Rinteen hallitus ei korjaa taitettua indeksiä

SDP:n ja muiden hallituspuolueiden kansanedustajat purskahtivat nauruun kuullessaan kysymyksen indeksin korjaamisesta.

Kotimaa ke 26.06.2019 00:37
Hallituspuolueen edustajat nauroivat eläkeläisten odottamalle indeksin korjaukselle

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kysyi tiistaina eduskunnan täysistunnossa, milloin pääministeri Rinteen (sd.) hallitus aikoo auttaa työeläkeläisiä ja korjata pääministeri Lipposen (sd.) aikoinaan tekemän taitetun eläkeindeksin.

SDP:n ja muiden hallituspuolueiden kansanedustajat purskahtivat nauruun kuullessaan kysymyksen.

Antti Rinne selvensi vastauksessaan, että mitään tällaista ei ole luvattu eikä mitään tällaista ole tulossa.

Tavio ihmettelee vihervasemmistohallituksen suhtautumista suomalaisten työllään ansaitsemiin työeläkkeisiin. Tavion mielestä varsinkin SDP:n kansanedustajaksi nyt valittu Kimmo Kiljunen on aiemmin antanut ymmärtää, että SDP ajaisi taitetun indeksin korjausta.

Perussuomalaiset on aiemmin esittänyt, että taitettu indeksi korjataan siirtämällä eläkkeiden ensimmäiset 1 500 euroa puoliväli-indeksiin. Uudistus koskisi kaikkia työeläkeläisiä, mutta suosisi pienemmän tulotason omaavia.

Tavio kertoo ottaneensa asian esiin myös osallistuessaan Rinteen hallitustunnusteluihin. Asia ei vaikuttanut hänestä myöskään tuolloin saavan vastakaikua.

 

Jukka Rahkonen ke 26.06. 00:37

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot