Helsingin poliittisten voimasuhteiden perusteella on vaikuttanut jo pitkään, että helsinkiläiset rakastavat monikulttuuria ja haitallista maahanmuuttoa, joiden myötä kaupunkilaisille on kehittynyt myönteinen asenne muun muassa kantaväestön syrjintää, asumisen kalleutta, terrorismin uhkaa, etnisiä jengejä, sharia-istuimia, islaminuskoisia fundamentalisteja ja laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia kohtaan.

Asumisen kalleuden suhteen Helsinki on Suomessa omaa luokkaansa asuinneliön maksaessa keskimäärin hieman yli 5000 euroa. Tampereella neliöhinta on reilut 3000 euroa, Turussa noin 2500 ja Savonlinnassa 1350 euroa.

Miksi asumisesta täytyy maksaa Helsingissä niin massiivisesti? Jussi Halla-aho (ps) valottaa asiaa Helsingin Uutisissa: 

”Neliöhinnat luonnollisesti näkyvät myös Helsingin hillittömässä vuokratasossa. Jos asumisen hinta saataisiin edes Tampereen tasolle, helsinkiläiselle jäisi tuloistaan enemmän käteen, vaikka veroprosentti nostettaisiin 30:een.

Keskeinen syy asumisen hintaan on asumistukijärjestelmä yhdistettynä tuensaajien määrän jatkuvaan kasvuun maahanmuuton myötä. Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle kasautuvat ne maahanmuuttajaryhmät, joissa työllisyysaste ja ansiotulot ovat äärimmäisen matalia ja joiden asumisen maksaa kokonaan veronmaksaja. Yli puolet pääkaupunkiseudun asumistuista maksetaan ulkomaalaisille. Asuntotuotannon kiihdyttäminen ei ratkaise hintaongelmaa, koska tulijoiden määrää ei rajoiteta – eikä haluta rajoittaa.”

Helsinki on useiden muiden suomalaisten kaupunkien tavoin edistänyt jo pitkään  yhteiskunnallista kehitystä, jonka mallina on toiminut maahanmuutto- ja monikultturismipolitiikkansa seurauksena maailmanmaineeseen noussut Ruotsi.

Kuten muistetaan, kokoomuksen ultraliberaali Alexander Stubb kertoi 19.2.2017 twitterissä [englanniksi] koko maailmalle Ruotsin olevan ”maahanmuuttoystävällinen, kansainvälinen ja liberaali”. Samassa tviitissä Stubb kirjoitti lisäksi, että ”Maa [Ruotsi] on yksi vauraimmista, rikkaimmista ja turvallisimmista paikoista maan päällä”. 

Muistin virkistämiseksi seuraavassa lyhyt kertaus Ruotsin todellisuudesta:

Stubbin ylistämä, maahanmuutto- ja monikulttuuripolitiikallaan ylpeillyt Ruotsi on viime vuosina saavuttanut useita kärkisijoja Euroopan alueella.

Ruotsi on Euroopan ykkönen a) raiskaustilastoissa, b) koulupaloissa, c) kranaatti-iskuissa ja d) ampumistapauksissa. Ykkössija maalla saattaa olla myös e) autopaloissa, joiden suhteen sen kanssa on kilpaillut tasavertaisesti monikultturismia ja haitallista maahanmuuttoa vuosikymmenten ajan suosinut Ranska. Ruotsin muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen voi tutustua tästä linkistä. 

Vuonna 2020 Ruotsissa toteutui paikallisten medioiden mukaan kaikkiaan 357 ampumistapausta, joiden seurauksena 116 ihmistä haavoittui ja 44 kuoli.

Tukholman alueen osuus oli 149 ampumistapausta, joissa haavoittui 50 ja kuoli 23. Toisin sanoen lähes puolet Ruotsin vuoden 2020 ampumistapauksista tapahtui Tukholmassa ja niissä kuoli yli puolet kaikista ampumisissa menehtyneistä.

Vuosien 2011 – 2020 välisenä aikana Ruotsissa tapahtuneissa ampumistapauksissa menehtyi varsin paljon myös ulkopuolisia henkilöitä, jotka kuolivat vain siksi, että sattuivat liikkumaan kahakointien lähialueella. Ulkopuolisten menehtyneiden määrä vuosina 2011 – 2020 oli viranomaisten ilmoituksen mukaan vähintään 46 henkilöä.

Erilaisia pommiräjähdyksiä toteutui Ruotsissa vuonna 2020 kaikkiaan 105 kappaletta.

Ruotsin vuoden 2020 ampumistapauksista ja pommiräjähdyksistä uutisoivat maan yleisradioyhtiö SVT (linkki 1 , linkki 2) ja Dagens Nyheter.

Toisin kuin usein luulotellaan, median ja useimpien poliitikkojen ylistämä monikulttuurisuus ei tarkoita erilaisia asioita sen perusteella, että ne ovat tulleet maahan jostain kauempaa, kuten esimerkiksi pitsa Italiasta tai sushi Japanista.

Sen sijaan monikulttuurisuudella tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että perinteisestä länsimaisesta kulttuurista selkeästi poikkeava kulttuuri uskontoineen, lakeineen ja kulttuurisidonnaisine tapoineen astuu sisään yhteiskuntaan.

Selkein esimerkki Suomeen ja muualle länsimaihin ilmaantuneesta ”monikulttuurisuuden” edustajasta on islamilainen kulttuuri, joka on useine länsi- ja demokratiakielteisine periaatteineen, sääntöineen ja lakeineen (sharia) rantautunut maahan siten, että sen edustajat harjoittavat vapaasti kulttuurisia toimintojaan, vaikka ne sotivat tasa-arvoa, demokratiaa, länsimaista moraalikoodistoa ja jopa Suomen lakia vastaan.

Kuten on jo satoja tai tuhansia kertoja nähty läntisen Euroopan alueella, länsimaisen ja islamilaisen kulttuurin yhteentörmäys hajottaa rajulla otteella yhteiskunnallista koheesiota (yhteenkuuluvuuden tunnetta) sekä johtaa vakaviin konflikteihin ja terroriin, jotka puolestaan tuottavat yhteiskuntaan pelon ja vihan ilmapiirin.

Kuinka voin väittää, että helsinkiläiset rakastavat oman kulttuuriperimänsä ja yhteiskuntansa rappeutumista, toisin sanoen haitallista maahanmuuttoa ja noudatettua monikulttuurisuuspolitiikkaa?

Yksikertaisesti sen perusteella miten helsinkiläiset käyttävät äänioikeuttaan valtakunnallisissa ja kunnallisissa vaaleissa. Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että noin 85 - 90 prosenttia helsinkiläisistä on antanut vaalista toiseen täyden tukensa henkilöille ja puolueille, jotka suosivat yhteiskuntaa rappeuttavaa maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikkaa.

Poliittisissa puolueissa on jo kauan sitten oivallettu helsinkiläisten halu tehdä Helsingistä vähintään yhtä ”kansainvälinen” kuin Tukholma, sillä eivät kai helsinkiläiset niin tyhmiä ole, etteivät ole ymmärtäneet mille antavat tukensa luovuttaessaan yhteiskunnallisten asioiden, kuten taloudesta ja turvallisuudesta huolehtimisen vasemmistoliiton, sdp:n, vihreiden ja kokoomuksen käsiin?

Edellä mainituilla puolueilla on peräti 67 valtuutettua Helsingin 85-paikkaisessa valtuustossa. Suurimpana puolueena istuu kokoomus (24 valtuutettua), kakkosena vihreät (21), kolmantena sdp (12) ja neljänneksi suurimpana vasemmistoliitto (10).

Koko nelikko, kokoomus, vihreät, sdp ja vasemmistoliitto, on tukenut sekä Helsingin valtuustossa että eduskunnassa politiikkaa, joka tuottaa talouden ja turvallisuuden kannalta haitallista maahanmuuttoa.

Eikä tässä vielä kaikki, sillä Helsingin pienemmistä valtuustoryhmistä ainakin rkp, keskusta ja feministinen puolue seisovat maahanmuuttopoliittisesti samassa rintamassa nelikon (kok, vihr, sdp, vas) kanssa.

Helsingin valtuustossa istuvista puolueista perussuomalaiset on ainoa, joka on alusta pitäen vastustanut haitallista maahanmuuttoa ja nykyistä monikulttuurisuuskehitystä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, Helsingin pormestariehdokkaaksi ilmoittautunut Jussi Halla-aho sanoo kampanjavideollaan, että Helsingin”ei tarvitse olla sateenkaaripääkaupunki eikä ilmastopääkaupunki. Helsingin ei tarvitse olla monikulttuurinen eikä monikielinen. Sen sijaan Helsingin pitää olla turvallinen, siisti, viihtyisä ja kohtuuhintainen kaupunki omille asukkailleen. Lapsille, nuorille, opiskelijoille, työssäkäyville, yrittäjille ja eläkeläisille. Sellainen Helsinki on houkutteleva myös investoinneille, turisteille ja uusille veronmaksajille”.

Kokoomuksen todennäköinen pormestariehdokas, Alexander Stubbin suosittelema Kirsi Piha on puolestaan todennut ehdokkuutensa yhteydessä Halla-ahoon liittyen: ”Edustamme vastakkaisia arvomaailmoita, se on pakko sanoa.” 

Lisäksi Piha on sanonut, ettei hän ole ainoa vastavoima Halla-aholle, jolla Piha tarkoittanee sitä, että esimerkiksi vihreiden Anni Sinnemäki, sdp:n Nasima Razmyar ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki seisovat puolueineen hänen kanssaan samassa rintamassa tukemassa haitallista maahanmuuttoa ja monikultturismikehitystä sekä vastustamassa Halla-ahoa ja perussuomalaisia.

Piha on tuonut ponnekkaasti esiin olevansa vankkumaton monikulttuurisen Helsingin kannattaja. Helsingin Sanomien 28.11.2020 julkaistussa artikkelissa Piha toteaa, että ”Hän [Halla-aho] sanoi vastikään haastattelussa, ettei Helsingin tarvitse olla monikulttuurinen. Minä haluan, että Helsinki on avoin ja monikulttuurinen.”

Helsingin Sanomien 1.2.2021 julkaistu artikkeli tarjoilee mielenkiintoisen tiedon Kirsi Pihan (ja kokoomuksen) poliittiseen asemoitumiseen liittyen. HS: ”Piha ei myöskään kysyttäessä osaa sanoa, mikä hänet erottaa Sinnemäestä tai vihreiden kuntavaaliteeseistä.”

Pohtiessaan poliitikoksi lähtemistä äärivasemmistolaisen (taistolaiskommunismi) kodin kasvatti Anni Sinnemäki mietti pitkään valitseeko hän puolueekseen SKP:n (Suomen kommunistinen puolue) vai vihreät.

Sinnemäki valitsi vihreät, puolueen, joka on alkuajoistaan lähtien tunnettu haitallisen maahanmuuton ja monikultturismin suosijana sekä täysin avoimien rajojen kannattajana. Ei liene suuri yllätys, että vihreiden suosima politiikka muistuttaa hyvin läheisesti kommunistien rakastamaa internationalistista politiikkaa, jonka tavoitteena on rajojen kaataminen ja kansakuntien sekoittaminen.

