Saksalainen EU-poliitikko haastaa You Tuben oikeuteen

Syynä Covid-videoiden sensurointi

Ulkomaat ke 19.07.2023 21:24

Saksalainen EU-parlamentin jäsen Christine Anderson ja You Tube ovat napit vastakkain.

Vaihtoehto Saksalle -puolueen jäsen Christine Anderson on päättänyt haastaa You Tuben oikeuteen sen jälkeen, kun kaksi hänen videoistaan estettiin viime vuoden syyskuussa.

Christine Andersonin Covid-videoiden sensuroinnista uutisoi LifeSiteNews.

Ilmiselvästi sensuuri koskee sitä, että suurten lääkeyhtiöiden (Big Pharma) isot kihot saatettiin negatiiviseen valoon ja epäedulliseen asemaan.

Googlen jättimäisen You Tube -videoalustan hellittämätön, monivuotinen ja yli-innokas sensuuri on liittynyt useisiin aiheisiin, kun se on aktiivisesti bannannut esimerkiksi esille tulevaa oikeaa tietoa koronaviruksesta ja pandemian hoidosta käytävää keskustelua.

EU-poliitikko Christine Andersonin bannatut videot olivat osa sarjaa EU:n COVID-pandemiaa käsittelevästä erityisvaliokunnasta, ja niiden otsikkoina olivat: "Edustajat ovat saaneet tarpeekseen! – Big Pharma ristikuulustelussa!" ja "Läksy opittu? – Politiikkaa kaukana todellisuudesta!"      

Andersonin mukaan kyseiset videot on kuvattu mainitun erityisvaliokunnan Euroopan parlamentin julkisissa istunnoissa. Meppi selittää tarkemmin päätöstään haastaa oikeuteen kertomalla, että You Tuben esittämä perustelu tähän sensuuritapaukseen oli tavanomainen, heppoinen viittaus "lääketieteelliseen disinformaatioon" ilman lisätäsmennyksiä.

Asia ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan You Tube jatkoi EU-poliitikon vainoamista ja varoitti Andersonia, että hänen tilinsä jäädytetään pysyvästi, mikäli toinen video merkitään samalla tavalla. Tämä uhkaus sai europarlamentaarikon ryhtymään oikeustoimiin.

Oikeudenkäyntiprosessiin turvautuminen on ymmärrettävää, koska kysymyksessä on hänen MEP-tilinsä.

Sensuroiduilla videoilla EU:n äänestäjien valitsemat edustajat 27 jäsenvaltiosta osallistuivat keskusteluun, jossa Anderson ja useat muut esittivät kysymyksiä AstraZenecalle, Pfizerille, Modernalle tai Sanofi Pasteurille, jotka olivat tehneet suunnattomasti voittoa COVID-rokotteiden myynnillä.

EU-parlamentin jäsenten mielestä rokotteita ottaneita oli johdettu tehokkaasti harhaan.

Kyseessä olevassa keskustelussa kuultiin pelkoja siitä, että ihmisille yhtäältä valehdeltiin näiden hätäisesti kokoon kyhättyjen "rokotteiden" tehokkuudesta ja toisaalta kansalaiset asetettiin vakavaan vaaraan, koska asianmukaisia koe- ja testijaksoja eikä menettelyjä ollut suoritettu.

Eikä siinä kaikki, sillä nämä miljardeja takoneet lääkeyritykset onnistuivat siirtämään hallituksille kaiken vastuun kaikesta, mikä menee pieleen, ja hallitukset puolestaan velvoittivat kansalaiset ottamaan piikit - vaikkakin vapaaehtoisesti, mutta valtavan julkisen painostuksen alaisena.

Selvästikään tällaisia ongelmia ja kysymyksiä You Tube ei halua esitettävän alustallaan näkyvissä videoissa. Mutta kun parlamentin jäsenen asianajajat puuttuivat asiaan, nämä kaksi videota palautettiin lopulta.

Anderson kirjoitti lausunnossaan: 

"You Tube ei ole vielä noudattanut pyyntöjäni esittää määritelmä niin sanotulle 'lääketieteelliselle väärälle tiedolle', samoin kuin ei myöskään kommentoidakseen yksityiskohtaisemmin estoja."

Ja tästä syystä - "Olen nyt nostanut kieltämistä koskevan kanteen ja vahvistustuomion You Tubea vastaan kotikaupunkini Fuldan toimivaltaisessa käräjäoikeudessa."

