Blogi: Henna Kajava, la 15.02.2020 13:31

Arabiankieliset Espoon peruskoulujen suurin vieraskielisten ryhmä

Arabiankieliset ovat ohittaneet venäjänkieliset Espoon - Suomen toiseksi suurimman kaupungin - suurimpana vieraskielisten ryhmänä peruskouluissa viime vuonna. Espoon opetustoimen johtaja piti meille opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenille esitelmän helmikuun kokouksessamme esittäen graafin vieraskielisten väestöryhmien kehityksestä Espoossa. Kehitysvauhti on todella huolestuttava. 

Arabiankielisten määrä on yli nelinkertaistunut kahdeksan vuoden aikana Espoon peruskouluissa vajaasta 200:sta yli 800:an. Vuonna 2012 venäjänkielisiä oli vielä yli kaksi kertaa niin paljon, kuin arabiankielisiä. Venäjänkielisiä oli tuolloin Espoon peruskouluissa yli 400 ja nykyisin noin 800.

Venäjän- ja vironkielisten määrä Suomen peruskouluissa on sentään vielä toistaiseksi yhteensä suurempi kuin arabiankielisten, mutta tällä kehitysvauhdilla lohtu jää lyhytaikaiseksi. Vironkielisten määrä on nimittäin jopa hienoisessa laskussa Suomessa, koska Suomen ja Viron erot palkoissa ovat kaventuneet. Viron- ja venäjänkielisiä on yhteensä Espoon peruskouluissa tällä hetkellä noin 1 600.

Espoossa kokoomus ja muut Suomen taloutta ja turvallisuutta rapauttavaa maahanmuuttoa tukeneet puolueet väittävät tuon tuosta, että Espoo profiloituu intialaisten ja kiinalaisten luonnehtiman, paljolti IT-osaajien maahanmuuton kaupungiksi. Intian kieliä, kuten hindiä ei näy kuitenkaan lainkaan Espoon peruskoulujen yhdeksän suurimman kieliryhmän joukossa. Kiina on vasta yhdeksäntenä ja kiinankielisiä lapsia on vähän yli 200 Espoon kouluissa.

Joko pian otetaan pakkoarabia pakkoruotsin tilalle peruskouluopetuksessa, kun sille saattaisi jo nykyisellään olla enemmän käyttöä? Ruotsinkielisethän ovat paljolti omissa kouluissaan, mutta arabiankieliset suomenkielisissä kouluissa ja suomenkielisten lasten olisi hyvä olla perillä, mitä arabiankieliset puhuvat luokissa keskenään. Tämä vain ajatuksena - ei toteutettavana ideana.

Henna Kajava la 15.02. 13:31

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01. 14:49

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

pe 06.01. 20:21

Maahanmuuttajat aiheuttavat sekasortoa Espoossa vammaisten luokilla

la 10.12. 04:42

Espoon virkamiehet kieltävät jengiytymisilmiön

su 27.11. 03:41

Pakkoruotsi vahvistuu ja karkottaa erityisosaajia

la 24.09. 13:42

PS torppasi maksullisen pysäköinnin laajentamisen Espoossa

la 11.06. 20:37

Sitra: Muuttavatko Ukrainan pakolaiset asenteita?

pe 03.06. 13:00

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04. 23:57

Todennäköinen skenaario, jos Suomi hakisi Natoon

to 10.03. 16:20

Gangstaongelma kasvussa: Mistä gangstat on tehty?

ti 15.02. 00:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44