Blogi: Heikki Porkka, ke 26.05.2021 20:07

Sanna Marinin hallitus poliisia ja yhteiskuntarauhaa pilaamassa

 

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) valitsema (nimittämä) sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä on sitä mieltä, että ”poliisin virkapuvun tulee elää ajassa”

Pimiä viittaa lausunnollaan Suomen poliisin nykyiseen säännöstöön, jonka mukaan esimerkiksi uskonnollisia päähineitä ei saa käyttää osana virkapukua. Sisäministeriön pohdinnassa on parhaillaan voisiko muslimien hijab-huivia käyttää osana virkapukua. Mietinnässä on Ylen mukaan lisäksi se, sovelletaanko mahdollista uutta sääntöä myös pelastustoimen ja rajavartiolaitoksen virkapukusäännöksiin.

Pimiän, sisäministeri Ohisalon, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen ja Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himbergin mukaan yhä monikulttuurisemmaksi käyvä Suomi tarvitsee enemmän poliiseja, joilla on kulttuurien välistä ymmärrystä.

Pimiän mukaan hijabin hyväksyminen osaksi virkapukua lisää kulttuurien välistä ymmärrystä.

Ohisalo ja Kolehmainen julkaisivat jo aiemmin, 30.8.2019, Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksen, jossa vaativat Suomen poliisiin lisää eri etnisistä taustoista tulevia henkilöitä. 

Ministeri Ohisalo ei ole kommentoinut Yleisradiolle nyt esillä olevaa poliisin virkapukua koskevaa asiaa.

Johtuneeko sisäministerin vaiteliaisuus tulevien kunnallisvaalien läheisyydestä, sillä Ohisalo tiedostaa varmuudella, että suomalaiset eivät pidä ajatuksesta, jonka mukaan kaduilla liikkuu tulevaisuudessa islaminuskoisia hijab-poliiseja tai muunlaisin uskonnollisin tunnuksin varustettuja poliiseja.

Ministeri Ohisalon, poliisiylijohtaja Kolehmaisen, rehtori Himbergin ja kansliapäällikkö Pimiän asenteellinen mielipide tarkoittaa käytännössä kolmea asiaa:

1) He jatkavat länsieurooppalaista sivistysyhteiskuntaa tuhoavan periaatteen edistämistä. Noudatetun periaatteen mukaan vastaanottava yhteiskunta ryhtyy muuttamaan toimintojaan maahanmuuttajien ehdoilla sen sijaan, että vaadittaisiin tulijoilta maan omien lakien, sääntöjen ja tapakulttuurin hyväksymistä ja sitä kautta sopeutumista yhteiskuntaan ja sen normistoon.

2) He eivät tunnista tai halua tunnistaa tosiasiaa, jonka mukaan poliisin ”monietnistämisestä” ei ole mitään hyötyä, vaan pikemminkin epäluottamusta kasvattavaa haittaa.

Miettikää vaikka sekunti sitä, kuinka paljon Yhdysvalloissa on mustia poliiseja ja muita eri etnisiä ryhmiä edustavia poliiseja. Ja sen jälkeen voi miettiä sitä, millä tavoin etnisen väestön ja poliisin suhde on kehittynyt Yhdysvalloissa. Muistini mukaan Yhdysvalloissa mustat poliisit ovat kaikkein alttiimpia ampumaan mustia maanmiehiään.

Muistissa on myös tapaus, jossa somaliyhteisön esikuvaksi nostettu somalipoliisi ampui Minnesotassa hätäpuhelun soittaneen valkoihoisen australialaisnaisen tämän kotiovelle.

Somalipoliisista ei tainnut olla apua siinäkään tapauksessa, kun Minnesotassa tuomittiin yhdeksän somalia "salaliitosta ääri-islamilaisen Isis-järjestön avustamiseksi ja murhan tekemiseksi Yhdysvaltain ulkopuolella". Pisin tuomio oli 35 vuotta vankeutta.

3) Samalla, kun he (Ohisalo & kumppanit) polvistuvat tulijoiden edessä, he ilmaisevat epäsuorasti, että eivät luota etnisesti suomalaisen poliisin kykyyn huolehtia kansalaisten turvallisuudesta yhteiskunnassa, jonka tasapainoa poliitikkojen pakkomielle monikultturismin edistämisestä heikentää.

Entä millä tavoin eri etnistä taustaa edustavat poliisit ovat edesauttaneet vuoropuhelua ja kasvattaneet luottamusta Euroopassa - Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Saksassa?

1) Britanniassa, eritoten Lontoossa, on toteutunut jättimäinen määrä puukotuksia etnisesti ei-brittiläisen muslimipormestarin noustua valtaan toukokuussa 2016. Valtaosa puukotuksista on muiden kuin perusbrittien tekemiä. Miten Britannian erilaisilla etnisillä taustoilla vahvasti varustetut poliisivoimat ovat vaikuttaneet puukotusten määrän kasvuun?

Ylen 30.6.2019 julkaiseman uutisen mukaan ”Englannissa ja Walesissa raportoitiin vuonna 2018 kaikkiaan 285 puukotuskuolemaa. Se on enemmän kuin kertaakaan sen jälkeen, kun tilastointi aloitettiin yli 70 vuotta sitten.” 

Huhtikuun kolmantena päivänä 2018 Iltalehti kertoi, että vuodesta 2014 lähtien Lontoon henkirikosten määrä on kasvanut 34 prosenttia. Terrorismin uhrit eivät ole mukana luvussa.

2) Britanniassa toteutetaan järkyttävä määrä happoiskuja. Suuressa osassa happoiskuja tekijänä on etninen henkilö tai jengi, joka edustaa ei-brittiläistä alkuperää.

Brittiläisessä mediassa maaliskuussa 2017 julkaistun tiedon mukaan vuosien 2011 ja 2016 välisenä aikana pelkästään Lontoon alueella on toteutunut lähes 1 500 happohyökkäystä, joissa syövyttävää ainetta on heitetty uhrin tai uhrien päälle. Happo ei yleensä tapa, mutta jättää ikuiset arvet uhriin.

Vuonna 2016 Lontoossa toteutui 431 happohyökkäystä. Eniten hyökkäyksiä tapahtuu itäisen Lontoon Newhamissa, jossa niitä tehtiin kolme kertaa enemmän kuin happohyökkäystilastossa toisena olevalla alueella. Newhamin happoiskujen määrä oli 398 vuosien 2011 ja 2016 välillä.

Kyseisinä vuosina tehtyjen happoiskujen viisi kärkialuetta Lontoossa ovat Newham (398 happoiskua) Barking & Dagenham (134) Tower Hamlets (84) Havering (81) ja Redbridge (64).

Vuoden 2011 tilaston mukaan Newhamin alueen yli 300 000 asukkaasta 32 prosenttia (noin 100 000) tunnustaa islaminuskoa. Muslimien väestöosuuden suhteen Newham kilpailee Lontoon muslimivaltaisimman alueen tittelistä London Borough of Tower Hamlets –kaupunkipiirin kanssa. Tower Hamlets on happotilaston kolmonen.

3) Marraskuussa 2017 saksalainen Die Welt-lehti uutisoi Spandaun poliisikoulun kouluttajan lausunnosta, jonka mukaan ”luokkahuone näyttää helvetiltä, puoliksi turkkilaisia ja arabeja, helvetin röyhkeitä. Typerää. Eivät pysty ilmaisemaan itseään”.

Lisäksi kouluttaja sanoo, että ”he eivät ole kollegoitamme, he ovat vihollisia - vihollisia joukossamme”. Kouluttaja ennakoi myös tulevaisuutta todeten, että ”poliisista tulee korruptoitunut ja kahtia jakautunut”.

Saksalainen poliisien kouluttaja puhui poliiseiksi koulutettavista ulkomaalaistaustaisista!!

4) Ruotsissa on ollut jo pitkään tilanne, jossa poliisia kivitetään useilla alueilla riippumatta siitä, mitä etnisyyttä poliisi edustaa. Kivittäjinä lähinnä maahanmuuttajataustaiset nuoret ja nuoret aikuiset.

Ruotsalaisen yhteiskunnan rappiota ja tietyntyyppisen rikollisuuden ja vandalismin kasvua ei ole hidastanut senttiäkään se, että maassa on etnisesti ei-ruotsalaisia poliiseja.

Pikemminkin Ruotsin rappio on ollut viime vuodet kiihtymään päin. Ruotsi on edelleen raiskausten, koulupalojen, kranaatti-iskujen, ampumistapausten ja autopalojen Euroopan mestari. Näin on, vaikka maassa on runsaanlaisesti erilaisia etnisiä taustoja edustavia poliiseja. Ruotsissa on satsattu jo vuosien ajan sekä etnisiin poliiseihin että maahanmuuttajien moninaiseen koulutukseen, mutta yhteiskunnan rappeutumiskehitys jatkaa voittokulkuaan.

5) Entä millä tavalla etnisesti ei-ranskalaiset poliisit ovat vaikuttaneet Ranskan sisäiseen turvallisuuteen?

Ranska on Euroopassa tapahtuvan terrorismin pahimpia alueita. Ranskassa on ollut poikkeuksellinen turvallisuustilanne jo hyvin pitkään.

Osa islaminuskoisista Ranskaan saapuneista maahanmuuttajista kertoo mielenosoituksissa banderolleillaan, että haluaa ajaa alas länsimaisen yhteiskunnan. Mitä he kertovat tuovansa tilalle? Islamilaisen yhteiskunnan.

Ranskassa on jo Ruotsin, Saksan ja Britannian tavoin kymmeniä alueita, joilla liikkuminen on vaarallista ilta- ja yöaikaan. Yhteistä alueille on maahanmuuttajavaltaisuus sekä islamilaisista valtioista ja / tai Afrikasta saapuneiden merkittävä osuus väestöstä.

Autopalojen suhteen Ranska kilpailee Ruotsin kanssa Euroopan kärkisijasta.

Loppulauseena on jälleen kysyttävä: olisiko suomalaisten enemmistön aika herätä ja kertoa kaikissa tulevissa vaaleissa, että Suomen tuhoaminen saa nyt loppua?

Heikki Porkka ke 26.05. 20:07

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44