Blogi: Tapio Puolimatka, ti 23.04.2024 22:16

Miksi lähdin ehdolle europarlamenttivaaleihin?

EU:n hallinto etääntyy yhä kauemmas tavallisesta kansasta. EU:n alkuperäinen idea oli tunnustaa jäsenmaiden olosuhteiden ja talouksien erilaisuus. Nyt komissio ei ainoastaan aseta tavoitetta vaan säätelee myös keinot.

Päällekkäinen sääntely pahentaa ongelmaa. Kun samat tavoitteet ja teemat toistuvat useissa asetuksissa, seurauksena on monikerroksinen lainsäädäntö, joka tekee kansallisesta tulkinnasta ja soveltamisesta liki mahdotonta.

EU:n kehityssuunta on palautettava kohti sopimusperusteista itsenäisten
valtioiden yhteisöä. EU:n hivuttaminen kohti liittovaltiota on lopetettava.

Lisääntyvä vallan keskittäminen

Valtaa keskitetään EU:ssa tavalla, joka uhkaa tavallisen kansalaisen perustavia ihmisoikeuksia. Valtaa on keskitetty komissiolle ja erityisesti sen puheenjohtajalle, joka ei joudu vastaamaan toimistaan suoraan äänestäjille. Tärkeitä päätöksiä EU:ssa tehdään julkisen valvonnan ulottumattomissa ja sellaisten henkilöiden ja toimielinten toimesta, joita demokraattinen prosessi ei juurikaan koske.

Demokratiavajetta pahentavat pyrkimykset rajoittaa kansalaisten sananvapautta. Äskettäin hyväksytty digipalvelusäädös pakottaa suuria nettialustoja sensuroimaan sisältöä käyttäen kriteerinä epämääräisiä vihapuhelakeja ja luomalla uuden haitallisen puheen luokan, jonka sisältö on tulkinnanvarainen.

Vihapuheeksi voidaan tulkita perinteisten ydinperhenormien puolustaminen ja haitalliseksi sellainen puhe, joka paljastaa eliitin ja päätöksentekijöiden virheitä. Suuretkin virheet voidaan toteuttaa ilman sisäistä kritiikkiä kuten tapahtui pandemian aikana, jolloin toteutettiin haitallisia yhteiskuntasulkuja.

Kansalaisten itsemääräämisoikeutta rajoittava bioturvallisuusajattelu

Euroopan unionia vaivaa demokratiavaje ja tätä demokratiavajetta pahentaa Euroopan unionin terveysstrategia, jossa valtaa keskitetään Maailman terveysjärjestölle, jonka rahoituksesta 80 prosenttia tulee yksityisiltä rahoittajilta, samoilta tahoilta, jotka voivat hyötyä Maailman terveysjärjestön suosituksista. Maailman terveysjärjestön uusi pandemiasopimus antaisi WHO:lle oikeuden pandemian aikana määrittää informaatio oikeaksi tai vääräksi ja näin suojata päätöksentekijöitä kritiikiltä.

EU:n komission Globaali terveysstrategia (EU Global Health Strategy, 2022) kannattaa vallan keskittämistä WHO:lle tavoitteenaan ”ohjata uutta maailmanlaajuista terveysalan hallintoa”, joka perustuu bioturvallisuusmalliin: ”Uusi maailmanlaajuinen terveysjärjestys on syntymässä, ja EU:n on osallistuttava sen muokkaamiseen – – Maailmanlaajuinen hallinto edellyttää uutta kohdentamista, jotta voidaan säilyttää vahva ja reagoiva monenvälinen järjestelmä, jonka ytimessä on Maailman terveysjärjestö (WHO) – – EU:n olisi edistettävä olennaista prosessia maailmanlaajuisen hallinnon nykyisten aukkojen täyttämiseksi.” (6-7)

EU:n epärealistinen hiilineutraalisuustavoite

Euroopan unionin demokratiavajetta pahentaa myös sen viestinnässä käytetty ilmastokatastrofismi, jonka avulla  tavallinen kansalainen pelotellaan alistumaan oman elämänsä kurjistumiseen. Euroopan unionin hiilineutraalisuustavoite maksaisi Suomelle 25 miljardia vuodessa, joka on lähes yhtä suuri summa kuin kaikki sosiaali- ja terveysmenot yhteensä. Köyhtyvän ja kurjistuvan kansalaisen on vaikea puolustaa oikeuksiaan rikkaan eliitin kasvavaa valtaa vastaan.

EU:n tavoite on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Tämä pakottaa omaksumaan epätaloudellisia teknologioita, jotka vievät jättiosan euromaiden investointivaroista. Monet muut tarpeelliset investoinnit jäävät toteuttamatta. Huolimatta valtavista investoinneista ilmastonmuutosta ei näillä toimilla onnistuta pysäyttämään. Seurauksena on unionin taloudellisen elinvoiman kuihtuminen ja elintason lasku. Hyvinvointivaltion perusta murenee. Samanaikaisesti Kiina suuntaa investointinsa teollisuuden kehittämiseen, joten maailman taloudellinen johtoasema siirtyy Kiinalle.

