Muslimiluokkatoverit hakkasivat kristityn pojan hengiltä pakistanilaisessa koulussa

Luokkatoveri: "Olet kristitty. Älä uskallakaan istua kanssamme, jos haluat elää"

Ulkomaat ti 05.09.2017 09:17
Sharoon Masih.

Muslimit luokkatoverit hakkasivat 17-vuotiaan kristityn pojan kuoliaaksi pakistanilaisessa koulussa, kertoo Clarion Project.

Surmattu poika, Sharoon Masih oli lahjakas älykkö ja luokkansa ainoa kristitty opiskelija. Hän oli kohdannut eristämistä, uhkailua ja vainoamista hänen ensimmäisestä koulupäivästä lähtien tullessaan Verahin piirikunnan kouluun Punjabissa.

Hänen äitinsä mukaan poikaa oli varoitettu alusta lähtien seurustelemasta muslimien kanssa koulussa. Eräs luokkatoveri oli sanonut: "Olet kristitty. Älä uskallakaan istua kanssamme, jos haluat elää."

Sharoonia yritettiin toistuvasti käännyttää islamiin, mutta hän oli kieltäytynyt. Hänen perheensä kertoi, että poika käytti eristyksensä "hyväksi" keskittymällä opintoihinsa ja saavutti luokkansa huipputason. Se oli asema, joka raivostutti hänen opiskelijatovereitaan vielä enemmän.

Pojan äiti kertoo itkeneensä joka ilta Sharoonin kanssa, kun poika oli kuvaillut päivittäistä häneen kohdistunutta kidutustaan.

"Hän kertoi minulle solvauksista ja väkivallasta, jota hän joutui kohtaamaan. Hän ei halunnut järkyttää isäänsä, koska hän oli niin huolehtivainen sydämeltään."

Sharoonin tiiliuunityöntekijä-isänsä oli säästänyt rahaa lähettääkseen lahjakkaan poikansa alueen parhaimpaan kouluun.

Sharoonin äiti sanoo, että hänen lastaan vihanneet "pahat pojat tulevat kaikesta huolimatta eräänä päivänä saamaan Jumalan viimeisen tuomion".

On olemassa erilaisia ​​raportteja siitä, miksi opettajat eivät olleet lopettaneet nahistelua jonka seurauksena Sharoon kuoli. Ensimmäiset raportit luokkahuoneesta väittävät, että opettaja ei välittänyt tappelusta.

Opettaja on kuitenkin väittänyt lukeneensa sanomalehteä eikä ollut huomannut hyökkäystä.

Toiset sanovat sen tapahtuneen luokkien välillä, kun opettaja ei ollut läsnä. Silti koululla ei ollut opettajaa, joka vastasi käsikähmästä syntyneestä melusta.

Koulun rehtori erotettiin, mutta tähän mennessä kaikki opettajat pysyvät tehtävissään.

"Kristittyjä halveksutaan, väheksytään ja inhotaan Pakistanissa, he ovat jatkuvan vainoamisen kohde", sanoo brittiläis-pakistanilaisen kristillisen yhdistyksen (BPCA) puheenjohtaja Wilson Chowdhry.

Hänen mukaansa tämä nuoren kristityn teini-ikäisen oppilaan tappaminen muistuttaa meitä vain siitä, että uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa kasvatetaan nuorten enemmistöväestön kulttuuristen normien ja vääristyneiden, puolueellisten opetussuunnitelmien avulla.

"Kuitenkaan missään nimessä tällainen kohtelu ei ole poikkeus. On aivan odotettavissa, että kristityt tulevat kohtaamaan väärinkäytöstä ja väkivaltaa koulutusjärjestelmässä vuosien aikana."

Chowdhry syyttää pakistanilaista hallitusta, että se ei ole onnistunut poistamaan kansallisesta opetussuunnitelmasta materiaaleja, joissa opetetaan ja vahvistetaan tätä suhtautumista kristittyihin.

Yhdysvaltain kansainvälisen vapauden toimikunta merkitsi eri toten opetussuunnitelman mahdollisena esteenä ulkomaiselle avulle.

"Tällainen onneton hallinto on istuttanut pakistanilaisten kansalaisten sukupolviin valheellisia stereotypioita, jotka heikentävät ei-muslimien perusihmisoikeuksia", Chowdhry toteaa.

Hän pitää "tällaisen väärinkouluttamisen" myös vastavuoroisesti tehneen muslimeista entistä herkempiä omaksumaan vihamielistä ideologiaa ja seuraamaan monia "kontrolloimattomia islamin kovan linjan lahkon roistoimaameja".

