Blogi: Heikki Porkka, to 30.03.2023 11:37

Petteri Orpo on puolueensa punavihreän arvosiiven vanki

 

Petteri Orpo väitti eilisessä (290323) MTV:n pääministeritentissä Riikka Purran kertomaa demarien ja kokoomuksen kannattajien enemmistön ilmaisemaa mielipidettä ilmastotavoitteista perussuomalaisten lehden Suomen Uutisten kysymyksenasettelun tuottamaksi vääräksi tulokseksi.

Orpo on väärässä, sillä kyse on Kantar TNS Oy:n toteuttamasta kyselystä, jossa on esitetty seuraava väittämä:

"Energian ja sähkön kohtuuhintaisuus on tärkeämpää kuin se, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 eli selvästi aiemmin kuin muut EU-maat."

Kyselyn mukaan 68 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että energian kohtuuhintaisuus on tärkeämpää kuin Suomen muita EU-valtioita selkeästi kireämpi hiilineutraalisuustavoite.

Mielenkiintoista on, että SDP:n ja kokoomuksen puolue-eliitti on selkeästi eri mieltä puolueiden kannattajien kanssa.

Demarien ja kokoomuksen puoluejohto on hirttäytynyt täydellisesti keskustan Juha Sipilän aloitteesta määriteltyyn ilmastopolitiikkaan, jonka kaikki muut eduskuntapuolueet paitsi perussuomalaiset allekirjoittivat 20.12.2018.

Kantarin kysely kertoo, että 57 prosenttia SDP:n kannattajista ja 74 prosenttia kokoomuksen kannattajista on samaa tai osittain samaa mieltä esitetyn väitteen kanssa.

Samojen puolueiden kannattajista - SDP 38 prosenttia, kokoomus 23 prosenttia - on eri mieltä tai osittain eri mieltä kyselyssä esitetyn väitteen kanssa. Demarien ja kokoomuksen johto edustaa näin ollen puolueidensa selkeän vähemmistön kantaa.

Huomionarvoista on, että Orpon ja varapuheenjohtaja Elina Valtosen jyrkkää kantaa edustaa vain neljäosa kokoomuksen kannattajiksi ilmoittautuneista! Onko puoluejohdon jääräpäisyys merkittävällä tavalla äänikatoa aiheuttava kynnyskysymys puolueen äänestämistä harkitseville, sen näemme sunnuntaina, kun vaalien tulos selviää.

SDP:n ja kokoomuksen johdon kannattajiaan halveksiva kanta noudattaa pienoiskoossa samaa poliittista välinpitämättömyyttä kansalaismielipiteestä, jota Suomen ja EU:n johtavat poliitikot ovat osoittaneet jo usean vuoden ajan.

Eikö tällaiselle kansalaisten mitätöimiselle olisi viimein pantava piste?

Tästä linkistä löytyvä kuvallinen tieto kertoo mistä Purran esiin nostamassa ja Orpon kieltämässä totuudessa on kyse.

Kyselyn tulos paljastaa, että kummankaan puolueen (sdp, kok) johto ei edusta kannattajien selvän enemmistön mielipidettä.

Petteri Orpo on kulissitietojen mukaan niin pehmo, että hän ei uskalla asettua poikkiteloin puolueensa punaviherarvopolitiikkaa edustavien kansanedustajien kanssa.

Kokoomuksen punaviherblokin johtohahmo on eduskunnan takinkääntäjien ylivoimainen ykkönen, puolueen varapuheenjohtaja Elina Valtonen.

Taustatukea Valtonen saa varmuudella Sipilän hallituksen ministerinä haitallista ja vaarallista maahanmuuttoa koko sydämestään tukeneelta Sanni Grahn-Laasoselta.

Elina Valtonen on median tuoreessa haastattelussa (Talouselämä 28.3.2023) todennut ilmastotavoitteesta, että "kyllä tämä on meille kynnyskysymys".

Talouselämän artikkelin mukaan (ingressi): 

"Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka alkaisi pakittaa vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta. Asian vahvistaa varapuheenjohtaja Elina Valtonen."

Kokoomusta äänestämään harkitsevien on hyvä tietää Valtosen naulaama kanta, josta voi muodostua ylipääsemätön este ei-sosialistisen hallituksen synnylle ja joka voi johtaa siihen, että suomalaiset joutuvat pahimmassa tapauksessa myös seuraavan neljän vuoden ajan sietämään kiukuttelevaa selfiepääministeriä Sanna Marinia, jonka puolueelle suomalaisten asia ei ole ollut ykkönen viimeisten vuosien aikana.

