Orban: Euroopan on "taisteltava fundamentalistisia vihreitä vastaan"

On hämmästyttävää, että meneillään olevasta kriisistä huolimatta Euroopan parlamentilla on kiire hyökätä Unkaria vastaan

Ulkomaat ke 21.09.2022 22:20

Euroopan parlamentti kiukuttelee "suu vaahdossa": Unkari "ei ole enää demokratia".

Näin tragikoomisesti, mutta terävästi havainnoiden uutisoi Breitbart 16.9.2022 ja viittaa EU:n viimeisimpään raivoisaan yritykseen hyökätä konservatiivijohtoista Unkarin valtiota vastaan.

Unkari, joka on ollut EU:n jäsenvaltio vuodesta 2004, ei ole Euroopan parlamentin mukaan "enää demokratia".

EU-parlamentti hyväksyi viime viikolla mietinnön, jonka mukaan Unkaria ei voi enää pitää täytenä demokratiana.

Asiasta Suomessa ovat uhittelevasti vaahdonneet muun muassa Yle, Helsingin Sanomat ja Iltalehti.

EU-parlamentin torstaina 15.9.2022 hyväksymä mietintö käsitteli Unkarin tilaa.

Siinä todettiin, että koska EU ei ole puuttunut tilanteeseen, Unkari on siirtynyt demokratiasta "vaaliautokratiaan perustuvaan sekajärjestelmään" eli järjestelmään, jossa vaaleja järjestetään, mutta demokratian normeja ja standardeja ei kunnioiteta, toteavat mepit.

Mepit tuomitsevat Unkarin hallituksen "tahalliset ja järjestelmälliset pyrkimykset heikentää EU-arvoja", ja vaativat tuloksia artikla 7 -menettelyistä.

Euroopan parlamentin tiedotteen mukaan vihreiden Euroopan parlamentin jäsenen, Gwendoline Delbos-Corfieldin esittelemä ja torstaina (433 puolesta, 123 vastaan ja 28 tyhjää) hyväksytty mietintö on jatkoa artikla 7 -menettelyn vuonna 2018 aloittaneelle mietinnölle. 

EU-sopimuksen artikla 7 kuvaa toimia, joilla EU-instituutiot voivat puuttua EU:n arvojen, mm. oikeusvaltioperiaatteen, vastaisiin rikkomuksiin. 

Uudessa mietinnössä kuvataan nykytilannetta Unkarissa parlamentin määrittämällä kahdellatoista ongelma-alueella. 

Sen mukaan EU-perussopimuksen artiklassa 2 mainitut arvot ovat Unkarissa heikentyneet vuoden 2018 jälkeen johtuen ”hallituksen tahallisista ja järjestelmällisistä pyrkimyksistä”, ja EU:n päättäväisten toimien puute on osaltaan pahentanut tilannetta.

Unkarin hallitseva Fidesz-puolue antoi 15. syyskuuta 2022 lausunnon, jossa kritisoitiin Euroopan parlamentin Unkarin tilannetta käsittelevän esittelijän, Delbos-Corfieldin raporttia Unkarista. Fideszin mukaan eurooppalaisilla olisi tärkeämpääkin ajateltavaa. 

"Epäonnistuneiden Brysselin pakotteiden vuoksi Eurooppaa koskettaa ennennäkemätön energiakriisi, pakotteet ovat nostaneet myös energian hinnat pilviin. Monet Euroopan maat valmistautuvat sähkön ja kaasun rajoituksiin, hinnat nousevat rajusti, eurooppalaiset köyhtyvät ja Euroopan talous on taantumassa", Fidesz toteaa lausunnossaan.

Fidesz kutsuu "hämmästyttäväksi", että meneillään olevasta kriisistä huolimatta Euroopan parlamentilla on "kiire hyökätä Unkaria vastaan".

