Lenin ja Suuri Lokakuu

Minun sukupolveni, jopa Suomessakin, muistaa hyvin ilmauksen Lokakuun Suuri Sosialistinen Vallankumous. Lyhyesti sanoen vain Suuri Lokakuu.

Vähänkös niitä oli meilläkin taiteellisia tai muuten vain kulttuurisia sieluja, jotka innoittuivat 1970-luvulla tällaisista aivokummituksista. Meemeiksihän niitä taidetaan nyttemmin sanoa.

Jo perestroikan aikana sanoivat ne, jotka jo uskalsivat, ettei bolševikkien valtaannousu vuonna 1917 ollut mikään vallankumous, saati sitten suuri sellainen. Lokakuussa se tapahtui juliaanisen kalenterin mukaan, mutta gregoriaanisen mukaan vasta marraskuussa. Toki voidaan tuolle merkittävälle tapahtumalle sentään hyväksyä sen tapahtuminen Venäjän lokakuussa.

Nykyäänhän Venäjällä ei enää ole aikoihin puhuttu lokakuun vallankumouksesta (revoljutsija), vaan vallankaappauksesta (perevorot). Kyse ei ole vain terminologiasta, vaan koko asian olemuksesta: vallankumouksethan ovat lainomaisia, valtavia yhteiskunnallisia tapahtumia, vallankaappaukset pinnallisia vallanvaihdoksia.

Kuitenkin myös Venäjällä puhutaan toki yhä Venäjän vallankumouksesta vuonna 1917. Olihan siinä tosiaan kyse maan perinpohjaisesta mullistuksesta, vaikka lokakuun kaappaus sinänsä olikin detalji, tosin kohtalokas sellainen.

Sen nimittäminen lainomaiseksi maailmanhistorian käännekohdaksi toki olisi pelkästään huvittavaa, ellei sitä olisi aikoinaan erittäin suurella vakavuudella sellaiseksi todistettu ja elleivät miljoonat olisi niin jopa uskoneet, siinä luvussa monet hyvin merkittävät intellektuellit.

Vallankumoukset ovat marxilaisittain historian suuria hyppäyksiä, joissa yksi yhteiskuntamuoto muuttuu äkillisesti toiseksi. Lokakuun kaappauksen tuloksena mitään sellaista ei tapahtunut. Venäjän vallankumouksenhan piti leniniläisen teorian mukaan olla osa maailmanvallankumousta, jonka varsinaiset ainekset olivat kypsyneet pisimmälle kehittyneiden teollisuusmaiden yhteiskunnissa.

Toisinhan siinä kävi ja kautta 1920-luvun kipeä teoreettinen kysymys oli, voitaisiinko nyt lainkaan rakentaa takapajuisella Venäjällä uutta, sosialistista yhteiskuntaa. Klassisen marxilaisen teorian mukaan se tietenkin oli takapajuisessa maassa mahdotonta.

Vajaan pappisseminaarin kurssin suorittanut Stalin todisteli, että se oli täysin mahdollista ja murjoi koko Venäjän yhteiskunnan uuteen uskoon ensimmäisellä viisivuotissuunnitelmallaan vuosina 1928-32, jota joskus on sanottu Venäjän todelliseksi vallankumoukseksi.

Leninin ja Lokakuun kaappauksen kanssa koko asialla oli tekemistä vain välillisesti. Silloin perustettu diktatuuri osoittautui niin kestäväksi, että se saattoi rankaisematta tehdä Venäjällä miltei mitä tahansa. Siinä mielessä Lenin siis oli sosialistisen Venäjän arkkitehti.

 Itse hän ei sitä luonut, mutta hänen jälkiään seuraillut Stalin teki sen kahdenkymmenen vuoden viiveellä leniniläisin metodein eli massaterrorin ja ihmisten alhaisimpien vaistojen kosiskelun avulla. Vuoden 1936 lopulla hyväksyttiin sosialistisen Neuvоstoliitоn perustuslaki ja vuonna 1937 pidettiin ensimmäiset vaalit sosialismin oloissa.