Sdp puolestaan tarjoaa helsinkiläisille muslimiehdokkaan. Ei kuitenkaan Yleisradion suosimaa ja Helsingin valtuustossa istuvaa somalidemaria Husu Husseinia, vaan afganistanilaisessa kommunistiperheessä demariksi kasvaneen Nasima Razmyarin, joka on tullut tutuksi suomalaisia halveksivien lausuntojensa myötä.

Razmyar on esimerkiksi väittänyt, että maahanmuuttajien heikon työllistymisen takana on suomalaisten harjoittama rasismi. Helsingin Sanomissa 13.4.2018 julkaistun tekstin ingressi kertoo Razmyarin lausunnosta: ”Apulaispormestari Nasima Razmyarin mukaan osasyy maahanmuuttajien työttömyyteen on rasismi.” 

Razmyar laulaa samaa laulua, jota useat muut punavihreät (myös kokoomuksen liberaalit) ovat laulaneet Ruotsin mallin mukaisesti jo vuosien ajan. Kun todellisia syitä määrättyjen maahanmuuttajaryhmien heikon työllistymisen sekä demokratia- ja länsivastaisuuden takaa ei kyetä tai haluta sanoa, heitellään ilmaan rasismikortteja, joilla pyritään vaientamaan kriittiset äänet.

Esimerkkinä ruotsalaistyyppisestä monikulttuurisuuspolitiikasta voidaan todeta fakta, jonka mukaan tiettyjen kansanryhmien maahanmuutolla ja seksuaalirikollisuuden voimakkaalla kasvulla on Ruotsissa ja Suomessa selkeä korrelaatio.

Helsingin kohdalla ulkomaalaisten osuus epäillyissä raiskausrikoksissa on yli 50 prosenttia. Uutena seksuaalirikollisuuden muotona on Suomeen kantautunut maahanmuuton myötä grooming, jossa seksuaalikriminaalien kohteena ovat erityisesti lapset ja nuoret.

Helsinkiläisten taloudellista tilaa ja turvallisuutta heikentävän poliittisen nelikon (kok, vihr, sdp, vas) neljäs ehdokas on Paavo Arhinmäki (vas), joka kuuluu eduskunnassa esiintymisensä perusteella samaan veliponteva-ryhmään muutamien keskustan edustajien kanssa. Kyseiset puolueidensa broilerikasvattamoiden ”pontevat pojat” löytävät herttaisen usein Suomen poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin saman syyllisen - perussuomalaiset.

Paavo Arhinmäki on todennut eduskunnassa, että EU:n elpymispaketin myötä Suomeen suorastaan sataa rahaa. Sen lisäksi, että Arhinmäki jakaa miinusmerkkistä rahaa sinne tänne, hän on sitä mieltä, ettei mahdollista velkaa tarvitse maksaa.

Arhinmäen, kuten pääministeri Sanna Marinin (sdp), valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk) ja eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sdp) mielestä EU:n elpymispaketti on Suomelle hyvä diili. Paketissa Suomi saa takaisin vain kolmas- tai neljäsosan siitä, mitä maksaa sisään EU:n syövereihin.

Miksi helsinkiläiset ovat suosineet jo vuosien ajan poliittista toimintaa, jonka myötä eläminen kaupungissa kallistuu samalla, kun turvattomuus kasvaa? Syyksi on esitetty median ja useiden poliitikkojen jo vuosien ajan harjoittamaa viestintää, jota voi hyvällä syyllä kutsua aivopesuksi. Puhetta on ollut myös aivopesun aiheuttamasta Tukholman syndroomasta (asettuminen kriminaalin puolelle) sekä altruismista, jonka mukaisesti toisen etu asetetaan aina oman edun edelle.

On syy aiempaan vaalikäyttäytymiseen mikä hyvänsä, olisiko helsinkiläisten syytä pohtia huolellisesti haluavatko he edelleen tukea kehitystä, jonka mukaisesti Helsinki tallustelee tukholmalaisia jalanjälkiä ja jossa kantaväestön edustaja on kakkoskansalainen omassa kaupungissaan ja maassaan?