"Ensinnäkin tämän tarkoituksena on varmistaa, että tällaiset estot eivät toistu, ja toisaalta todistaa, että aiemmat blokkaukset olivat laittomia", Anderson peräänkuulutti.

Saksalainen europarlamentaarikko Christine Anderson on aiemminkin esiintynyt rohkeasti Euroopan parlamentissa ja marraskuussa 2021 Oikea Media uutisoi, kun hän oli uhmannut arkailematta Euroopan ja Saksan hallituksia.

Silloin kyse oli Covid-rokotepakoista ja digitaalisesta, niin kutsutusta "vihreästä passista", joita hän piti ja pitää edelleen EU:n kansalaisten perusoikeuksien loukkauksina.

Hän totesi tuolloin, että EU:n digitaalisen koronatodistuksen pakollinen käyttö horjuttaa kaikkea sitä, mitä eurooppalaiset edustavat:

"Se loukkaa perustuslain takaamia perusoikeuksia, ja tämä on ensimmäinen askel kohti Kiinasta tuttua sietämätöntä yhteiskunnallista pisteytysjärjestelmää." 

Hän vakuutti menevänsä mieluummin vaikka vankilaan kuin ottavansa Covid-piikin.

"Uskallan vastustaa Euroopan komissiota ja Saksan hallitusta.  

Pistäkää minut vankilaan, laittakaa lukkojen taakse ja heittäkää avainkin pois minun puolestani, mutta ette koskaan voi pakottaa minua ottamaan rokotetta, jos minä vapaana kansalaisena päätän, että minua ei rokoteta." 

Anderson ilmaisi  tuolloin myös huolestuneisuutensa itse rokotuksista ja viittasi "mahdollisiin pitkäaikaisiin sivuvaikutuksiin, joista toistaiseksi emme tiedä mitään". 

Anderson kritisoi niin ikään hätäisyyttä rokotteiden valmistuksessa ja niiden määräämistä koko väestölle.

Ihmisiin kohdistettu äärimmäinen painostus ottaa Covid-rokote on mennyt hänen mukaansa niin pitkälle, että jotkut on käytännössä pakotettu tottelemaan, ja se on todiste siitä, että pelissä on taloudelliset edut, ei yhteinen hyvä.  

"Aina kun poliittinen eliitti ajaa agendaansa näin kovasti ja turvautuu kiristykseen ja manipulointiin saadakseen haluamansa, voit melkein aina olla varma, [että] sinun etusi ei todellakaan ole heidän keskiössään", Vaihtoehto Saksalle -puolueen jäsen Christine Anderson huomautti. 

"Ainoa asia, joka tämän rokotteen osalta on varmaa, on miljardit dollarit lääkeyhtiöiden taskuihin", hän sanoi muistutettuaan, ettei rokote anna immunitettia ihmisille virusta vastaan eikä estä heitä levittämästä sitä.   

Christine Anderson on pysynyt pelotta ja nöyristelemättä kannassaan edelleen puolustamalla EU-kansalaisten vapauksia.

Siitä upea esimerkki on hänen viimeisin ulostulonsa lähteä mukaan tukemaan suoraselkäisesti neljän muun Euroopan parlamentin jäsenen kanssa Eurooppalaista kansalaisaloitetta (European Citizens' Initiative, ECI) nimeltä "Trust & Freedom", jonka he yhdessä seitsemän rohkean kansalaisen kansaa seitsemästä maasta lanseerasivat 4. heinäkuuta 2023  haastaakseen WHO:n vallankaappauksen, jota ajetaan nyt raivokkaasti ehdotetun pandemiasopimuksen avulla.

Viime kuukausina sammutetuin lyhdyin eteen päin rynnitystä WHO:n pandemiasopimuksesta ja kansainvälisen terveyssäännöstön peukaloimisesta ei kuitenkaan ole valtamediat uutisoineet sanaakaan ja aihe on iltapäivälehdissäkin täysin kuoliaaksi vaiettu.

WHO:n pandemiasopimus on "suurin vallankaappaus miesmuistiin" ja "demokratian perusperiaatteiden suoraa loukkaamista", aivan kuten Oikea Media jo reilu vuosi sitten, 23. toukokuuta 2022 isosti havainnollisti    laajassa artikkelissaan.

WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus antaisi vallan WHO:n pääjohtajalle julistaa julkinen terveyshätätila ohi kansallisten toimijoiden ja terveyshätätilan määritelmä laajenisi "kattamaan minkä tahansa terveystapahtuman, jonka WHO:n pääjohtaja katsoo olevan todellinen tai mahdollinen huolenaihe".

Näin kiteyttää kasvatustieteen emeritusprofessori Tapio Puolimatka Oikean Median blogissaan 18.5.2023, jossa on perusteellisesti perehdytty uuden pandemiasopimuksen useisiin ongelmakohtiin.

"WHO:n suunnitelman mukaan pandemioiden ei tarvitse rajoittua tartuntatauteihin, vaan niihin voisi kuulua esimerkiksi liikalihavuuskriisi. 

1 200 kansanterveysvirkailijaa vaati rasismin julistamista kansanterveydelliseksi hätätilanteeksi julkisessa kirjeessä 13.7.2020. Koronaviruksen torjumiseksi toteutettujen sulkutoimien aikana sallittiin suuret julkiset kokoontumiset George Floydin mielenosoitusten ja Black Lives Matter -mellakoiden aikana, koska rasismia pidettiin kansanterveydellisenä kriisinä.

Myös ilmastonmuutos on viime vuosien aikana määritelty uudelleen ympäristökysymyksestä kansanterveyskysymykseksi. Ilmastonmuutosta käsiteltiin ennen ekologian, ympäristön ja biosfäärin termein. 

Nyt se muotoillaan ihmisten terveydelle ja kansanterveydelle aiheutuvien haittojen näkökulmasta: vaikutusvaltaiset poliitikot ja yliopistotutkijat ovat ehdottaneet, että ilmastonmuutoksen tai Euroopan energiakriisin torjumiseksi olisi käytettävä liikkuvia sulkutoimia", Puolimatka taustoittaa ja Oikean Median blogissaan erinomaisesti tekee selkoa näistä WHO:n parhaillaan valmistelemista kavalista sopimus- ja sääntömuutoksista, jotka laajentavat sen valtuuksia ja roolia terveyshätätilanteissa ja pandemioissa.

"Valtioiden itsemääräämisoikeus kaventuu. Ehdotetut muutokset siirtäisivät valtaa itsenäisiltä valtioilta WHO:n byrokraateille. Sopimus antaisi WHO:lle vallan käynnistää operaatioita tavalla, joista kyseinen valtio ei käytännössä voi kieltäytyä", emeritusprofessori Tapio Puolimatka selostaa.

On syytä huomata, että Maailman terveysjärjestö (WHO) ja Euroopan komissio ilmoittivat 5. kesäkuuta 2023 käynnistävänsä "merkittävän digitaalisen terveydenhuollon aloitteen vahvistaakseen maailmanlaajuista terveysturvallisuutta".

Kuten lehditötiedotteessa selitetään, WHO perustaa maailmanlaajuisen COVID-19 -rokotustodistusjärjestelmän, joka perustuu Euroopan unionin (EU) jo olemassa olevaan digitaaliseen koronatodistukseen "helpottaakseen maailmanlaajuista liikkuvuutta ja suojellakseen kansalaisia kaikkialla maailmassa nykyisiltä ja tulevilta terveysuhilta".

Lopulta tämä rokotepassijärjestelmä laajennetaan WHO:n johtamaksi maailmanlaajuiseksi digitaalisen terveyden sertifiointiverkostoksi (Global Digital Health Certification Network, GDHCN), joka tulee sisältämään "laajan valikoiman digitaalisia tuotteita, jotka tarjoavat parempaa terveyttä kaikille". 

"Rokotepassi kattaa aikanaan myös kaikki suositellut rokotukset, ei vain Covid-19 -rokotetta", korostaa tohtori Joseph Mercola 12.6.2023 LifeSiteNewsin artikkelissaan "WHO:n ja EU:n digitaalinen terveyskumppanuus on uusi askel kohti yhtä maailmanhallitusta". 

WHO:sta ollaan täten luomassa ainoaa kansanterveyden päätöksentekijää maailmanlaajuisesti ehdotetun pandemiasopimuksen ja kansainvälisen terveyssäännöstön (International Health Regulation, IHR) muutosten avulla, joista jokainen raudoittaa WHO:n auktoriteettia ja valtaa eri tavoin, kun samalla tuhotaan kansallista suvereniteettia ja ihmisoikeuksia.

