Blogi: Arto Luukkanen, ke 29.07.2020 23:26

Vuorovedet vaihtuvat - SDP:n alamäki alkaa

Pääministeri on lähtenyt pitkälle lomalle ja neuvonut eduskunnan puhemiestä pidättäytymään eduskunnan koollekutsumisesta.

Sanna Marinin ilmoitus kertoo siitä, että eduskunnan rooli ja merkitys on romahtanut. Pääministeri on myös omaksunut itselleen aivan uuden roolin EU sopimusten tekijänä ja tulkitsijana. Elvytyspaketti on kuitenkin sen verran ainutlaatuinen, että monet asiantuntijat ovat todenneet sen vaativan poliittista keskustelua (Juha Vihriälä & Päivi Leino-Sandberg) ja ennen kaikkea eduskunnan 2/3 hyväksymistä.

(https://www.talouselama.fi/uutiset/eun-poliittisjuridinen-temppu-heratti-velkaantumisen-porttiteorian-vihriala-lisaa-todennakoisyytta-etta-jatkossa-menetellaan-pienempienkin-ongelmien-tapauksessa-samoin/34328b33-1732-4598-afa2-2f8e0ac69de8; https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-jattipakettia-arvioi-marinin-hallitusta-ryopyttanyt-professori-rahoitusmalli-voi-viela-kaatua-eduskunnassa/ac6d3754-c7bd-4b3e-9a2e-b2bd685fd507).

Asia on ilmeisesti tarkoitus lykätä niin, että yleinen mielipide ehtii rauhoittua ja että media ehtii ”valkopestä” saavutetun sovun.

”…demokraattisen legitimiteetin varmistaminen asetuksen mukaisissa prosesseissa on tärkeää….”

Nyt mediassa kouhotetaan siitä, että Sanna teki hyvän sopimuksen (huolimatta miljardien tappiot!) ja että perussuomalaiset ja muu oppositio vain häiritsee pääministerin hyvin ansaittua lomaa. ”rankka kevät ja alkukesä…Sanna on ansainnut lomansa…”

Keisarinnamaisuus ei kuitenkaan edesauta asian käsittelyä etenkin kun näyttää siltä, että Marinin sopimus on ristiriidassa perustuslakivaliokunnan kannan kanssa.

Väliotsikossa oleva lause on peräisin perustuslakivaliokunnan paperista. Se velvoittaa hallituksen varmistamaan demokraattisen legimiteetin. Pääministerin haluama lykkäys merkitsee elvytyspaketin legimiteetin nakertamista. Se, että kansanedustajat eivät voi lausua siitä arvioitaan johtaa vakavaan parlamentaariseen konfliktiin. (https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/PeVL_16+2020.asp).

PeVl:n kantaa ei voi pyyhkiä pois

Valtioneuvosto on perustuslain 2 §:n 3 momentissa julkisen vallan käytön lakiperustaisuuden ja julkisen toiminnan lakisidonnaisuudesta säädetyn johdosta sidottu perustuslakiin myös EU-sääntelyn valmistelussa. Perustuslain 74 §:ssä perustuslakivaliokunnalle säädetystä valtiosääntöisestä tehtävästä johtuu, että mikäli perustuslakivaliokunta on perustellusti asettunut tietylle kannalle perustuslain tulkinnassa, ei vastakkaista kantaa voida pitää ainakaan selvänä ja riidattomana (ks. myös HE 1/1998 vp, s. 164).

Hallitus ei siten pysty toimimaan EU-lainsäädännön valmistelussa vastoin perustuslakivaliokunnan ilmaisemaa selvää ja ehdotonta valtiosääntöoikeudellista kantaa. Velvollisuus ottaa valiokunnan kannanmuodostus asianmukaisesti huomioon on luonteeltaan oikeudellinen velvollisuus – se velvoittaa myös pääministeriä, ja myös Sanna Marinia.

