Ajan ilmiöitä:
1) mitä useammin ja mitä enemmän saat silmiesi eteen videomateriaalia ja muunlaisia todisteita, joissa ulkomaalaistaustaiset hakkaavat ja / tai nöyryyttävät suomalaislapsia ja –nuoria vapaa-ajalla tai koulussa, sitä enemmän suomalainen massamedia (Yle, MTV, HS, Iltalehti, Iltasanomat) solvaa suomalaisia rasismista
2) mitä enemmän ulkomaalaistaustaiset nuoret hakkaavat ja / tai nöyryyttävät suomalaislapsia ja -nuoria, sitä useammin massamedia tekee heistä (ulkomaalaistaustaisista) uhreja
3) sanojensa vakuudeksi media rahtaa julkisuuteen ulkomaalaistaustaisia, joiden Suomessa olosta kerrotaan surullisia tarinoita, joissa suomalaiset ovat kohdelleet kaltoin vierasmaalaista tai vierasmaalaiselta näyttävää henkilöä.
4) samaan aikaan, kun media tuottaa uhritarinoita ulkomaalaistaustaisista, se jättää suomalaisuhrit vaille huomiota. Kuinka monta kertaa media on tuonut esiin nuoria suomalaisia, jotka ovat joutuneet maahanmuuttajien tai maahanmuuttajajengien vainon, väkivallan ja ryöstelyn kohteeksi? Maahanmuuttajien / ulkomaalaistaustaisten suruhohtoisia tarinoita olemme sen sijaan saaneet lukea vuosien ajan, viimeksi kuluvalla viikolla.
Sama massamedia on viime vuosina ihmetellyt mistä syystä yhä useammassa läntisen Euroopan valtiossa menestyvät vaaleissa puolueet, jotka ovat ottaneet selkeästi kantaa haitallista maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.
Yle on ollut viimeisen parinkymmenen vuoden ajan median esitaistelija, jonka toimesta ulkomaalaisten mukanaan tuomaa väkivalta-, raiskaus-, ryöstely- ja jengiongelmaa on vähätelty tai jopa pimitetty kokonaan.
Muistatte varmaan Ylen rikostoimittajan vakuuttelun kyseessä olleen ”vain yksittäistapaus”, kun Kempeleen raiskaustapaus ponnahti julkisuuteen marraskuussa 2015. Vastaavasti suomalaisia on syyllistetty Ylessä vuodesta toiseen ikään kuin suomalaiset olisivat isossa kuvassa maailman rasistisin, raiskaavin ja julmin kansa.
Tosiasiassa, toisin kuin Suomi-media toistuvasti antaa ymmärtää, tilastojen valossa suomalaiset ovat yksi maailman vähiten rasistisimmista kansoista.
Naapurimaa Ruotsissa raiskataan eniten Euroopassa eivätkä asialla ole pääosin ”riikinruotsalaiset”, vaan ulkomaanavut, joita Ruotsin sosialidemokraattinen maahanmuuttopolitiikka on tuottanut muutaman vuosikymmenen ajan.
Mitä tulee Ylen rikostoimittajan ”yksittäistapaus” –väitteeseen, siitä saa oivallisen käsityksen, kun muistaa keskusrikospoliisin (KRP) kertoman vuotta 2016 koskevan tilaston.
Sen mukaan 1 000 Suomen kansalaista kohti oli vuodessa (2016) 0,3 seksuaalirikosepäilyä.
Irakilaisilla vastaava luku on 12,9, afganistanilaisilla 10,9 ja turkkilaisilla 8,8. Islam on yhdistävä tekijä.
KRP:n julkaisema tieto kertoo, että kyseisten kansanryhmien edustajien alttius seksuaalirikokseen on moninkertainen (monikymmenkertainen) suhteessa suomalaisiin. Mutta Ylen mukaan Kempeleen raiskaustapaus, jossa syyllinen oli afganistanilainen turvapaikanhakija, oli yksittäistapaus.
Kempeleen jälkeen naapurikunta Oulu nousi esiin lapsiin ja nuoriin kohdistuneiden lukuisien seksuaalirikosten myötä, tekijöinä turvapaikanhakijat / pakolaiset / islamilaisen maailman edustajat.
