Blogi: Tapio Puolimatka, ke 20.03.2024 08:51

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

Nykyisen päiväkodeissa ja kouluissa annettavan seksuaalikasvatuksen lähtökohtana on oletus, että lapsi on syntymästään saakka seksuaalista nautintoa etsivä olento. Mistä tällainen käsitys on lähtöisin ja miten se on saanut lähes itsestään selvyyden aseman seksuaalikasvatuksessa?

Historiallisesti tämä käsitys lapsen seksuaalisuudesta on peräisin empiirisen seksologian uranuurtajan Alfred Kinseyn ja hänen työtoveriensa tutkimustyöstä. He väittivät ensimmäistä kertaa tieteellisesti todistaneensa, että vauvojen ja lasten normaaliin elämään kuuluu orgasmiin huipentuva seksuaalisuus. Mikä oli heidän todistusaineistonsa? Kinsey kertoo avoimesti, että hänen todistusaineistonsa koostui havaintoraporteista, joita hän sai aikuisilta, jotka elivät seksuaalisuhteissa lasten kanssa (Kinsey ym. 1948: 160-161).

Kinseyn ajattelu on tullut osaksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suomeksi julkaisemaa Maailman terveysjärjestön opasta ”Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa” erityisesti Indianan yliopistossa toimivan Kinsey-instituutin tutkijoiden, Kinseyn seuraajien perustaman SIECUS-seksuaalikasvatusjärjestön ja kahden saksalaisen seksuaalipedagogin Helmut Kentlerin ja Uwe Sielertin kautta.

Hannoverin yliopiston professori Helmut Kentler

Kentler omaksui Kinseyltä käsityksen lapsesta seksuaalista nautintoa etsivänä olentona ja kehitti sitä edelleen. Kentlerin mukaan seksuaalisuus on syntymästä lähtien vaalittava perustaito, joka puhumisen tai kävelyn tavoin on opittava harjoittelemalla. Seksuaalikasvatuksen olennainen tehtävä on "antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus kokea halua ja nautintoa". (Kentler 1967)

Seksuaalikasvatus on "poliittista kasvatusta", koska se voi "johtaa olemassa olevien normien ja valtasuhteiden muuttamiseen". Lasten seksuaalisuutta on poliittisesti sitoutuneiden seksuaalikasvattajien aktivoitava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta lapset voivat kokea mielihyvää ja tyydytystä ja kapinoida orjuuttavia rakenteita ja perinteisiä arvoja vastaan (Kentler 1965:399-403). Kentlerin puolustaman seksuaaliystävällisen kasvatuksen perussääntö on, että seksuaalisuutta voidaan kasvattaa vain, jos jotain seksuaalista tapahtuu. Vain seksielämää viettämällä lapsista voi tulla valikoivia ja vaativia.

Kentlerin kokeilu

Kentlerin mukaan vaikeissa kasvuolosuhteissa vaurioituneet lapset ja nuoret voivat eheytyä, jos heille suodaan mahdollisuus elää seksuaalisuhteessa rakastavan aikuisen kanssa (Kentler 1989: 140). Tämän vakaumuksen pohjalta hän aloitti yhteiskuntakokeilun, jossa syrjäytyneitä lapsia ja nuoria annettiin seksuaalirikoksista tuomittujen pedoseksuaalien hoitoon siinä toivossa, että sijoitetut lapset näin eheytyisivät.

1960-luvulla alkaneessa Kentlerin kokeilussa sijoitettiin vaikeista perhetaustoista kotoisin olevia 5-14-vuotiaita poikia pedoseksuaalisten miesten luokse. "Sijaisisät" olivat usein rikosrekisterissä olevia seksuaalirikollisia.  Kokeilu jatkui 30 vuoden ajan. Saksan yhteiskuntatieteellisen seksuaalitutkimuksen seuran puheenjohtajana Kentler oli julkisesti ilmaissut näkemyksensä, jonka mukaan "aikuisten ja nuorten välisillä seksuaalisuhteilla voi olla erittäin myönteinen vaikutus pojan persoonallisuuden kehitykseen.”  

Kentlerin kokeilu hyväksyttiin ja sen annettiin jatkua vuosikymmeniä, vaikka sijoitetut lapset valittivat viranomaisille heihin kohdistuneesta massiivisesta seksuaalisesta väkivallasta, eristämisestä ja laiminlyönneistä. 

