Blogi: Timo Vihavainen, ti 18.02.2020 21:50

Fariseuksille kyytiä

Syntyjä syviä

 

Jari Ehrnrooth, Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle. Otava 2019, 245 s.

 

Jari Ehrnroothin kirjaa voi lukea monella tavalla. Sitä voi pitää suuruudenhulluna itsensä korottamisena, maanisen moralistin järkeilynä, poliittisen klassisen liberalismin rehabilitointina hyvinvointivaltiona ideologiaa vastaan tai juurille saakka menevänä keskusteluna sivilisaatiomme arvoperustasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista.

Omasta mielestäni se on ennen muuta tuota jälkimmäistä, vaikka onkin selvää, että siitä seuraa myös poliittisia johtopäätöksiä, joista ei voi tarkoin sanoa, mitä ne ovat. Ainakin ristiriita nykyisin vallitsevan ideologian kanssa on ilmeinen ja sovittamaton.

Kirjoittaja tunkeutuu maailmankuvamme perusteisiin ja Nietzschen tavoin hajottaa palasiksi niin kristinuskon kuin se pyhimmän ytimen, aina vuorisaarnaa myöten.

Näinhän jokaisen, jolla on filosofista kunnianhimoa, täytyy tehdä etsiessään arvojärjestelmämme perustaa. Siitä taas seuraa ainakin nykyään suurella välttämättömyydellä viholliseksi ja epäihmiseksi julistaminen niissä piireissä, joissa kyky ja halu aitoon filosofiseen ajatteluun puuttuu.

Muistamme varmaan, mitä Jussi Halla-ahosta sanottiin sen jälkeen, kun hän pohdiskeli, että kiistattomasti ihmisarvoa voidaan mitata vain ihmisen tuottamalla taloudellisella hyödyllä. Sen sijaan, että olisi esitetty jokin vasta-argumentti, yritettiin filosofiaan sortunut poliitikko demonisoida ja leimata ihmisvihaajaksi…

Ehrnrooth tarttuu jokaisen asettamansa kysymyksen kohdalla härkää sarvista. Ihmisarvosta hän toteaa, että nykyisessä muodossaan se on oikeastaan yhtä tyhjän kanssa, koska arvo ei ole tosiasia, vaan mielipide.

Ihmisarvoa ei saa asettaa kyseenalaiseksi, koska se ei kestä sitä. Sitä on kumarrettava, koska muuten voisi huomata, ettei sillä ole vaatteita, toteaa kirjoittaja.

Hänestä tämä tilanne on epätyydyttävä. Ihmisyydelle voidaan antaa arvo, mutta sitä ei voida perustella hänen olemassaolollaan, vaan sillä, mihin hän pyrkii.

Elämälle ja siis myös ihmiselle voi antaa arvon hänen pyrkimyksensä hyvään, mikä on monipuolinen käsite. Se voi myös antaa päämäärän koko sivilisaatiolle. Kirjoittaja puhuu superhumanismista, johon on pyrittävä ja huomaamme tietenkin tuossa käsitteessä vanhan kunnon yli-ihmisen tulevan mainituksi.

Nietzsche onkin muuan kirjoittajan kotijumalista ja hän selvästikin ihailee tämän juuriin asti menevää rehellisyyttä ja rohkeutta. Itse yli-ihminen –mitä sanaa kartetaan- eli siis korkeammalle tasolle pyrkivä ihminen näyttää kuitenkin olevan toisenlainen kuin Nietzschen melko epäsympaattinen luomus –sikäli kuin jälkimmäisestä voimme jotakin päätellä.

Yli-ihmiseksihän ei voi ruveta, sen synnyttäminen voisi sen sijaan olla ihmissuvun päämäärä, kun ei muitakaan kerran ole, ymmärrän Nietzschen ajatelleen.

Ehrnrooth mainitsee kiinnostavasti, että ihmisen onnettomuuksiin kuuluu, ettei hän voi verrata itseään mihinkään kilpailevaan lajiin. Veli paviaani tosin näyttää joidenkin luonnon palvojien mielestä olevan ihmistä paljon jalompi ja autenttisempi olento, mutta tämähän vain paljastaa tuon kuppikunnan oman naurettavuuden ja uskomattoman rappion.

Edellinen ei sitten ole Ehrnroothilta, kiiruhdan sanomaan, ettei väärinkäsityksiä tulisi.

Joka tapauksessa Ehrnroothin ajattelussa arvojen hierarkkisuus on kaiken a ja o. Ihminen on ja hänen tulee olla ylpeästi luonnon herra, eikä mikään luontokappale, jonka ainoana päämääränä on tyydyttää niitä tarpeita, jotka hänellä sattuu olemaan. Kaikkein vähiten ihmiskunnan päämääränä voi olla tällaisen elämäntavan tukeminen.

Kirjoittaja uskoo kulttuurievoluutioon ja katsoo, että sitä tietä on jo saavutettu valtavasti. Se on kuitenkin vaarassa pysähtyä, mikäli unohdetaan, että arvot ovat luonteeltaan hierarkkisia ja että jokaisen, sekä yksilön, että yhteiskunnan ja jopa kulttuurin on pyrittävä yhä korkeammalle. Nyt tyydytään menemään siitä, missä aita on matalin ja sellaisesta jopa kerjätään arvostusta.