Suuren terrorin ajoittuminen juuri tähän aikaan eli sosialistisen yhteiskunnan tulemiseen ei ole mikään sattuma, vaan nimenomaan välttämätön osa uuden yhteiskunnan ja uuden ihmisen ilmaantumista tähän maailmaan. Toista ei olisi ollut ilman toista.

Kätilönä oli jälleen koeteltu ase: massaterrori. Ihmiset peloteltiin käyttäytymään uudella tavalla ja osa tuhottiin määrätietoisesti. Teorian kannalta se ei auttanut mitään. Neuvostoliitto oli vieläkin talonpoikaisvaltainen maa eikä suinkaan koko maailman yhteiskunnallisen kehityksen kärjessä.

Mutta kun jokin systeemi toimii käytännössä, kysyy vain harva kiinnostuneena, toimiiko se myös teoriassa. Kyllähän Venäjällä ainakin jälkeä syntyi, millä hinnalla ja miksi, on kysymys erikseen. Tilastot pidettiin valtiosalaisuutena, kuten miltei kaikki muutkin asiat. Aseiden tuotantomääriä sopi kyllä avoimestikin mainostaa.

Kun tuo kuuluisa ensimmäinen sosialistinen yhteiskunta, joka ehti jo peräti saavuttaa myös ensimmäisenä maailmassa ns. kehittyneen eli kypsän sosialismin vaiheen, sitten romahti, kesken kommunistisen yhteiskunnan rakennustyön, seurasi koko maailmassa suuri aatteellinen krapula. Lännessä se sai ns. postmodernismin muodon.

Suuria tarinoita ei muka enää maailmassa ollut, kun tarina kommunismin rakentamisesta oli jouduttu hylkäämään. Historiakin loppui siinä samassa tarpeettomana, koska kehityksen korkein aste eli liberaali demokratia oli jo saavutettu.

Oli tietenkin selvää, ettei tätä kaikkialla purematta nielty. Venäjällä oli ja on pieni, mutta kiukkuinen seurapiiri, jonka parissa niin Lenin kuin Suuri Lokakuu ovat yhä arvossaan.

Leninin 150-juhlan kunniaksi muuan tämän hengen lapsi, muuan Vladimir Pavlenko kiteytti kirjoituksessaan ne olennaiset kohdat, joita bolševikkien nykyiset, yleensä aina patrioottiset tai ultrapatrioottiset kannattajat hellivät historiantulkinnoissaan.

Hänen mielestään bolševikkeja ja siis Leniniä ei ensinnäkään voida syyttää keisarin vallasta syöksemisestä, sillä senhän tekivät duuman liberaalit. Hän torjuu myös väitteen Venäjän pilkkomisesta, jonka Lenin saksalaisten agenttina sai aikaan. Vallan otettuaan bolševikit ennen pitkää kykenivät puolustamaan Venäjää, mitä väliaikainen hallitus ei enää syksyllä voinut tehdä.

Strategisesti isku on hyvin suunnattu. Mikäli tarinan rosvoja ovatkin ainoastaan ja vain liberaalit väliaikaisen hallituksen johdolla, oli bolševikkien taistelu näitä imperiumi tuhoajia vastaan oikein ja ansiokasta.

Suurvaltaisen Venäjän kannattajat ihannoivat nykyään sekä tsaarinvaltaa että bolševikkivaltaa. Vain Venäjälle sopimaton, kurja liberaali demokratia jää viholliseksi, ja sehän sopii politiikan tarpeisiin juuri nyt.

Mutta Pavlenko nyt on pelkkä nobody, joka peräti erehtyy pitämään muuatta netin parodia-artikkelia aitona. Vakavampaa on, että kansan syvät rivit kunnioittavat suuresti niin Leniniä kuin Stalinia, mikä kävi hyvin selville jo muutaman vuoden takaisesta suuresta TV-projektista Imja Rossija, joka vastasi aikoinaan pidettyä Suurin suomalainen -kisaa.

Lenin tuli siellä kaikissa äänestyksissä kärkipäähän ja Stalin olisi voittanut, ellei äänestystä olisi keskeytetty. Erikoista on, että Stalin vetoaa nimenomaan nuorisoon.

Mutta lieneekö se niin kummallista. Taitaa meilläkin tuo viime sotakin innostaa nimenomaan nuoria. Veteraanit olivat toista maata.