"Korkea-arvoinen" pedoseksuaaliverkosto

Myöhemmin on paljastunut, että Kentlerin ympärillä vaikutti laaja pedoseksuaaliverkosto, joka oli monimutkaisesti kietoutunut poliittisiin ja tieteellisiin instituutioihin. Verkoston jäsenet pystyivät suojautumaan kritiikiltä, koska oli kyse "korkea-arvoisista kasvatus- (ja institutionaalisen) uudistuksen instituutioista ja miespuolisista henkilöistä, [joille] myönnettiin oletettu asiantuntijan asema ja jotka olivat näin ollen myös ikään kuin koskemattomia” (Baader ym. 2024: 44) '

”Berliinin osavaltion nuorisohuoltovirastoa luonnehtivat siis tietyt toimijat, joilla oli samanlaiset uudistuspyrkimykset, joilla oli yleisesti ottaen korkea maine, jotka viittasivat toisiinsa, jotka esittelivät toisiaan "uudistajina" ja joita muut juhlivat sellaisina” (emt. 21)

Tähän tulokseen päädytään Hildesheimin yliopiston tutkijaryhmän tutkimuksessa "Helmut Kentlerin toiminta Berliinin lasten- ja nuortenhuollossa" (Baader ym. 2024). Vuonna 2018 Berliinin senaatti tilasi Hildesheimin yliopiston sosiaalipedagogiikan ja organisaatiopedagogiikan sekä kasvatustieteen laitoksilta selvityksen Kentleriä ympäröivistä rakenteista. Tutkijoiden tehtävänä oli valottaa niin sanotun "Kentler-kokeilun" taustalla olevia "organisaatiorakenteita".

Kentler-kokeilun takana laaja pedoseksuaaliverkosto

Hildesheimin tutkimusraportin mukaan "niiden lisäksi, jotka itse toteuttivat seksualisoituja hyökkäyksiä - kuten Helmut Kentler - oli olemassa verkosto toimijoita, jotka suoraan tai epäsuorasti auttoivat luomaan seksualisoituja hyökkäyksiä mahdollistavia tilanteita tai jotka "sivullisina" olivat tietoisia näistä seksualisoituneista hyökkäyksistä ilman, että ne olivat pitäneet niitä ongelmallisina tai ilmoittaneet niistä" (Baader ym. 2022: 20).

”Jotkut harjoittavat seksualisoitua väkivaltaa, toiset tietävät siitä ja suojelevat yksilöitä ja/tai instituutioita, ja taas toiset eivät seuraa yksilöitä ja heidän harjoittamaansa seksualisoitua väkivaltaa koskevia vihjeitä, koska pitävät kyseisiä henkilöitä tai instituutioita kiistattomina.” (Baader ym. 2024: 14)

Pedoseksuaaleja ympäröivät suojamekanismit

Hildesheimin yliopiston tutkijat korostavat, että Kentleriä ja hänen kanssaan yhteistyössä toimivia pedoseksuaaleja ympäröivät suojamekanismit ovat edelleen voimassa. Seksualisoidun väkivallan vahingollisuutta vähätellään ja kuvataan osana ajan henkeen kuuluvaa ilmapiiriä. Tieteellisen sosiaalipedagogiikan ja seksuaalikasvatuksen toimijat ovat luoneet vielä nykyäänkin vaikuttavia tarkastelutapoja, "joita voidaan kuvata seksualisoidun väkivallan peittämisen tavoiksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin hoitamisessa". Verkostoon kuului akateemikkoja, jotka kannattavat Kentlerin ajatuksia ja levittävät niitä.

Kentler-kokeilu oli vain valtakunnallisesti toimivan pedoseksuaalirenkaan kärki. Akateemisesti koulutetut pedoseksuaalit järjestäytyivät valtakunnallisesti ja käyttivät hyväkseen yhteiskunnan yleistä seksuaalista vapautumista. He kehittivät seksuaalipedagogiikkaa ja suojautuivat tieteellisen julkisivun taakse. He vahvistivat toistensa asemaa tieteellisten raporttien, suositusten ja julkaisujen kautta. Kentler esimerkiksi kirjoitti asiantuntijalausuntoja syytettyjen puolesta hyväksikäyttötapauksissa ja ylpeili sillä, että hän pystyi aina saamaan aikaan jutun hylkäämisen tai vapauttavan tuomion.

Pedoseksuaaliverkoston jäsenillä oli hyvät henkilökohtaiset yhteydet Berliinin senaattiin, Länsi-Saksan nuorisotoimistojen työntekijöihin, nuorisokeskusten sosiaalityöntekijöihin ja myös protestanttisen kirkon nuorisotyöhön. Näiden rakenteiden kautta pedoseksuaalirengas pääsi käsiksi alaikäisiin poikiin. Hildesheimin tutkijoiden raportti antaa todisteet siitä, että myös Helmut Kentler itse syyllistyi seksualisoituun väkivaltaan omia sijaislapsiaan kohtaan.

Seksualisoitua väkivaltaa tukeva seksuaalipedagogiikka

Seksualisoitua väkivaltaa suvaitseva, tukeva ja helpottava verkosto on juurtunut seksuaalipedagogisiin käsityksiin, tieteellisiin ja poliittisiin instituutioihin sekä kouluihin ja kirkkoihin. "Väkivallan institutionalisoituminen" ja sen järjestelmällinen suvaitseminen on ollut Hildesheimin yliopiston tutkimuksen julkaisemisen jälkeen puheenaiheena Saksan kaikissa tiedotusvälineissä Der Spiegelistä Frankfurter Allgemeine Zeitungiin.

Asiakirja-analyysit todistavat, että (pedagogisen) verkoston kynsiin joutui toistuvasti lapsia ja nuoria tietyistä nuorisohuollon laitoksista, kuten Berliinin tärkeimmästä lastenkodista." (Nina Apin, Tageszeitung).  

 

1960-luvulta 2000-luvulle saakka oli olemassa valtakunnallinen verkosto, joka koostui arvostetuista reformipedagogeista, nuorisotoimistojen työntekijöistä ja sosiaalityöntekijöistä. Tämä oli 1980-luvulla aikaa, jolloin lapsista tuli laajamittaisesti edistysmielisen politiikan uhreja ja kohteita osana  "seksuaalisen vapautuksen" ideologiaa. (Josef Kraus, Tichys Einblick.)

Sivuosaan näissä lehtiartikkeleissa jää se, että Kentler oli seksuaalista vapautta korostavan seksuaalikasvatuksen oppi-isä. Kouluissa ja päiväkodeissa sovellettava seksuaalikasvatus perustuu Kentlerin seksuaalipedagogiikkaan.

Tietämättömyys nykypäivän seksuaalikasvatuksen alkuperästä tai sen tietoinen sivuuttaminen johtaa omituisiin ristiriitoihin politiikassa. Berliinin nuorisosenaattori Katharina Günther-Wünsch (CDU) puhui Hildesheimin yliopiston tutkijoiden loppuraportin esittelytilaisuudessa "sanoin kuvaamattomista kokeista", joita oli tehty Berliinin lasten- ja nuorisohuollon historian ahdistavimman luvun aikana.

Lähes samaan aikaan Günther-Wünschin vastuulla julkaistiin kuitenkin luonnos uudeksi "Berliinin päiväkotien ja lasten päivähoidon koulutusohjelmaksi", joka kumpuaa Kentlerin seksuaalipedagogiikasta. Lähes kaikki päiväkodeissa kiertävät seksuaalikasvatuskäsitykset ja väärinkäytösten ehkäisyyn liittyvät käsitykset perustuvat Kentlerin opettamaan seksuaalikasvatuksen malliin.

Pedoseksuaalisiin fantasioiden perustuva seksuaalikasvatus

Kentler kanavoi pedoseksuaalifantasiansa pseudotieteelliseksi pedagogiikaksi, joka pohjautuu seksuaalisen vapautumisen ajatuksiin: seksuaalikasvatuksen tehtävänä on antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus kokea seksuaalista halua ”tekemällä oppimisen" periaatteen mukaisesti ja tutustuttaa heidät itsemääräävään seksuaalisuuteen. "Juuri tämä vapautumisen retoriikka on pedagoginen peruste lasten ja aikuisten seksuaalisuuden välisten rajojen hämärtämiselle", todetaan Hildesheimin tutkimuksessa.

”Akateemisessa maailmassa ja lasten ja nuorten hyvinvointipalveluissa vaikutti verkosto, jonka jäsenet syyllistyivät lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan seksualisoituun väkivaltaan. Verkostoon kuului henkilöitä, jotka auttoivat verkoston luomista eri motiiveista ja siten tukivat, legitimoivat, suvaitsivat, perustelivat ja/tai järjestivät pedoseksuaalien yhteiskunnallista asemaa ja seksualisoitua väkivaltaa. Tämä verkosto kulki tavallaan virallisen lasten- ja nuorisonhoidon instituutioiden, organisaatioiden, rakenteiden ja menettelyjen kautta, mutta myös yliopistojen, tutkimuslaitosten ja koulutuslaitosten kautta, ja se voidaan jäljittää myös protestanttisen kirkon yhteyksiin. - - tämän verkoston toimijat sijoittivat seksualisoidun väkivallan oletettavasti uudistussuuntautuneiden pedagogisten käsitysten yhteyteen ja loivat siten peittelytapoja, joiden avulla seksualisoitu väkivalta tuotiin virallisen lasten- ja nuorten hyvinvoinnin instituutioihin ja lopulta institutionalisoitiin sinne pysyvästi.” (Baader ym. 2024.)

Sosiaalipedagogiikassa ja seksuaalipedagogiikassa kehitettiin salailutapoja, jotka systemaattisesti mahdollistivat seksualisoidun väkivallan. Näitä salailun tapoja loivat ensisijaisesti verkoston sosiaalipedagogiikan tutkijat, jotka itse harjoittivat seksualisoitua väkivaltaa tai ainakin legitimoivat, sivuuttivat tai peittelivät sitä. Seksuaalipedagogisessa kirjallisuudessa vähäteltiin seksualisoidun väkivallan seurauksia (Kerscher 1973) tai tuotiin esiin pedoseksuaalisten sijaisvanhempien merkitys "sijaisisinä".

Seksuaalipedagogisessa kirjallisuudessa vedotaan empiirisiin tutkimuksiin, joiden mukaan "väkivallattomat seksuaaliset kokemukset lasten kanssa" (Kerscher 1973: 147) osoittivat useiden empiiristen tutkimusten mukaan, että niillä oli "vaaraton" vaikutus lasten ja nuorten kehitykseen. Muun muassa vuonna 1956 tehdyn empiirisen tutkimuksen tulokset voidaan tiivistää siten, että "suurin osa uhreista toipuu yleensä melko nopeasti eikä kärsi minkäänlaista psykologista vahinkoa". Samankaltaisesti viitataan myös Alfred Kinseyn ym. kuuluisiin tutkimuksiin 1950-luvulta.

Helmut Kentler vie argumentin "vaarattomuudesta" vielä pidemmälle kuvatessaan pedoseksuaalisuutta pedagogisesti hyödylliseksi (Kentler 1989: 140).

Kerscher kritisoi sosiaalipedagogisessa kirjallisuudessa esiintyviä "vääristyneitä käsityksiä vahingon laajuudesta" ja kysyy, onko rikosilmoitus sosiaalityön yhteydessä pedagogisesti perusteltu, koska "liian jäykkiä keskiluokkaisia normeja saatetaan soveltaa kriteereinä interventioiden kontrolloimiseksi"; "silloin on kysyttävä itseltään, onko sosiaalipedagogisesti perusteltua tehdä hätäisesti rikosilmoitus poliisille jokaisessa tällaisessa tietoon tulevassa tapauksessa". Tämä on nimenomainen sosiaalipedagoginen perustelu sille, että hyväksikäytöstä ei kannata ilmoittaa poliisille. Tämä johtuu siitä, että seksuaalinen kanssakäyminen voi tyydyttää lapsen "kiintymyksen tarvetta" "korvauksena vanhempien kodin turvattomuudesta". Näin ollen hyväksikäyttö ei ole haitallista, vaan sen ilmoittaminen, mikä ei siis ole "sosiaalipedagogisesti perusteltua" (Kerscher 1973: 153). Ilmoittamatta jättämistä perustellaan näin ollen ammattitaidon ilmaisuna.

Uhrien kertomusten vähättely

Hildesheimin yliopiston tutkimusryhmän haastatteleman seksuaalisen väkivallan uhrin mukaan

"hänen esittämiään epäilyjä ja kritiikkiä pedofiliaa ja pedoseksuaalisuutta legitimoivia kannanottoja kohtaan ei otettu eikä oteta vieläkään vakavasti sen enempää perhepiirissä kuin julkisuudessakaan. Asianomaisen henkilön mukaan tämä koskee myös hänen omia kuvaamiaan hyväksikäyttökokemuksia" (Baader ym. 2022: 12).