Kirjailija ja feministi (perinteisen feminismin edustaja) Kaari Utrio otti jo vuonna 2001 Iltalehden kolumnissaan kantaa islamin Eurooppaan suuntautuvaan maihinnousuun.
Miksi nostan juuri islamin esiin tässä yhteydessä? Siksi, koska islamin edustajilla on merkittävä ja kasvava osuus seksuaalirikollisten, väkivallantekijöiden ja jengiläisten joukossa.
Seuraavassa on muutamia lainauksia Utrion tekstistä (vuodelta 2001). Hänen sanansa sopivat erinomaisesti aikaamme, jota voi kutsua politiikan ja median pimeyden ajaksi:
”Kuullessani sanat Afganistan tai Taliban tai Saudi-Arabia tai Kuwait lähetän kiitolliset terveiset eurooppalaisille esi-isilleni, jotka jaksoivat vuosisatoja puolustautua islamin ekspansiota vastaan. Kiitos heille kaikille El Cidistä Jan Sobieskiin. Kiitos ristiretkiläisille, jotka viivyttivät tulvaa sata vuotta. Eurooppalaisten naisten tulisi siunata itäisen Euroopan kansoja, jotka taistelivat urheasti islamia vastaan samaan aikaan kun länsieurooppalaiset kahakoivat keskenään tai hölmöinä katsoivat vierestä.”
****
”Nykyään on sopimatonta mainita ääneen islamin kielteisiä puolia. Länsimaisen suvaitsevaisuuden nimissä meidän pitäisi ummistaa silmämme toisten kulttuurien viheliäisiltä puolilta. Omaa kyllä saa haukkua. Kieltäydyn sellaisesta tekopyhyydestä. En ole lainkaan suvaitsevainen silloin, kun naisia sorretaan uskonnon nimissä. Minkä olen sanonut kristinuskon tavasta kohdella naisia sanon myös islamin tavasta.
Eurooppalaisilla naisilla on ollut käsittämätön onni. Länsieurooppalainen kulttuuri johti renessanssiin ja valistukseen: näistä vaiheista on moderni eurooppalaisuus peräisin. Islamin maailma ei – kuten ei myöskään venäläinen – kokenut kumpaakaan, ja se tuntuu.”
****
”Naisten sorto ja halveksunta kuuluu olennaisena piirteenä islamilaiseen maailmaan. Jos siitä haluttaisiin päästä irti, koko kulttuurin pitäisi muuttua yhtä paljon kuin länsimainen kulttuuri on muuttunut tuhannen vuoden aikana. Mutta ei siitä haluta irti. Sortokulttuuri palvelee islamilaisen miehen etua.
Islamin puolustajat korostavat naisen turvattua asemaa perheessä. Perheturva on silkkaa valhetta, kun isä hakkaa tyttärensä tai veli murhaa sisarensa sen vuoksi, että tällä on rakastaja. Tätä barbariaa kutsutaan ”kunniamurhaksi” ja sivistyneimmissä islamilaisissa maissa, kuten Jordaniassa, siitä saattaa saada parin kuukauden vankeustuomion, muualla ei mitään. Veli oikein odottaa sisaren hairahdusta, sillä naisparan tappajasta tulee sankari. Sellaista oli Euroopassakin tuhat vuotta sitten. Mutta onneksi ei ole enää.”
Näin Kaari Utrio vuonna 2001. Kirjoitusta ei löydy enää Iltalehden nettisivuilta.
Lähi-idässä on sodittu satoja vuosia yhtäjaksoisesti. Mitä se kertoo islamilaisten maiden ja niiden islamiin vahvasti nojaavien johtajien kyvystä sopia keskinäisiä erimielisyyksiä?
Islaminuskoiset tappavat toisiaan vuodesta toiseen kinastellessaan siitä, mitä on oikea islam. Ikävä kyllä, heikot eurooppalaiset johtajat ovat tuottaneet islamista kumpuavan väkivallan osaksi usean, aiemmin sivistyksellään ylpeilleen länsieurooppalaisen valtion arkea.
Ketkä ovat niitä, jotka kohtaavat poliittisen eliitin tuottamat ongelmat ensimmäisinä?
Lapset ja nuoret kaduilla ja kouluissa, vapaa-ajalla ja opinahjoissa. Ammattiryhmistä opettajat, poliisit, sosiaalityöntekijät ja erilaisten turvakotien henkilökunta lienevät ensimmäisiä riskiryhmäläisten ja niiden tuottamien ongelmien kohtaajia.