Ilmastokatastrofismiin vedoten tuhotaan maailmantaloudelle välttämättömiä teollisia prosesseja erityisesti energiasektorilla. Ihmiskunnan tulevaisuutta eivät enää ratkaise tieteelliset keksinnöt vaan byrokraattiset määräykset. Tuottavuus laskee ja hitaasti mutta varmasti tuhotaan hyvinvointivaltion taloudellista perustaa.

Hiilidioksidipäästöjä rajoittavat toimet tarjoavat päättäjille loputtomasti mahdollisuuksia rajoittaa ja säädellä ihmisten käyttäytymistä. Kulkutaudit tulevat ja menevät, mutta ilmasto on jatkuvassa muutoksen tilassa ja ”tiedettä” voidaan käyttää poimimaan viralliseen kertomukseen sopivia tosiasioita valitun poliittisen ohjelman tueksi.

Politiikka ohitti tieteen, kun poliittinen ja taloudellinen eliitti huomasi ilmastonmuutoskysymyksen hyödyllisyyden kansalaisten kontrolloinnissa. Poliittisesti sitoutuneisiin ”asiantuntijoihin” vetoava keskitetty hallinto määrää ehdot, joiden alaisina tavalliset ihmiset pakotetaan elämään.

Maailman talousfoorumin kokouksessa vuonna 2022 kiinalaisen verkkokauppayrityksen Alibaban johtaja J. Michael Evans kertoi kehitteillä olevasta teknologiasta, joka mahdollistaisi kuluttajille ”mitata omaa hiilijalanjälkeään”, eli sitä, ”mihin ja miten he matkustavat ja mitä he syövät”.

Ne, jotka vähentävät hiilijalanjälkeään noudattaen Alibaban algoritmien suosituksia, saisivat bonuspisteitä, joita he voisivat hyödyntää muussa toiminnassaan. Tältä osin yksilöllisen hiilijalanjäljen jäljittämisellä on yhtäläisyyksiä kiinalaiseen sosiaaliseen luottoluokitusjärjestelmään, jonka avulla kansalaisten käyttäytymistä valvotaan ja ohjataan. Alibaba tarjoaa teknologiaansa tämän kiinalaisen järjestelmän toteuttamiseen. BlackRock omistaa yli 500 miljoonan dollarin edestä Alibaban osakkeita.

Sukupuoli-ideologian valta EU:ssa

Ideologia sukupuolen vaihdettavuudesta (gender ideologia) on saanut paljon jalansijaa EU:n organisaatiossa ja sieltä käsin sitä ajetaan osaksi EU:n jäsenvaltioiden lainsäädäntöä ja käytäntöjä. Voidaksemme tehokkaasti vastustaa sukupuoli-ideologian perhettä hajottavaa vaikutusta omassa maassamme, on välttämätöntä taistella sitä vastaan myös EU:n byrokratiassa.

Sukupuoli-ideologiaa edistävän liikkeen valtapyrkimyksiä on vaikea tunnistaa ja vastustaa, koska se toimii instituutioiden sisällä, vetoaa suvaitsevuuteen ja ihmisoikeuksiin. Se käyttää pehmeitä, organisaatioiden sisällä eteneviä, epämuodollisia strategioita. Näillä menetelmillä se on onnistunut muuttamaan suurten maailmanorganisaatioiden johtavia periaatteita ja tavoitteita oman ideologiansa suuntaisiksi. Vaikka aktivistien käyttämät menetelmät ovat pehmeitä ja näennäisen ”ystävällisiä”, he ovat vähitellen toteuttamassa maailmanlaajaa ”relativismin diktatuuria”, joka kieltää oikeuden julkisesti puolustaa perinteistä avioliittokäsitystä ja sen perustana olevaa kaksiarvoista sukupuolijakoa naisiin ja miehiin.

Maailmanlaajaa yhteiskunnallisen prosessin seurauksena aikamme maailmanorganisaatiot ovat asettaneet päämääräkseen sukupuolieron ja sen varaan rakentuvan avioliiton heikentämisen, vanhempien kasvatusoikeuksien kaventamisen ja lasten seksuaalisen ja sukupuolisen ”vapauttamisen”. Tämän maailmanlaajan prosessin seurauksena on länsimaissa toteutumassa yksi marxilaisuuden keskeinen tavoite: lasten siirtäminen ydinperheen ohjauksesta yhteiskunnan ohjattaviksi ja muokattaviksi yhteiskunnallisia tavoitteita varten. Tämä prosessi heikentää demokratiaa, keskittää yhteiskunnallista valtaa ja lisää lasten pahoinvointia.

Lue lisäksi: Kymmenen teesiä EU:n tulevaisuudesta.

Sukupuoli-ideologiaa on tehokkaasti edistetty monimerkityksisen, epäselvän ja harhaanjohtavan kielenkäytön avulla. Lukuisat myönteisen merkityksen omaavat sanat kuten vapaus, tasa-arvo, voimaannuttaminen, avioliitto, perhe ja sukupuoli saavat huomaamatta uuden merkityksen.

