Blogi: Timo Vihavainen, ke 25.11.2020 23:32

Kohti konfliktia?

Idylli säröilee

 

Neuvostoaikana Suomen ja itäisen naapurin suhteet olivat hyvät, eikä varsinaisia häiriötekijöitä esiintynyt julkisuudessa. Niinpä mikä tahansa kriittinen ääni jonkin neuvostolehden sivulla pantiin sitäkin tarkemmin merkille. Niistä tiedettiin, aina että siinä kuului Kremlin ääni.

Nyt politiikka ei enää ole Venäjällä samanlainen valtion monopoli kuin aikoinaan ja venäläinen media on moniäänistä. Edes ulkopolitiikka ei ole pyhä alue. Niinpä Suomestakin kirjoitellaan kaikenlaista, kun kerran saa kirjoittaa.

Toki valtio on Venäjällä varmistanut sen, että sen ääni kaikuu ylimpänä ja monessa tapauksessa on lukijalle ollut selvää, mistä päin tuuli puhaltaa. Jopa valtion virallinen äänenkannattaja Rossijskaja gazeta on joskus julkaissut melko uskomatonta tarinaa ystävällisestä naapurimaasta. Näin tapahtui esimerkiksi tunnettujen lapsikonfliktien yhteydessä.

Naapurimaan eli siis Suomen ystävällisyyttä ei kuitenkaan yleensä ole asetettu ainakaan suoraan kiistanalaiseksi. Suomen pysyminen erillään Natosta on sentään jotakin, jolle kannattaa antaa oma merkityksensä, vaikka toisaalta Suomen yhä läheisempi yhteistyö sen kanssa herättää aina reaktion.

Viime aikoina lehdet ovat ihmetelleet Suomen hävittäjähankintoja, joita on ohjuksineen pidetty hyökkäysaseina. Syystä onkin.

Maailmanpolitiikassa on muutama vuosi sitten tapahtunut hyvin valitettava ja suorastaan skandaalimainen käänne, kun suurten ydinasevaltojen keskinäiset suhteet ovat turmeltuneet lähes samalle tasolle kuin ne olivat niin sanotun neuvostovallan aikana.

Kun silloin totalitaarinen supervalta selitti olevansa niin sanotun kapitalistisen maailman leppymätön vihollinen ja julisti, että käynnissä oli yhteiskuntajärjestelmien totaalinen kaksinkamppailu, joka tulee päättymään ja voi päättyä ainoastaan sen omaan täydelliseen voittoon, oli vapaan maailman puolustaminen asia, jonka vuoksi katsottiin mahdolliseksi jopa saattaa maailma ydinasesodan vaaralle alttiiksi.

Nyt mitään sellaista vaaraa ei ole. Venäjä on tosin lähipiirissään osoittanut valmiutta uhmata muun maailman mielipidettä palauttaakseen entisiä asemiaan, joskin varsinaista asevoimaa on käytetty minimaalisesti.

Legalistinen koulukunta, joka asenteissaan Euroopan rajojen suhteen astelee kreivi Metternichin koeteltuja jälkiä, on ollut tässä asiassa non possumus-kannalla, mikä on epäilemättä yksi ja sitä paitsi helpoin tapa reagoida kansainvälisen politiikan häriötiloihin. 

Onko se myös ainoa oikea tai edes olennaisesti muita parempi tapa ja säilyykö sen oikeutus ajasta aikaan (50 vuotta? 100 vuotta? 500 vuotta?), on taas toinen kysymys. Esimerkiksi Kosovon kohdalla tällainen legalistinen ajattelutapa ei häirinnyt lainkaan. Vuosisadat olivat tehneet tehtävänsä ja sen, mitä jäi tekemättä, viimeistelivät Naton pommitukset.

Yleensähän rajoja on voitu muuttaa vain sodalla ja sillä uhkaamisesta on nyt viime vuosina tullutkin kansainvälisen politiikan normaalitila. Valistuneella aikakaudella olisi kyllä voinut olettaa, että kyettäisiin ainakin periaatteessa hoitamaan neuvotteluilla kaikki sellaiset asiat, jotka eivät ole ydinsodan arvoisia. Jälkimmäisiä asioitahan ei taas ole eikä voikaan olla.

Puuttumatta siihen, mitä suurvaltojen olisi tehtävä, voidaan todeta, että Suomen roolin tässä kokonaisuudessa on hyvin pitkälle sanellut EU –tuo taloudellinen jättiläinen ja poliittinen kääpiö, jota voisi luonnehtia myös älylliseksi kääpiöksi. Näyttäähän siltä, että normaali diplomatia, joka edellyttää täysivaltaisia edustajia, ei ole tämän konglomeraatin kohdalla ylipäätään mahdollista.

