Kanadalainen psykologian emeritusprofessori ja kulttuurikommentaattori Jordan Peterson on sanonut, ettei hän erehdy enää ottamaan Covid-rokotetta.
"Miten olisi 'kuolleen ruumiini yli' ", Peterson twiittasi vastaukseksi Kanadan kansanterveysjohtajan, tohtori Theresa Tamin viime perjantaina 20. tammikuuta 2023 antamaan kehotukseen, että kanadalaisten pitäisi ottaa kuudes tehosterokotus.
"Meillä on vielä paljon tehtävää", Tam totesi yrittäessään saada kanadalaiset käskytettyä hakemaan vielä yhden Covid-rokotteen ja huomautti, että monet kanadalaiset, jotka ovat oikeutettuja tehosteannokseen, eivät ole vielä saaneet sitä.
"Jopa yli 65-vuotiaat" ovat hänen mukaansa kaukana tavoitteesta.
Peterson twiittasi pari viikkoa sitten, ettei hän anna enää pettää itseään ottamalla Covid-rokotetta.
"Sain rokotuksen, koska uskoin naiivisti, että woke-lietsojat jättäisivät minut rauhaan sen jälkeen. Minua ei huijata toiste!"
Hän esitti kannanottonsa vastaukseksi tohtori Eli Davidin Twitter-viestiin, joka väittää olevansa 100 "vaikutusvaltaisimman Twitter-tilin" joukossa.
David twiittasi viime keskiviikkona 18. tammikuuta 2023:
"Otin Covid-rokotteet vuonna 2021, koska uskoin väitettyihin kliinisten tutkimusten tuloksiin ja luotin FDA:han."
"Mutta katsoessani valtavaa todistusaineistoa sen jälkeen, en enää usko tehneeni oikeaa päätöstä. Nämä rokotteet ovat paljon vaarallisempia ja huomattavasti tehottomampia kuin väitetään", hän lisäsi.
David ja Peterson esittivät kommenttinsa Covid-rokotteista pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltain tautikeskus (U.S. Centers for Disease Control and Prevention, CDC) julkaisi Covid-rokotteiden turvallisuustiedot, jotka osoittavat "erittäin huolestuttavia" todisteita mRNA-pohjaisten rokotteiden aiheuttamista haittavaikutuksista.
Kaikissa Kanadassa ja Yhdysvalloissa käyttöön hyväksytyissä mRNA-injektioissa käytetään piikkiproteiinia, joka on yhdistetty terveysongelmiin.
Jopa yksi maailman rikkaimmista miehistä, Elon Musk, on ilmaissut huolensa Covid-rokotteiden turvallisuudesta ja on liittynyt kasvavaan joukkoon henkilöitä, jotka kertovat vakavista haitoista koronarokotteen otettuaan.
Musk kertoo kärsineensä "merkittävistä haittavaikutuksista" saatuaan "toisen tehosterokotteen".
Teslan ja SpaceX:n perustaja sanoo, että hän "tunsi kuolevansa usean päivän ajan", mutta lisäsi toiveikkaasti, että "pysyviä vaurioita" ei ole aiheutunut.
"En tiedä", hän kuitenkin jatkaa.
Sisätautilääkäri, kardiologi ja epidemiologi, tohtori Peter McCullough on sanonut, että Covid-rokotteet ovat synnyttäneet "rokotteen aiheuttaman sydänlihastulehdusten" aallon.
Covid-rokotteiden laajan käyttöönoton jälkeen äkilliset lääketieteelliset tapahtumat, joko sydänkohtaukset tai aivohalvaukset, ovat yleistyneet ammattiurheilijoilla, näyttelijöillä ja laulajilla, TV-uutisankkureilla ja toimittajilla. Valitettavasti monet näistä tapauksista ovat johtaneet kuolemaan.
Mitä tulee Petersonin viimeaikaisiin kommentteihin, ne eivät ole ensimmäinen kerta, kun tämä menestyskirjailija on arvostellut ankarasti Covid-rokotteita.
Marraskuussa 2021 Peterson myönsi tehneensä "tyhmän" päätöksen ottaessaan nämä "kirotut" Covid -piikit.
Viime aikoina Peterson on taistellut Ontarion psykologikollegiota (Ontario College of Psychologists) vastaan sen määrättyä, että hänen on suoritettava sosiaalisen median "uudelleenkoulutus".
Monet kanadalaiset, mukaan lukien Kanadan konservatiivipuolueen johtaja Pierre Poilievre , ovat puolustaneet Petersonia. Sadat kokoontuivat äskettäin mielenosoitukseen Torontossa Ontario College of Psychologists -rakennuksen eteen tukemaan Petersonia.
Peterson on kritisoinut suorasanaisesti Kanadan kaikkien hallintotasojen asettamia Covid-rajoituksia, erityisesti viime vuonna Freedom Convoyn aikana.
Kaikki Kanadassa käyttöön hyväksytyt Covid-rokotteet ovat edelleen kokeellisia, ja kliiniset tutkimukset valmistuvat vasta vuonna 2023.
LifeSiteNews raportoi aiemmin ryhmästä nimeltä Canadian COVID Care Alliance (CCCA), joka julkaisi videosarjan, jossa tuotiin esille niiden tarinoita, joita kokeelliset Covid-19 -rokotteet ovat vahingoittaneet.
Tunnettu virologi Geert Vanden Bossche, joka on Bill ja Melinda Gates -säätiön entinen ylitarkastaja, kuohutti tunteita vuonna 2021 julkaistuaan avoimen kirjeen ja videovaroituksen "maailmanlaajuisesta katastrofista vailla vertaa" kokeellisten Covid-19 -rokoteohjelmien vuoksi.
Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10. 13:57Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09. 20:07Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06. 10:23