Orban: "Euroopan komission päivät ovat luetut, Euroopan eliitti on selvästi hermostunut"

"Euroopan politiikassa on kommunismin vastaisen sukupolven vuoro, jolla on kristilliset vakaumukset ja sitoutuneisuus kansakuntaan"

Ulkomaat su 05.08.2018 20:21
Viktor Orban. Kuva: youtube

Unkarin pääministeri Viktor Orbán näyttää nauttivan Länsi-Euroopan ja Euroopan unionin eliittien kiusaamisesta. Hän teki sen jälleen puhuessaan 29. heinäkuuta Băile Tuşnadin romanialaisessa kylpyläkaupungissa vuosittaisessa tapahtumassa nimeltä Bálványos Summer Open University and Student Camp.

Orbán aloitti toteamalla, että viime vuoden aikana on tapahtunut paljon enemmän kuin edellisinä vuosina. Ainakin Unkarissa kansakunnan yhdistämisprosessi kansakunnan rakentamis-prosessiksi on käynnistynyt.

"Kenraaliharjoitukset" on pidetty tämän vuoden huhtikuussa ja hänen mukaansa tulokset todistavat, että Unkarin kansakunnan rakentaminen onnistuu.

"Vaaleissa 8. huhtikuuta osoitimme, että me unkarilaiset kykenemme ymmärtämään äärimmäisen monimutkaisen ja monitahoisen tilanteemme - ja voimme tarvittaessa päättää omasta kohtalostamme yhdellä tahdolla ja toimia kansana", hän sanoi ja totesi kiittäen jokaisen annetun äänen olleen "julistus sitoutumisesta Unkariin".

"Kiitollisella sydämellä kiitän kotimaan puolesta. Yhdistimme voimamme voittaaksemme ankaran taistelun."

Orbán on erityisen tyytyväinen hänelle jälleen kahden kolmasosan voitolla myönnettyyn tehtävään, jolla on selkeä valtuutus hänen näkemykselleen vahvemmasta Unkarista. Hän muistuttikin jälleen lupauksestaan "tehdä Unkarista vuoteen 2030 mennessä yksi Euroopan unionin viidestä parhaasta maasta elää ja tehdä töitä" sekä rakentaa Unkarille uutta ja vahvempaa puolustusvoimaa.

Orbán vakuutti Keski-Euroopassa olevan "erityinen kulttuuri", joka eroaa Länsi-Euroopasta. Hän esitteli puheessaan viisi periaatetta Keski-Euroopan vahvistamiseksi.

Ihan ensimmäiseksi hän korosti sitä, että "jokaisella Euroopan maalla on oikeus puolustaa kristillistä kulttuuriaan ja hylätä monikulttuurisuusideologia". Tämä on osa Unkarin pääministerin meneillään olevia toimia vastustaa sitä, minkä hän näkee islamilaisena hyökkäyksenä kristinuskoa vastaan.

Orbánin toinen periaate oli se, että "jokaisella maalla on oikeus puolustaa perinteistä perhemallia, joka oikeuttaa puolustamaan jokaisen lapsen oikeutta äitiin ja isään".

Kolmanneksi kaikilla Keski-Euroopan mailla on oikeus suojata niille kansallisesti ratkaisevan tärkeät ja keskeiset talouden alat ja markkinat. Neljäntenä hän toi esille sen, että kaikilla mailla on oikeus puolustaa rajojaan ja kieltäytyä maahanmuutosta. Viidennessä periaatteessa kysymys on siitä, että kaikilla Euroopan mailla on oikeus vaatia yhden kansan periaatetta. Se tarkoittaa sitä, että Orbán vaatii "Yksi valtio, yksi ääni" -periaatetta "tärkeimmissä kysymyksissä ja että tätä oikeutta ei saa evätä Euroopan unionissa".

"Toisin sanoen me keskieurooppalaiset väitämme, että elämää on globalismin ulkopuolella. Keski-Euroopan suunta on vapaiden kansojen liitto", Orbán julisti.

Orbán sivusi puheessaan myös Trumpia ja huomautti Yhdysvaltain presidentin pitäneen "ensinnäkin" lupauksensa ja edenneen viimeisen vuoden aikana "insinöörin tarkkuudella" ja järjestelmällisesti yrittäessään muuttaa monenvälisiin sopimuksiin perustuvaa monenkeskistä maailmanjärjestystä kahdenvälisiin sopimuksiin perustuvaksi järjestelmäksi - kaikesta Euroopan eliitin torjumisesta huolimatta.

Unkarin pääministeri uskoo uuden kahdenvälisiin sopimuksiin perustuvan maailman poliittisen ja taloudellisen järjestyksen olevan avautumassa silmiemme edessä.

Hän kehui vuolaasti Euroopan oikeistolaisen rintaman vahvistumista ja mainitsi erityisesti Saksan liittovaltion taannoiset vaalit sekä Itävallan ja Italian vaalitulokset:

"Voimme nähdä, että siirtyminen oikealle on yleinen suuntaus koko Euroopassa", hän kiitteli.

