Blogi: Henna Kajava, su 18.04.2021 01:22

PS haluaa ainoana puolueena pakkoruotsin historiaan

Hyödynnän tässä osin vanhaa, julkaisematonta mielipidekirjoitustani pakkoruotsista. Teresa Maalahti kirjoitti varsin päräyttävästi pari vuotta sitten Länsiväylässä, että "pakkoruotsin puolesta puhuvat kaikki järkisyyt" (LS 10.8.2019). Tilanne kun on tietenkin täysin päinvastainen. Asiaahan on puitu paljon aikojen saatossa, joten ennen pitkää, joskaan ei tyhjentävää listaa perusteita, joista osa on varamasti jokaiselle tuttuja tuoreutan lyhyesti aihetta. Meillä on opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa käsitelty ruotsin tuntimäärien lisäämistä peruskoulussa. Kuten arvata saattaa, muut puolueet paitsi me perussuomalaiset kannattivat lisäämistä sukkana eli empimättä ja ilman keskusteluja. Helsingissä tuntimääriä oli lisätty, joten näiden mielestä toki Espoonkin oli niitä lisättävä. Ei edes se, kuinka erityisen raskas taakka pakkoruotsi on maahanmuuttajaoppilaille suomen opettelun ohessa aiheuta muissa puolueissa mitään vastakaikua.

Opetusresursseja uhkaa velkaantuneessa Espoossa suuret leikkaukset soten myötä. Koulutuksesta on vaikea löytää leikattavaa, mutta onneksi on pakkoruotsi, johon leikkaukset voitaisiin osaltaan huoletta kohdistaa. Kalliiksi monin tavoin käyvän pakkoruotsin opiskelu on hyvin tehotonta, koska oppilaat ovat huonosti motivoituneita ruotsin opiskeluun ja etenkin pojat. Kielellä kun on erittäin vähän käyttöä siihen panostettuun aikaan suhteutettuna.

Melko tuoreen tutkimuksen mukaan 53 % suomalaisista pitää ruotsin kieltä tarpeettomana elämässään. Hyvin usein kuuleekin sanottavan, että pohjoismaisissa yhteyksissä ja työtehtävissä käytetään ruotsin sijaan yleensä englantia, jossa molemmat osapuolet ovat samalla viivalla. Tuokin prosenttiosuus kuulostaa kyllä epäilyttävän suurelta, kun miettii käytännön ammatteja, joissa ruotsia voisi tarvita. Ehkä esimerkiksi palvelualoilla työskentelevät kuuluvat tuohon prosenttiosuuteen, jos saavat ruotsin taidosta palkanlisää, vaikkeivät ruotsia juuri käyttäisikään. Suomenruotsalaiset kun tuntuvat olevan fiksua porukkaa, eivätkä vaadi yleensä palveluissa ruotsin osaamista. Entä kuinka tuolle prosenttiosuudelle kävisi, jos kysyttäisiin, että kuinka moni olisi valinnut ruotsin sijaan jonkin muun kielen koulussa opiskeltavaksi? 

Itsestäni on hieman surumielistä katsoa sivusta, kun oma, kuudesluokkalainen poikani on halunnut opiskella jo vuosia intohimoisesti espanjaa, jota ei koulussa ole tarjolla. Sen sijaan on opiskeltava ruotsia, joka on muuten koulussa ahkeralle pojalle hirveä kiviriippa. Vaihdoimme juuri pitkän ruotsin lyhyeen, kun se onnistuu nivelvaiheissa alakoulusta yläkouluun ja toisaalta lukioon siirryttäessä. Alunperin valitsimme ruotsin toiseksi A-kieleksi alakoulussa lähinnä siitä syystä, että oletin selvittelyjeni perusteella A-ruotsin lukijoiden muodostavan omat, rauhallisemmat opetusryhmät paremmin pärjäävinä oppilaina yläkoulussa.  Kielivalinnat eivät kuitenkaan vaikutakaan yläkoulujen luokkajakoihin ainakaan täällä Espoossa. Toisekseen olin käsittänyt, että ruotsi olisi pakollinen ylioppilaskirjoituksissa, mutta tämä hallituksen suunnitelma ei onneksi toteutunutkaan.

Ruotsin kielen opiskeluun käytetty panostus on aina pois jostain muusta niin opiskelijan ajankäytön, kuin koulutusmäärärahojenkin kannalta. Heikkojen oppijoiden määrä on Suomessa vakaassa kasvussa ja inhimillinen pääoma laskussa. Korkeasti koulutettua väestöä muuttaa pois Suomesta ja Espoosta samalla, kun heikosti koulutettua väestöä muuttaa tilalle. Tässä tilanteessa on vastuutonta sälyttää kaikille oppilaille ylimääräinen ruotsin kielen opiskelun taakka. Heikolle oppilaalle on suuri ponnistus pärjätä jo yhdessäkin kielessä tyydyttävästi.

Suomalaisten enemmistö on jo vuosikymmeniä vastustanut pakkoruotsia ja myös osa suomenruotsalaisista on tällä kannalla. Tästä huolimatta kaikki eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta kannattavat yhä edelleen pakkoruotsia. Suomi on kummajainen maailmalla siinä, kuinka koko väestöltä edellytetään noin viiden prosentin kielivähemmistön äidinkielen taitoa. Ruotsinkielisten osuus valitettavasti laskee jatkuvasti ja jossain vaiheessa pakkoruotsista siten joka tapauksessa luovutaan. Suomenruotsalainen kulttuuri on toinen kansalliskulttuurimme ja rikkaus, mutta pakkoruotsissa ei ole järkeä. Mutta saammeko vielä pakkoarabian sitten, kun arabiankieliset nousevat suurimmaksi kielivähemmistöksi?

 

Henna Kajava su 18.04. 01:22

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

pe 06.01. 20:21

Maahanmuuttajat aiheuttavat sekasortoa Espoossa vammaisten luokilla

la 10.12. 04:42

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44