Blogi: Henna Kajava, ti 02.03.2021 23:39

Johtaako Helsingin vuokra-asuntojen ylitarjonta keskustan kiihtyvään etnistymiseen?

Kävin tänään asuntonäytössä silkkaa uteliaisuuttani, kun sellainen sattui matkan varrelle ollessani jakamassa PS-vaalimatskua. Kyseessä oli pieni kaksio täällä Espoon Suurpellossa, jossa rakennetaan sellaista tahtia, että helposti hirvittää - ja maahanmuuttajille tietenkin, koska kaikki Espoon väestönkasvu tulee nykyään vieraskielisestä väestöstä. Alueella seikkaillessa onkin tullut valitettavasti havainnoitua, kuinka monissa kokonaisissa taloissa suomalaisia sukunimiä on hyvin harvakseltaan ja selvästi alle puolet asukkaista.

Asuntonäytön asunto oli hirveä, pieni koppi, mutta en analysoi sitä enempää, koska jollakin lukijalla saattaa olla omassa kodissaan samoja ominaisuuksia. Välittäjä aloitti yllättäen markkinoimaan asunnon sijaan ensisijassa parkkipaikkaa talon alla olevassa, maanalaisessa asukasparkissa. Vihervasemmistolaisen julkisen liikenteen suosimispolitiikan vuoksi parkkipaikoista on tällä suht uudella asuinalueella huutava pula, eikä kaikille huoneistoille ole rakennettu parkkipaikkoja. Tämän asunnon omistaja olisi kuitenkin onnekas, koska hänelle kuuluisi etusija paikan lunastamiseen. Asuntoon ei siis kuulu parkkipaikkaa, vaan sen saisi ostaa erikseen hintaan 12 000 €. 

Niinpä, jos ei itse haluaisi parkkipaikkaa käyttää, se kannattaisi kuitenkin ostaa ja myydä eteenpäin jollekin asukkaalle hyvällä voitolla. Eräs parkkipaikan lunastanut naapuri oli aikeissa kuulemma jopa huutokaupata oman parkkiruutunsa ja katsoa, paljonko saisi rutistettua siitä hintaa. 

Kuulostaa kyllä todella ikävältä stressata ihmisiä vanhastaan perusasioihin kuuluvalla oikeudella asuntokohtaiseen parkkiruutuun. Ihmisillä käy ainakin toivottavasti vieraita - jotka ainakin tarvitsevat parkkitilaa - jos ei itse omistakaan autoa. Ja todella ikävä, jos vieraita ei vaikka siksi niin helposti saakaan, kun parkkitilaa ei ole riittävästi!

Tästä asiasta päästiin keskustelussa eteenpäin sijoitusasuntomarkkinoihin. Paljonhan on uutisoitu viime aikoina siitä, kuinka vuokra-asunnoista onkin nykyään jo ylitarjontaa, vaikka pitkään puhuttiin asuntopulasta ja korkeista vuokrista. Asuntosijoitusbuumi ja vuokra-asuntojen rakentamistahti ovat muuttaneet vuokranantajan markkinat vuokralaisen markkinoiksi.

Asunnonvälittäjän Helsingissä toimivan kollegan mukaan Helsingissä oli kesällä koronan seurauksena jo yli 3 000 vuokra-asuntoa vailla vuokralaista. Niinpä asuntosijoittajat eivät enää etsikään kalliita sijoitusasuntoja Helsingin keskeisiltä alueilta. 

Tuli vaan mieleen, että jos Helsingin keskustan asuntoja on vaikea saada vuokralle ja koronan jonkinasteinen esiintyvyys ja takaisinputkahtelu aina välillä vakiinnuttaa tilanteen tällaiseksi, niin eikö Helsingin keskustan vuokra-asuntoja aletakin pian miehittää Lähi-idästä ja Afrikasta tulleilla turvapaikan saaneilla vuokralaisilla, joiden vuokrien maksu on varmaa Kelan toimesta? Tämä yhdessä tietullien ja kävelykatujen laajennusten kanssa tulee kiihdyttämään keskustan alasajoa, josta syntyy itseään ruokkiva syöksykierre.

Helsingin väestöennustehan on kuulunut jo ennen koronan aiheuttamaa ylitarjontaa vuokra-asunnoissa seuraavasti: Vuonna 2035 Helsingin seudulla arviolta joka kolmas lapsi puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea. Eniten puhutaan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sekä Kauko-Aasian kieliä (Helsingin kaupunginkanslian tilastojulkaisu).

Toivon mieluummin olevani väärässä kuin iloitsevani nappiin menneestä ennusteestani.

Henna Kajava ti 02.03. 23:39

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

pe 06.01. 20:21

Maahanmuuttajat aiheuttavat sekasortoa Espoossa vammaisten luokilla

la 10.12. 04:42

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04.2024 15:30

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44