlistä saamiinsa lupauksiin.

Yhdysvaltain sotilasdoktriinin mukaan Venäjän sotilaallisen infrastruktuurin laajentuminen liittovaltion rajoille olisi sille kuitenkin ensisijainen turvallisuusuhka. Aiempien sotilaallisten konfliktien perusteella olisi ilmeistä, että se olisi valmis maksamaan kovan hinnan tuon uhkan eliminoimisesta.

Yhdysvallat esittäisi tilanteen ratkaisemiseksi Venäjälle, Meksikolle ja Kanadalle sekä muille Pohjois-Amerikan ja latinalaisen Amerikan maille (jotka olisivat siis lähentyneet Venäjää) neuvotteluja sopimuksesta, jossa sovittaisiin, ettei Venäjän sotilaallista infrastruktuuria ulotettaisi Yhdysvaltain rajalle.

Nämä kuitenkin torjuisivat suoralta kädeltä yksissä tuumin Yhdysvaltain neuvotteluesityksen. Venäjä korostaisi sitä, että Meksikolla ja muilla Amerikan mannerten valtioilla on oikeus itse valita poliittinen suuntansa ja halutessaan liittoutua sotilaallisesti Venäjän kanssa.

Yhdysvallat muistuttaisi, että Amerikan valtiot voivat tosin valita politiikkansa, mutta sen rajavaltioiden sotilaallisella liittoutumisella Venäjän kanssa, olisi "vakavia sotilaallisia ja poliittisia seurauksia".

Tilanne Venäjän tukeman Meksikon hallituksen ja sitä vastaan taistelevien amerikkalaismielisten separatistien kanssa kärjistyisi. Venäjä ilmoittaisi, että Yhdysvallat on pian hyökkäämässä Meksikoon mutta se asettaisi sille siinä tapauksessa ennennäkemättömiä pakotteita.

Viimein Yhdysvallat lähettäisi joukkojaan Meksikoon puolustaakseen maan amerikkalaismielisen ja englanninkielisen väestön oikeuksia sekä estääkseen Venäjän sotilaallisen infrastruktuurin laajentumisen rajoilleen.

Vastatoimena muut Pohjois-Amerikan ja latinalaisen Amerikan maat asettaisivat Yhdysvalloille ja sen johdolle talouspakotteita. Niiden muodollisena tarkoituksena olisi eristää Yhdysvallat maailmantaloudesta. Perimmäisenä tavoitteena olisi kuitenkin horjuttaa maan nykyistä hallintoa sen vaihtamiseksi suotuisampaan.

Sota Meksikossa laajenisi Yhdysvaltain joukkojen tunkeutuessa yhä syvemmälle sisämaahan aina Mexico Cityn esikaupunkialueille asti. Siviilejä kuolisi Yhdysvaltain toteuttamissa pommituksissa, kuten kaupunkipommituksissa yleensä tapahtuu.

Meksikon presidentti vetoaisi Venäjän ja latinalaisen Amerikan maiden kansanedustuslaitoksiin, että ne lähettäisi taistelujoukkoja ja aseita Yhdysvaltojen raakalaismaisen hyökkäyksen pysäyttämiseksi.

Venäjä torjuisi apujoukkojen lähettämisen mutta varustaisi Meksikon armeijan huippuaseistuksella hampaisiin asti. Venäjä liittolaisineen vaatisi Valkoisen talon isännän asettamista syytteeseen sotarikoksista.

***

Myös Kanadan hallitus olisi muiden tavoin katkaissut kauppasuhteensa Yhdysvaltoihin sen hyökkäyksen takia ja alkaisi tavoitella sotilasliittoa Venäjän kanssa. Yhdysvallat varoittaisi Kanadaa sen sotilaallisen liittoutumisen seurauksista. Siellä puolestaan uskoteltaisiin, että Meksikon jälkeen Yhdysvallat hyökkäisi Kanadaan.

Yhdysvallat alkaisi vetää joukkojaan Meksikon pääkaupungin luota lähemmäs separatistien puolustamia raja-alueita sekä varoittaisi sodan leviämisen voivan johtaa ydinaseiden käyttöön.

Venäjän johto ilmoittaisi, että Meksikon hallitukselle toimitettu apu tuottaa tulosta ja meksikaanot taistelevat niillä urheasti yhdysvaltalaisia hyökkääjiä vastaan. Se myös vähättelisi Valkoisen talon isännän varoituksia ydinaseista leimaten varoitukset vastuuttomiksi.

Kreml kiristäisi Yhdysvaltain kaupallista saartoa ja vaatisi muita maita katkaisemaan myös energia- ja elintarviketuontinsa sieltä. Venäjä jatkaisi myös Meksikon aseistamista ja tukemista sekä Kanadan kanssa solmittavan liittosopimuksen valmistelua...

***

Tapahtumain kuvauksessa esitetyt yksityiskohdat ovat mielikuvituksen tuotetta. Niillä ei siis sellaisenaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaikka niillä voi olla joitain yhtymäkohtia vuoden 1962 Kuuban kriisin kanssa.

Kuvitteellinen tilanne ja kehityskulku sisältävät kuitenkin peilikuvana samoja elementtejä, jotka liittyvät Ukrainan kriisiin ja Euroopan kehitykseen.

Kenellä on lopulta on "oikeus" mihinkin ja mihin itsepintainen vetoaminen "oikeuksiin" ja niistä kynsin hampain kiinni pitäminen viime kädessä johtaa?

Petteri Hiienkoski

Huom! Nations Online Project -kartan käyttö on luvallista opetuksellisiin tarkoituksiin.

Petteri Hiienkoski su 01.05. 17:10

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44