Blogi: Tapio Puolimatka, to 25.07.2019 21:48

Transaktivistit turvautuivat valheellisiin syytöksiin sukupuolitutkijaa vastaan

Psykologi Kenneth Zucker on yksi maailman johtavista sukupuoliahdistuksen asiantuntijoista. Hän johti sukupuoliahdistuneiden lasten ja nuorten hoitamiseen erikoistunutta klinikkaa Kanadassa, jonka johtavana periaatteena oli pitää ihanteellisena tuloksena sitä, että potilaan sukupuoli-identiteetti olisi yhtenevä biologisen sukupuolen kanssa. Tätä lähestymistapaa perusteltiin sillä, että ilman hormonihoitoja ja leikkauksia kaksi kolmasosaa sukupuoliahdistuneista nuorista identifioituu biologisen sukupuolensa kanssa murrosiän jälkeen.

 

Transaktivistien kampanja

Transaktivistit käynnistivät häntä vastaan kampanjan vuonna 2014 ja vaativat hänen erottamistaan, koska hänen terapiaohjelmansa poikkesi nykyisin vallitsevasta taipumuksesta rohkaista lapsia ja nuoria hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Kampanjassa Zuckeria vastaan hyökättiin valheellisilla syytöksillä ja kampanja johti lopulta Zuckerin erottamiseen vuonna 2015.

Kolmen vuoden oikeustaistelun jälkeen Zuckerin erottanut Toronton mielenterveyskeskus (CAMH) joutui kuitenkin maksamaan Zuckerille 586 000 dollaria, esittämään Zuckerille julkisen anteeksipyynnön ja myöntämään, että Zuckeria oli syytetty valheellisesti.

John Adair, Zuckerin juristi, kirjoitti sähköpostiviestissä National Review lehdelle: ”Tämä sopimus sisältää rahallisen korvauksen, joka on hyvin suuri kanadalaisten kunnianloukkaustapausten joukossa. Saavutimme tri Zuckerille suuren menestyksen, joka mielestämme puolustaa sekä hänen hoito-ohjelmaansa että hänen ammatillista mainettaan tämän alueen johtavana tutkijana.”

 

Zuckerin terapiaohjelma

Neljänkymmenen vuoden terapeuttisen kokemuksensa pohjalta Kenneth Zucker on yhdessä työtovereidensa kanssa kehittänyt terapiaohjelman sukupuoliristiriidasta kärsivien lasten hoitamiseksi. Terapiamallin lähtökohtana on viikoittainen yksilöllinen leikkiterapia, jonka avulla pyritään pääsemään selville siitä, miksi lapsi ajattelee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen.

Tarkoituksena on ymmärtää sukupuoliristiriitaan mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä, kuten perhedynamiikkaa, älyllisen kehityksen ongelmia tai taustalla vaikuttavia mielenterveysongelmia. Leikkiterapian avulla selvitetään sukupuoliristiriidan taustalla vaikuttavia tekijöitä, kuten jäykkiä sukupuolimalleja, vastakkaisen sukupuolen ihannointia, oman sukupuolen aliarvostusta, ahdistusta suhteessa oman sukupuolen kavereihin, eroahdistuksen ja oman sukupuolikäsityksen välistä suhdetta sekä vanhempien käsitysten vaikutusta.

Tähän terapiamalliin sisältyy myös viikoittaisia tapaamisia vanhempien kanssa, jotta päästäisiin selville niistä vanhempien toimintatavoista, jotka mahdollisesti aiheuttavat tai ylläpitävät lapsen sukupuoliristiriitaa. Esimerkiksi raiskatuksi tulleen äidin voi joskus olla vaikea suhtautua luontevasti poikalapseensa, ja feminiinisen pojan maskuliinisella isällä voi joskus olla vaikeuksia ymmärtää poikaansa ja vahvistaa pojan maskuliinista identiteettiä. Toiseksi vanhempia autetaan terapiassa asettamaan lapselle rajoja, jotka rohkaisevat häntä identifioitumaan omalla yksilöllisellä tavallaan omaan biologiseen sukupuoleensa. Sukupuoliristiriidasta kärsivää tyttöä ei pakoteta pukeutumaan erityisen naisellisiin asuihin, mutta hänen ei myöskään anneta käyttää pojan nimeä.

Kolmanneksi Zuckerin terapiamallissa rohkaistaan vanhempia tekemään lapsen luonnollista sukupuoli-identiteettiä tukevia toimenpiteitä luonnollisessa ympäristössä. Vanhemmat voivat auttaa lapsia löytämään omaa sukupuoltaan edustavia ystäviä, joilla on samoja kiinnostuksenkohteita ja samanlainen aktiivisuustaso. Vanhemmat voivat viedä lapsiaan toimintaryhmiin, joissa lapset voivat löytää samoista asioista kiinnostuneita oman sukupuolensa edustajia.

Zuckerin terapiamallia on tarkemmin esitelty kirjassa Sukupuoli muutoksessa https://tapio.blog/sukupuoli-muutoksessa/

 


 

Tapio Puolimatka to 25.07. 21:48

Tapio Puolimatka

Tapio Puolimatka on suomalainen kasvatustieteen professori. Hän toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa

tuoreimmat

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08. 19:21

Transideologia vie yhteiskuntaa totalitaristiseen suuntaan

to 27.07. 08:58

WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus

to 18.05. 19:39

Eduskuntavaalit 2023 ovat vaalit perheiden tulevaisuudesta

su 12.03. 05:13

Translain uudistusesitys ajaa miesten etuoikeuksia

ke 18.01. 15:42

Asiantuntijalausunto liittyen hallituksen esitykseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta (HE 189/2022 vp)

pe 02.12. 22:26

Translain uudistus luo juridisen fiktion ehdoilla elävän yhteiskunnan

ti 25.10. 07:00

Abortin laillistaminen murentaa ihmisoikeusjärjestelmän

ti 13.09. 13:49

Translakiesityksen sukupuolioppi syrjii naisia ja hämmentää lapsia

ti 06.09. 07:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44