Elina Valtosen ja hänen hengenheimolaistensa viime kuukausien ulostulot ovat tarjonneet varsin ikävän mielikuvan siitä, että kokoomuksen punaviherarvosiipi nimenomaan haluaa muodostaa hallituksen yhdessä sosialistien kanssa.

Fakta on, että vain perussuomalaisten merkittävä vaalivoitto ja selkeä ykköspaikka varmistavat poliittisen muutoksen seuraavien neljän vuoden aikana.

Ja mikäli näin käy, täytyy muistaa, että yksikään merkittävä muutos ei tapahdu hetkessä, vaan poliittinen muutospyörä liikkuu yleensä tuskastuttavan hitaasti.

Eilinen MTV:n pääministeritentti viimeistään todisti millainen tiedollinen ja taidollinen tasoero kolmen puoluejohtajan välillä on.

Mitä tulee puoluejohtajien ja suosituimpien puolueiden (kok, ps, sdp) haluun ja kykyyn puolustaa kansainvälisellä kentällä omaa kansaa, ei liene epäselvää, että tässä suhteessa Riikka Purran johtamat perussuomalaiset loistaa ylivoimaisena ykkösenä.

Puolueen perusteema on ollut jo pitkään suomalaisten edun huomioiminen kaikessa poliittisessa päätöksenteossa.

Samaa ”vikaa” ei ole ollut havaittavissa kokoomuksen ja demarien toiminnassa, vaan pikemminkin on vaikuttanut siltä, että kumpainenkin ajaa mieluummin Brysselin kuin suomalaisten etua.

Riikka Purra on noussut tehtäväänsä politiikan ytimien ulkopuolelta, voidaan sanoa, että jopa hieman vastentahtoisesti, kuten hänen edeltäjänsä Jussi Halla-aho.

Kumpikaan ei kuulu ryhmään poliittiset broilerit, jolla tarkoitetaan puoluekoneistojen ja -hautomojen kasvatteja, jotka osaavat ulkoa kaikki mahdolliset tyhjää kolisevat fraasit ja sanonnat, mutta joiden tietämys monista yhteiskunnallisista kysymyksistä on heppoisella pohjalla.

Ei ole kovin pitkää aikaa siitä, kun maahanmuuttokritiikki leimattiin sekä demareissa että kokoomuksessa joko rasismiksi tai ksenofobiaksi tai kummaksikin.

Yhtä vähän on aikaa siitä, kun persut ja muut kriittiset saivat otsaansa rasistifasistin leiman, koska kertoivat Suomen olevan Ruotsin tiellä.

Entä montako kuukautta on siitä, kun meille väitettiin useiden poliitikkojen ja jopa poliisin erikoismiehen Jari Taposen johdolla, että meillä ei ole mitään jengiongelmaa, vaan ainoastaan "oireilevaa" nuorisoa?

Viimeiset vuodet ovat todistaneet varsin ikävällä tavalla, että edes lasten, nuorten ja naisten turvallisuus omassa maassa ei ole liiemmin kiinnostanut muita kuin perussuomalaisia, kristillisdemokraatteja ja LiikeNytin Harkimoa.

Jos sisäisen turvallisuuden parantamiseksi esitetään vain poliisien määrän lisäämistä ilman puuttumista juurisyyhyn - haitalliseen maahanmuuttoon - ollaan niin sanotulla hölmöläisten peitonjatkotiellä, jossa leikataan peittoa yläpäästä ja jatketaan sitä liittämällä leikattu pala toiseen päähän.

Kuten kriittiset ovat jo vuosien ajan toistaneet, Suomi on matkannut H.C.Andersenin Keisarin uudet vaatteet -sadun mallin mukaisesti.

Sadussa kansalaiset uskalsivat nähdä ilmiselvän totuuden vasta sitten, kun pieni lapsi sanoi sen ääneen. Aikuiset olivat siihen asti nähneet jotain sellaista, jota ei ollut olemassakaan.

Järjen valo sammui Suomen poliittisesta johdosta viimeistään Tarja Halosen noustua presidentiksi ja pimeni entisestään, kun Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen astuivat puolueidensa johtoon. Ja samalla tiellä entistä ikävämpään suuntaan Suomea on kuljettanut Sanna Marinin hallitus.

Pään seinään hakkaamisesta on tainnut viimeisten vuosikymmenten aikana tulla Suomen poliittisen johdon ominaisuus, kun se oli aiemmin vain tiettyjen poliittisten tahojen omaama ongelma ja vika.

Heikki Porkka to 30.03. 11:37

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

Kirkasotsaisuuden paluusta, sananvapaudesta ja mauttomasta huumorista

ti 11.07. 12:37

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44