Orbán painotti Turkin, Israelin ja Egyptin vakauden merkitystä Lähi-idässä ja totesi, että jos joku näistä kolmesta maasta menettää vakautensa, sillä tulee olemaan vakavia turvallisuusvaikutuksia koko Euroopalle.

Hän viittasi kaikkiin niihin seuraamuksiin, joita olemme nähneet Egyptin menettäneen arabikevään takia.

Lisäksi hän piti tärkeänä Turkin vakaata asemaa, sillä se "suojelee meitä maahanmuuttajamassojen hallitsemattomalta kasvamiselta" - pidimmepä tai emme sen presidentistä ja sen poliittisesta hallinnosta, hän lisäsi.

Ilman Israelia taas Orbánin mukaan radikaalin islamin maantieteellinen alue kehittyy, jonka Eurooppa voi nähdä vain ja ainoastaan uhkana:

"On meidän etujemme mukaista, että nämä maat pysyvät vakaina ja että niillä on vakaat poliittiset järjestelmät ja johtajat."

Hän arvioi, että tällaisen monimutkaisen ja epävakaan sekä räjähdysherkän kansainvälisen tilanteen vuoksi elämää ei voi jatkaa, niin kuin tähän saakka olemme tehneet.

"On järjetöntä, että Eurooppa ei pysty perustamaan oman puolustuksensa edellyttämiä joukkoja. Euroopalla on oltava oma itsenäinen puolustuskyky, joten tarvitsemme Euroopan armeijan. Meillä on tarvittavat varat, meillä on teknologiaperustaa: poliittinen tahto puuttuu ja seuraavaksi meidän on luotava tämä tahto", hän luetteli.

Orbán kehotti muistelemaan Eurooppaa, kuinka suuri sivilisaatio se ennen oli.

"Eurooppa oli aikoinaan valtakeskus, joka muokkasi maailmaa. Tämä johtui siitä, koska se uskalsi ajatella ja toimia, se oli rohkea ja käynnisti valtavia toimenpiteitä."

Orbán totesi yks'kantaan, että maahanmuuttokriisi on paljastanut Euroopan sivilisaation tilanteen synkkyyden.

"Euroopan johtajat ovat epäpäteviä eivätkä he ole kyenneet puolustamaan Eurooppaa maahanmuuttoa vastaan. Euroopan eliitti on epäonnistunut, ja Euroopan komissio on tämän epäonnistumisen symboli."

Hyvä uutinen Orbánin mielestä kuitenkin on se, että Euroopan komission "päivät ovat luetut".

Hän kertoo laskeneensa ne ja niitä on jäljellä noin kolme sataa päivää ennen toimikauden päättymistä. Orbán pitää komissiota tärkeänä elimenä Euroopan unionissa, ja hän varoitti sen päätöksillä olevan vakavia seurauksia jäsenvaltioille, myös Unkarille.

"Perustamissopimusten mukaan komissio on perussopimusten valvoja. Sen on oltava puolueeton ja tasapuolinen, ja sen on taattava neljä vapautta. Sen sijaan Euroopan komissio on nykyään puolueellinen, koska se suosii liberaaleja. Se on yksipuolinen, koska se toimii Keski-Eurooppaa vastaan. Se ei ole vapauden ystävä, sillä vapauksien sijaan se pyrkii rakentamaan eurooppalaista sosialismia. Meidän pitäisi olla iloisia, että sen päivät ovat luetut. Nyt meidän pitäisi kysyä itseltämme, miksi eurooppalainen liberaali eliitti on epäonnistunut."

Vastaus tähän kysymykseen on Orbánin mukaan ennen kaikkea se, että se on hylännyt kristilliset juurensa ja rakentaa avointaa yhteiskuntaa Eurooppaan:

"Kristillisessä Euroopassa työ oli kunnia-asia, ihmisellä oli ihmisarvo, miehet ja naiset olivat tasa-arvoisia, perhe oli kansakunnan perusta, kansakunta oli Euroopan perusta ja valtiot takasivat turvallisuuden. Nykypäivän avoimessa yhteiskunnassa Euroopassa ei ole rajoja, Euroopan kansalaiset voidaan helposti korvata maahanmuuttajilla, perhe on muuttunut valinnaiseksi, avoliiton epävakaaksi muodoksi, kansakunta, kansallinen identiteetti ja kansallinen ylpeys nähdään negatiivisina ja vanhentuneina käsitteinä, eikä valtio enää takaa turvallisuutta Euroopassa."

Itse asiassa liberaalisessa Euroopassa eurooppalaisena oleminen ei merkitse yhtään mitään: sillä ei ole suuntaa, ja se on yksinkertaisesti sisällöltään tyhjää, Orbán jatkoi.

Lisäksi hän näkee liberaalin demokratian muuttuneen muuksi kuin demokratiaksi:

"Lännessä tilanne on se, että liberalismi on olemassa, mutta ei demokratiaa."

Demokratian puutetta Orbán kuvasi Länsi-Euroopassa ilmenevällä sensuurilla ja sananvapauden rajoituksilla, joista on tullut hänen mukaansa jo yleinen ilmiö.