Sukupuoli-ideologian periaatteet saatettiin osaksi kansainvälisesti hyväksyttyä sopimusta neljännessä naisten asemaa käsittelevässä maailmankonferenssissa Pekingissä vuonna 1995. Sukupuoli-ideologian poliittiseksi sovellukseksi kehitetty sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen ohjelma asetettiin jäsenvaltioille velvoitteeksi kätkettynä naisen ja miehen tasa-arvon käsitteen alle.

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen sisältää kuitenkin paljon enemmän kuin naisen ja miehen tasa-arvon: pyrkimyksenä on sukupuolinäkökulman tuominen politiikan keskukseen ja sen ulottaminen kaikille politiikan alueille. Sukupuolinäkökulmalla ymmärretään kaikkien sosiaalisesti rakennettujen ja yksilöllisesti valittujen sukupuoli-identiteettien moninaisuutta ja niiden tasa-arvoisuutta.

Painopiste siirretään pois sukupuolen luonnollisesta tosiasiasta ja kaikki huomio annetaan sukupuolisuuden erilaisille sosiaalisille ja yksilöllisille ilmenemismuodoille, joille halutaan antaa sama asema, mikä aikaisemmin on ollut naisen ja miehen luonnollisella sukupuolijaolla ja niiden varaan rakentuvalla isä–äiti–lapsi-kolmoissidoksella.

Kahtiajako naiseen ja mieheen pyritään häivyttämään yhteiskunnallisesta todellisuudesta, ja sen sijaan sukupuolta kohdellaan jatkumona, jolle jokainen ihminen sijoittuu oman subjektiivisen kokemuksensa perusteella.

Äitiyden ja isyyden käsitteet irrotetaan biologisesta ja geneettisestä perustastaan ja muutetaan subjektiivisiksi valinnoiksi. Tämän myötä katoaa lainsäädännöstä myös lapsen oikeus isään ja äitiin ja vanhempien oikeutta biologisiin lapsiinsa rajoittavat uudet ihmisoikeudet kuten oikeus lisääntymisteknologian käyttöön ja kohdunvuokraukseen.

Kaikki erilaiset sukupuoliset ja seksuaaliset elämäntavat esitetään samanarvoisina ja lasta rohkaistaan määrittämään oma sukupuolinen identiteettinsä, seksuaalinen suuntautumisensa ja elämäntapansa oman subjektiivisen mieltymyksensä pohjalta ilman mitään objektiivisia kriteerejä.

Järjenvastainen ideologia on saanut yhteiskunnan valtaansa lisääntyvän sensuurin ilmapiirissä. Turvalliseen tilaan vedoten rajoitetaan ydinperhearvojen puolustamista. Seksuaalivallankumous ei lähde kansan parista vaan eliitin parista, jonka edustajat voivat varallisuutensa ja vaikutusvaltansa takia osittain paeta sukupuolisen ja seksuaalisen vapauden haittavaikutuksia omassa elämässään.

EU:n on palattava juurilleen

Eurooppalaisen hyvinvoinnin ja sivistyksen, ihmisoikeuksien ja demokratian pohjana ovat juutalais-kristillinen ihmiskuva ja arvoperintö. Käsitykset jokaisen ihmiselämän arvosta, ihmisten välisestä tasa-arvosta ja lähimmäisenrakkauden merkityksestä ovat luoneet pohjan vapaalle yhteiskunnalle ja vaikuttaneet siihen, miten yksilöihin suhtaudutaan. Maallistumisen myötä näistä periaatteista on alettu lipsua ja seurauksena on vallan keskittyminen ja kansalaisten perusoikeuksien loukkaukset.

Jotta Euroopan unionista voidaan edelleen puhua arvoyhteisönä, sen on myös pidettävä kiinni niistä arvoista, joiden varassa eurooppalaisuus on rakentunut. Eurooppa tarvitsee kestävälle arvopohjalle rakentuvan selkeän suunnan, joka turvaa parhaiten edellytykset hyvään ja tasapainoiseen elämään myös tulevaisuudessa.

Lue lisäksi: Kymmenen teesiä EU:n tulevaisuudesta.

Tapio Puolimatka ti 23.04. 22:16

Tapio Puolimatka

Tapio Puolimatka on suomalainen kasvatustieteen professori. Hän toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa

tuoreimmat

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05. 08:02

Miksi lähdin ehdolle europarlamenttivaaleihin?

ti 23.04. 22:16

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08. 19:21

Transideologia vie yhteiskuntaa totalitaristiseen suuntaan

to 27.07. 08:58

WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus

to 18.05. 19:39

Eduskuntavaalit 2023 ovat vaalit perheiden tulevaisuudesta

su 12.03. 05:13

Translain uudistusesitys ajaa miesten etuoikeuksia

ke 18.01. 15:42

Asiantuntijalausunto liittyen hallituksen esitykseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022 vp)

pe 02.12. 22:26

Translain uudistus luo juridisen fiktion ehdoilla elävän yhteiskunnan

ti 25.10. 07:00

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44