Pandemiasopimuksen sisään on "leivottu" myös One Health, joka sopii täydellisesti yhteen The Great Reset -narratiivin kanssa. 

Yhdistämällä sopimus, IHR:n muutokset ja One Health, käy selväksi, että WHO:sta rakennetaan parhaillaan virkakoneiston (Deep State) tosiasiallista valtakeskusta, ja tämä yksi maailmanhallitus tulee hallitsemaan kaikkea, tohtori Joseph Mercola varoittaa.

Mercola huomauttaa, että tämän rokotepassijärjestelmän käyttöönotto - josta WHO väitti, ettei se sitä tukenut, kun siitä alun perin esitettiin huolenaiheita vuonna 2021 - on selvä merkki siitä, että WHO odottaa täysin ottavansa ohjat maailmanlaajuisessa terveydessä.

"Kansanterveys ei ole ensisijainen kannustin tämän vallankaappauksen takana", tohtori Joseph Mercola alleviivaa.

Saksalainen EU-parlamentin jäsen Christine Anderson katsoo, että WHO:n kaltaisen vaaleilla valitsemattoman elimen, jota monimiljardöörit hallitsevat ja johtavat, ei pitäisi koskaan antaa toimia demokraattisesti valitun hallituksen sijasta. 

"Mikä tahansa hallitus missä päin tahansa maailmaa, joka jättää huomiotta tämän demokratian perusperiaatteen tukemalla tätä ennennäkemätöntä WHO:n vallankaappausta, on epädemokraattinen eikä se osoita mitään muuta kuin äärimmäistä halveksuntaa ihmisiä kohtaan.

Olemme täällä tänään kertomassa teille, te WHO:n globalitaariset ihmisvihaajat: Valitsitte tämän taistelun, halusitte tämän taistelun, arvatkaapa mitä! Tässä ollaan, taistellaan! Koska nämä rohkeat kansalaiset, kollegani ja minä – emme uuvu taistelussa teitä vastaan loppuun asti", saksalainen EU-poliitikko Christine Anderson tykitti EU-parlamentissa.

"Nämä rohkeat seitsemän kansalaista ja miljoonat muut ympäri maailmaa, nämä ovat ihmisiä, joille teidän on tehtävä tili tästä lähtien… Me nujerramme teidät, emmekä väsy, ennen kuin olemme tehneet juuri sen."

Tohtori Joseph Mercola sanoo, että jos WHO saa tahtonsa läpi, se ei ole enää elin, joka antaa suosituksia, joita maat voivat halutessaan noudattaa. Pikemminkin sen "neuvot" muistuttavat kansainvälisen oikeuden julistuksia. Jäsenmaiden on noudatettava WHO:n "suosituksia" tai niille aiheutuu kalliita seurauksia.

"Kun pandemiasopimus ja IHR:n muutokset on pantu täytäntöön, WHO:lla on valtuudet määrätä kaikkea ilmastorajoituksista ja rajojen sulkemisesta kaikenlaisiin pakollisiin rokotuksiin. Olemme myös varoittaneet, että WHO ottaisi käyttöön pakollisen rokotepassijärjestelmän väestönhallintatarkoituksiin.

WHO:lla on jopa valtuudet sanella, mikä on totta ja mikä väärää tietoa, joka on sensuroitava. WHO tulee käytännössä kieltämään demokratian maailmanlaajuisesti, koska demokratiaa ei voi olla olemassa, ellei julkisessa keskustelussa ole sananvapautta", tohtori Joseph Mercola summaa.

Suomen eduskunnasta, hallituksesta tai suomalaisten europarlamentaarikkojen suusta ei olla kuultu mitään mainintaa tai huolestuneisuutta, puhumattakaan edes viriävää keskusteltua, tästä parhaillaan työstettävänä olevasta uudesta pandemiasopimuksesta ja muutoksista kansainvälisiin terveyssääntöihin, jossa todella tarjoillaan kultalautasella WHO:lle valtuudet hallita elämämme kaikkia osa-alueita.

Tätä kaikkea on viety vauhdilla eteenpäin kuin huomaamatta eikä suuri yleisö tiedä edes, mistä on kysymys.

 

 

Tytti Salenius ke 19.07. 21:24

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

Klo 10:35.

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12. 01:29

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11. 15:49

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

videot