Kun halutaan lopettaa kehitysyhteistyö ja osoittaa se kankkulan kaivoksi, vedotaan usein Matti Kääriäisen esittämään kritiikkiin. Kääriänen on ulkoasianneuvos, joka toimi 40 vuotta ulkoministeriössä mm. Kenian, Sambian ja Mosambikin suurlähettiläänä. Kääriäinen on kuitenkin joutunut oikomaan käsitystä, jonka mukaan hän vastustaisi kehitysyhteistyötä sinänsä. Kääriäinen vastustaa nimittäin ainoastaan nykyisenlaista, tehotonta kehitysyhteistyötä. Lisäksi Kääriäinen on samaa mieltä PS:n kanssa siitä ilmiselvästä tosiasiasta, kuinka epäoikeudenmukaista on asuttaa osa pakolaisista – noin kymmenisen prosenttia – erittäin kalliisti Eurooppaan loppujen jäädessä noukkimaan avustusten murusia pakolaisleireille. Kääriäinen mainitsee saksalaistutkimuksen, jonka mukaan rikkaat maat tukevat noin 135-kertaisesti pakolaisia rikkaissa maissa verrattuna leireille jääviin pakolaisiin, joita tosiaan ovat ne jäljelle jäävät 90 % pakolaisista.

Entinen suurlähettiläs ei pidä pakolaisten asuttamista Eurooppaan järkevänä myöskään siksi, että paikallisväestön kanssa seuraa ongelmia, kun integroitumaton väestö kasvaa suureksi. Konfliktit liittyvät kohoaviin vuokratasoihin, asuntojen saatavuuteen, sosiaaliturvan jakamiseen, palkkauksen kehittymiseen, jne. Kääriäinen korostaa, että nämä seuraukset ovat faktoja.

Matti Kääriäinen kannattaa kuitenkin vahvasti kansainvälistä solidaarisuutta köyhiä maita kohtaan paitsi eettiseltä kannalta, myös siirtolaisvirtojen hillitsemiseksi. Olen itse samoilla linjoilla. En halua elää maailmassa, jossa esimerkiksi lapsia sokeutuu vain siksi, etteivät he saa riittävästi A-vitamiinia, enkä toisaalta halua myöskään siirtolaisvirtojen aiheuttamia konflikteja ja kehitysmaapiirteitä Eurooppaan.

Kun talous on heikoilla voidaan – ja PS:n tulisikin – vaatia kehitysmaiden auttamista siten, ettei se velkaannuta meitä enempää. Keinoja on monia. Ensinnäkin EU:ta tulisi moralisoida voimakkaasti siitä, että EU-maat hyväksikäyttävät Afrikan maiden hallintojen heikkoutta. Kääriäinen on hyvin perillä siitä, kuinka EU-maiden yritykset neuvottelevat itselleen esim. 25 vuoden verovapauksia, toisinaan jopa suoraan lahjomalla. Tämä onnistuu tietenkin helposti, kun kehitysmailla on heikko neuvotteluasema ja hirveitä diktaattoreita samalla, kun korruptio rehottaa. Suomessa on ilonpilkahduksena parhaillaan valmisteilla yritysvastuulaki, jolla voidaan näyttää mallia muille maille. Kun joku länsimaa näyttää esimerkkiä, pystyvät kehitysmaat vaatimaan helpommin samoja vastuullisuusperiaatteita muilta mailta.

Matti Kääriäinen mainitsee kehitysmaita köyhdyttävänä seikkana myös länsimaiden pankkisektorin. Kehitysmaiden velkaantuminen on jälleen kasvussa, kun pankit ovat joutuneet vaikeuksiin Euroopassa ja sen vuoksi siirtyneet rahastamaan kehitysmaita. Pankit antavat kehitysmaille löysästi rahaa kaikenlaisiin huonoihinkin hankkeisiin. Nyt tulisikin vaatia pankkien valvontasysteemin kehittämistä. Perinteisestihän kehitysmaat ovat maksaneet moninverroin enemmän lainojensa korkokuluja länsimaihin kuin saaneet kehitysyhteistyövaroja, joten rahavirrat ovatkin suuntautuneet perinteisesti köyhistä maista rikkaisiin – päinvastoin kuin yleisesti kuvitellaan.

