Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, joka teki vastikään Venäjän edun mukaisen rajapäätöksen, tunnetaan entuudestaan länsimaisen sananvapauden ja kansallisen kulttuurin vastaisena henkilönä, jonka julkisissa ulostuloissa on ollut nähtävissä totalitaristisen yhteiskunnan kannattamisen elementtejä.

Puumalaisen viimeisintä (itärajan sulkeminen) päätöstä miettiessä on syytä korostaa, että kyse on hänen tulkinnastaan, ei suinkaan absoluuttisesta totuudesta, jonka mukaan pitäisi toimia. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että Puumalaisen tulkinta sotii ankarasti suomalaisten etua ja turvallisuutta vastaan.

Iltasanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on pukenut monien suomalaisten ajatukset sanoiksi artikkeliinsa, jonka lukemista voi puhtain sydämin suositella. 

Puumalaisen kanssa samansuuntaisia kommentteja ovat esittäneet kommunistipuolueen (SKP) johtoelimessä aikoinaan istunut, ihmisoikeusaktiivina esiintyvä Martin Scheinin sekä Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro, jotka kumpikin tunnetaan aktiivisesta roolistaan äärivasemmistolaisessa poliittisessa liikkeessä, taistolaiskommunisteissa, joiden tahtona oli Suomen liittäminen Neuvostoliittoon. Taistolaisten mukaan sosialistinen vallankumous voidaan toteuttaa myös väkivaltaa käyttäen, jos muut konstit eivät johda toivottuun lopputulokseen.

Kangaspuro on toiminut lisäksi neuvostomielisen ja – rahoitteisen Rauhanpuolustajat-yhdistyksen puheenjohtajana.

Esittelen seuraavassa muutamia asioita Puumalaisen toimista viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta. Niiden perusteella ei ole vaikea ymmärtää, miksi hänestä on muotoutunut mielikuva totalitarismin edistäjänä.

Ennen tekstiä pohdittavaksi kysymys, johon vastaan myöhemmin tässä tekstissä: mikä yhdistää Puumalaista, vihreiden Tuija Braxia ja SDP:n Tarja Halosta?

Nyt varsinaiseen aiheeseen, Suomen valtiolle ja suomalaisille vakavia ongelmia mahdollistavaan Mikko Puumalaiseen, hänen rooliinsa sananvapauden vastustajana ja totalitarismin edistäjänä. Huomautan, että seuraavat kolme kohtaa ovat vain esimerkkejä Puumalaisen toiminnasta, hakukoneen avulla löydät lisää aineistoa.

1. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen totalitaarista vallankäyttöä suosivan ja demokratiaa vastustavan islamin asialla sananvapautta vastaan

Vuoden 2006 kevään korvalla vähemmistövaltuutettuna vaikuttanut Puumalainen teki tutkintapyynnön, jossa epäili Suomen Sisu ry:tä uskonrauhan rikkomisesta, koska järjestö oli lisännyt helmikuussa 2006 verkkosivuilleen Tanskan suurimman päivälehden, Jyllands-Postenin 30.9.2005 julkaisemia Muhammad-pilakuvia.

Jyllands-Postenin mukaan pilakuvien julkaisun motiivina oli testata, onko sananvapauden tila Tanskassa heikentynyt muslimien maahanmuuton seurauksena.

Jyllands-Postenin pilakuvien julkaisun ja sitä seuranneiden laajojen sananvapauden vastaisten ja monin paikoin väkivaltaisten mielenilmausten johdosta useat lehdet ainakin 30 valtiossa julkaisivat alkuperäisiä Jyllands-Postenin Muhammed-pilakuvia. Kuvia julkaistiin myös kaikissa Pohjoismaissa lukuun ottamatta Suomea.

Suomen Sisun toteuttaman kuvien julkaisun seuraukset paljastivat karulla tavalla paitsi Puumalaisen, myös Suomen valtionjohdon syvän kumarruksen totalitarismille pääministeri Matti Vanhasen pyydettyä sekä omasta että maan hallituksen puolesta anteeksi pilakuvien julkaisua.

