Blogi: Timo Vihavainen, la 17.08.2019 22:07

Vaikea tapaus

Väärän henkilön muistelmia

 

Göran Schildt, Lainasiivin. Nuoruuden muistelmia. Otava 1995, 256 s.

 

Maineikas Venäjän tutkija Richard Pipes otsikoi kiinnostavat muistelmansa Vixi. Memoirs of a Non-Belonger. Tuo viimemainittu sana oli jäänyt hänen mieleensä jostakin kyltistä, jossa eroteltiin paikallisen väestön ja vieraiden oikeudet.

Amerikkaan emigroitunut Puolan juutalainen Pipes oli koko ikänsä tuntenut ulkopuolisuutta elinympäristöissään ja omaksui ilahtuneena tuon epiteetin. Häntä oli yhä uudelleen yritetty lokeroida erilaisilla nimikkeillä, mutta hän tiesi olevansa yksin ja piti kunnianaan ajatella omilla aivoillaan.

Göran Schildtissä on samoja piirteitä. Hän kertoo aina kammoksuneensa me-elämyksiä ja -henkeä. Vaikka itsenäisyys ja koko itsen käsite on kovin problemaattinen asia, on se sentään ollut hänelle aina läheinen, päinvastoin kuin laumaelämykset.

Poikkeus säännöstä oli talvisota. Sitähän on sanottu suureksi kollektiiviseksi psykoosiksi ja sellaisena voimana se tempasi mukaansa myös Schildtin, joka todella muistaa omaksuneensa ne arvot ja asenteet, jotka myöhemmän ulkopuolisen silmin vaikuttavat falskeilta ja banaaleilta.

Kun tieto rauhasta tuli, Göran itki, mutta ei itsensä tähden, vaan Suomen takia.

Murehtimista olisi kyllä löytynyt omastakin kohtalosta. Viipurinlahden rannalla räjähtävä luoti oli murskannut nuoren miehen alapään pahasti. Toinen kives ja puolet toisestakin oli poistettava ja kirurgi joutui tekemään ihmeitä, jotta virtsa ja ulosteet saataisiin taas kulkemaan normaalia reittiä.

Onnistuminen oli joka tapauksessa hämmästyttävä.

Jälkeläisiä ei tullut, mutta ahkerointi kauniimman sukupuolen viinamäessä jatkui entiseen tapaan eli erittäin ahkerana. Vielä vanhana ukkona päähenkilö hurmaantui nuoresta tyttösestä, joka oli kiinnostunut tekemään gradunsa hänen muistelmistaan. Tosin tällä kertaa ei enää tuntunut tarvetta yrittää päästä seksisuhteeseen, mutta ilmeistä erotiikkaahan tämäkin suhde tihkui.

Tyttönen opiskeli New Yorkin Columbia-yliopistossa, jonne hänen piti mennä syventymään kirjallisuuden mysteereihin, mutta jossa hän saikin sen sijaan perehtyä amerikkalaiseen feminismiin.

Jälkimmäistähän voisi nimittää anti-intellektuaaliseksi oman navan tai pikemmin navanaluksen kaiveluksi, jossa totuus jo oletetaan tunnetuksi ja jossa niin sanottu tutkimus keskittyy sen pohdiskeluun, miten ilmoituksena annettu totuus ilmenee konkreettisessa todellisuudessa. Asia on siis analoginen keskiajan skolastiikan kanssa.

Joka tapauksessa Schildt kaiveli tytölle papereitaan ja muistinsa arkistoja ja kertoi lukuisissa tapaamisissa omasta nuoruudestaan.

Se osoittautui varsin epätavalliseksi ja päähenkilö näytti kaikkialla olevan ilmeinen non-belonger. Hän polveutui merkittävästä kulttuurisuvusta ja vaikka perhe oli köyhä, se nautti ankkalammikon mahtavien suojelusta ja Göran tutustui sekä intellektuelleihin että raharikkaisiin ja yläluokkaisuudellaan pröystäileviin jalosukuisiin.

Siitä huolimatta hän ei koskaan samaistunut yläluokkaan, vaan tunsi aina sympatiaa sorrettuja ja solvattuja kohtaan. Poliittisiin -me-henkisiin- liikkeisiin hän ei voinut liittyä ja ilmeisesti aidot intellektuaaliset suhteetkin jäivät varsin harvinaisiksi. Niitä edustivat ennen muuta Georg Henrik von Wright ja Alvar Aalto.

Schildtin mielenkiinto keskittyi Cézannen ja André Giden tapaisiin oman polkunsa kulkijoihin. Hän väitteli edellisestä, mutta ei pyrkinyt akateemiselle uralle, tuntien sen itselleen vieraaksi.

Kaiken kaikkiaan kertoja osoittaa olevansa niin viimeisen päälle individualistinen esteetti, että se hipoo jo maniaa. Italian taide tarjosi hänelle -ja von Wrightille- valtavia elämyksiä Goethen hengessä ja tietenkin myös ikuisesti naisellisen prinsiipin hurmaa, nuoria kun oltiin.

Kelpo intellektuellina muistelija problematisoi muistelemisen ja koko minuuden käsitteen. Onko minä itse asiassa toissijainen sinään verraten? Miten loppujen lopuksi tehdään tolkkua siitä minästä, joka eli vuosikymmeniä sitten ja joka itse asiassa on nykyminälle tuntematon?

