Blogi: Tapio Puolimatka, ma 21.08.2023 19:21

Lasten vai aikuisten oikeudet

Professori Jukka Maalampi (Keskisuomalainen 8.8.) kritisoi Päivi Räsästä puolustavaa ADF (Alliance Defending Freedom) -järjestöä siitä, että järjestö puolustaa syntymättömien lasten oikeutta elämään ja ydinperhearvoja. Hän ilmeisesti pitää moraalisesti ongelmallisena puolustaa syntymättömien lasten ihmisoikeuksia aikuisten oikeuksien kustannuksella. Olemme siirtyneet huomaamatta orwellilaiseen maailmaan, jossa kohtulasten elämän lopettaminen on ihmisyyden puolustamista.

Maalampi pitää ongelmallisena, että ADF puolustaa ydinperhearvoja, jotka ”loukkaavat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä”. Hän sivuuttaa kokonaan sen, että vakaa ydinperheinstituutio palvelee lapsen tasapainoista kehitystä. Tämä lienee yksi perhetutkimuksen vahvimmin todistetuista tosiasioista.

Maalampi katsoo, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat sorrettu vähemmistö, jonka oikeuksia meidän pitäisi puolustaa. Professori Margaret Somerville kuitenkin huomauttaa, että vaikka sukupuoli-seksuaalivähemmistöt ovat haavoittuva ryhmä, "aikuisina heidän vaatimuksensa ovat toissijaisia suhteessa lasten tarpeisiin ja oikeuksiin". Kun puolustamme lasten oikeuksia, toimimme kaikkien lasten parhaaksi riippumatta siitä, mikä on heidän seksuaalinen suuntautumisensa myöhemmin elämässä, ja kaikkien kansalaisten parhaaksi, koska yhdessä vaiheessa me kaikki olemme lapsia.

Lapsella on erityinen tarve jäljittää alkuperänsä ja elää siihen kosketuksissa, koska hän on identiteettiään ja elämänsä tarkoitusta etsivä persoona. Lapsella on oikeus saada tieto biologisesta alkuperästään, kasvaa biologisessa perheessään ja suvussaan ja oikeus kumpaakin sukupuolta olevaan vanhempaan. Miehen ja naisen avioliitto yhdistää luonnollisella tavalla lapsen identiteetin ulottuvuudet yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Kysymys identiteetistä on keskeinen ihmisenä olemisen kannalta, kuten Aristoteles on sanonut: kukaan ei haluaisi saavuttaa onnellisuutta identiteettinsä menettämisen kustannuksella.

On tietysti mahdollista kokonaan vaieta lasten hyvinvoinnin edellytyksistä ja puhua vain aikuisten ihmisten loukkaantumisen tunteista. Mutta lienee perusteltua myös näkemys, jossa lapsen oikeudet asetetaan aikuisten oikeuksien edelle. Järjestöstä tuskin tekee vihajärjestöä se, että se puolustaa lasten oikeuksia silloinkin, kun jotkut aikuiset loukkaantuvat siitä.

(Kirjoitus julkaistiin mielipidekirjoituksena Keskisuomalaisessa 16.8.2023.)

Tapio Puolimatka ma 21.08. 19:21

Tapio Puolimatka

Tapio Puolimatka on suomalainen kasvatustieteen professori. Hän toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa

tuoreimmat

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05. 08:02

Miksi lähdin ehdolle europarlamenttivaaleihin?

ti 23.04. 22:16

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08. 19:21

Transideologia vie yhteiskuntaa totalitaristiseen suuntaan

to 27.07. 08:58

WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus

to 18.05. 19:39

Eduskuntavaalit 2023 ovat vaalit perheiden tulevaisuudesta

su 12.03. 05:13

Translain uudistusesitys ajaa miesten etuoikeuksia

ke 18.01. 15:42

Asiantuntijalausunto liittyen hallituksen esitykseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022 vp)

pe 02.12. 22:26

Translain uudistus luo juridisen fiktion ehdoilla elävän yhteiskunnan

ti 25.10. 07:00

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa

la 30.11.2024 04:21

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"

su 01.12.2024 15:43

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44