Perustuslakivaliokunta on perustuslainmukaisuuden ensisijainen tulkitsija, ja perustuslainmukaisuutta koskevat kannanotot sitovat niin eduskunnan muita valiokuntia kuin valtioneuvostoa (ks. myös PeVP 43/2020 vp, § 8/https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/PeVL_16+2020.aspx).

Otetaan vielä kerran: perustuslakivaliokunta katsoo, että valtioneuvoston ei tule edellä esitetyistä valtiosääntöoikeudellisista syistä toimia EU-sääntelyn valmistelussa siten, että Suomi sitoutuisi edistämään tai hyväksymään unionin ehdotettua lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä. Valiokunta pitää edellä esitetyillä perusteilla kokonaisarvionaan perustuslain kannalta erityisen ongelmallisena tukivälineeseen liittyvää avustusmuotoista elpymisrahoitusta. (https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/PeVL_16+2020.aspx).

Lyhyesti: meillä on käsissämme perustuslaillinen kriisi, joka koskee sopimuksen legimiteettiä.

Sanna Marinin olisi pitänyt sallia keskustelu – itsensä ja puolueensa takia

Päätös keskustelun kieltämisestä oli Sanna Marinille ja hänen puolueelleen poliittisesti kohtalokas. Kuten toimittaja Timo Haapala viisaasti kirjoittaa, pääministerin olisi itsensä takia kannattanut hieman lykätä lomaansa (https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006581642.html).

Nyt mielikuva koronakevään ihaillusta sankarista laimenee.

Sen sijaan syntyy muita mielikuvia. Kansalaisten ajatuksiin ja mielikuviin piirtyi nyt ylimielinen poliitikko, joka kiiruhtaa lomalleen eikä välitä siitä epävarmuudesta ja neuvottomuudesta, joka vallitsee ihmisten keskuudessa. Niskojen nakkelu kansan kysymysten edessä ei ikinä kannata.

Päinvastoin kuin useimmat poliitikot uskovat, kansalaiset osaavat matematiikkaa. Suomen rahavastuut ovat murskaavat eikä EUCO:n päätöstä voi ”valkopestä” millään suopean median ponnistuksilla.

On väistämätöntä että Marin menettää ”rally-around-the-flag” ilmiön nosteen. SDP:n kannatus tippuu nyt huomattavan nopeammin kuin se olisi tapahtunut muuten. Myös Keskusta häviää vaikka onneksi sen ”viisaat ja vanhat” ovat esittäneet epäilyksiä sopimuksesta.

Perussuomalaiset nousivat nyt yhdellä iskulla joukoksi, joka on asettuu yksin pääministerin allekirjoittamaa shokeeraavaa sopimusta vastaan.

Tässä yhteydessä täytyy esittää lämmin kiitos Usarille, muulle hyvä-medialle ja kaikenlaisille ”bongoryhmille” jotka omilla primitiivireaktioillaan ovat vahvistaneet tätä ilmiötä. Te olette niin usein toimineet meidän puolellamme. Kiitos siitä!

Poliittiset vuorovedet ovat nyt kääntymässä.

Kansalaiset tulevat elokuussa lomilta ja kohtaavat puna-vihreän todellisuuden. ”Kun rahat ei riitä” effekti syvenee joka kerta kun ihmiset tankkaavat autoaan.

Ylimielinen pääministeri jatkaa lomiaan ja ihmiset punnitsevat mielessään sitä mitä oikein tapahtui.

”Perussuomalaiset on näköjään ainoa puolue, joka on meidän puolella….”

ps. juolahti mieleen…ehkäpä PS marssii nyt kuntavaalivoittoon ts. Suomen kaupungit ja kunnat perussuomalaistuvat.

Aika kiva ajatus))) jos haluat tulla voittavaan joukkoon niin ilmoita itsesi paikkakunta

si PS-joukolle ja tule jäseneksi. Sitten vaan tekemään parempaa kuntaa tai kaupunkia!

 

Arto Luukkanen ke 29.07. 23:26

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa

la 30.11.2024 04:21

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"

su 01.12.2024 15:43

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44