Niinpä Suomi on nyt jo hyvän aikaa ollut poliittisissa siiliasemissa Venäjän suhteen. Tämä asema on meille delegoitu. Monet näyttävät sisäistäneen tämän uuden roolimme niin perusteellisesti, että toden teolla valmistautuvat aseelliseen mittelöön suurvaltaa vastaan. Jännittäväähän on ajatella sellaista sotaa, jossa olisi jopa naisupseereita! Wie herrlich weit wir es gebracht!

Sivumennen sanoen, en ole huomannut, että Venäjällä olisi ilmestynyt vastaavaa kirjallisuutta. Ehkä joku tietää paremmin. Itse en ylipäätään juuri lue roskakirjallisuutta (ks. kuitenkin  https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=shirreff ).

Onhan se aika hurja ajatus, mutta onhan sitä suurvaltaa vastaan käyty ennenkin. Tosin siihen aikanaan jouduttiin vastoin tahtoamme, ennen muuta naapurin diktaattorin typerän ylimielisyyden takia. Ja pelastuttiin sitten vain todellisen ihmeen kautta.

Mutta olipahan hyökkääjän turpa sitten veressä, jos oli omakin. Tyhmimmät nuorukaiset Venäjällä ovat muuten julistaneet voiton päivän marsseilla: možem povtorit! Voidaan ottaa uusiksikin!

Oikeasti sellaista vastustaa viimeisen hengenvetoonsa asti jokainen, joka kykenee edes jossakin määrin ymmärtämään, mitä tapahtui. Se koskee niin heitä kuin meitä.

Mutta kun tuntuu siltä, ettei tuota menneisyyttä kyetä ymmärtämään, vaan luodaan siitä simppeli sankaritarina ja siinä samalla vielä uhrikertomus. Koko juttu oli sen vika, joka aloitti ja lopputuloksena oli suuri vääryys, nimenomaan ja ainoastaan meikäläisille.

Ihmisen aivot ovat tavattoman hieno mekanismi ja sen tuotteillehan koko sivilisaatiomme saavutukset perustuvat.

Mutta ne pelaavat myös aivan simppeleillä meemeillä ja asettuvat helposti aivan primitiivisten viettien käytettäviksi. Historiasta on aina helppo muovata sellaisia, iskulauseenomaisia näkemyksiä, jotka palvelevat haluttua tavoitetta.

Venäjällä Suomi on kautta historiansa ollut ennen muuta sympaattinen mallimaa, josta kannattaa pikemmin ottaa oppia kuin sitä vähätellä. Tämä näkemys toistuu kautta linjan venäläisissä 1800-luvun Suomi-kuvauksissa, joita on ansiokkaasti tutkittu myös akateemisella tasolla.

Neuvostokausi aiheutti katkoksen tähänkin asiaan, mutta toisen maailmansodan jälkeen Suomen erikoisasemasta tuli taas hyvin selvä. Kapitalistinen maailma oli pahansuopa, hyökkäävä ja rappeutunut, mutta ystävällismielinen Suomi muodosti poikkeuksen.

Niinpä Suomea vältettiin edes mainitsemasta Neuvostoliiton sodan aikaisten vihollisten joukossa. Talvisota mainittiin sotaisena konfliktina, joka kuitenkin saatiin rauhanomaisesti ratkaistua (История Великой Отечественной Войны: «Вооруженный конфликт и его мирное урегулирование»). Rauhanomainen ratkaisu oli tietenkin jo mainio asia sinänsä ja tuonkin välikohtauksen varsinainen pääasia. Mutta jatkosodasta harva neuvostoihminen tiesi yhtään mitään.

Tilanne muuttui pikku hiljaa Neuvostoliiton hajottua. Vuosien mittaan ovat valkoiset aukot täyttyneet niin talvisodan kuin jatkosodankin osalta.

Tietysti julkisuuteen on tullut myös meidän kannaltamme ikäviä asioita. Se on ollut useimmille venäläisille uutta, mutta mikseipä niitä olisi nostettu esille, ei meilläkään ole kainosteltu osoittaa Neuvostoliiton syntejä.

Toki naapurin puolella on eräissä tapauksissa esitetty täysin mielettömiä väitteitä aina elävältä hautaamisista ja kaasukammioista lähtien ja kaiken kukkurasi vielä rakennettu lasten keskitysleiri, Putinin Disneyland, kuten eräät venäläiset kirjoittajat ovat sarkastisesti todenneet.

Toki tässä propagandakampanjassa on mukana paljon suoranaista roskaa ja kun asiat irrotetaan kontekstistaan, saadaan aikaan samanlaista sotkua kuin amerikkalaisessa BLM-kampanjassa ja pahempaakin.

Mutta toki niitä uhreja oli, sellaisiakin, jotka ovat nimenomaan Suomen vastuulla. Asiaa ei muuta se, että naapuri tällä suunnalla toteutti ensimmäisenä etnisen puhdistuksen politiikkaa ja suoranaista kansanmurhaa.

Kun tässä nyt on musta kylki kummallakin, on syytä aivan rauhallisesti selvittää, mitä tapahtui ja miksi ja vielä sekin, mihin asiat aikoinaan liittyivät.

Molemmilla puolilla on oma pisteensä, josta he maailmaa tarkastelevat. Venäjän sanonta totška zrenija –katselupiste on mielestäni mainio ilmaus, vaikka kyllähän myös näkökulma sulkee sisäänsä jokseenkin saman asian. Pitäisi vain aina muistaa, ettei molempien oksapuolten näkökulma voi olla sama ja sitä kunnioittaa. 

Näissä viime vuosien Suomi-kampanjoissa näen takana yrityksen yleisen mielipiteen ohjailuun. Taannoinen kulttuuriministeri Medinski oli historian uudelleentulkinnan ja tulkintojen markkinoinnin alalla hyvin aktiivinen. Hän käytti mainiota termiä piarit (lyhenteestä PR –pi-ar). Venäjän oli jo aika päästä yleisen syntipukin roolista, joka oli sille kohtuuton. 

Tämän vuoksi oli kaivettava esille muiden synnit, oli mieletöntä pitää muita maita (kuten Suomea) nuhteettomina mallimaina. Venäjän ongelma ei ollut sen historia, vaan sen kehno PR (piar). Tämäkään näkökohta ei ole ihan mieletön.

Tähän voidaan sanoa, että moinen näkökulma jättää pois näkyvistä sen, että Venäjän onnettomuuksiin ja sen harjoittamaan pahuuteen oli pitkän aikaa syyllinen ennen muuta totalitaarinen järjestelmä. 

Näinhän se on, mutta kyllä Venäjä on Neuvostoliiton seuraajavaltio, eikä se itse asiassa edes voi sanoutua kokonaan irti historiastaan. Toki Saksa saatiin tällaiseen kiirastuleen pakotettua, mutta Venäjän kohdalla se on ollut mahdotonta ja taitaa ollakin vielä pitkän aikaa. Saksa oli ensin lyötävä matalaksi.

Siihen asti kannattaa nimenomaan keskustella historiankin kiistakysymyksistä eikä suoralta kädeltä torjua esitettyjä syytöksiä mielettöminä, vaikka ne sellaisia joskus olisivatkin. Kyllä se totuus sieltä esille nousee, ainakin tutkijoiden tiedoksi.

Sen jälkeen pallo on noilla PR-ihmisillä ja Venäjälläkin se merkitsee yhä sitä, että heillä on omissa viestimissään sellainen liikkumavapaus, kuin olosuhteet sallivat. Sama se on meilläkin.

Oven avaamista tässä tarvitaan eikä aidan panemista.

 

 

Timo Vihavainen ke 25.11. 23:32

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

Ihmisillä on hyvä tahto

la 14.08. 23:39

Muuan tragedia

to 13.05. 20:28

Stalin julisti vuonna 1937, että ensimmäisen kysymyksen oli aina oltava:

to 29.04. 23:29

Pääkirjoitusskandaali

to 15.04. 23:18

Mikä on kunnioituksen asema arvopohjassamme?

ti 19.01. 11:08

Ankkalammikon Augustinus?

la 19.12. 01:29

Kohti konfliktia?

ke 25.11. 23:32

Suomi Suomeksi

ke 18.11. 17:02

blogit

Vieraskynä

Koronakriittinen lähdekritiikki ei horju

ma 13.09.2021 22:43

Juha Ahvio

Akateeminen tiedeyhteisö on politisoitunut

su 29.08.2021 13:53

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Ilmastopolitiikka systemaattisessa harhassa

su 23.05.2021 18:06

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

AUKUS yllätti EU:n

ti 21.09.2021 14:41

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Amran - Pohdintaa vuonna 1990 Suomeen tulleen somalipakolaisen kirjasta

pe 03.09.2021 00:22

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Valeisradio hämärtää tarkoituksellisesti (?) uutisoinnillaan Interceptin uuden WUHAnin laboratorioraportin poliittisen merkityksen

pe 10.09.2021 11:09

Heikki Porkka

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) antaa väärän todistuksen lähimmäisestään

ke 14.07.2021 12:01

Tapio Puolimatka

Rokotepassien avulla kohti digitaalista diktatuuria?

to 09.09.2021 21:09

Olli Pusa

Ilmastonmuutoksen kulissi putoaa?

ma 06.09.2021 11:19

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09.2021 23:47

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44