Epäluottamuksen yhteiskunta
Terveisiä Kiovasta! Olen täällä arkistotyössä ja aika vilahtaa murahtaen ohi kuin oligarkin mersu.
Onneksi oli aikaa pikaisesti nähdä kollegoita ja tuttuja. Ukraina näyttää vain selviävän siitä huolimatta, että maa käy sotaa, että korruptio on valtava ja että eläkkeet ovat pienet. Ihmiset ovat jotenkuten tyytyväisiä; ulkomaalaiselle kaverille kerrotaan että ”kyllä tässä selvitään ja kunhan sota ei tule tänne niin hyvä on”. Poliitikoille nauretaan, kalliiden tavaroiden hinnat kauhistuttavat ja seuraavasta päivästä yritetään selvitä.
Kuka maksaisi verot?
Suurin ongelma on vain se, että verojen maksu ei onnistu. Rikkaat eivät halua maksaa niitä ja käärivät rahansa ulkomaisille tilille – turvaan. Ja toisaalta köyhien iso joukko ei kykene maksamaan veroja. Keskiluokka on vielä pieni ja huomaamaton eikä sekään osoita isänmaallista mieltä ylen määräiseen maksamiseen.
Tämä tuntuu kummalliselta. Maa on rikas, pellot tuottavat viljaa ja kasveja läämältään. Maassa on hiilikaivoksia, tehtaita ja väki on koulutettua ja vieläpä sivistynyttä. Miksi se ei kukoista?
Ei ole luottamusta
Pahin ongelma on luottamuksen vähäisyys. Kansa ei luota johtajiin sillä se tietää, että superrikkaat oligarkkipoliitikot eivät ole luottamuksen arvoisia. Puheiden jälkeen tulee käsittämättömiä tekoja.
Ukraina on epäluottamuksen yhteiskunta. Luottamuksen puute nakertaa poliittisen järjestelmän perusteita kuin nälkäinen rotta eikä kukaan ole toistaan parempi.
Kuten ennen pastoreille sanottiin: ”pitää elää niin kuin opettaa”.
Täällä ei edes sanota. Usko on mennyt.
”Mutta teillä Suomessahan on kaikki niin hyvin?!!!”.
Niin. Mitäpä tähän voisi kommentoida. Toisaalta on ja toisaalta ei. Meidän järjestelmämme marssii epäluottamuksen yhteiskuntaan kohden. Ollaan hyvällä tiellä.
Meillä on pääministeri, joka ei puhu totta.
Hän ei edes vaivaannut selittämään palturiaan eikä pelkäävä media uskalla kysyä, vaikka jokainen tietää, että hallituksessa on Herra Palturi.
Asia on korjattu siten, että pääministerin tiimiin on otettu kaksi päällystakkia. Ajatellaan, että mediahallinnalla epäluottamus Juhaan saadaan korjattua.
Samaan aikaan epäluottamus etenee. Työttömiä on 600 000 eikä heidän tarpeistaan pidetä huolta. Heidät pitäisi työllistää! Toisaalta he eivät voi sanoa ”asylym” sillä köyhyyshän on tietenkin heidän oma vikansa.
Otetaan vakuutuskuori!
Ehkä köyhien tavisten ja lottokansan pitäisi ottaa "vakuutuskuori?"?? Niiden sisällä voi harjoittaa sijoitustoimintaa - mutta salaisuusverhon suojissa ja verojen maksua lykäten. Voisiko oman palkkansa kääriä siihen?
Toisaalta tässä kuoressa kaikki osingot sekä myyntivoitot ovat verovapaita. Saisiko siihen palkansaajille jonkin lokeron? Edes jonkun taskun puolikkaan. Veroja maksettaisiin vasta, kun rahaa otetaan kuoresta ulos. Juu…se kyllä käy.
Toinen kummallisuus on ns. "kapitalisaatiosopimus". Kyseessä on suomalaisen rälssin keksintö, jolla estetään veronmaksu. Se on tavallinen arvo-osuustili, jolla voi käydä osakekauppaa, kuten kuka tahansa. Ainoa ero on, että omistukset ovat salaisia ja tulot verottomia.
Samaan aikaan rakentuu Sote, jossa kunnallinen terveydenhuolto avataan kuin kalastettu hauki; fileet annetaan ”palveluseteleinä” rikkaille ja tavikset saavat perkeet.
Kyseessä on vuosisadan kaappaus – ulkomaiset firmat odottelevat jo kieli pitkällä tämän ”avaamista” heille.
Mistähän kaupasta sitä luottamusta oikein saisi? Ostaisin pari kiloa meidän Juhalle ja Petterille. Ettei meille käy kuin Ukrainalle...
Arto Luukkanen
Järvenpää
Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44