Blogi: Henna Kajava, ma 08.04.2019 00:16

Vaaliteltalla: Irakilainen persu ja muita tositarinoita

Vaaliteltoilla tapaa monenlaisia ihmisiä, mutta oikeastaan aina mukavia! Tarjosin vaalimainostani irakilaiselle, joka oli kuulema tullut Suomeen Saddamia pakoon - eli poliittisena pakolaisena - vuonna 2005. Hän oli ilahtunut esitteen tarjoamisesta ja sanoi äänestäneensä viime vaaleissa perussuomalaisia. Mies oli kuitenkin pettynyt puolueen hajoamisen ja siihen liittyvien asioiden vuoksi. Hän kertoi, että tuntee hyvin maalaisiaan ja on sitä mieltä, että nykyisin maahan pyrkivät ovat tulleet tyypillisesti hyväksikäyttämään Suomea. Hän kertoi esimerkkinä maanmiehestään, joka on saanut huijattua itselleen sairaseläkeläisen paperit. Mies on saanut kuulema jo kolme sähköpyörätuolia kunnalta, vaikka käy päivisin kuntosalilla bodaamassa täysin terveenä. Hän on ilmoittanut sähköpyörätuolit varastetuiksi, vaikka on myynyt ne. Samoin hän saa valesairaseläkeläisenä lääkkeitä, jotka myy kuulema rajan taakse. Tämä aito poliittinen pakolainen oli kerran vienyt kasan tuttunsa lääkkeitä Kelaan (vai apteekkiin) ja kysynyt, että miksi nämä antavat terveelle miehelle lääkkeitä. Tästä ei seurannut kuitenkaan yhtään mitään.

Eräs mies oli yksityisyrittäjä - hieroja. Hän kertoi, että hänen asiakkaissaan on ulkomaalaispoliisi. Tämän mukaan Suomen mediassa välitetään aivan toisenlaista kuvaa turvapaikanhakijoista kuin mikä on todellinen tilanne. Ulkomaalaispoliisin mukaan Suomeen tulee hakemaan turvapaikkaa paljon rikollisia, jotka pakenevat kotimaidensa rangaistuksia. Toinen merkittävä ryhmä ovat miehet, jotka pakenevat kotimaidensa asevelvollisuutta. Ja kuten on yleisessä tiedossa, nämä tyypit ketjuttavat turvapaikkahakemuksiaan, emmekä saa näitä palautettua - ainakaan Irakiin.

Sitten oli entinen Nokian työntekijä. Hän kertoi, millainen meininki Nokialla oli johtajien ylisuurine palkkoineen ja palkkioineen. Johtajat eivät olleet kiinnostuneita Nokian kehittämisestä, vaan vain omista optioistaan, joiden arvo kasvoi taannoin ilman yrityksen kehittämistäkin. Johtajia varten oli järjestetty työtehtäviä, joiden yksinomainen tarkoitus oli järjestää näille erilaista viihdettä, kuten golffausmatkoja. Työntekijät taas kilpailivat epäterveesti projektiensa rahoituksesta ja sitä jaettiin epäreiluin perustein, kuten arvata saattaa, kun johto on kiinnostunut vain rahan kahmimisesta itselleen.

Tämä entinen nokialainen kertoi myös joutuneensa aktiivimallin uhriksi. Hän oli jo lähellä eläkeikää, mutta aktiivimallin leikkuri uhkaa häntäkin. Työministeri on kuulema ohjeistanut, että jos ei sitä 18 tuntia runsaassa kahdessa kuukaudessa löydy töitä, niin silloin kannattaa tehdä tutun kanssa sopimus, jossa tekee tutulle jotakin näennäistä työtä, josta tuttu sitten maksaa näennäisen palkan. Näin mies olikin saanut ratkaistua ongelman ja Sipilä, sekä Orpo kiittävät, kun työttömyystilastot kaunistuvat. Vapaaehtoistyö miestä olisi kyllä kiinnostanut, koska silläkin tuon työntekovelvoitteen voi täyttää. Kuitenkin, kun mies oli tiedustellut työvoimatoimistosta, että minkälainen vapaaehtoistyö käy työntekovelvoitteen täyttämiseksi, eivät viranomaiset tienneet tuota itsekään.