Viitaten Delbos-Corfieldin raporttiin Fidesz toistaa lausunnossaan, että "vaikka eurooppalaiset kärsivät epäonnistuneista Brysselin pakotteista ja energiakriisistä, Euroopan vasemmistoenemmistöisellä parlamentilla, ei ole mitään muuta tärkeämpää kuin hyökätä Unkaria vastaan".

Unkarin hallituspuolueen mukaan "Brysselin vasemmisto" haluaa rangaista Unkaria ja pidättää EU:n rahoitus, johon maalla on oikeus, koska "Fidesz-KDNP voitti jälleen vaalit huhtikuussa, ei päästä laittomia maahanmuuttajia Unkariin, ei salli LGBTQ-propagandaa Unkarin kouluihin ja vastustaa EU:n pakotteita, jotka aiheuttivat energiakriisin".

Unkarilaiset, ranskalaiset ja espanjalaiset konservatiiviset Euroopan parlamentin jäsenet arvostelivat voimakkaasti Unkarin oikeusvaltioperiaatetta koskevaa raporttia, jonka Euroopan parlamentti hyväksyi torstaina. Asiakirjan mukaan "Unkaria ei voida enää pitää täysin demokraattisena valtiona".

Hävittyään Unkarin vaalit neljättä kertaa Unkarin vasemmisto sanoo nyt, että Unkarilta pitäisi riistää EU:n varoja, Fideszin varapuheenjohtaja ja Euroopan parlamentin jäsen Kinga Gál sanoi Strasbourgissa keskiviikkona 14.9.2022 Euroopan parlamentin Unkaria koskevan kiivaan täysistuntokeskustelun jälkeen.

Vaikka Euroopan komission ja Unkarin hallituksen välillä käydään rakentavia keskusteluja, "täällä on leimaamista, yllyttämistä ja ongelmien luomista", hän sanoi viitaten käynnissä oleviin neuvotteluihin pidätetyistä EU:n varoista.

Fideszin europarlamentaarikko Tamás Deutsch kertoi unkarilaisille toimittajille, että "epäonnistunutta pakotepolitiikkaa, joka on pahentanut Venäjän aggression aiheuttamia ongelmia, on pohdittava uudelleen". 

"Politiikkaa, joka sodan aiheuttamien vaikeuksien lisäksi edistää pakotteiden kautta Euroopan talouksien saattamista polvilleen kohdatessamme lisääntyviä ongelmia, ei voida jatkaa", hän perusteli.

Unkarin hallitsevan Fidesz-puolueen Euroopan parlamentin jäsenille tukensa antoivat sekä Euroopan konservatiivien ja reformistien (European Conservatives and Reformists) että Identiteetti ja demokratia (Identity and Democracy)  -ryhmän jäsenet. 

Espanjalainen asianajaja ja Vox-puoluetta edustava poliitikko, Euroopan parlamentin jäsen Jorge Buxadé  sanoi, että Euroopan parlamentin vasemmistoenemmistön ainoa tavoite on kaataa konservatiiviset hallitukset Unkarissa.

Europarlamentaarikko Ranskan Kansallisesta liittoumasta (Rassemblement National, RN), Jean-Paul Garraud lupasi puolueensa jatkavan Unkarin auttamista. Hän totesi, että EU:n liittovaltiokehitystä kannattavat ja imperialistiset tavoitteet on suunnattu Unkaria vastaan. Hän korosti, että kansallisvaltioita on kunnioitettava, mutta EU ei yritä tehdä niin. Hänen mukaansa oikeusvaltiomenettely on itse asiassa skandaali, sillä Fidesz voitti neljännen kerran.

Breitbart aivan oikein huomauttaa, että tätä kaikkea onkin osattu odottaa tapahtuvaksi juuri sen jälkeen, kun maan pääministeri Viktor Orbán saavutti murskavoiton Unkarin parlamenttivaaleissa aiemmin tänä vuonna.