"Poliittiset johtajat ja teknologiajätit yhteistyössä suodattavat ja lajittelevat uutisartikkeleita, jotka eivät miellytä liberaalia eliittiä. Jos et usko tätä, käy näillä verkkosivuilla ja sosiaalisen median sivustoilla ja näet ovelia ja kieroja tapoja, joilla he rajoittavat pääsyn negatiivisia asioita maahanmuuttajista esille tuoviin uutisraportteihin ja niihin liittyviin aiheisiin sekä kuinka he estävät kansalaisia kohtaamasta tosiasioita. Liberaali käsite mielipiteenvapaudesta on mennyt niin pitkälle, että liberaalit pitävät mielipiteen erilaisuutta tärkeänä siihen asti, kunnes he tajuavat järkytyksekseen, että on erilaisiakin mielipiteitä, kuin heillä."

Unkarin pääministeri Viktor Orbán kehotti puheessaan kaikkia keskittämään ponnistelunsa vuoden 2019 Euroopan parlamenttivaaleihin ja tarjosi diagnoosejaan avuksi siihen, mitä voimme tehdä.

Hän totesi, että viiden vuoden välein järjestettävät Euroopan parlamenttivaalit on yleensä sivuutettu "käden heilautuksella" emmekä ymmärrä niillä olevan "mitään ratkaisevaa merkitystä".

"Eurooppalaiset eliitit valittavat säännöllisesti siitä, että on häpeällistä, että jokainen Euroopan parlamenttivaali todellisuudessa keskittyy yksittäisten kansakuntien asioihin ja ettei ole olemassa yhtä Euroopan laajuista asiaa, josta kansalaiset voivat yhdessä päättää."

Orbán huomautti, että maahanmuuton ongelmista ja siihen liittyvästä tulevaisuudesta on tullut Euroopan vaaleissa suuri, tärkeä ja yhteinen eurooppalainen kysymys - todellakin Euroopan laajuinen kysymys. Siksi hän ehdottaa, että tulevana vuonna kaikki kokoavat voimansa yhteen näihin tärkeisiin ja ratkaiseviin vaaleihin. Jos Eurooppa päättää maahanmuutosta, se Orbánin mukaan luonnollisesti päättää myös siitä, onko "eurooppalainen eliitti hallinnut maahanmuuttoa onnistuneesti".

"Euroopan eliitti on selvästi hermostunut, koska meille mieluinen tulos tulevissa Euroopan vaaleissa voisi estää Euroopan kokonaisvaltaista muutosta koskevan suunnitelman: Sorosin suunnitelman", hän korosti.

Orbán alleviivasi puheessaan tulevien vaalien olevan äärimmäisen tärkeitä myös siksi, että on olennaista estää Euroopan eteneminen kohti kristinuskon ja kansallisvaltioiden jälkeistä aikaa.

"Tähän asti tämä on ollut Eurooppa, täällä on ollut eurooppalainen politiikka, ja näin Euroopassa on päätetty vallan jakamisesta. Mutta, rakkaat ystävät, tilanne voi kehittyä maassa tai toisessa, jossa kymmenen prosenttia tai enemmän koko väestöstä on muslimeja. Voimme olla varmoja, että he eivät koskaan äänestä kristillistä puoluetta. Ja kun lisäämme tähän muslimiiväestöön ne eurooppalaista alkuperää olevat ihmiset, jotka hylkäävät kristilliset perinteensä, silloin ei ole enää mahdollista voittaa vaaleja kristillisten lähtökohtien perusteella", Orbán varoitti.

Orbánin mukaan tällöin kristillisiä perinteitä vaalivat ryhmät pakotetaan pois politiikasta ja päätökset Euroopan tulevaisuudesta tehdään ilman heitä.

"Tämä on tilanne, tämä on päämäärä ja näin lähellä se on tapahtua", Orbán vahvisti.

Hän kuitenkin pyysi kaikkia malttamaan mielensä ja ottamaan rauhallisesti, sillä hän uskoo 90-luvun sukupolven kohta nousevan ja näyttävän taivaan merkit.

"Euroopan politiikassa on kommunismin vastaisen sukupolven vuoro, jolla on kristilliset vakaumukset ja sitoutuneisuus kansakuntaan. Kolmekymmentä vuotta sitten ajattelimme, että Eurooppa oli tulevaisuutemme. Tänään uskomme, että me olemme Euroopan tulevaisuus. Anna palaa!" Unkarin pääministeri Viktor Orbán valoi toivoa puheensa lopuksi eurooppalaisiin.

 

 

Tytti Salenius su 05.08. 20:21

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Pääuutiset

blogit

Jukka Hankamäki

Mikä GCM? Vähemmän on enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

pe 16.11. 23:36

Timo Vihavainen

Muistoja Saksasta

pe 16.11. 23:34

Professorin Ajatuksia

Vastuutonta journalismia

pe 16.11. 23:33

Juha Ahvio

YK:n GCM-sopimus uhkaa sekä kansallisia rajoja että sananvapautta

to 15.11. 23:38

Vieraskynä

GCM-Sopimus uhkaa Euroopan turvallisuutta

to 15.11. 23:36

videot