Erittäin mielenkiintoinen maahanmuuttoasia, joka miestä suututti oli se, kuinka humanitaariset maahanmuuttajat saavat kotouttamisen nimissä ilmaisia liikuntapalveluja ja -varusteita. Mitä kaikkia etuisuuksia humanitaarisille muuttajille mahdetaankaan myöntää, joita suomalaisille vähäosaisille ja erityisesti syrjäytyneille nuorille ei myönnetä, vaikka tarvetta olisi?! Tällainen on törkeää kantaväestön rasismia, jota täytyy alkaa tutkia!

Kirjoittaja on perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Uudellamaalla äänestysnumerolla 50 sekä vahvana vaikuttajana Espoon valtuustossa ja opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa. Kotisivuni löytyvät osoitteesta   www.hennakajava.fi 

http://www.facebook.com/Henna.Kajava.Eduskuntaan/?ref=bookmarks

Henna Kajava ma 08.04. 00:16

Henna Kajava

Eduskuntavaaliehdokas (PS) ja kuntavaikuttaja Espoosta (1. varavaltuutettu, opetuslautakunnan jäsen). Vähäosaisten, tuotantoeläinten, luonnon, säästeliään talouspolitiikan ja avoimien kulttuuritapahtumien ystävä. Kahden himoscoottaajan äiti. Olen valmistunut hyvin arvosanoin kehitysmaiden maantieteestä. Globaali, kokonaisvaltainen näkökulma on minulle luontevin, mutta korostan samalla lähes jokaisen yksilön arvoa.

tuoreimmat

Huonosta eläinten kohtelusta koronaepidemiaa ja antibioottiresistenssiä

pe 03.04. 14:40

Maahanmuutto vie nuorilta asunnot

la 07.03. 12:49

Yle: Suomi seuraa Ruotsin tietä

su 01.03. 16:43

HS: Nepalilaisten ravintoloiden annetaan pyöriä orjatyövoimalla

to 20.02. 00:53

Arabiankieliset Espoon peruskoulujen suurin vieraskielisten ryhmä

la 15.02. 13:31

Etnisiä kauppoja katsotaan läpi sormien?

la 08.02. 23:33

ISIS:in vangin tositarina - Nadia Murad

la 25.01. 04:43

EU tuomitsee possut vankikoppeihin

su 19.01. 02:35

HS: Miljoonia ihmisiä tulossa ehkä pian Eurooppaan

ma 06.01. 16:06

Lääkäreiden palkankorotukset hölmöläisten peiton jatkamista

to 02.01. 16:40

blogit

Vieraskynä

Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

ma 09.03.2020 23:42

Juha Ahvio

Kristus on ajallisen historian voittoisa Herra

to 02.04.2020 22:56

Professorin Ajatuksia

Minä ja Pentti Linkola

ma 06.04.2020 22:36

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS

pe 20.03.2020 23:49

Petteri Hiienkoski

Maassa nimeltä Suomi: Surullinen tarina Sanna Marinin hallituksesta

ke 01.04.2020 16:17

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismista kansallismielisyyteen

pe 27.03.2020 14:29

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Huonosta eläinten kohtelusta koronaepidemiaa ja antibioottiresistenssiä

pe 03.04.2020 14:40

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Ruotsi harhoissa, Putin koronassa ja Suomi eksyksissä?

ma 06.04.2020 22:38

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Sanna Marinin murkkuhallitus kiukuttelee, syyttelee ja väistää vastuuta

to 09.04.2020 10:56

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Pelastetaan saksalaiset pankit?

ti 07.04.2020 14:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

On aivan sama

su 08.03.2020 18:38

Timo Vihavainen

Vasemmuuden ongelmia

ma 06.04.2020 22:37

Matti Viren

5 miljardia

ma 23.03.2020 23:19