Törmäsin demareille ääniä keräävän Husein Hamiidin aluevaalimainokseen. Hän on ilmoituksensa mukaan ammatiltaan kulttuuritulkki. Ollaan ritarillisia ja annetaan demareille tässä samalla hieman ilmaista mainostilaa. Mainos herätteli minut selvittämään, mikä on kulttuuritulkki. Se ei toki riittäisikään, että meillä annetaan yhteiskunnan piikkiin niin kauan kielellistä tulkkausta, kun maahanmuuttajat haluavat – vaikka vuosikymmeniä. Tarvitaan tietenkin myös kulttuuritulkit.
Tässä on Suomen tukitalon tarjoamista kulttuuritulkeista briiffausta: “Kulttuurien välisen ymmärtämisen lisäämiseen tarvitaan kulttuuritulkkia. Kulttuuritulkki voi olla asiakkaan apuna esimerkiksi työpaikalla tai opiskelupaikalla helpottamassa kirjoittamattomien sääntöjen tai käyttäytymisnormien ymmärtämistä. Kulttuuritulkkia voidaan käyttää myös perhetyössä auttamaan suomalaisia viranomaisia ja maahanmuuttajaperheitä ymmärtämään toistensa kasvatuskulttuuria ja tapoja, käsitystä lapsuudesta ja lapsen oikeuksista sekä esimerkiksi Suomessa hyväksytyistä rangaistus- ja kurinpitokeinoista.”
Meidänkin perheellä on kokemusta kulttuuritulkkauksesta. Lapsen koulussa oli haukkumista puolin ja toisin. Oma lapseni oli siinä sivullisena. Koulu kutsui avuksi kulttuuritulkin vanhempien ohella. Vanhemmat ovat asuneet Suomessa yli kymmenen vuotta, mutta toki tarvittiin kulttuuritulkki selvittämään asiaa. Mutta tämähän on sitä maahanmuuttajien työllistämistä, jota etenkin kokoomus kovasti peräänkuuluttaa!
Kulttuuritulkin veloitus on sama kuin asioimistulkinkin, 78 € /h + ALV. Muodollisia vaatimuksia kulttuuritulkeille ei ole – riittää, kun osaa suomen kieltä välttävästi.
Itse olen sitä mieltä, että maahanmuuttajien tulisi järjestää tulkkaus omasta takaa pyytämällä esimerkiksi sukulaisia, lapsiaan tai tuttuja tulkkaamaan tarvittaessa ystävänapuna. Ei mitään julkisen sektorin kustantamaa tulkkausta lainkaan. Tässä ovat nimittäin taas tietenkin vastakkain erilaiset rahankäyttökohteet – järjestettäisiinkö esimerkiksi nuorille paremmat mielenterveyspalvelut ja kustannetaan osa niistä ottamalla rahat kulttuuri- ja kaikesta muustakin tulkkauksesta?
Tulkkaukset on sote:ssa hoidettava mielestäni ehdottomasti jatkossa ystävänpalveluina. Vihervasemmistolle tällainen ajattelu on kauhistus. Jos vielä lapsia käytetään tulkkauksessa, niin se olisi näiden mielestä lasten riistämistä. Tämän tyyppisiä kommentteja olen kuullut tuolta suunnalta.
Mutta kyllä se niin vaan on, että julkiskustanteisen tulkkauksen lopettaminen maahanmuuttajille olisi luonteva ja varmasti melko tehokas kannustin opetella kieltä. Lisäksi ei mielestäni ole lainkaan pahaksi, että lapsille opetetaan vanhempiensa pientä auttamista ja vähäistä vastuunkantoa perheen asioissa.
Koska tähän ei saa kuvaa vaalimainoksesta, joka innoitti kirjoittamaan tämän, laitan vielä hieman mainoksen sisältöäkin alle – sen ainoan suomenkielisen tekstin, joka tulee pitkän arabiankielisen tekstin lopuksi:
“Esteettömiä hyvinvointipalvelut ja yhdenvertaisuutta.
Parempaa kouluterveydenhuolto ja lasten suojelutyö.
Sujuvaa ja helppo vanhus ja vammaispalvelut.
Lisää tukea lapsiperheille.”
Olemme molemmat – Hamiid ja minä (nro 47) – ehdolla Länsi-Uudellamaalla. Sinä päätät – Ditt beslut!
Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44