Blogi: Henna Kajava, to 24.09.2020 01:19

Haloo, Li Andersson: Kytöpuiston pahoinpitelijät koulun vaihtoon

Vantaan Kytöpuiston koululla tajuttomaksi pahoinpidellylle 11-vuotiaalle pojalle on ehdotettu koulun vaihtoa. Vaihtoon tulee laittaa uhrin koulun sijaan pahoinpitelijöiden koulu sekä koulun Silakkaliikkeeseen kuuluva rehtori, joka antoi kiusaamisen jatkua ainakin kuukauden verran uhrin isän yhteydenotoista huolimatta. 

Opetusministeri Li Andersson otti kantaa pahoinpitelyyn ja koulunvaihtoasiaan, eikä pitänyt koulun vaihtoa hyvänä ideana, koska "Lain mukaan jokaisella on vahva oikeus lähikouluun ja siksi ensisijainen vaihtoehto tulee aina olla, että ongelmat ratkaistaan omassa lähikoulussa." Li ilmaisi tässä samalla puolustavansa vahvasti pahoinpitelijöiden oikeutta jäädä omaan lähikouluunsa - uhrin ohella. Vasemmistolle onkin tyypillistä nähdä myös syylliset uhreina, olivatpa nämä millaisia sadisteja tahansa. 

Jos kyse olisi Li Anderssonin pian syntyvästä omasta kullannupusta, niin miten on, lähettäisikö Li edelleen lapsensa samaan kouluun hänen lapsensa lähes tappaneen poikaporukan kanssa? Li haluaa lisätä psykologien palveluita koulussa, mikä on todella tärkeää, mutta onko Li:llä sellaista tutkimustietoa, että koulupsykologit ovat tehokas apu kitkemään myös väkivaltaisten sosiopaattilasten väkivaltaisuuden? Psykologeja on lisäksi hyvin moneen junaan, kuten ihmisiä kaikilla ammattialoilla. Kuulisin niin mielelläni Li Anderssonin pelkkää yleistä diibadaabaa sisältävässä kannanotossa Kytöpuiston pahoinpitelyyn liittyen konkreettisia keinoja, joilla Li turvaisi uhrin koulunkäynnin samassa koulussa hänet lähes tappaneen poikanelikon kanssa. Kerrotko, Li?

Vasemmiston mielestä on mitä ilmeisimmin liian kova rangaistus lapsen lähes tappaneille varhaisnuorille lähettää nämä toiseen kouluun. Tämän seurauksena uhri käytännössä pakotetaan vaihtamaan koulua. Vai voiko kukaan olla niin typerä, että kuvittelee vakavasti traumatisoituneen lapsen, jolle on syntynyt koulukammo voivan vielä käydä samaa koulua hänet lähes tappaneiden väkivaltarikollisten kanssa? Koulun henkilökunta oli jo vakaasti ja pitkäaikaisesti näyttänyt uhrille, kuinka he eivät halunneet puuttua kiusaamiseen. Kiusaamista oli jatkunut jo kuukauden ja isä oli ottanut yhteyttä rehtoriin, sosiaalityöntekijään ja lastensuojeluun ilman vastakaikua. Isän toiminta kertoo, ettei kyse ollut ihan tavanomaisesta kiusaamisesta. 

Vakavasti traumatisoituneen väkivallan uhrin toipumiselle on tutkitusti tärkeää, että hän kokee oikeuden toteutuvan ja syyllisten saavan riittävän rangaistuksen. Mitä nyt on odotettavissa syyllisille? Raskain rangaistus näille alaikäisille on Vantaan perusopetuksen päällikkö Ilkka Kalon mukaan erottaminen kolmeksi kuukaudeksi koulusta! Eikö nimenomaan ongelmanuorille ole tyypillistä, että he ottavat tuollaisen kolmen kuukauden loman kuin palkintona vastaan? Koettu koronakaranteeni saa rangaistuksen myös tuntumaan lievemmältä. 