"Nyt surmattu Sharoon oli valoisa ja älykäs nuori poika, jolla olisi ollut mahdollisesti hyvä tulevaisuus. Silti vieläkään Pakistanissa väittely ei ole sitä, kuka on syyllinen, vaan sitä kuka ei ole syyllistynyt hirvittävimpään rikokseen."

BPCA: n virkamies Ambar Saroya tapasi perheen, on rukoillut heidän kanssaan ja neuvonut heitä.

BPCA:n tehtävä on korostaa kristittyjen jatkuvaa väärinkäytöstä ja parantaa heidän ahdinkoaan Pakistanissa. Kristityt kohtaavat säännöllisesti vainoa niin sanotun "jumalanpilkkalain" takia, joka aiheuttaa laajemmalle yhteisöön työn ja perustuslaillisten oikeuksien puutetta, lapsiorjuutta ja pakkotyötä, naisiin kohdistuvia raiskauksia ja pakotettuja avioliittoja, uskovaisten vangitsemista heidän uskonsa tähden, kirkkojen tuhoamista ja jopa kuolemia.

Sharoonin perhe on ilmaissut halunsa taistella Sharoonin oikeudenmukaisuuden puolesta ja haluaa apua asianajajalta. BPCA on arvioinut, että kustannukset tapauksen monimutkaisuuden takia ovat noin 2000 puntaa.

Sharoon haudattiin 28. elokuuta 2017 ja BPCA maksoi hautajaiset.

Vuodesta 1990 lähtien ainakin 71 ihmistä Pakistanissa on tapettu, kun muslimijoukot ovat ottaneet jumalanpilkkalain täytäntöönpanon "omiin käsiinsä".

Yksi tapaus on marraskuulta 2014, jolloin 1500-1600 muslimin lauma hakkasi kristittyä pariskuntaa, repi heidän vaatteensa päältä ja heitti heidät uuniin palamaan elävänä. Pariskunnan väitettiin repineen sivuja Koraanista, mutta väite osoittautui myöhemmin vääräksi. Pariskunnan sukulaisen mukaan heillä oli kolme lasta ja nainen oli odottanut neljättä lasta, kun heidät tapettiin.

Myös pastoreita on pidätetty ja kidutettu vangittuina. Eräs pastorin vaimo paljasti toukokuussa, että hänen miestään kidutetaan joka päivä miehen suorittaessa rangaistustaan jumalanpilkasta.

"Miestäni on yritetty tappaa useita kertoja. Häntä kiusataan päivittäin, hän ei ole turvassa vangeilta eikä vankilan henkilökunnaltakaan. Joka päivä murehdin, että minulle ilmoitetaan hänen kuolleen", vaimo kertoi brittiläis-pakistanilaiselle kristilliselle yhdistykselle tuolloin.

Viime kuussa Pakistanissa 16-vuotias kristitty poika pidätettiin , koska hänen väitettiin polttaneen Koraanin sivut, jotka Pakistanin rikoslain 295-B §: n mukaan voivat merkitä kuolemanrangaistusta juuri maan tiukan jumalanpilkkalainsäädännön takia.

Kesäkuussa pakistanilainen kristitty isä pidätettiin jumalanpilkasta, kun hän oli pyytänyt muslimia maksamaan polkupyörästä, jonka hän oli korjannut edellisellä viikolla.

Yhdysvaltojen kansainvälisen uskonnonvapauden komissio (USCIRF) on sanonut, että Pakistanissa on 40 kuolemaantuomittua tai elinkautisia rangaistuksia jumalanpilkan takia.

USCIRF:n mukaan viimeviikkoisessa raportissa Pakistan sijoittuu viiden kärkimaan joukkoon maailman ankarimmilla jumalanpilkkalaeillaan. Tällaisia ​​lakeja käytetään nimenomaan kristittyjä vastaan.

"Jumalanpilkkalakien kannattajat väittävät, että niitä tarvitaan uskonnonvapauden suojelemiseksi, mutta nämä lait eivät ole sellaisia. Jumalanpilkkalait ovat toimintaperiaatteeltaan vääriä. Ne usein kutsuvat väärinkäytöksiin ja johtavat hyökkäyksiin, murhiin ja muslimiväkijoukkojen iskuihin. Missä tahansa niitä esiintyykään, ne olisi kumottava", USCIRF: n puheenjohtaja Daniel Mark kirjoitti.

Pakistanin ihmisoikeustoimikunnan puheenjohtaja Mehdi Hasan on myös kehottanut, että jumalanpilkkasäädöksiä muutettaisiin tai ne lakkautettaisiin.

Tytti Salenius ti 05.09. 09:17

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot