Jätin valtuustokysymyksen Espoon katuturvallisuudesta jo vuoden 2019 joulukuussa, mutta vasta viime viikolla sain siihen vastauksen. Samalla oli mukava yllätys, että Hesarikin oli uutisoinut valtuustokysymyksestäni ja sen vastauksen sisällöstä.
Uutisoinnit Espoon ja yleensä pääkaupunkiseudun heikentyneestä tilanteesta huolettavat. Mm. sisäministeri on halunnut nähdä merkittävänä syynä tähän koronastressin. Kuitenkin nuorten ryöstö- ja kiristysrikokset lähes kymmenkertaistuivat Länsi-Uudellamaalla jo vuosina 2015-2019, 18:sta 161:een. Julkisella paikalla tapahtuneita väkivaltarikoksia oli tilastoitu ennen koronaa v. 2019 Espoossa 574. Luonnollisesti todellinen väkivaltarikosten määrä on paljon tätä suurempi - seksuaalirikoksissa tyypillisesti moninkertainen.
Samalla poliisiviranomaisten mukaan nuorten väkivalta on raaistunut ja teräaseiden kantaminen ja käyttö lisääntynyt sekä väkivallan ihannointi kasvussa. Espoossa järjestetään myös joukkotappeluita, "beeffejä", joita kuvaillaan Länsi-Uudenmaan poliisilta saamassani vastauksessa valtuustokysymykseeni Espoon katuturvallisuudesta mm. näin:
"Tappeluiden käynnistämisen syynä on jokin mitätön tai keksitty syy, jolla vastapuoli saadaan pakotettua sovittuun tappeluun. Usein toista osapuolta syytetään täysin keksityistä rasistisista kommenteista tai toisen osapuolen kunnian loukkaamisesta."
Espoolla on Vantaaseen nähden paremmat mahdollisuudet saada nuorten vakavaa rikollisuutta hallintaan, koska kyse on täällä suurelta osin melko suppean joukon sarjarikollisuudesta. Myöskään etnisiä jengejä ei ole vielä syntynyt Ruotsin tapaan, vaikka jengitunnuksia kohtaan onkin ollut kiinnostusta.
Aikooko Espoo jatkossakin antaa nuorten sarjarikollisten uhata nuorisoamme? Miksi rangaistukset ja ohjaavat toimet eivät ole tehonneet? Rikollisuuteen ryhtyneet nuoret on otettava ensimmäisestä kerrasta lähtien riittävään tarkkailuun ja ohjaukseen. Lähiöpoliiseja on oltava riittävästi ja nuorilla välitön yhteys heihin. Valtuuston on saatava osavuosikatsausten yhteydessä tiedot katuturvallisuuden kehityksestä. Segregoituvien lähiöiden nuorten turvallisuutta on kartoitettava kyselytutkimuksin puolivuosittain. Espoon on saatava vaaralliset nuoret kaduilla kuriin!
Turvallisuus on espoolaisten ykkösarvo, mutta Espoon turvallisuusindeksi on romahtanut. Espoo on suurista kaupungeista yhä turvallisin vain siksi, että turvallisuus on heikentynyt myös muissa suurissa kaupungeissa. Vantaalla alaikäisten tapon yritykset ja ryöstörikokset ovat räjähtäneet kasvuun.
Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44