On selvää, että Suomessa tarvitaan alaikäisinä rikoksiin syyllistyneille ikätasoon sopivat rangaistukset, jotka todella tuntuvat. Eräs hyvä vaihtoehto on laittaa syylliset ikätasoon soveltuviin pakkotöihin, josta maksettava palkka suoritetaan lyhentämättömänä uhrin tilille. Tällaista työtä voisivat tehdä kaikki yli 10-vuotiaat vakaviin rikoksiin syyllistyneet lapset ja nuoret. Mikäli yhteistyö ei suju, niin yhteiskunta järjestää syyllisille päivittäin parin tunnin arestin määrätyn ajanjakson ajan. Tässä syyllisten on määrä miettiä rauhoittuen toimintaansa.

Todella hienoa, että ihmiset ovat aktivoituneet tämän tapauksen johdosta ja kohdistaneet Kytöpuiston koulua kohtaan paineita muuttaa radikaalisti välinpitämätöntä toimintatapaansa! Koulun rehtori Maarit Hosio tulee ehdottomasti myös laittaa vaihtoon, koska hän ei lehtitietojen mukaan vastannut uhrin isän yhteydenottoihin. Rehtori näyttää kuuluvan  Silakkaliikkeeseen entisen Fb-profiilikuvansa kehyksen perusteella. Onko tällaiseen hyökkäävään ääriliikkeeseen kuuluminen etenkään julkisesti alleviivaten koulun rehtorille sopivaa?

Myös Vantaan kaupungin opetustoimen on syytä herätä järkiinsä. Vantaalta sope-luokat eli perinteisesti ilmaistuna tarkkisluokat on lakkautettu. Tutkitusti sope-oppilaat eivät integroidu hyvin tuloksin normaaliluokille, vaan haittaavat muiden koulunkäyntiä. Sen sanoo kyllä jo normaali järkikin, ettei tunne-elämän ja itsesäätelytaitojen puute aiheuta kuin ajanhukkaa ja päänsärkyä muille oppilaille.

Ehkä joku järjestää vielä mielenilmauksen Kytöpuiston koulun pihalla, jos pahoinpitelijöitä ei siirretä toiseen kouluun. Minä ainakin osallistuisin ja keräisin porukkaa mukaan.

Henna Kajava to 24.09. 01:19

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja kuntavaikuttaja Espoosta (1. varavaltuutettu, opetuslautakunnan jäsen). Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Kirja Jussi Halla-ahosta ja konservatismin moninaisuus

pe 16.10. 01:14

Haloo, Li Andersson: Kytöpuiston pahoinpitelijät koulun vaihtoon

to 24.09. 01:19

Kunniakansalaisia tunkee busseihin lipuitta Espoossa

la 22.08. 00:46

Kaivohuoneen tuore tapaus verrattavissa Turun terrori-iskuun

ti 04.08. 23:55

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07. 18:41

Pohjoiskorealaiset - pakotettu nauramaan kommunismin kärsimysten keskellä

to 02.07. 18:49

Finlaysonin tuotannosta 66 % Turkissa

ke 24.06. 15:30

Migri Somaliasta: Työnteko ei kiinnosta miehiä

ke 17.06. 22:55

Floydin kuoleman vaikutus valtasuomalaisiin

to 04.06. 17:53

Logged in: Loisivatko hikikomoreiksi vetäytyneet suomalaisnuorukaiset?

ma 20.04. 01:30

blogit

Vieraskynä

50 000 kotimaista murhaajaa

su 25.10.2020 23:23

Juha Ahvio

Suomalaistenkin kristittyjen on syytä liittyä esirukousrintamaan presidentti Trumpin puolesta

su 25.10.2020 22:59

Professorin Ajatuksia

Frontex velvoittaa toimintaan, ministeri Ohisalo!

su 25.10.2020 22:55

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Soteen ja saveen

su 18.10.2020 22:08

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kirja Jussi Halla-ahosta ja konservatismin moninaisuus

pe 16.10.2020 01:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10.2020 23:07

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Rudy Giulianin paljastukset vasta raapaisseet pintaa - Kaikkien aikojen poliittinen skandaali

su 18.10.2020 22:05

Heikki Porkka

"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa

pe 09.10.2020 13:52

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Suuri huijaus

ke 28.10.2020 11:22

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Puolivirallinen toisinajattelija

su 25.10.2020 22:56

Matti Viren

Paluu menneeseen

su 27.09.2020 22:59