Kysymykset ovat aiheellisia ja niiden luulisi kiinnostavan myös feministisen tutkimusotteen pauloissa olevaa tutkijanplanttua. Itse asiassa ne tulevakin lähelle tuota oman navan kaivelun problematiikkaa, jonka ympärille feministiset lahkolaissaarnat rakennetaan.

Kaikki käy kuitenkin toisin. Kun haastattelija vie aineistonsa New Yorkiin gurulleen esitettäväksi, tulee tyly vastaus: ei tästä synny sellaisia tuloksia kuin pitäisi. Etsikää sen sijaan jotakin tyypillistä maskuliinisuuden tai feminiinisyyden ilmentymää. Lesbous, jota kuitenkin lienee pidettävä verrattain harvinaisena poikkeuksena, sopii aivan erinomaisesti tyypilliseksi kohteeksi…

No, mitäpä sanoakaan. Kun olemme jo länsimaisen tieteen piirissä ehtineet tottua siihen, että empiirisen tutkimuksen on kunnioitettava kaikkea sitä todellisuutta, mitä se kohtaa ja kun sitten törmäämmekin siihen, että on valittava uusi aineisto, ellei entinen sovi teoriaan, tuntuu siltä, että olemme jonkin uuden edessä.

Uudella tarkoitan tässä tapauksessa vanhaa. Nuoren tutkijanplantun ongelma oli skolastiikan parkitsemille oppineille kerran tuttu. He saattoivat kieltäytyä katsomasta teleskooppiin nähdäkseen, oliko kuussa kraattereita vai ei, sillä perusteella, ettei aistihavaintoon voinut luottaa. Piruhan saattoi näyttää putkesta mitä tahansa…

Ellei ihminen vuorenvarmasti uskonut siihen ilmoitukseen, joka oli saatu Pyhässä Raamatussa, seisoi hän horjuvalla pohjalla. Siitä aukesi tie, joka johti epäilyyn, rienaukseen ja lopulta kokonaan luopumukseen.

Kyseessä oli siis samankaltainen kehitys, kuin se, jonka nykyään tiedämme alkavan vihapuheesta ja pahoista ajatuksista.

Stalinin aikana puhuttiin puolueen yleislinjasta (generalnaja linija). Se oli se perusta, jolle ainoastaan voitiin rakentaa. Vain arkistorotat (Stalinin ilmaus) saattoivat tehdä menneisyydestä tulkintoja pelkkien paperisten dokumenttien pohjalta sen sijaan, että olisivat nojanneet tukevasti yleislinjaan…

No, tässä nyt on kyseessä vain yhden ihmisen menneisyys, jota hän yrittää saada selville ja jota toinen yrittää ymmärtää. Kun osoittautuu, ettei se sovikaan teoriaan, ei kehitetä teoriaa, vaan vaihdetaan sen sijaan aihetta.

Non-belonger taitaa jäädä arvoitukseksi paitsi tutkijalle, myös itselleen. Lukija voi joka tapauksessa päätellä, että kyseessä oli harvinaisen antoisa elämä, jossa valoisa luonteenlaatu auttoi ymmärtämään myös se, että vastoinkäymiset useinkin koituivat kaikkein suurimmaksi siunaukseksi.

Mutta tämähän on hullutusta feministisen teorian kannalta…

 

Timo Vihavainen la 17.08. 22:07

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kasakat ilman kiilloitusta

ke 18.09. 23:01

Turpiin

ti 17.09. 23:21

Huuhkainten moraalia

ma 16.09. 23:07

Ikuinen Putin

su 15.09. 22:31

Miksi Karjala menetettiin

to 12.09. 23:11

Jumala Ranskassa

ke 11.09. 22:25

Kuinka se tapahtui?

ti 10.09. 23:32

Sensuurista ja sen puutteesta

ma 09.09. 19:18

Heittäminen

to 05.09. 23:28

Teloitettujen ja teloittajien historia

ke 04.09. 00:10

blogit

Vieraskynä

Konservatiivisivistyneistö, ulos kaapista!

ke 11.09.2019 22:30

Juha Ahvio

Miksi toisten sana on vapaampi kuin toisten?

su 15.09.2019 22:34

Professorin Ajatuksia

Arvoitus

ke 18.09.2019 23:00

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

Etnisiä eteisvärinöitä

ke 18.09.2019 23:03

Petteri Hiienkoski

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09.2019 01:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rauhan projekti ei etsi vihollisia omistaan

ti 30.07.2019 17:12

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Monikulttuurisuus lisää rikollisuutta

su 18.08.2019 04:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Suomi Ranskan euroarmeijaan - kirje presidentille

ke 11.09.2019 22:27

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YK:n ilmastopaneeli IPCC tukeutuu pseudotieteeseen

la 07.09.2019 07:11

Heikki Porkka

Iiris ja raiskausrikollisuus

to 19.09.2019 13:05

Tapio Puolimatka

Yhteiskunnan perusteita murennetaan

to 12.09.2019 23:16

Olli Pusa

Ylen aivopesu ja valehtelu

ti 27.08.2019 04:28

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Kasakat ilman kiilloitusta

ke 18.09.2019 23:01

Matti Viren

Me elvytetään

su 15.09.2019 22:55