Uhreilta evätään heidän oikeutensa kahdella tavalla: Ensinnäkin heidän itsemääräämisoikeutensa ja fyysinen koskemattomuutensa jätettiin huomiotta, kun heidät sijoitettiin nuorina laitoksiin ja he kokivat siellä (seksualisoitua) väkivaltaa.

Toiseksi, tällä hetkellä on vaikea paljastaa näitä väärinkäytöksiä ja saattaa asianomaiset henkilöt vastuuseen. Monet uhrit arvostelevat oikeutetusti sitä, että he tuntevat jälleen kerran olevansa voimattomia.

Lisäksi uhrit - - toimivat yleensä yksilöinä, kun taas sosiaalipedagogiikan tutkijoilla ja muilla laitosuudistuksen tärkeillä toimijoilla on institutionaalinen verkosto, joka tukee ja suojelee heitä. (Baader ym. 2024: 48)

Uhrit kertovat käsittämättömistä menettelytavoista, massiivisista väkivallan ja hyväksikäytön kokemuksista, Helmut Kentlerin voimakkaasta vaikutusvallasta sijaishuoltopaikkaan, voimattomuudesta ja avuttomuudesta, joka johtui ennen kaikkea siitä, että toimivaltainen nuorisotoimi ei huomannut heidän kärsimyksiään lainkaan. Viime kädessä heidän tarinansa paljastavat julkisten lasten- ja nuortenhuoltopalvelujen epäonnistumisen. (Emt. 52)

Yksi uhreista kertoi esimerkiksi Kentlerin tekemistä massiivisista pahoinpitelyistä, joita hän ja muut nuoret joutuivat kestämään Kentlerin yksityistaloudessa. (53-54) Professori Herbert E. Colla-Müllerin kerrotaan eristäneen yhden seksuaalisesti kaltoin kohtelemansa uhrin suurelta osin perheestään. (Emt. 55)

Pedoseksuaaliverkosto kirkossa

Helmut Kentler ja hänen ympärillään oleva verkosto ulottui myös kirkolliseen yhteisöön. Haastattelussa eräs seksuaaliväkivallan uhri kertoi erityisesti Länsi-Saksassa sijaitsevasta protestanttisesta kirkollisesta yhteisöstä, johon hän löysi nuoruudessaan yhteyden ja jossa hän tapasi ryhmän pedoseksuaalisia miehiä, joita pidettiin kirkollisissa yhteyksissä "sorrettuna vähemmistönä" ja jotka saivat siellä tukea.

Pedoseksuaalisuutta oikeuttavaa näkökantaa 1970- ja 1980-luvuilla leimasi se, että pedoseksuaaleihin viitattiin "uhriryhmänä" ja "asianomistajina". Tämä puhetapa vaikutti osaltaan siihen, että lapsiuhreihin suhtauduttiin vähättelevästi ja heidän kaltoinkohtelijoitaan kohdeltiin uhreina. (Emt. 56)

Seksuaalisen väkivallan jatkuva vaikutus

Seksualisoidut pahoinpitelyt ja väkivalta vaikuttavat edelleen eri tasoilla uhrien elämään ja kokemuksiin, ja ne ovat osa heidän nykyisyyttään ja tulevaisuuttaan. Uhrit kuvaavat massiivisia pelkojaan ja epävarmuuttaan väkivaltakokemustensa julkistamisesta ja siitä, että akateemiset verkostot mustamaalaavat ja loukkaavat heitä tai että heidät hylätään julkisissa (akateemisissa, kirkollisissa jne.) piireissä. Verkostot vaikuttavat vielä nykyäänkin luomalla suuria paineita ja pelkoa asianomaisten henkilöiden keskuudessa, kun he kertovat tarinansa ja kärsimyksensä, kun he lopulta luottavat tutkijoihin tai muihin julkisiin virkamiehiin. (Emt. 57-58)

Organisoitu lasten kaltoinkohtelu

Hildesheimi tutkimus paljastaa vallan väärinkäytön malleja, jotka toimivat organisoidun järjestelmän tavoin ja jotka vakiintuivat verkoston toiminnan kautta. Tämä institutionalisoitunut kehys mahdollisti sen, että lapsia ja nuoria voitiin jakaa verkoston sisällä tai "syöttää" toisilleen.