Pääministeri Vanhasen lisäksi tasavallan presidentti Tarja Halonen pahoitteli kuvien julkaisua tapaamisessaan eri uskontokuntien edustajien kanssa.

Keskusrikospoliisi käynnisti Puumalaisen tutkintapyynnön seurauksena esitutkinnan, joka eteni syyttäjälle syyteharkintaan.

Kesäkuun 2006 alussa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja valtionsyyttäjä Mika Illman tekivät syyttämättäjättämispäätöksen. Tanskassa syyttäjä oli jo aiemmin tehnyt Jyllands-Postenin julkaisuun liittyen syyttämättäjättämispäätöksen ja nähtävästi jopa Kalske ja Illman ymmärsivät millaisten sananvapautta voimaperäisesti rajoittavien valtioiden joukkoon Suomi olisi länsimaiden silmissä asemoitunut toisenlaisen päätöksen myötä. Puumalaiselta tämä ymmärrys näytti puuttuvan.

2. Apulaisoikeuskansleri  Mikko Puumalainen arvojen äärellä - kansallisen kulttuurin, koulun juhlien ja Suvivirren veisuun vihollisena

Maaliskuussa 2014 apulaisoikeuskansleri Puumalainen esitti julkisuuteen kannan, jonka mukaan muun muassa Suvivirren ja Enkeli taivaan –virren laulaminen pitäisi lopettaa koulujen yhteisissä juhlissa.

Puumalainen halusi ”siistiä” uskonnollisiksi katsomansa tilaisuudet pois kouluista ja hänen mukaansa esimerkiksi Suvivirren laulaminen kevätjuhlassa tekee siitä uskonnollisen tapahtuman.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli toista mieltä, perustuslakivaliokunnan mukaan Suvivirren ja vastaavien (esim. Enkeli taivaan) laulaminen ei tee juhlasta uskonnollista, vaan tapa edustaa suomalaista kulttuuria.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä vuodet 2009 – 2017 vaikuttanut Jussi Pajuoja antoi jo syksyllä 2013 lausunnon, jonka mukaan "suvivirsi on vahvasti suomalaiseen traditioon vakiintunut ja perinteinen osa koulujen kevätjuhlia".

3. Vähemmistövaltuutettu Puumalainen oli myös tiedevastainen [mikäli tutkimuksen tulos sotii Puumalaisen ja hänen hengenheimolaistensa mielipidettä vastaan].

Jussi Halla-aho kirjoitti 13.8.2004 osuvasti siitä, millä tavoin Puumalaisen harjoittama ajatusmalli edustaa metodiikkaa, jota on toteutettu muun muassa Neuvostoliitossa, Kiinassa ja monissa muissa totalitaristisissa valtioissa. 

”On erittäin karua, jos tiedemies ei saa kertoa tutkimustensa tuloksia julkisuuteen, olivat ne oikeita tai vääriä. On kahdenlaisia yhteiskuntia. Toisissa tieteellisten teorioiden validiuden arvioi tiedeyhteisö. Toisissa taas saman tehtävän hoitaa tuomioistuin. Se, että Puumalainen ja kumppanit turvautuvat tuomioistuimeen eivätkä tiedeyhteisöön, kertoo minulle, että he itsekin tietävät oman näkemyksensä perustuvan tosiasioista piittaamattomaan sokeaan uskoon.”

****

”Mahdollisuus tukkia väkivalloin niiden suut, jotka puhuvat epämiellyttäviä, on kulloisellekin eliitille houkutteleva. On kuitenkin turha kuvitella, että kukaan on turvassa vähemmistövaltuutettu Puumalaisen ajaman totalitarismin hirviöltä, jos se päästetään irti. Jos hyväksytään periaate, että vääristä mielipiteistä joutuu raastupaan, pirukaan ei tiedä, millainen mielipide on tulilinjalla seuraavaksi.”

Halla-ahon tekstin taustalla on edesmenneen professori Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin kirja Intelligence: A Unifying Construct for the social Sciences, joka herätti Suomessa voimakkaita mielipiteitä kaksi vuotta julkaisunsa (2002) jälkeen.