Ihmeenä voi pitää sitä, mistä syystä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoineet puolueet eivät ole saavuttaneet jo aiemmin merkittävää suosiota läntisessä Euroopassa.
Tai ei ehkä ihmeenä, sillä jokaisessa läntisen Euroopan maassa on noudatettu massamedian ylivoimaisen enemmistön toimesta viimeisen 20 vuoden ajan viestintää, jossa omaa kansaa on syyllistetty rasismista, ksenofobiasta ja islamofobiasta samaan aikaan, kun maahanmuuton vakavia ja järkyttäviä ongelmia on pimitetty tai vähätelty.
Massamedia on toiminut tiedollisena tulppana kansalaisten suuntaan, vaikka sen roolina pitäisi olla oikean tiedon levittäminen.
Suomalaisia, kuten monen muun Euroopan valtion kansalaisia, on aivopesty jatkuvalla, vuosikausia kestäneellä harhaanjohtavalla viestinnällä, jonka voimalla toimittajakunta on pönkittänyt omaa ”hyvän ihmisen” rooliaan.
Solvaamalla kriittisiä rasisteiksi, ksenofobeiksi ja islamofobeiksi, massamedia on yhdessä poliittisen eliitin kanssa onnistunut säikyttämään suuren osan kansasta araksi ja pelokkaaksi. Kovin harva suomalainen haluaa leimautua rasistiksi, varsinkaan, kun ei edes sellainen ole, vaikka media yrittää kyseistä kaapua kansakunnan päälle levittää.
Toisaalta on myös niin, että monet suomalaiset uskovat edelleen massamediaan absoluuttisen totuuden lähteenä. Onneksi ”mediauskovaisuus” on vähenemään päin, joka [uskon väheneminen] johtuu vain ja ainoastaan median omasta, ylimielisestä ja suomalaisvihamielisestä asenteesta sekä valikoivasta viestintätavasta, josta aito journalismi on kaikonnut taka-alalle.
Sitä jaksan vuodesta toiseen ihmetellä mistä syystä juuri naistoimittajat ovat olleet niin myötämielisiä islamin nousulle läntiseen maailmaan. Kaipaavatko he alistuvaa, hellan ja nyrkin kahlitsemaa elämää?
Islamin perusajatuksena on täydellinen alistuminen jumalan (Allahin) tahtoon. Ja kuten tiedetään, islamilaisessa maailmassa mies on ehdoton päällikkö, jolla on oikeus tarvittaessa kurittaa fyysisesti vaimoa (tai vaimoja), jos puoliso (puolisot) ei käyttäydy kuten mies haluaa.
Ja kuten Utrio tekstissään kirjoittaa, islam ei anna armoa naiselle, joka hairahtuu toimimaan vastoin islamin ”etikettiä”. Armoa islam ei anna myöskään homoseksuaaleille, joita odottaa kuolemanrangaistus.
Massamedian ja poliittisen eliitin voimin läntiseen Eurooppaan on saatu vakavia, pitkäkestoisia ongelmia, joista kärsivät aivan muut ihmiset kuin ne, jotka ovat ongelmat omilla päätöksillään (poliitikot) ja viestinnällään (massamedia) tuottaneet.
Esimerkiksi Ruotsi, Saksa, Ranska ja Britannia ovat kärsineet jo vuosien ajan massasiirtolaisuuden ja islamin tuottamista ongelmista, jotka eivät ole helpottamassa.
Vieraasta kulttuurista tuleva ei jätä kulttuurisia tapojaan ja uskomuksiaan rajan taakse, vaan tuo ne mukanaan ja tämä näkyy yhä selkeämmin ja ikävämmin edellä mainittujen valtioiden kansalaisten elämässä. Surullista on, että sama kehitys on jo alkanut Suomessa.
Missä vaiheessa suomalaisten enemmistö herää todellisuuteen? Ikävä kyllä, ei siltä näytä, että aivan lähitulevaisuudessa, vaikka Eurooppa pullistelee esimerkkejä siitä, mitä tuleman pitää. Todellisuuteen herääminen tarkoittaa sitä, että ei anna vaaleissa tukea poliitikoille ja puolueille, jotka tuhopolitiikkaa tieten tahtoen tuottavat.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44