Blogi: Heikki Porkka, ma 31.07.2023 20:42

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

 

En ole vuosikausiin tilannut ensimmäistäkään suomalaista lehteä. Aikoinaan minulle tuli usean vuoden ajan Suomen Kuvalehti, mutta lopetin tilaamisen, kun siitä tuli selkeästi manipulaatiota harjoittava niin sanottu "suvaitsevainen" media.

Tässä kohdin sana suvaitsevainen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että SK otti positiivisen kannan monikulttuurisuuteen ( = länteen sopeutumattomien kulttuurien edustajien muutto Suomeen ja muualle Eurooppaan) ja haitalliseen maahanmuuttoon.

Tähän väliin kommentti Ylen, MTV:n, Iltalehden, Iltasanomien ja HS:n tahallisesti väärinymmärtäville toimittajille:

kirjoitin edellisessä kappaleessa sanat HAITALLINEN maahanmuutto sekä monikulttuurisuus, jolle tarjosin selitteen.

Tarkennan vielä. Monikulttuurisuus ei ole viimeisen parin vuosikymmenen aikana tarkoittanut poliittisessa mediakielessä savolaisten, karjalaisten, lappilaisten, pohjalaisten, brittien, ruotsalaisten, saksalaisten ja muiden länsimaisten ihmisten muuttamista maan sisällä tai maahan (Suomeen), vaan monikulttuurisuus on tarkoittanut poliittisessa ja mediallisessa slangissa lähinnä islamilaisista ja Afrikan maista tapahtuvaa muuttoa.

Ja tällaista muuttoa minä ja sadat tuhannet muut suomalaiset eivät kannata, koska se tuottaa yhteiskuntaan kasvavaa eripuraa ja rikollisuutta ja on taloudellisesti negatiivista, kun asiaa tarkastelee laajassa kuvassa.

Haitallisen maahanmuuton ja "monikulttuurisuuden" karmeat seuraukset ovat nähtävillä lukuisissa Euroopan valtioissa, esimerkiksi Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa, Britanniassa, Belgiassa sekä Tanskassa, joka on tosiasiat tunnustettuaan kääntänyt kurssiaan 180 astetta suhteessa aiempaan maahanmuutto- ja monikulttuurisuusfanatismiin. Ruotsi on myös muutoksen edessä, mutta maan tilanne on jo niin vaikea, että kuiville pääsy saattaa olla mahdotonta.

Poikkeusyksilöitä on kaikissa kansanryhmissä aina ja heitä media pyrkii käyttämään hyödyksi propagandassaan.

Toki media, erityisesti Yle, on toistuvasti epäonnistunut pyrkiessään manipuloimaan suomalaiset haitallisen maahanmuuttopolitiikan ja monikulttuurisuuskehityksen tukijoiksi.

Yle on esitellyt viime vuosina useita kolmannen maailman maahanmuuttajia esimerkillisinä henkilöinä. Mahtavana yrittäjänä, kansainvälisenä hyväntekijänä, malliyksilönä tai esimerkiksi vanhusten ystävänä.

Nimet Rami Adham, Ahmed Al Chibib, Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen ja Saido Mohamed eräinä esimerkkeinä.

Rami Adhamia kaupiteltiin mahtavana lelusalakuljettajana, joka tekee hyviä asioita sodan jaloissa oleville lapsille Lähi-idässä. Tosiasiassa Adham oli todellinen monirikollinen ja islamilaisten terroristien kaveri.

Ahmed Al Chibib, vuoden turkulaiseksikin valittu henkilö, ehti moneen mukaan ennen pakenemistaan Suomesta. Paon syynä merkittävät verovelat ja hoitamattomat lainat. Al Chibib huijasi ja puijasi, kiersi veroja, uhkaili virkamiehiä (myös naisia) pommi-iskulla ja teki kaikenlaista pientä laitonta ja jätti velkojat nuolemaan näppejään palaten Irakiin, josta oli "hädänalaisena" Suomeen tullut.

Al Chibib oli SDP:n eurovaaliehdokas sekä puolueen maahanmuuttajamannekiinni, kuten Rami Adhamkin oli hetken aikaa niin vahvasti, että Erkki Tuomioja halusi välttämättä hänen kanssaan yhteiskuvaan.

Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsenin Yle esitteli räppäävänä vanhusten ystävänä. Ystävyyttä on monenlaista, mutta vanhusten ystävä on viimeinen asia, jota Al-Mehsenistä voi väittää, sillä hän surmasi kävelyllä olleen suomalaisvanhuksen veitsellä Puotilan kappelin puistossa.

Saido Mohamed puolestaan nimettiin aikoinaan vuoden pakolaiseksi. Hän antoi muun muassa lausunnon, jonka mukaan ei tiedä yhtään maahanmuuttajaa, joka pyrkisi käyttämään väärin Suomen anteliasta sosiaaliturvaa. Ja kuten muistetaan, Mohamed jäi sittemmin kiinni siskolleen tarkoitettujen sosiaalitukien varastamisesta. Mohamed tuomittiin oikeudessa törkeästä kätkemisrikoksesta ja rahanpesusta.

Kaikki edellä mainitut ja useita muita islamilaisen maailman kulttuuripiiristä moraalisen kompassinsa saaneita Yle on mainostanut mainioina maahanmuuttajina useaan otteeseen. Vanhuksen murhanneelle Yle omisti jopa oman ohjelmaosuuden, kun hän tapasi suomalaisen räppärivanhuksen.

Ylen on melko vaikea selitellä näitä asioita parhain päin. Kerran voi aina erehtyä, mutta toistuva toiseuden palvonta ja manipulaatio todistavat Ylen osalta väkevästi, että se ei ole vakavasti otettava ja luotettava media ainakaan uutis- ja ajankohtaistoiminnan osalta.

Samantyyppistä manipulaatiota ovat toki harjoittaneet muutkin mediat, HS, MTV, IL ja IS, mutta ne ovat kaupallisia medioita, joita kansalaisten ei ole pakko tukea taloudellisesti toisin kuin Yleä.

Mutta siihen Seiskan tilaamiseen. Käsitykseni mukaan Seiskan politiikkaa sivuavissa paljastuksissa ei ole vielä kertaakaan valehdeltu kansalaisille toisin kuin kaikissa edellä mainituissa luotettaviksi itseään kutsuvissa medioissa.

Pidän valehteluna myös sitä, jos media jättää tarkoitushakuisesti tai / ja tietoisesti kertomatta merkittäviä aiheeseen kuuluvia asioita, kuten moni media on tehnyt.

En tietenkään pidä Seiskaa uutislehtenä, joka keskittyy politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin, mutta jos tilaan, teen sen kannanottona Suomen valehtelevaa ja manipuloivaa "luotettavaa" mediaa vastaan.

Kannustan tietysti samalla Seiskaa jatkamaan linjallaan, joka paljastaa millä tavoin poliittiset päättäjät toimivat hetkillä, jolloin heidän pitäisi olla parhaassa "iskussa", kun erilaiset vakavat ongelmat astuvat näköpiiriin.

Kun muu media keskittyi ylistämään Sanna Marinia, Seiskan avulla kansalaiset saivat tietää, että Marin kykenee luistamaan merkittävästä päätöksenteosta myös niillä hetkillä, jolloin pääministeriltä odotetaan ryhdikkyyttä ja kykyä tehdä oikeita päätöksiä kansalaisten ja kansakunnan hyväksi.

Bailaaminen, muotikuvaukset ja hömppäohjelmissa esiintyminen eivät ole pääministerin prioteettilistalla tärkeitä asioita toisin kuin Marinin toiminnasta saattoi päätellä.

Pääministerin tehtävä on ottaa osaa muun muassa merkittäviin turvallisuus- ja talouspoliittisiin keskusteluihin, joista erityisesti talouspoliittisista Marin pysytteli uskollisesti poissa.

Olen varma, että nykyinen pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra keskittyvät tulevana syksynä juuri niihin asioihin, joihin heidän tehtävässään tulee keskittyä.

Helsingin Sanomille on vielä lopuksi todettava (Rydman-jahtiin ja Orpon hallituksen kaatamisyrityksiin liittyen):

mahtavan kampanjan saitte aikaiseksi, toki se on ollut omaan nilkkaan potkimista, mutta mikä parasta, kansakunnan etu on, jos ja kun mahdollisimman moni suomalainen havaitsee kuinka epäluotettavasta mediasta on kyse ja peruu tämän seurauksena tilauksensa.

Heikki Porkka ma 31.07. 20:42

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44