Kirja on varsin rikas monessa suhteessa. Se keskustelee suurten eetikkojen kanssa Jeeuksesta Nietzscheen ja Tolstoihin, eikä kaihda puuttumasta mihinkään nykykulttuurin tabuun.

Säälittävä tai kauhistuttava esimerkki nykykulttuurin tilasta on kirjoittajan esittämä suomalaisten piispojen reaktio parin vuoden takaiseen Turun terroritekoon. Siinä ilmenee kristillisen –kirkollisen- etiikan nykyinen konkurssi kaikessa alastomuudessaan.

Nykyinen hyvinvoinnin –well-being- tavoittelu pitää korvata hyvintoiminnan –well-doing- tavoittelulla. Jokaista on kannustettava kehittämään itseään yhä pitemmälle. Pelkästä olemassaolosta ei ole ketään palkittava.

Syrjäytyminen on yksi suurimmista ongelmista, toteaa kirjoittaja. Sitä ei saa sallia –mutta kysynpä tässä, miten se voidaan estää? Siinä ei tainnut taannoinen aktiivimallikaan auttaa?

Politiikan käytännön ohjeita kirjasta ei kannata hakea, mutta sitäkin suurempi syy olisi käytännön poliitikoilla lukea nämä pohdinnat ja miettiä asioita itse.

Mutta poliittinen kenttähän toimii nykyään aivan ala-arvoisella tasolla. Sen sijaan, että vastakkainasettelussa aidosti pyrittäisiin ymmärtämään vastapuolta, se määritelläänkin viholliseksi ja ymmärretään tahallaan väärin sen tarkoituksia niin paljon kuin mahdollista.

Tältä infantiililta puhumisen ja ajattelun tasolta on luultavasti mahdotonta enää mennä alaspäin, joten ainakin minulla on tiettyä optimismia sen suhteen, että tässä vielä ollaan nousemassa.

Ehkäpä tämä itsetyytyväinen lullukkasivilisaatiomme ei vielä olekaan tuomittu? Se on sentään osoittanut tavatonta palautumisen ja uudistumisen kykyä ja ihmiskunnan kehittyminen korkeammalle tasolla on mitä suurimmassa määrin länsimaisen kulttuurin ansiota.

Sitä voimme edustaa ylpeästi, vaikka sen nykyinen suuntaus näyttääkin olevan kohti pysähtymistä, jonka moottoreina, jos niin voi sanoa ovat kristillinen perintö sen nykymuodossa ja sen elähdyttämä kollektivismi. Yksilö ja hänen vastuunsa ovat ne asiat, joiden suuntaan kulttuuria pitäisi kehittää, mikäli yleensä halutaan, että se lainkaan kehittyy.

Puheet saattavat kuulostaa korskeilta, mutta kyllä kirjoittaja aina tuo esille myös nöyryytensä: asiat eivät ole vielä kyllin hyvin. Eipä siis ruveta keskittymään itsetyytyväisyyteen, hemmotteluun tai armoon…

 

 

Timo Vihavainen ti 18.02. 21:50

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Demokratuuria kohti

to 02.04. 22:52

Epitafiton aika

ma 30.03. 23:06

Ruttolippu

pe 27.03. 01:17

Setä ei viihdy

ti 24.03. 23:56

Kirjattomat, karjattomat miehet

ma 23.03. 23:17

Spenglerin pamfletti

pe 20.03. 23:48

Rikollisuuden ehkäisyä entisaikaan

ke 18.03. 22:23

Ruton näkökulma

ma 16.03. 23:22

Pyhän Yrjön maassa

to 12.03. 22:21

Talvisodan muistaminen

ke 11.03. 22:04

blogit

Vieraskynä

Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

ma 09.03.2020 23:42

Juha Ahvio

Kristus on ajallisen historian voittoisa Herra

to 02.04.2020 22:56

Professorin Ajatuksia

Älyllisesti epärehellisen palkka

to 02.04.2020 22:51

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS

pe 20.03.2020 23:49

Petteri Hiienkoski

Maassa nimeltä Suomi: Surullinen tarina Sanna Marinin hallituksesta

ke 01.04.2020 16:17

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismista kansallismielisyyteen

pe 27.03.2020 14:29

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Huonosta eläinten kohtelusta koronaepidemiaa ja antibioottiresistenssiä

pe 03.04.2020 14:40

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Presidentti Niinistö voi pelastaa Suomen

to 02.04.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Suomalaisten hengelle ja terveydelle vaarallinen sisäministeri Ohisalo

ti 31.03.2020 09:54

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Koronan harhat

pe 03.04.2020 20:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

On aivan sama

su 08.03.2020 18:38

Timo Vihavainen

Demokratuuria kohti

to 02.04.2020 22:52

Matti Viren

5 miljardia

ma 23.03.2020 23:19