Blogi: Petteri Hiienkoski, to 26.03.2020 01:08

Koronakriisin synkkä varjo Suomen yllä

Valitettavasti Suomen hallitus ei ole ollut missään vaiheessa koronaviruksen aiheuttamaa kriisiä tehtäviensä tasalla. Hallitus näyttää muuttuneen eräänlaiseksi toimitusministeristöksi, joka vain hoitelee asioita, joita muut ministereille sanovat.

Tilanteesta voidaan toki syyttää virkamiehiä ja terveydenhuollon asiantuntijoita (THL), jotka eivät ole kuunnelleet Maailman terveysjärjestön (WHO) varoituksia ja ohjeita. Hallitus on kuitenkin se, jonka alaisuudessa nämä toimivat. Ellei hallitus johda maata, muut ohjailevat ministereitä tilanteesta toiseen tapahtumien vyöryessä päälle.

Se ei johdu siitä, että avainministerit olisivat sinänsä erityisen pahoja tai laiskoja. Ei! Heillä vain ei ole edellytyksiä nykyisen kriisitilanteen vaatimaan johtamiseen. Harvalla on. Nyt ollaan todellisissa poikkeusoloissa.

Maassa sattuu kuitenkin olemaan hallitus, jossa ennätyksellisen harva on saanut minkäänlaista sotilaallista koulutusta: ei yksikään avainministereistä. Ainoatakaan lääkäriä ei hallituksessa ole, vaikka se pitäisi taistella viruksen aiheuttamaa lääketieteellistä uhkaa vastaan.

Tämä hallitus on kasattu aivan muulta ideologiselta pohjalta toteuttamaan ohjelmaa, jolla ei ole mitään tekemistä sen todellisuuden kanssa, mikä sillä on edessään. Hallituksella oli vaikeuksia jo koronakriisiä edeltävän todellisuuden kanssa.

Jos hallituspuolueiden johtajilla olisi ollut edes vähän itsekritiikkiä ja suhteellisuudentajua, pääministeri Sanna Marin olisi jättänyt hallituksensa eronpyynnön jo muutama viikko sitten. Ei ollut.

Marin väittää, että vasta koronakriisin jälkeen voidaan arvioida, ovatko Suomen toimet olleet oikeita. Hän on mitä ilmeisimmin väärässä, ja luultavasti aavistaa sen itsekin.

Hallitus teki kohtalokkaan strategisen virheen siinä, ettei se riittävästi varautunut tartuntaepäilyjen testaamiseen. Kun potentiaalisten tartuntaepäilyjen virustestaukset 12.3.2020 lopetettiin tapahtui kauankantoinen käänne, josta ei näytä olevan paluuta.

Sen jälkeen ei enää saatu luotettavaa eikä vertailukelpoista tietoa tartuntojen määrästä ja leviämisestä. Samalla luovuttiin mahdollisuudesta viruksen leviämisen täsmätorjuntaan tartuntaketjut tunnistamalla ja pysäyttämällä.

Koronaviruksen leviäminen on vasta alussa eikä sitä voi enää pysäyttää, ainoastaan hidastaa. Kannattaa sen takia varautua ainakin henkisesti siihen, että Suomessa käy, kuten Italiassa ja Espanjassa.

Terveydenhuolto ylikuormittuu eikä kaikki voida hoitaa. Hoidossa priorisoidaan – kuten nykyään muutenkin – niitä, joilla arvioidaan olevan pisin eliniän odote.

Sen jälkeen ylikuormittuu ruumishuolto, kun ikäihmistä kaatuu kuin heinää. Kuolonuhrien määrät tullaan laskemaan tuhansissa, tai jopa kymmenissä tuhansissa.

Muuta ei ole perusteltua odottaa. Tämä johtuu strategisista valinnoista, jotka hallitus on tehnyt tai – pikemminkin – joiden vietäväksi se on antautunut.

Suomen talous ei myöskään kestä hallituksen asettamien – osin välttämättömien mutta väärin ajoitettujen ja kohdennettujen sekä osin hyödyttömien – liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten vaikutuksia. Se ajautuu yhä syvempään lamaan. Useimpien tavallisten suomalaisten talous ei tätä kestä.

Ellei hallitus ryhdy valtiovelalla – tai kenties jopa suomalaisten eläkevaroilla – pumppaamaan miljarditolkulla rahaa toimintansa pysäyttäneille yrityksille, seurauksena on valtava konkurssiaalto ja massatyöttömyys.

Sen jälkeen niitä miljardeja on tungettava suoraan ihmisille, että nämä voivat maksaa elämisensä. Tätäkään tekohengitystä tuskin voi jatkua muutamaa kuukautta kauempaa.

Euroopan keskuspankki EKP voi lisätä Suomen ja muiden euromaiden "roskalainojen" ostamista, mitä se muutenkin jo on tehnyt ennätysmäisesti. Sillä sitten helpotetaan talouden tekohengitystä valtionvelalla.

Mutta se ei saa pysähtynyttä taloutta liikkeelle, sillä pysähtyminen johtuu muista syistä. Sen jälkeen ei voida ylläpitää edes nykyistä terveydenhuoltojärjestelmää. Marinin hallituksen sote-uudistus on valmis.

Hyvä puoli tässä on se, että etenkin hallituspuolueet ja heidän äänestäjänsä saavat konkreettisen havainto-opetuksen johtamisen merkityksestä ja hyvinvointivaltion perusteista kuin myös sekä valtio- että markkinajohtoisesta taloudesta. Ehkä tulevat sukupolvet ottavat opikseen.

Petteri Hiienkoski

Samasta aihepiiristä:

"Suomi tarvitsee poikkeusoloja vastaavan hallituksen". OM blogi pe 20.03.2020.

Petteri Hiienkoski to 26.03. 01:08

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44