Puumalainen epäili Vanhasta rikoksesta, kansanryhmää vastaa kiihottamisesta. Rikoksena Puumalainen piti Vanhasen ja Lynnin kirjan tarjoamia tietoja, joista Tatu Vanhanen kertoi Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä elokuussa 2004.

Halla-ahon tavoin sivistysyhteiskuntaa kannattelevaa ja tiedemyönteistä ajattelua tukevaa kantaa edusti sanomalehti Kalevan päätoimittajana vuodet 2001 – 2009 istunut Risto Uimonen, jonka 15.8.2004 julkaistusta kolumnista ovat seuraavat lainaukset: 

”Keskiviikon Ilta-Sanomissa reagoi vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen.

"Jos sanotaan ihan selvästi, että tiettyyn etniseen alkuperään kuuluvat ihmiset ovat tyhmempiä kuin toiset etnisen alkuperänsä vuoksi, niin kyllä se minun mielestäni on panettelua. Vanhasen puheet ylittävät minusta rikostutkinnan kynnyksen", Puumalainen laukoi lehdessä.

Apulaispäällikkö Jari Liukku lähti myös liukkaasti liikkeelle. Hän ilmoitti samana keskiviikkona keskusrikospoliisin tutkivan, onko syytä epäillä rikosta. Liukku kertoi poliisin selvittävän, aloittaako se esitutkinnan Tatu Vanhasen rotueroja koskeneiden lausumien takia.”

****

”Mitä vähemmistövaltuutettu ja keskusrikospoliisi tekivät kaksi vuotta sitten, jolloin Vanhasen tutkimus ilmestyi? Tekevätkö ne töitään metsästämällä konnuusvihjeitä iltapäivälehdistä?

Keskusrikospoliisi pudotti itsensä tukevasti maan pinnalle nopeasti. Se ilmoitti torstaina, ettei esitutkintaan olekaan aihetta. Vanha professori sai jäädä rauhassa viettämään eläkepäiviään ja pohdiskelemaan, mistä rotujen väliset älykkyysosamääräerot johtuvat ja onko hänen hallussaan sittenkään lopullista totuutta.”

****

”Tieteen ja sananvapauden keskeisiin periaatteisiin kuuluu, että tutkijan pitää saada julkaista tutkimustuloksensa, vaikka ne eivät olisikaan miellyttäviä tai poliittisesti ja sosiaalisesti korrekteja. Tutkimustulokset pitää saattaa julki juuri siksi, että muut pääsevät arvioimaan niitä. Jos tutkimus kestää kriittisen tarkastelun, ei voi mitään. Ikävältäkin tuntuva totuus on pakko hyväksyä.”

Puumalaisen ja hänen viiteryhmänsä mielipiteisiin ja toimintaan vihkiytymätön ihmettelee oletettavasti miten ihmeessä näin selkeästi totalitarismia myötäilevä ja normaalia oikeustajua sekä länsimaisen yhteiskunnan peruspilareita, sananvapautta ja tiedemyönteisyyttä sekä kansallista kulttuuria inhoava henkilö voi edetä apulaisoikeuskansleriksi. Helposti, jos toverit istuvat oikeaan aikaan sopivilla paikoilla.

Puumalaista esitti apulaisoikeuskansleriksi Matti Vanhasen II hallituksen vihreä oikeusministeri Tuija Brax ja Puumalaisen nimitti tehtävään punainen presidentti Tarja Halonen. 

Entä mikä yhdistää Puumalaista, Braxia, Halosta ja useita muita politiikan ja oikeuslaitoksen henkilöitä, joiden kommentoinnista syntyy tänä päivänä mielikuva venäjämielisyydestä?

Demla, alkuperäiseltä nimeltään Suomen Demokraattiset Lakimiehet, joka on erittäin harhaanjohtava nimike, kuten äärivasemmistolaisten yhdistysten nimet yleensä. Demla oli syntyessään kommunistilakimiesten organisaatio edustaen demokratian vastakohtaa, totalitarismia.

Seuraavat kursiivilla kirjoitetut lainaukset ovat suoria lainauksia Demlan julkaisemasta historiikista. 

”Demlan perustaminen liittyi kiinteästi kansandemokraattiseen liikkeeseen ja kommunistiseen puolueeseen. Jos yleispolitiikassa rintamalinja kulki suurin piirtein välillä kommunistit – muut puolueet ja erityisesti kommunistien ja sosiaalidemokraattien välillä, tuskin oli mahdollista ajatella oikeuspoliittista lakimiesjärjestöä, jonka jäsenet kuuluvat keskenään ankarasti kilpaileviin eri puolueisiin.”

”Samoin liityttiin Suomi-Neuvostoliitto Seuraan ja Rauhanpuolustajiin, joiden kautta saatiin yhteys kansainväliseen rauhanliikkeeseen.

Yksi 1950-luvun tärkeitä tapahtumia oli vuonna 1957 yhdistyksen järjestämä lakimiesvaltuuskunnan vierailu Neuvostoliitossa sikäläisten lakimiesten kutsusta. 1960-luvulla oli ohjelmassa vuosittain toistuva pohjoismainen lakimieskokous Rostockissa Itämeren viikon yhteydessä. Tällöin useat suomalaiset lakimiehet, joista enemmistö oli muita kuin yhdistyksen jäseniä, saivat tutustua Saksan demokraattisen tasavallan oikeuslaitokseen ja tapasivat myös pohjoismaisia virkaveljiään. ”

”Itse tulin aktiivisemmin mukaan Demlan toimintaan keväällä 1971 ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelijana, jolloin Helge Rontu pyysi minua toimimaan kesäseminaarisihteerinä. Muuta tietoa Rontulla ei ilmeisesti ollut minusta kuin se, että toimin tuolloin aktiivisesti taistolaisen nuorisopiirin Uudenmaan Sosialistisen Nuorisoliiton valitusjaostossa. Työstä maksettiin varsin ruhtinaallinen palkka eli 500 markkaa.”

”1980-luvun loppupuolella Demla oli eturintamassa vaatimassa kohennusta ulkomaalaisten oikeusasemaan Suomessa. Jo vuonna 1979 Demla oli järjestänyt tilaisuuden aiheesta, alustajana tuolloin oli Lars D. Eriksson.

Toiminnassa hyödynnettiin aktiivisten jäsenten ammattitaitoa ja laadittiin vuonna 1987 eduskunnan oikeusasiamiehelle erittäin laaja ja perinpohjainen kantelu. Kantelussa lueteltiin havaitut epäkohdat ja viitattiin säännöksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin, joita ei ole riittävästi huomioitu sisäministeriön ulkomaalaistoimiston ja poliisin työssä. Kantelua olivat laatimassa mm. Kari Kiesiläinen, Johanna Niemi-Kiesiläinen , Pekka Nurminen , Heikki Pihlajamäki , Johanna Suurpää ja Markku Fredman .

Tiettävästi kantelua pidetään edelleenkin eräänä merkittävimmistä, joita eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa on ratkaistu. Kantelun jättäminen ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen ja lienee ensimmäisiä tilanteita, joista tuore kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki Demlan puheenjohtajana oli TV-kameroiden ja lehtikuvaajien piirittämänä.”

”Demla päätyi ulkomaalaisaktiivisuutensa myötä kolmasti Helsingin Sanomien Karin piirroksiin. Lopulta nämä ulkomaalaisaiheiset piirrokset johtivat Kari Suomalaisen potkuihin lehdestään.”

”Pakolaisneuvontapistettä, josta sittemmin kehittyi Pakolaisneuvonta r.y. Sillä on tätä kirjoitettaessakin puheenjohtajana Demlan edustaja. Voidaan sanoa, että Demla ulkoisti ulkomaalaisprojektinsa aika pitkälti Pakolaisneuvonnan kautta tapahtuvaksi.”

Demlan puheenjohtajina ovat toimineet esimerkiksi Markku Fredman, Martin Scheinin ja Johanna Suurpää, joilla kaikilla on ollut merkittävä rooli Suomen vuosi vuodelta haitallisemmaksi muuttuneessa maahanmuuttopolitiikassa.