Kääriäinen on samoilla linjoilla PS:n kanssa myös siinä, kuinka EU:n tulee vaatia kehitysmailta enemmän. Näiden tulee sitoutua aidosti korruption vastaiseen toimintaan. EU:n on vaadittava myös vastuullista väestöpolitiikkaa. Kääriäisen mukaan esimerkiksi Tansanian presidentti on sanonut, että sitä parempi, mitä enemmän naiset saavat lapsia. EU:n tulisi reagoida voimakkaasti tällaisissa tapauksissa ja miettiä tukien suuntaamista uudelleen.

EU voisi myös alkaa toimia pontevasti Afrikan maiden yhdysmiehenä maiden välisen kaupan edistämisessä, koska yhteistyö Afrikan maiden välillä on toistaiseksi ollut laihaa. Kauppa se on kuitenkin, joka kannattaa ja jolla voidaan päästä eroon köyhyydestä. Afrikassa on kyllä Afrikan unioni (AU), mutta ilmeisesti Afrikan diktaattorit ovat epäluuloisia toisiaan kohtaan, eikä kai se maiden kehittäminen muutenkaan kiinnosta tarpeeksi. Infrastruktuuri ei edelleenkään palvele maiden välistä kaupankäyntiä.

Kaikkein akuutein ja kiireellisin asia ulkopolitiikassa Suomen, Euroopan sekä myös hädänalaisten lasten kannalta olisi kuitenkin pakolaisleirien kehittäminen pysyviksi, pitkälle omavaraisiksi keskuksiksi, joissa voisi saada hyvää koulutusta, tehdä työtä ja elää normaalia elämää. Näiltä voisi viedä sitä tietotaitoakin takaisin kotiin, jos sinne joskus pääsee palaamaan. Kääriäinen näkee pakolaiskeskukset ratkaisuna siirtolaisvirtojen pysäyttämiseksi. Näitä on sivuttu julkisessa keskustelussa aiemminkin, mutta eräänä esteenä on ollut se, etteivät maat halua pysyviä pakolaiskeskuksia alueilleen. Nämä saattaisivat tosiaan muodostua ongelmiksi esimerkiksi sikäli, että ne houkuttelisivat helposti aina vain lisää ihmisiä köyhemmiltä alueilta. Ja voisivatko kehitysmaat luottaa siihen, että rikaat maat tukisivat pysyvästi ja riittävästi pakolaiskeskusten toimintaa, kun apu pakolaisleireille on ollut hyvin niukkaa tähänkin saakka? Ehkä voitaisiin allekirjoittaa sitovia sopimuksia, joihin voitaisiin luottaa.

Kääriäinen ehdottaa, että pakolaiskeskuksista luotaisiin verovapaita erityistalousalueita, joissa ulkomaiset yritykset voisivat toimia edullisesti. Ehkä tosiaan yritystoiminta voisi pakolaiskeskuksista laajentua helposti ympäristöönkin, mikä tekisi niistä houkuttelevampia mahdollisille isäntämaille.

Kun PS nousee hallitukseen toivon, että uusi hallitus harjoittaa myös aktiivista Afrikka-politiikkaa, jonka tavoitteena on Afrikan väestönkasvun ripeä hidastuminen. Se on tärkeässä roolissa taistelussa laitonta siirtolaisuutta vastaan. Inhimillisyyden ja kovuuden yhdistelmällä päästään parhaisiin tuloksiin, mutta kummalla tahansa yksinään epäonnistutaan eniten. Sekä inhimillisiä, että kovia keinoja olisi tärkeää miettiä jo etukäteen ja pyrkiä ottamaan omaa kokoa suurempi rooli EU:n Afrikka-politiikassa, koska EU:ssa ei liene edelleenkään näkyvissä merkkejä maininnanarvoisista pyrkimyksistä ehkäistä Afrikan väestöräjähdystä. Itse kukin haluaisi varmasti myös, että Afrikan safarieläimet säilyisivät meidän jälkipolvienkin iloksi.

Täältä voi kuunnella Matti Kääriäisen koko haastattelun (2019): https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/12/matti-kaariainen-maahanmuuttajat-uhka-vai-mahdollisuus