Milloin Ruotsissa äänestetään muuttumisesta Qatarin suojelualueeksi, kysyy Gatestone Institute.
Muslimiveljeskunnan episentrumi Qatar ja värväyksen päämegafonina toiminut Al Jazeera ovat saaneet rakennutettua Pohjoismaiden suurimman 3 miljoonaa maksavan moskeijan Ruotsiin. Megamoskeija on lähes 2000 neliön suuruinen ja sinne mahtuu 2000 ihmistä.
Yksi ällistyttävän hämmästyttävä tosiasia tästä uudesta megamoskeijasta on se, että Ruotsin valtamedian mukaan koko avaamista ei ole koskaan edes tapahtunut. Yhdessäkään ruotsalaisessa uutisessa nimittäin ei ole mainittu avajaisista, Ruotsin viranomaiset ovat pysyneet myös hiiren hiljaa eikä edes Malmön kunnan verkkosivuilta löydy hehkutusta kuin sen enempää tietojakaan koko moskeijasta.
Jotta tietäisi mitä Ruotsissa tapahtuu, on käännyttävä Qatarin uutistoimiston puoleen, joka raportoi näin:
"Awqafin ministeriön islamilaisten asioiden osaston johtaja Khalid Shaheen Al Ghanim sanoi, että Ruotsin Malmöön on nyt rakennettu ja kalustettu yli 3 miljoonaa maksanut moskeija. Sen on maksanut Qatar ja hanke on toteutettu Awqaf -ministeriön valvonnassa ja yhteistyössä Pohjoismaisen Wakfin kanssa Malmössa Ruotsissa.
"Hän lisäsi, että Umm al-Mu'minin Khadija moskeija on suurin moskeija Pohjoismaissa ja sijaitsee neljäkerroksisen rakennuksen ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Moskeijaan on varustettu tilat ihmisille, joilla on erityistarpeita rukousten suorittamisessa ja erilliset tilat lapsille ja naisille.
"Avajaisiin osallistui Ruotsin paikallisten viranomaisten edustajia ja Ruotsin ja Tanskan islamilaisten säätiöiden edustajia sekä joukko liikemiehiä."
Megamoskeijan takana oleva organisaatio Ruotsissa on ruotsalainen Wakf , joka tunnetaan paremmin nimellä Malmön islamilainen yhteisö. Säännöissään (pdf) Ruotsin Wakf kuvaa itseään "uskonnollisena ja kulttuurisena yhteisönä, rekisteröitynä ihanteellisena instituutiona" ja "poliittisesti riippumattomana".
Wakfin oman rakennuslupahakemuksen mukaan kyseessä ei pitänyt olla moskeija, vaan ainoastaan "kulttuurikeskus". Megamoskeijan naapurit valittivat suunnitelmasta jo vuonna 2010. Malmön kunta sen sijaan ei nähnyt mitään ongelmaa.
"Se on kuin mitä tahansa uskonnollisten yhteisöjen toimintaa, ja minun on vaikea nähdä, että olisi mitään syytä huoleen", sanoi Malmön kunnan edustaja Dick Johansson tuolloin.
Useat Ruotsin Wakf -jäsenet ovat peräisin Ruotsin islamilaisen kulttuurin yhdistyksestä, jonka tiedottaja ja keulakuva Ammar Daoud oli kuvattu Ruotsin sanomalehti Sydsvenskanin vuoden 2006 artikkelissa Tanskan imaami Abu Labanin "oppipoikana". Laban kuoli vuonna 2007 ja oli tunnettu jihadistisista yhteyksistään ja muslimimaailman yllyttämisestä mellakoihin Tanskaa vastaan sen jälkeen kun Tanskan Jyllands-Posten julkaisi vuonna 2005 Mohammedin pilapiirrokset. Hän johti omaa tanskalaista Wakfaa, tanskalaista islamilaista yhteisöä Kööpenhaminassa.