Valtion nuorisoviranomaisen ja nuorisotoimistojen muodolliset menettelyt purettiin vähitellen ja rinnakkaiset menettelyt institutionalisoitiin. Esimerkiksi virallisia menettelyjä manipuloitiin, vastuita ja tehtäviä omaksuttiin selkiyttämättä, paradokseja luotiin tarkoituksellisesti, toimijoita, kuten nuorten vanhempia, painostettiin jne.

Näihin rinnakkaisiin menettelyihin kuuluu myös uusien erityisten auttamismuotojen (esim. yhdistetty sijaishuolto, hoidollinen sijaishuolto) institutionalisointi tai hyväksikäyttö, jotka immunisoitiin pahoinpitelyjen ja seksualisoituneen väkivallan paljastumista vastaan. Jos kritiikkiä tai vastustusta esiintyi, käytettiin myös institutionalisoituja kiertoteitä ja hierarkioita ja/tai aktivoitiin voimakkaita suhteita. (Emt. 84)

Akateemiset organisaatiot rikoksentekijäorganisaatioina

Hildesheimin raportin mukaan tulevina vuosina on keskusteltava siitä, missä määrin esimerkiksi akateemisia organisaatioita voidaan kuvata rikoksentekijäorganisaatioiksi, koska ne ovat asettaneet kyseenalaistamattomia narratiiveja ja normeja institutionaalisen uudistuksen yhteydessä.

Se, missä määrin akateemikot ovat "sivustakatsojia", koska he ovat auttaneet rakentamaan ja uusintamaan salailun tapoja akateemisessa verkostossa, on kysymys, johon kasvatustieteen ja akateemisen (sosiaali)pedagogiikan jatkoanalyysin on löydettävä kanta tulevaisuudessa.

Toinen keskeinen ongelma on kaltoinkohtelijoiden suojaaminen esittämällä heidät pedagogisina poikkeuksina ja tekemällä heistä sankareita. Myöskään akateemiset organisaatiot ja ammattijärjestöt eivät ole ottaneet vastuuta näistä väärinkäytöksistä. (Emt. 86)

Lopuksi

Nykyisen seksuaalikasvatuksen perustana oleva käsitys lapsen seksuaalisuudesta on muodostettu lapsiin kohdistetun seksualisoidun väkivallan pohjalta. Tämä seksualisoitu väkivalta on institutionalisoitu osaksi nykyistä seksuaalikasvatusta.

Kentlerin seksuaalipedagogiikka tähtää häpeän rajojen tuhoamiseen, koska tällä tavalla muokattu lapsi ei osaa tehdä vastarintaa kaltoinkohtelulle. Kentlerin seksuaalipedagogiikalla on kiistaton monopoliasema päiväkodeissa ja kouluissa. Sitä perustellaan väittämällä, että näin voidaan lapsia suojella hyväksikäytöltä. "Pedagogiset uudistusajatukset" osaltaan laillistivat ja samalla peittelivät seksualisoitua väkivaltaa vapautusretoriikan, uudelleensuuntautumisen tai niin sanottujen "kokeilujen" yhteydessä. He esiintyivät uudistusajattelun puolestapuhujina, edustajina ja tulkitsijoina (Baader ym. 2024: 15).

Suuri osa tällaisesta seksuaalikasvatuksen sisällöstä naamioidaan päiväkotien ja koulujen hyväksikäytön ehkäisyyn. Pedoseksuaalien kokemusten ja käsitysten pohjalta luotu käsitys lapsen seksuaalisuudesta ja sen varaan rakennettu seksuaalipedagogiikka ei kuitenkaan todellisuudessa suojele lapsia hyväksikäytöltä. Päinvastoin, seksuaalista vapautta edistävä "kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus" itsessään on lasten psykologista hyväksikäyttöä, koska se seksualisoi heidät ja sekoittaa heidän henkilö- ja sukupuoli-identiteettinsä. Lisäksi tämä pedagogiikka altistaa lapset fyysiselle kaltoinkohtelulle, koska se tuhoaa lasten luonnolliset häpeän rajat ja tekee heistä helppoja uhreja kaltoinkohtelijoille.