Unkarissa kansallismielinen pääministeri Viktor Orbán voitti huhtikuussa parlamenttivaalit odotettua ylivoimaisemmin ja sai jatkon neljännelle pääministerikaudelleen, josta myös Oikea Media huhtikuussa 2022 riemukkaasti uutisoi.

Viktor Orbánin Fidesz-puolue sai suorastaan maanvyörymävoiton, vaikka vastakkaisten puolueiden koalitio, johon kuuluivat liberaalit globalistit, äärivasemmisto ja äärioikeisto, yhdistivät voimansa ainoana tavoitteenaan syrjäyttää kansalliskonservatiivipoliitikko, Euroopan unionin (EU) pitkäaikaisin pääministeri.

Viktor Orbánin  voittama neljäs peräkkäinen virkakausi vetää vertoja   Saksan Angela Merkelin kaudelle, joka toimi Saksan liittokanslerina vuosina 2005–2021.

Kun nämä ponnistelut syöstä abortinvastainen ja perinteistä perhettä puolustava Unkarin pääministeri Viktor Orbán vallasta epäonnistuivat surkeasti ja päättyivät mahalaskuun, EU on nyt ottanut hyökkäyksensä lähtökohdaksi syyttää Orbánin hallitusta epädemokraattiseksi, ja viime torstaina EU-parlamentille esitellyssä päätöslauselmassa väitettiin, että "asiantuntijoiden keskuudessa vallitsee yhä enemmän yksimielisyyttä siitä, että Unkari ei ole enää demokratia". 

Raportissa vaadittiin, että EU-viranomaiset rankaisevat maata Brysselin niin kutsuttujen "eurooppalaisten arvojen" vastaisesta toiminnasta sekä toistettiin "Euroopan tulevaisuutta käsittelevässä konferenssissa" esitetyt     suositukset poliittisen vallan keskittämisestä edelleen.

POLITICOn mukaan päätöslauselma hyväksyttiin helposti, jossa 433 edustajaa äänesti mietinnön puolesta ja vain 123 mietintöä vastaan.

Niiden joukossa, jotka kieltäytyivät yhtymästä Unkarin vastaiseen "yksimielisyyteen", Markus Buchheit, Saksan Alternative für Deutschland (Vaihtoehto Saksalle/AfD) -puolueen vaaleilla valittu edustaja, muistutti Breitbart Europelle, että on "perusihmisoikeus puhua ja poliittisesti äänestää niin kuin ihmiset päättävät vapaasti". 

"EU ei hyväksy tätä kansallisella tasolla, vaan hyökkää Unkarin kaltaista ylvästä kansakuntaa vastaan kaikin mahdollisin keinoin", hän linjasi.

Buchheit jatkoi sanoen, että Brysselin viranomaisten olisi paljon parempi seurata Unkarin esimerkkiä toteuttamalla perhemyönteistä politiikkaa kuin hyökätä sen konservatiivista hallitusta vastaan.

"Esimerkiksi perheiden puolella olevassa politiikassaan Unkari on jo saavuttanut suuria asioita; vahvistamalla avioliiton merkitystä ja nostamalla syntyvyyttä, samalla kun vähennetään aborttien määrää", hän sanoi ja tuomitsi EU:n yksinkertaisesti haluavan, että maa "ottaa maahanmuuttajia lisää ja hylkää demokratian".

"Sen sijaan, että eurooppalaiset toimielimet arvostelisivat Unkarin vaaleilla valittua hallitusta, heidän olisi parempi seurata sen menestyksekästä esimerkkiä", hän summasi.

Tohtori Nicolaus Fest, joka johtaa Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen valtuuskuntaa Euroopan parlamentissa, kertoi Breitbart Europelle, että kuohuntaa näkyy enemmän Euroopan unionissa kuin Unkarissa.

"Saksan yleisradioyhtiöt ovat avoimesti myöntäneet, että käytössä on poliittisia suodattimia, jotka suosivat hallitusta, mutta tässä asiassa komissiossa on radiohiljaisuus", hän totesi.