Laban julisti Said Qutbin, Muslimiveljeskunnan pääideologin olevan hänen roolimallinsa, ja oli usein vierassaarnaajana puhumassa Rosengårdissa ruotsalaisen kulttuuriseuran moskeijakellareissa. Rosengård on rikoksillaan ratsastava ja surullisen kuuluisa no-go-alueistaan Malmössä.
Jo vuonna 2006 Abu Laban kertoi Sydsvenskanille, että hän haluaa "auttaa" ruotsalaisia muslimiystäviään uuden moskeijan perustamisessa. Abu Laban ja Ammar Daoud olivat tyytymättömiä Malmön silloiseen islamilaiseen keskusmoskeijaan.
Wakfin megamoskeijan avajaisissa 28. huhtikuuta Malmön kaupunginvaltuutettu Frida Trollmyr käytti pitämässään puheessaan edelleen termiä "kulttuurikeskus", eikä kertaakaan sanaa "moskeija".
"Monella tapaa tämä kulttuurikeskus on ainutlaatuinen, mutta samalla se on yksi monista kohtaamispaikoista, joka on edistänyt monimuotoisuutta. Me malmölaiset tiedämme, mitä tämä moninaisuus merkitsee ja se on tehnyt Malmösta kaupungin, mitä se on tänään."
Trollmyrin puhe jää kyllä historiaan hetkenä, jolloin Malmön kunta lopullisesti alistui kokonaan islamille.
Kun Ruotsin uutissivusto Samtiden yritti tavoittaa Trollmyriä kommentoimaan, Trollmyrin sihteeri ilmoitti, ettei poliitikolla ole aikaa vastata kysymyksiin.
Samtiden olisi kysynyt, miten uusi sukupuolet erotteleva moskeija vastaa Ruotsin sukupuolten tasa-arvoon, mitkä ovat Trollmyrin näkemykset megamoskeijan ulkomaisten diktatuurien rahoituksesta ja mitä se merkitsee Malmölle suhteessa radikalisoitumiseen.
Ruotsin poliitikot eivät ole enää vastuullisia ja tilivelvollisia kansalaisille. He voivat selvästikin peitellä, mitä aiheita he haluavat. Silläkin uhalla kuinka vahingollista se on ihmisille, jotka ovat heidät valinneet ajamaan heidän asioitaan. Valtamedia on mielellään mukana salaliitossa viranomaisten kanssa ja yhdenmukaisesti sivuuttaa aiheet eikä välitä.
Olisi kai kuitenkin luullut ainakin edes yhden ruotsalaisen valtavirran toimittajan olleen kiinnostunut paljastamaan Ruotsin viranomaisten peittelyn ja siksi Gatestone Instituten artikkelissa kysytäänkin avoimesti:
Miten hanke, jonka Malmön kunta hyväksyy "kulttuurisena keskuksena" päätyy suurimmaksi moskeijaksi Pohjoismaissa?
Kuinka Ruotsin Wakf -organisaation, jonka tarkoitus on olla "poliittisesti riippumaton" ja jonka sanotaan keränneen rahoituksensa paikallisilta muslimeilta, ostaa ja maksaakin Qatar? Maa jonka ensisijainen vientituote maailmalla, kuten Saudi-Arabiallakin on radikaali islam ja wahhabismi?
Milloin Ruotsista on tullut Qatarin diktatuurin maakunta, jossa Qatarin valtion virkamiesten läsnäolo Qatarin rahoittaman moskeijan avajaisissa suuressa ruotsalaisessa kaupungissa ei saa aikaan mitään huomiota tiedotusvälineissä, puhumattakaan kritiikistä? Onko tämä jo päivittäistä rutiinia ja sen sijaan Ruotsin reaktio on vain Malmön kunnan edustajan kiusallisen imarteleva ja islamia mielistelevä ja nuoleskeleva puhe.
The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12. 10:35Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12. 01:29Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11. 15:49Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10. 15:30Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10. 14:12