Blogi: Timo Vihavainen, to 12.11.2020 21:29

Historian hämärästä nostettua

Sukelluksia historiaan

 

Jaan Kross, Kleion silmien alla. Suomentanut Jouko Vanhanen. Moreeni 2012, 261 s.

 

Jaan Kross saattaa olla nykyään meillä tunnetuin virolainen kirjailija. Syytä onkin. Hänen tuotantonsa on monipuolista, mutta koko maailmassa tunnetut historialliset romaanit ovat siitä näkyvin osa.

Suurelle kansalle historia on normaalisti aina kerskailtavien urotekojen kronikka. Pienelle kansalle historiasta löytyy todistus sen olemassaolosta ja selviytymisestä -kaikesta huolimatta.

Virolaiset ymmärtävät erinomaisesti olevansa pieni kansa, jonka katoaminen historiasta on täysin reaalinen mahdollisuus, joka vielä hiljattain oli lähellä aktualisoitumistaan.

Mitä taas meihin suomalaisiin kansana tulee, taidamme olla merkillinen hybridi, jonka itseymmärryksessä yhdistyvät niin suurvaltainen huono omatunto kuin pienen kansan alemmuuskompleksi. Virolaiset ovat toisenlaisia.

Kross aloitti historiallisten aiheidensa työstämisen jo neuvostoaikana, jolloin itse asiassa lähes kaikki virolaiseen kansakuntaan eli siis nationalismiin liittyvä oli tabu. Etnografista ainesta toki sallittiin, mikä todisti kaikkein humaaneimman järjestelmän laajakatseisuudesta. Historiaa ei voinut kieltääkään, mutta sen oli syytä kertoa oikeaa tarinaa.

Krossin historialliset teokset lähtevät todella eläneiden ihmisten elämäkerrasta ja poikkeavat sikäli esimerkiksi Mika Waltarin kirjoista. Kirjoittaja on tässäkin tapauksessa tehnyt paljon töitä taustojen selvittämisessä ja kirjoissa kuvatut asiat olisivat voineet olla mahdollisia. Ne osoittavat ainakin sen, millaisia asioita kansan historiaan kuului.

Liivinmaan aateli eli Viron saksalaiset olivat Venäjän valtakunnassa aivan tavattoman hyvin menestynyt ryhmä. Moisionherrojen nimet nousevat yhä uudelleen esille Venäjän ylimmän hallinnon ja armeijan johtavien virkojen kohdalla. Mutta missä oli maarahvas eli virolainen kansa?

Vastaus kuuluu, että se eli sorrettua ja oikeudetonta maaorjan elämää aivan samoin kuin venäläiset säätyveljensäkin. Suomessa tilanne oli parempi, mutta ei sentään niin hyvä, kuin yritimme länteen suunnatussa sotapropagandassa aikoinaan esittää. Vapaus oli suhteellista eikä demokratia kuulunut yhteiskunnan todellisuuteen ennen 1900-lukua.

Nyttemmin on nostettu esille mahdollisuus kirjoittaa Venäjän historiaa niin sanotun postkolonialismin näkökulmasta. Huomiota herättänyt yritys on Helsingissä väitelleen Aleksandr Etkindin käsialaa.

Asialle on perusteita, jo kuuluisa Venäjän historian klassikko Kljutševski nimitti Venäjää itseään kolonisoivaksi maaksi.

Kolonisointi tässä tapauksessa tarkoitti aika lailla samaa kuin uudisasukkaiden harjoittama maiden valtaaminen Amerikan lännessä, mutta myös siirtomaaherruuden tapaisesta yhteiskuntajärjestelmästä oli syytä puhua.

Suuressa lännessä laajennuttiin, joskaan ei eletty, alkuasukkaiden kustannuksella. Venäjällä taas riistettynä luokkana oli oma talonpoikaisto. Herrat pyrkivät erottautumaan siitä jopa ryhtymällä puhumaan keskenään vierasta kieltä. Kuilu kansan ja herrojen välillä ei olisi voinut olla syvempi.

Vai olisiko sittenkin? Virossa maarahvas eli virolainen kansa oli myös maaorjan asemassa ja herrasväki oli muualta muuttaneiden orjuuttajien kasti, joka eli kantaväestön kustannuksella. Virolaisten historiaan ei todellakaan kuulu herrakansan rooli, se oli kokonaan varattu saksalaisille.

Meillähän on jo havaittavissa kansainvälisen muodin mukaisia yrityksiä nähdä oma historiamme jonkinlaisen kolonialismin näkökulmasta, joko sorrettuna ryhmänä tai sortajina(!). Meillähän tuotettiin tervaa orjalaivojen kylkiin…

Odottelen henkeä pidättäen, milloin ilmestyy ensimmäinen virolainen postkolonialistinen kirja, joka paljastaa sen kansan eläneenkin etelän alkuasukkaita riistämällä.

Mutta toistaiseksi joudumme siis tyytymään niihin tilityksiin, jotka liittyvät Viron todelliseen menneisyyteen.

Krossin 1500-luvun alkuun sijoittuvat kertomukset liittävät Tallinnan porvarit aikakautensa maailmanhistoriaan. Tallinna -siis Rääveli- oli hyvinvoipa hansakaupunki, mutta toistahan se oli Espanjan hovi, jossa maailmaa kiertävä kuvataiteilija Michel Sittow oli muun muassa kiertänyt. Rakkaus pysäytti hänet kuitenkin Tallinnaan, jossa yhä on hänen veistämänsä omintakeinen Pyhä Yrjön patsas. Sitä pitänee taas käydä katsomassa Nigulisten kirkossa uusin silmin...

Muuan kertomus liittyy myös Friedrich Reinhold Kreutzwaldin talonpojalta kuulemaan tarinaan suuresta kivestä, joka on Lohusalun tienoilla ja jota sanottiin Kalevanpojan (Kalevipoeg) heittämäksi. Siitäpä innostus virolaisten omaan kansalliseepokseen! Eipä ole tätäkään asiaa tullut Lohusalun venesatamassa ymmärrettyä.

Toinen kertoo suuresta kansallisesta merkkimiehestä Johann Voldemar Jannsenista, jonka väitettiin saaneen saksalaisilta lahjuksia, jotta kirjoittaisi myönteisemmin heistä. Kilpailevaa, Jakobsonin ryhmittymää voitiin sen sijaan syyttää venäläisten suosimisesta.

Jannsenin syyllisyyttä ei voitu todistaa, mutta Kross kuvittelee todisteiden itse asiassa olleen olemassa. Kun Jannsenin poika löytää ne ja suuttuu hillittömästi, selittää isä viileästi, ettei hänen poliittinen linjansa perustunut mihinkään lahjuksiin. Rahan hän otti vastaan, tukeakseen oikeaa asiaa. Tilanne oli siis samanlainen kuin kylmän sodan aikaisessa Suomen politiikassa.

Tarina kenraali Michelssonista (Michelssonen) liikkuu sekin tositapahtumien tasolla, ainakin jossakin määrin niitä tietenkin muunnellen.

Michelsson, joka muuten johti venäläisiä Porrassalmella, esitetään talonpojan poikana, joka oli omilla avuillaan ja kaikkeinkorkeimmalla suosiolla noussut yhteiskunnan huipulle. Hänen ehkä huomatuin urotyönsä oli Pugatšovin sitkeän talonpoikaiskapinan kukistaminen, josta kunnia on annettu lähinnä Suvoroville.

Hölmöjen hätkäyttäminen ja sovinnaisuuksien pilkkaaminen -èpatage- on Michelssonin maun mukaista ja kun ritarikunta järjestää hänen kunniakseen juhlat, hän tuo mukanaan juhlahuoneistoon talonpoikaiset isänsä ja äitinsä. Se on tietenkin ennenkuulumaton skandaali.

Vanhemmat ovat pojastaan ylpeitä, mutta äiti tuntee piston sydämessään. Entäpä jos talonpoikaiskapina sattuisikin Virossa? Poika voitaisiin komentaa sitä kukistamaan ja hän tekisi selvää talonpojista. Vai kuinka?

Tässäpä olisi ainesta kenraalin sosiaalisen omantunnon heräämiselle ja katumukselle oman aseman tähden. Olisiko tämä hieman samaa kuin neekeriorjan nouseminen piiskaajan paikalle?

Vai jätetäänkö nyt jo pois ne afrikkalais-amerikkalaiset vertaukset, kun on Viron historiasta puhe?

Viron kansalla, kuten myös suomalaisilla on kyllä ollut ihan oikeasti oma historiansa ja sukupolvien ketju ulottuu ja on aina ulottunut jonnekin hamaaseen ikihämärään, josta tietoa tuovat meille vain nerokkaat kosmologimme.

Konkreettista tietoa alistettujen kansanryhmien elämästä ennen muinoin on sinänsä paljonkin, mutta se tuppaa olemaan enemmän tai vähemmän yhdentekevää, verottajan, riistäjän ja rankaisijan näkökulmasta katsottua.

Krossin kansallinen merkitys taitaa olla siinä, että hän yhdistää aikoinaan ääntä vailla olleen maarahvaan elämän siihen maailmanhistoriaan, jonka kaikki tuntevat.

Ja kansallinen näkökulma ei Virossa ole kirjoittajan häpeä, vaan hänen kunniansa. Se meillä taitaa olla erona.

Jouko Vanhasen kieli on hyvää suomea ja selitysosasto on valaiseva.

 

 

Timo Vihavainen to 12.11. 21:29

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44