"Mutta kun täsmälleen sama asia tapahtuukin konservatiivisen hallituksen johtamassa maassa, kuten Unkarissa, EU on suu vaahdossa ja saa pikaisesti käyntiin kaikenlaisia toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi", hän lisäsi.

"Tässä ei ole kyse Unkarista, vaan pikemminkin komission selkeästä puolueellisuudesta ja tekopyhyydestä", AfD:n edustaja jatkoi.

Breitbartissa arvellaan, että vaikka mietinnön hyväksyminen johtaa epäilemättä Unkarin ja Brysselin välisten suhteiden heikkenemiseen entisestään, näyttää epätodennäköiseltä, että Orbán tai hänen hallituksensa itse asiassa menettäisivät yöuniaan hyväksytyn päätöslauselman vuoksi, koska se ei ole oikeudellisesti sitova.

"Euroopan parlamentti äänesti, että Unkari on 'sekamuotoinen vaaliautokratia'. [Euroopan parlamentti] äänesti myös, että miehet voivat synnyttää", Orbánin kansainvälinen pääsihteeri  Zoltán Kovács pisti       merkille ivallisen hauskaan tyyliinsä ja hyvin osuvasti. 

Todennäköisesti paljon huolestuttavampia ovat kuitenkin ne oikeudelliset toimenpiteet, joita EU-komissio yrittää toteuttaa maata vastaan, kun Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vaaleilla valitsemattoman teknokraattitiiminsä avulla juonittelee tapoja riistää maalta tärkeää EU:n rahoitusta - kaikesta päätellen kostoksi Unkarin oikeistohallituksen vaalimenestykselle ja pitkäaikaiselle kieltäytymiselle hyväksyä maahanmuuttajien uudelleenjakokiintiöitä.

Reutersin keskiviikkona 14.9.2022 julkaiseman raportin mukaan Brysselin odotetaan nyt yrittävän jäädyttää miljardeja euroja maalle aiemmin varatusta rahoituksesta.

Huolimatta erilaisista taloudellisista vaikeuksista, mitä tällainen epäilemättä aiheuttaisi Unkarin hallinnolle, monella tapaa näyttää siltä, että maassa voisi kuitenkin olla paljon vakaampi talvi verrattuna muihin EU:n jäsenvaltioihin.

Kun nyt on mahdollista, että muissa EU-jäsenmaissa on vaarana        sähkökatkokset talven aikana suurelta osin johtuen valtaeliitin vihreän agendan politiikasta, Unkari vaikuttaa jo varmistaneen energiahuoltonsa talveksi ja on allekirjoittanut uuden kaasunhankintasopimuksen Venäjän kanssa aiemmin tässä kuussa.

"Tehtäköön selväksi, että Unkari ja Unkarin hallitus tekevät sen, mitä isänmaa vaatii", pääministeri Orbán kirjoitti 10. syyskuuta 2022 Facebookissa.

 "Meillä ei ole pulaa energiasta", hän vakuutti. "Tämä ei ole mikään tulevaisuudenkuva, kyseessä on tosiasian toteaminen. Unkarissa tulee olemaan kaasua ja sähköä riittävästi."

Jälleen kerran Unkari toimii selväjärkisesti: Unkarin pääministeri Viktor Orbán on sanonut, että Euroopan on "taisteltava fundamentalistisia vihreitä vastaan", jos se haluaa ratkaista energiakriisinsä.




 

Tytti Salenius ke 21.09. 22:20

Pääuutiset

blogit

Olli Pusa

Vihreät myyrät

ti 27.09. 16:38

Heikki Porkka

Arvojen pohjasta aitoihin arvoihin - vallankumous käynnissä

ti 27.09. 12:24

Henna Kajava

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

Juha Ahvio

Ruotsin vaalit uranaukaisijana

pe 16.09. 19:52

Tapio Puolimatka

Abortin laillistaminen murentaa ihmisoikeusjärjestelmän

ti 13.09. 13:49

videot