Tunnettuja Demla-aktiiveja vuosien varrelta ovat myös Tarja Halonen, Tuija Brax, Mikko Puumalainen, Mika Illman, Jaana Vuorio ja Matti Kuusimäki.

Iltasanomissa 12.9.2007 julkaistu artikkeli kertoo Tarja Halosen toiminnasta totalitaristisen kommunistivaltio DDR:n hyväksi:

"Tasavallan presidentti Tarja Halosen toiminnasta entisen DDR:n hyväksi on paljastunut uusia tietoja. Tänään ilmestynyt Aamulehti kertoo, että DDR:n tunnustamiskomitea, jossa Halonenkin oli mukana, vastusti Suomen virallista ulkopoliittista linjaa.

Ryhmän kerrotaan myös levittäneen Suomessa itäsaksalaista propagandamateriaalia.

Alma Median Helsingin toimitus on käynyt läpi tunnustamiskomitean asiakirjat. Kymmenestä hallituksen kokouksesta ja vuosikokouksesta, joista läsnäolotiedot ovat tallella, Halonen oli mukana seitsemässä."

Tuija Brax vaikutti vihreiden puheenjohtajana kahden vuoden ajan, 1995 - 97 ja puolueen kansanedustajana vuosina 1995 - 2015. Oikeusministerinä hän toimi Vanhasen kakkoshallituksessa ja Mari Kiviniemen hallituksessa vuosina 2007 - 2011.

Jaana Vuorio oli vuosina 2013 - 2020 Maahanmuuttovirasto Migrin ylijohtaja, Matti Kuusimäki toimi valtakunnansyyttäjänä vuodet 1997 – 2010.

Mika Illman, joka muistetaan Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnin tiimoilta, oli kesäkuuhun 2013 asti yksi Suomen valtionsyyttäjistä.

Illman paljasti Hufvudstadsbladetissa 8.6.2012  todellisen syyn Halla-ahoa vastaan käytyyn oikeusfarssiin.

Illman Hbl:n haastattelussa:

”Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman.”

Suomeksi: ”On hyvä, että laintulkitsijat ovat saaneet aikaan ennakkopäätöksen. Korkein tuomioistuin on vetänyt rajan sille laajuudelle, kuinka pitkälle vallanpitäjiä kritisoivilla [kansalaisilla] on oikeus provosoida ja yliampua.”

Illmania voidaan lausunnon perusteella pitää uuden ajan bolsevistisen oikeuskäytännön konkreettisena esi-isänä. Illmanin ja Puumalaisen ajatuksenjuoksu suhteessa oikeudenmukaisuuteen, aitoon demokratiaan sekä mielipiteen vapaaseen ilmaisuun ja sananvapauteen ei täytä millään muotoa länsimaisen demokratian edellyttämiä kriteerejä, sen sijaan Neuvostoliitossa he olisivat sulautuneet mainiosti totalitaristiseen massaan.

Illmanin osoittaman tien suunnassa on sittemmin asteltu kiihtyvällä tahdilla. Täytyy tietysti muistaa, että Demlan lakimiesten toiminta on poliitikkojen ”ansiota”, koska sananvapauteen liittyvässä lainsäädännössä on paljon tulkinnanvaraisuutta.

Halla-ahon oikeudenkäyntiä voidaan pitää modernin ajan ensimmäisenä merkittävänä ja paljon julkisuutta saaneena sananvapaustuomiona, vaikka hän ei ollut ensimmäinen tosiasioiden kertomisesta tuomittu, vaan Espoossa ehdittiin jo aiemmin tuomita yksi toisin(väärin)ajattelija. Espoon oikeudenkäynnissä syyttäjänä toimi Mika Illman.

Halla-ahon pitkään kestäneeseen oikeuskäsittelyyn (noin neljä vuotta, käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus) liittyy mainio paradoksi.
Oikeusistuimet vaativat Halla-ahon tekstistä poistettavaksi tietyt kappaleet, jotka korkein oikeus julkaisi omilla verkkosivuillaan päätöksen tehtyään. Siis vaikka oli tuominnut tekstien julkaisemisen laittomaksi!!