Perusperiaate on ilmeisen ristiriitainen: lapsia rohkaistaan aktiivisesti "sallimaan kehon, aistien ja itsensä ja muiden koskettamisen nautinnolliset puolet", jotta he oppisivat ilmaisemaan, mitä he eivät halua. Tällä saavutetaan kuitenkin juuri päinvastainen tulos. Saksan hallituksen hyväksikäyttöä käsittelevä komissaari Johannes-Wilhelm Rörig vahvistaa tämän vaaran: "Tunnettu rikoksentekijöiden strategia on ottaa lapset mukaan keskusteluihin seksuaalisista aiheista ja torjua heidän suojaava vastustuksensa valheellisella häpeällä. Rikoksentekijöillä on helpompaa sellaisten tyttöjen ja poikien kanssa, jotka ovat tottuneet rikkomuksiin ja jotka ovat siksi herkistyneet."

Kirjallisuus

Baader, Meike Sophia/Böttcher, Nastassia Laila/Ehlke, Carolin/Oppermann, Carolin/Schröder, Julia/Schröer, Wolfgang (2022): Zwischenbericht „Helmut Kentlers Wirken in der Berliner Kinder- und Jugendhilfe – Aufarbeitung der organisationalen Verfahren und Verantwortung des Berliner Landesjugendamtes“. Hildesheim: Universitätsverlag. https://hilpub.uni-hildesheim.de/server/api/core/bitstreams/b80fe034-979d-4d61-9f4a-e89a3674a4d5/content

Baader, Meike Sophia/Böttcher, Nastassia Laila/Ehlke, Carolin/Oppermann, Carolin/Schröder, Julia/Schröer, Wolfgang (2024): Ergebnisbericht „Helmut Kentlers Wirken in der Berliner Kinder- und Jugendhilfe – Aufarbeitung der organisationalen Verfahren und Verantwortung des Berliner Landesjugendamtes.“ Universitätsverlag Hildesheim, Hildesheim 2024. content (uni-hildesheim.de)

Kentler, Helmut (1965) “Fernhalten und Ablenken. Tendenzen der ‘Aufklärungsliteratur’”, Zeitschrift fur Jugendfragen und Jugendarbeit 13/9:397-407.

Kentler, Helmut (1967) “Repressive und nichtrepressive Sexualerziehung im Jugendalter”, teoksessa Für eine Revision der Sexualpädagogik. München. Juventa, 1967:9-48.

Kentler, Helmut (1989): Leihväter. Kinder brauchen Väter. Reinbek: Rowohlt.

Kerscher, Karl-Heinz Ignatz (1973a) “Zur Schädlichkeit nichtgewaltsamer sexueller Handlungen mit Kindern.” Neue Praxis. Heft 2/1973, S. 145-156.

Kinsey, Alfred & Pomeroy, Wardell & Martin, Claude & Gebhard, Paul (1948) Sexual Behavior on the Human Male. Philadelphia: Saunders.

Maailman terveysjärjestön (WHO) Euroopan aluetoimista, BZgA: Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa. Suuntaviivat poliittisille päättäjille, opetus- ja terveydenhoitoalan viranomaisille ja asiantuntijoille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki 2010. 039844e2-c540-4e81-834e-6f11e0218246.pdf (julkari.fi)

Tapio Puolimatka ke 20.03. 08:51

Tapio Puolimatka

Tapio Puolimatka on suomalainen kasvatustieteen professori. Hän toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa

tuoreimmat

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

Klo 08:02.

Miksi lähdin ehdolle europarlamenttivaaleihin?

ti 23.04. 22:16

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08. 19:21

Transideologia vie yhteiskuntaa totalitaristiseen suuntaan

to 27.07. 08:58

WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus

to 18.05. 19:39

Eduskuntavaalit 2023 ovat vaalit perheiden tulevaisuudesta

su 12.03. 05:13

Translain uudistusesitys ajaa miesten etuoikeuksia

ke 18.01. 15:42

Asiantuntijalausunto liittyen hallituksen esitykseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022 vp)

pe 02.12. 22:26

Translain uudistus luo juridisen fiktion ehdoilla elävän yhteiskunnan

ti 25.10. 07:00

blogit

Vieraskynä

Tutkintapyyntö Suomen journalismista

su 28.04.2024 17:57

Juha Ahvio

USA:n ääretön valtionvelka ja keskuspankkirahoitus

la 11.05.2024 19:26

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04.2024 15:30

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Kompassi hukassa?

su 05.05.2024 00:58

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44